Viaton (S, raapale, aiheena yksisarvinen)

[elanlei]

Nimi: Viaton
Kirjoittaja: elanlei
Ikäraja: sallittu
A/N: Osallistuu viikon 30 raapalehaasteeseen.



Minerva lähestyy yksisarvista.

Eläin katsoo suurilla tummilla silmillään hohtaen valkeutta, lihaa ja verta ja silti kuin unta, värähteleviä lihaksia, raskasta hengitystä ja untuvanhieno harja.

Kasteinen maa on paljaiden jalkojen alla kylmä ja ohut kangas takertuu puun karheaan runkoon. Eläin kerää öisen valon ja heijastaa sen takaisin, jumalallisena kuin kuu itse, puhtaus ja viattomuus julkea sarvi otsassaan kuin luonnon julma pila.

Metsä vaikenee odottaen jotain tapahtuvaksi ja vain tuuli uskaltaa liikkua. Yön sadat pienet silmät tarkkailevat ja rakkaus ja armo kauniina tammana heilauttaa häntäänsä.

Välimatka lyhenee ja eläin hengittää. Minerva koskettaa pehmeää turpaa, elävää kosteaa samettia.

Toisinaan aika ei vie kaikkea.

[venla]

Pidän paljon tarinasta, kerronnasta ja ideasta. <3

Jotenkin todella hengästyttävä ja herkkä kerronta. Pystyn elävästi kuvittelemaan kuutamoyön, kostean nurmen ja heinän, sumun ja sellaisen kirpeän ilman. Aamuyö ja Minerwa kulkemassa kohti yksisarvista.

Tämä ei jotenkin istu Minerwan tiukkaan ja järkevään ilmeeseen, joka kirjoissa ja opettajana tulee aina mieleen, mutta jotenkin ajattelen tässä että Minerwa on nuorempana ollut suuri yksisarvis -fani ja jotain siitä on säilynyt tähän päivään.

Kiitos tästä.

[Herkkuoone]

Eläin kerää öisen valon ja heijastaa sen takaisin, jumalallisena kuin kuu itse, puhtaus ja viattomuus julkea sarvi otsassaan kuin luonnon julma pila.
Oijoi, mitä vertauksia ja sanoilla leikittelyä. Ensimmäinen vertaus kuun jumalallisuuteen sai aikaan voimakkaan vau-äännähdyksen, sillä ajatus on todella vaikuttava sekä luihin ja ytimiin kulkeva. Toinen vertaus taas sai surullisen hymyn huulilleni, sillä yksisarvisen sarven voi ajatella positiivisen tavan lisäksi myös varjoisasti, niin kuin sinä kuvasit: ”luonnon julmana pilana”.

Idea Minervan ja yksisarvisen kahdenkeskisestä kohtaamisesta on loistava, ainutlaatuinen. Toteutustapa sopii ideaan ja rytmitys toi oman lisänsä tunnelmaan; alun pitkät virkkeet hengästyttivät ja tässä ” Välimatka lyhenee ja eläin hengittää”-kohdassa uskaltauduin myös itse hengittämään. Kerronta on hienoa, elävää ja mukaansatempaavaa. Juuri kuten venla omassa kommentissaan kirjoitti, tekstiä lukiessaan kohtauksen pystyi kuvittelemaan helposti. Sai olla mukana todistamassa tätä ainutlaatuista ja taianomaista hetkeä, kohtaamisen kuutamoyössä.

Kiitokset lukukokemuksesta. : )
~ Herkku.

[onkonälkä]

Kommenttipakettihaasteesta hyvää iltaa

Minerva on erikoinen valinta hahmoksi. Varsinkin paljaiden jalkojen ja juurikin taikaeläimen vuoksi olisin ehkä valinnut mieluummin Lunan tai jonkun hieman kevyemmän hahmon, mutta ei Minervakaan huono ollut. Yö on ehkä hieman stereotypinen valinta ajankohdaksi, mutta sekin toimi yllättävän hyvin. Tilanne on kuvattu realistisesti, eikä fic keskity liian pitkään ajanjaksoon, vaan pelkkään kohtaamiseen, ja siitähän tässä on kysekin.

Tässä oli kivan utuinen ja keveä tunnelma, pidin vaikenevasta metsästä, vaikkakin kuvittelin tämän tapahtuvan kielletyssä metsässä, jonka en usko kovinkaan usein olevan hiljainen. Erityisen kiva yksityiskohta oli tuo "vain tuuli uskaltaa liikkua". Yksisarvista oli myös kuvailtu todella kauniisti, ja toi oivan säväyksen tuo "luonnon julma pila"

Kaikenkaikkiaan oikein kaunis teksti, kiitos ja hyvää joulua