Syntisen prinsessan lauluAuthor: Affu
Genre:Drama? Idk
Warnings: tappo, skitsofrenia/paranoidisuus
Ikäraja: K-11
HAASTE: Hullu? Ai siis minäkö?A/N; hööh, missasinkin ton Hullu? Ai siis minäkö? -haasteen, unohdin postata tämän ajallaan. Noh. Well. Pitkän internetseikkailun jälkeen päädyin tekemään tällaisen tekstin. Teksti tuli semisti mindflowna, joten tässä ei taida edes olla mitään loogista juonta jota seurata, vaan hauraan mielen säröilyä. Nauttikaa sekavuudesta ja pienestä hulluudesta.
"Kerro kerro kuvastin.." hyväilen kirkkaankultaista peilinkehystä sormillani, joita koristaa monet sormukset. Niitä pidän mukanani, koska ne suojaavat niiltä, jotka minua seuraavat, ah, kannoillani juoksevat, piiloutuvat kun käännyn.
"Te vilkkaat pirut!" minä kiroan jalkakäytävän varjoihin. "Minä löydän teidät! Hirtän ja syön!" sen ne ansaitsisivat. Yskäisen, ja pyyhin käteni itseompelemaani mekkoon. Stigmani valuvat taas.
Mekon kuviot ovat kauniita, minä pidän pääkalloista. Mekko on sininen, pääkallot valkoisia. Kuin taivas pilvineen. Se hämää niitä.. ne eivät näe minua yhtä hyvin kuin jos käyttäisin vaikkapa housuja. Minä liidän, vauhtini on suuri kun käytän mekkoani. Haa, olen niin viekas että nauran oikein ääneen.
"Mitä te haluatte pienestä likasta, joka ei kansakouluakaan loppuun oo käynyt?" minä kiljun niille, mutta ne vain nauravat ilkikurisesti. Olen ollut kuudentoista jo tovin. Minun peilini pitää minut iässäni, muut peilaavat pinnat ivailevat, niihin piru kätkeytyy.
Kristuksen merkit käsissäni kirvelevät, tuska on pientä verrattuna pakoiluni aiheuttamaan päänsärkyyn. Kristus itkee vuokseni, hän itkee kohtaloani, pientä ihmistä jota ei voinutkaan pelastaa synneistään.
Minun aivoni lohkeilevat, ne kuivuvat kasaan. Sekin on pirujen työtä. Öisin ne syövät ajatuksiani, mässäilevät ideoillani ja yrittävät istuttaa pelon sisääni.
Ne seuraavat minua, ilkkuen. Joskus kun puhdistan ihoani, pirut ilmestyvät verenä lattialle nauramaan ilkeästi. Silloin minä huudan ja saatan heitellä tavaroitakin. Puhtaus ennen kaikkea, rypyt on saatava pois, ne näyttävät vain ikävältä näin nuoren tytön päällä. Minä olen riivattu, itsensä Saatanan lähettämillä piruilla kiusattu. Niitä ei pääse pakoon syntinen, voi syntinen, voi syntinen.
Kohotan peilin eteeni, näin minulla on etulyöntiasema, minäpä näen ne jos ne yrittävät kimppuuni tulla. Väistyn hetkeksi tieltäni, istuudun puiston nurmelle. Ne eivät voi sietää vihreää. Siksi sormukseni ovat vihreitä pääosin. Ne pitävät pirut irti iholtani.
Muun maailman meno on menettänyt merkityksensä, kun kaikenmoiset kirot ovat kimpussani.
"LUOJA AUTA JA ARMAHDA!" minä pyydän, osoittelen taivaalle. "SINUA MINÄ TÄSTÄ SYYYTÄN, MUTTA SILTI APUASI KAIPAAN. MITÄ VÄÄRÄÄ OLEN MAAILMALLESI KOSKAAN TEHNYT?"
Vilkuilen peilistäni, se paljastaa toisen maailman. Sen missä pirut minua seuraavat. Näen kauniit vaaleat kiharani, siniset silmäni välkehtivät. Näen varjojen saapuvan, pirut haluavat sieluni.
"Minua ette saa!" Minä rääkäisen niille, ihmiset ympärilläni kavahtavat, niin heidän pitääkin.
Piruja kuuluu pelätä.
Mutta sitäpä minä en tee, näin voin yllättää ne. Ne olettavat minun pelkäävän, mutta olenkin urheampi kuin muut. Rohkeus palkitaan lopussa.
En ole yksin ongelmieni kanssa, toki Olli on myös kärsinyt osansa. Hän on minun kihlattuni. Hän jakaa kehoni, me jaamme kaiken. Ajatukset, ruumiin, me olemme yhtä. Olli on kyllä välillä vaarallinen, välillä hän yltyy väkivaltaiseksi kun me riitelemme.
"Minä ansaitsen vapauden!" hän uhkaa lyödä minua, ja välillä hän toteuttaakin uhkauksensa. "Minä ansaitsen meistä täyden vallan!" Rakastan häntä, vielä enemmän kuin Annia - hän on meidän lapsemme.
Olli kuiskasi minulle kerran hiljaa: "Viedään hänet nukkumaan, uinumaan Näkin rinnalle." Minä en halunnut luopua lapsestani, mutta Olli on niin vahva..
Viimeisen kerran Annin näin, kun hän vainui veden väen syleilyyn, he ottivat hänet ilomielin perheeseensä.
Joinakin öinä itken Annin kohtaloa. Mutta Ollin mukaan näin on parempi. Hän näki Annissa jotain, mitä en itse nähnyt, sellainen taipumus hänellä on, ja luottoni hänen taitoihinsa on suuri. Hän kertoi lapsessamme asuvan piruja, ja vain veden väki hänet pystyi puhdistamaan kirostaan. Näin on paras, ja niin olkoon.
"..ken on maassa kaunehin." hymisen ja suukotan peiliä. Se pitää minut turvassa. Siksi sitä pitää kiittää, ettei se ala kieroksi. Kiitän sitä pienin rituaalein, kuten uhraamalla sen päällä piruja. Pirujen kohtaaminen on kaiken tämän kauneuden arvoista, olenhan maassa kaunehin. Ja näin on oltava.
Olli koskettaa kasvojani, ja taputtaa päälakeani. "Rakastan sinua."
Minä nyökkään.
"Niin minäkin sinua."