Sherlock (BBC): Hämärä soi (K-11, Jimlock)

[Renana]

Nimi: Hämärä soi
Kirjoittaja: Renana
Fandom: Sherlock (BBC)
Genre: synkistelevää muisteludraamaa
Ikäraja: K-11
Paritukset: Jimlock 
Summary: Kaikki on myöhäistä nyt.
Varoitukset: unimurh(i)a ja ihan oikeakin löytyy
A/N: Johnlockin piti olla OTP:ni, mutta sitten tämä tapahtui.   
Kiitän sensaatiota, joka (tietämättään) haastoi minut kirjoittamaan Jimlockia.
Osallistuu Biisihaasteeseen kappaleella Hardest of Hearts, ja nimenomaisesta kappaleesta on ficin lopussa lainaus.

Hämärä soi

Peli on ohi, rakas.

Ja Sherlock ymmärtää ettei muuta olisi voinut koskaan tapahtuakaan,

mutta se ei tarkoita että hän hyväksyisi näin onnettoman lopun.

Ei, Sherlock odottaa merkkiä.

Pienellä printattua uutista katoamisesta, murrosta,
itsemurhasta.

Tekstiviestiä, jossa nimikirjaimet JM.

Sarjamurhaajaa, tauluvarasta, pommiuhkaa,
mitä vain, mitä vain, kunhan –


Jim oli heistä aina se, joka kuiskaili kirottua sanaa hänen kaulaansa, kuin toivoen

voivansa niin merkitä Sherlockin hänen yksityisomistuksekseen.

Sherlock keskeytti Jimin aina suutelemalla suuttuneesti langenneen enkelin huulia.

Sherlock Holmes ei koskaan voisi kuulua kenellekään, ja entä jos John huomaisi?

”Mutta rakas, etkö ole huomannut mitä olen piilottanut kassakaappiini?” Jim oli nauranut pehmeästi. ”Olen varastanut sydämesi, mutta jos seuraava tieto sinua yhtään helpottaa, niin vastavuoroisesti olet sinä vienyt minun, etsiväiseni.”


Ja Jimin sydäntä Sherlock nyt kantaa rinnassaan, ja hänen omansa pölyttyy asunnossa, jonka keittiössä ei kukaan enää keitä teetä aamuviideltä ja jonka olohuoneen aamuhämärässä ei soi viulu.

 
Sherlock näkee nykyään kolminäytöksisiä painajaisia.

Ensimmäisessä näytöksessä pimeän huoneen lattialla on valokeilassa Mollyn ruumis. Joku on naarmuttanut lattiaan nimen. Ja Sherlock juoksee Lontoon sivukujilla tuon nimen perässä, eikä tiedä, etsiikö kostoa vai jotain paljon katkerampaa ja suloisempaa? Mutta kaikki on myöhäistä, ja taivaassa on yksi enkeli lisää.

Toisessa näytöksessä Sherlock on talon katolla ja yrittää epätoivoisesti keksiä pakotietä. Ja John itkee ja salamurhaaja painaa liipaisinta ja kaikki on myöhäistä.

Kolmannessa näytöksessä Jim hymyilee hänelle ja suutelee häntä viivytellen ja Sherlock miettii miksi. Silmänräpäystä myöhemmin hän tietää. Mutta kaikki on myöhäistä nyt, ja veri valuu hänen sormiensa välistä.

Herätessään Sherlock tietää kahden näytöksen olevan valetta. Se ei tee kuitenkaan tyhjäksi sitä tosiasiaa, että kolmas näytöksistä perustuu tositapahtumiin.


Sherlock jää Lontooseen, vaikka kaupunki on muistoja tulviva. Mycroft on takavarikoinut hänen kaikki passinsa, joten Sherlock voi hyvin uskotella itselleen ettei muutakaan vaihtoehtoa ole. Tosiasiassa vaihtoehtoja on tuhansia, ja Sherlock valitsee kaiken logiikan vastaisesti jäämisen. Minkä takia? kysyy Sherlock itseltään, kun näkee tutut kasvot ihmisvirrassa, eikä vastaus yllätä häntä enää niin paljon: Sinä toivot.

Mutta toivo valuu hukkaan kuin tiimalasissa, jonka lasikuoressa on särö, ja hiekan mukana valuu myös aika.

x x y = epätoivo ja Sherlock ei tiedä, onko yhtälö kääntäen vai suoraan verrannollinen ja onko sillä mitään merkitystä jos tulo on silti vakio.


Jimin sydän pumppaa hänen vereensä mustaa myrkkyä, se korventaa suonissa ja Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim
ja ei tule olemaan
ja Jim lupasi polttaa sydämen.

Hän ei vain maininnut kenen.


Ja silti Sherlock rakastaa,
vaikka Jim on –
ja vaikka Jim riisti häneltä puolikkaan elämän
ja ehkä juuri siksi Sherlock rakastaa,
sillä hänellä on vielä puolikas ja
lähestulkoon käyttämätön Jimin elämä.

Ja Sherlock aikoo elää, vain koska sen hän on Jimille velkaa.

Musta veri suonissaan hän lankeaa ja painaa liipaisinta.


Hold on to your heart
'Cause I'm coming to break it

[Winga]

Oi, rakastan tätä ja sitä miten sen olet kirjoittanut. Jimlock on ihana paritus, vaikken itse osaakaan (vaikka muakin yritetään siihen aina ja kaikin tavoin käännyttää) ja musta on kiva lukea sitä joltakulta jolta se taipuu. Ja tämä ainakin taipui.

Pidän siitä, millaisen kuvan suhteesta saa, koska se ei koskaan voisi olla onnen tuolla puolen. Ja se, että he pysyvät vastakkain, tekee siitä vain katkeransuloisemman ja eikö se ole paras kuvaus suhteesta?

Minusta on hyvä nähdä tällainen puoli Sherlockista ja se, ettei John tiedä, on vain niin uskottavaa, samoin kuin Sherlockin pysyminen Lontoossa.

Äyw. Tykkäilen kovasti. Ihastuttava.

[Funtion]

OH MY GOSH. APUA. APUA. APUA! Luulin et mun puheeni Jimlockista sun kanssa oli yhtä hyödyllistä kuin seinälle puhuminen (ei pahalla keskusteluja kohtaan, niissä ei oo mitään vikaa ja mä rakastan keskustella), mut voi luoja miten väärässä olinkaan! AAAAAAAA!! JIMLOCKIA!!! SINULTA!!! Tätä päivää en uskonut näkeväni ja... vau. Kiiiiiiitos itelles!! ♥ (Ja vielä tästä biisistä! Mä oon kyllä jo vahvasti yhdistänyt tän yhteen 00Q-ficciin, mut enköhän mä saa tän Jimlockiaki koskemaan laajennettua.)

Jim oli heistä aina se, joka kuiskaili kirottua sanaa hänen kaulaansa, kuin toivoen

voivansa niin merkitä Sherlockin hänen yksityisomistuksekseen.
Ooooooaaahhh!!! <333 Yksityisomistus!

Sherlock keskeytti Jimin aina suutelemalla suuttuneesti langenneen enkelin huulia.
Oh! : o Jimkö on se langennut enkeli?! Niin... Sherlock sanoi olevansa enkelten puolella, mutta ei yksi niistä -- ja nyt Jim on yksi enkeleistä, mutta väärällä puolella, langennut. Enpä oo koskaan ajatellut sitä tällee ja voi luoja miten kuvaava tää ilmaus on! Ihan hiton kuvaava! Oh! Voin vain toivoa et olisin ite keksinyt tän... eli tää kohta oli ihan mielettömän oivaltava! ♥

”Olen varastanut sydämesi, mutta jos seuraava tieto sinua yhtään helpottaa, niin vastavuoroisesti olet sinä vienyt minun, etsiväiseni.”
<33333 Jim on niiiiiiin changeable, että sen suuhun saa laitettua vaikka minkälaisia sanoja uskottavasti; jopa tämän. Tää oli ihan mielettömän upea kohta, koska mä tietty ajattelin kirjaimellisesti ne sydämet kassakaapeissa ja mulla on joku juttu rinnasta revittyihin verisiin sydämiin... tai ylipäätään ihmisten elimiin. Luoja, alan kuulostaa Hannibalilta.

Ja Jimin sydäntä Sherlock nyt kantaa rinnassaan, ja hänen omansa pölyttyy asunnossa, jonka keittiössä ei kukaan enää keitä teetä aamuviideltä ja jonka olohuoneen aamuhämärässä ei soi viulu.
OH! Eli siis Sherlockin sydän on Jimillä turvassa kassakaapissa, mutta Jimin sydän sykkiin Sherlockin rinnassa. Mutta... "hänen omansa pölyttyy asunnossa"... vaikka äsken sanottiin "etkö huomaa mitä olen piilottanut kassakaappiini, olen varastanut sydämesi" eli Sherlockin sydän on Jimillä kassakaapissa ja sitten se onkin yhtäkkiä pölyttymässä asunnossa? Jos Sherlock varasti sen takaisin? Ha? IHAN SAMA otan tän varmaan muuteki jo ihan liian kirjaimellisesti... :DD Ja sitä paitsi ennen tätä kohtaa oli kaksoisväli eli se oli varmaa oma kappaleensa eli ehkä Sherlock oli sit ottanut sen sydämen takaisin itelleen... hmm....

Toisessa näytöksessä Sherlock on talon katolla, ja yrittää epätoivoisesti keksiä pakotietä.
Sama tekijä, ei tarvii pilkkua. : )

Okei nyt pieni kritiikki alkuun, ota tai ohita: siellä oli kauheesti ja-alkuisia virkkeitä. Olit niistä varmaan tietoinenkin, ainakin osasta, mut tyylikeinona tää ei toiminut, koska liika on aina liikaa. Jos muutaman sieltä täältä olisi napsinut pois, niin jees, hyvä hyvä. Mut mun korviin otti noi jatkuvat ja-sanat. Monessa kohtaa skippasin ne, jätin kokonaan lukematta, leikin ettei niitä olisikaan. Esim. ihan lopussa ne toimi musta hyvin, mut sit jossain tuol keskellä tekstiä, esim. tässä: Joku on naarmuttanut lattiaan nimen. Ja Sherlock juoksee Lontoon sivukujilla tuon nimen perässä, eikä tiedä, etsiikö kostoa vai jotain paljon katkerampaa ja suloisempaa? se ei toiminut. IMO.

Ja otsikosta mulla tuli mieleen Hallahäiveen Hämärän kuninkaat, Jimlockia myös. Näköjään hämäryys pukee näitä otsikoita! :DD Se siitä, nyt itse tekstiin ja siihen mitä se pitää sisällään:

Tää sun kirjoitustyylis oli aika samanlainen kuin Kaikki alkaa lopusta -novellissas (joka on tähän mennessä ainoa, jonka oon lukenut sulta sun runojen ja tän lisäks). Asettelu oli hyvin runomainen, mä kyllä huomaan selkeesti miten tykkään lukea niitä runoja, eikä se mua häirinnyt, päinvastoin; pidin siitä kovasti. Tekstin vaikeustaso oli myös jotain runon luokkaa, sillä tässä kerrottiin tapahtumista usein vertauskuvien kautta, jätettiin paljon tilaa lukijan omille tulkinnoille ja sellaista tässä hetkessä elämistä tässei ollut, ei ollut dialogia joka olisi tapahtunut juuri NYT (tätä mä ehkä jäin vähän kaipaamaan, oon kuitenkin niin suuri dialogin ystävä). Mutta tää on sun tyylis ja sillä selvä, jos vielä vastasuudessaki kirjottelet lisää Sherlock-tekstei, niin varaudu siihen et huomautan useamman kerran tästä, jos tää dialogi jää aina puuttumaan.

Okei, sit tää ite teksti. Tää oli ihan mieletön. Mä en luultavasti ymmärtänyt tätä kokonaisuutena, enkä ees tajunnut kaikkia yksityiskohtia, mutta tää oli siitä huolimatta iha mieletön eikä mua sit lopulta kauheesti haitannutkaa, vaikken tätä kokonaan tajunnut. Ehdoton suosikkikohtani oli tämä, joka kertoo niin paljon;

Jimin sydän pumppaa hänen vereensä mustaa myrkkyä, se korventaa suonissa ja Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim
ja ei tule olemaan
ja Jim lupasi polttaa sydämen.

Hän ei vain maininnut kenen.

Sherlock vihaa, koska ei ole Jim. Eikä tule olemaan. Ja Jim lupasi polttaa sydämen (tässä kohtaa voin melkein kuulla, miten ääni särkyy, miten Sherlock sanoo "hän lupasi polttaa sydämen" ja sitten kräks, kräks, vähän samaan tapaan kuin Reichenbachissa kun se sanoo "keep your eyes fixed on me." Ja tää on upea ajatus, tää et se Jimin sydän hakkaa Sherlockin rinnassa ja samalla myrkyttää sen elimistön, myrkyttää Sherlockin kokonaan ja silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) Sherlock haluaisi olla Jim. Sarjassa Jimin on mätsättävä Sherlockiin, sarjassa Jim on se, joka tahtoo olla yhdenvertainen Sherlockin kanssa; tässä asetelma on käännetty nurin. Toisaalta tää istuu niin pirun hyvin Sherlockin hahmoon, joka ei haluu olla kuolevainen vaan pikemminkin jumala, täten on loogista että se haluaa sen sydämen palavan, koska sydämeen liittyy tunteet, sentimentaalisuus yms. ja sellaiset ovat vain haitta järjelle.

sillä hänellä on vielä puolikas ja
lähes tulkoon käyttämätön Jimin elämä.
(Lähestulkoon on yhdyssana.) Tää oli vähän hämäävä kohta, pudotit mut kärryiltä aika totaalisesti. :DD Sherlock rakastaa (ehkä -->) siksi, että Jimin takia sillä on enää puolikas elämä, mutta se on melkein käyttämätön. Ja Sherlock aikoo elää, koska hän on sen Jimille velkaa (...eli Jim antoi sen puolikkaan elämän sille? Tai Jim oli laupias samarialainen koska se vei siltä vain puolikkaan ja antoi pitää toisen puolikkaan? Meinaako tää nyt sitä et eka Jim antoi Sherlockille heidän kummankin elämät ja sit -- ei. Nyt menee jo liian sekavaks. Mutta ilmeisesti se sitten kuitenkin tappaa ittensä, koska sillä on se Jimin sydän joka myrkyttää sen kehon. Hurjaa --- ei, vaan se alkaa tappaa niitä muita, aivan kuten Riika oivalsi! Koska se aikoo elää. Mutta painaa silti liipaisinta. Oh).

Tässä on niin miljoona juttuja joita haluaisin ylistää!! Kolminäytöksiset painajaiset, tää sydänjuttu... oh, oli siellä muuten yks repla, miten toi olikin jäänyt multa kokonaan ohi! Tossa sydänjutun kohdalla. Tietty siellä oli. Mut tekstin kirjoitettu... imperfektissä. Ja pluskvamperfektissä. Jotenkin oon niin kiintynyt preesensiin, etten päässyt ihan suoraan niihin tapahtumiin kiinni tällee menneellä aikamuodolla. :DD Mutta plussaa nyt siitä, et siellä oli ees se yks repla! Tosi hienoo. : )

Tää biisi oli tälle tekstille kuin kirsikka kakun päälle. Darling, how I loved you from the start, but you'll never know what a fool I've been. Ugh kiitos feelseistä. Kiitos tästä synkästä olotilasta. Jimlock on melkein aina parasta synkistelynä, mutta silti teit musta aika murheellisen... mut hyvällä tapaa kuitenkin, jotenkin oudosti hyvällä tapaa! En lähde nyt enempää tulkitsemaan tätä tekstii, tiedä vain se, että pidin tästä ihan hurjana. Kiitos kun kirjoitit Sheriartya, kiitos kaikesta!! <33

[Riika]

Ughhh. Mun sydän hyppäs hurjasti kun huomasin että olit kirjottanu Jimlockii :---D Etkä hirveesti kuule pettäny odotuksii! Tää on aika upee. Tykkään tästä runomaisuudesta tekstin asettelussa ja tää on vaan niin, niin, niin synkkä ja täynnä tunnelmaa. Oi voi. Ja sydämien vaihto!! Aivan törkeen kiva ajatus. Toi loppu on kans ihastuttava, että Jimin elämä on nyt Sherlockin käsissä, ja toi ihan viimeinen lause karmii selkäpiitä - mä tulkitsin sen niin että Sherlock nyt lankesi ja muuttui pahaksi ja alkoi tappaa ihmisiä.

Mitä enemmän tässä katselen niin sitä enemmän tykkään tästä. Sun kirjotustyyli on kyl kaunis, ja se yhdistettynä tähän ajatukseen - Sherlock toivomassa että näkee Jimin Lontoon kaduilla, Jimin sydän rinnassaan, ja Jim itse kuiskailemassa siellä taustalla - no eihän tästä voi kuin pitää. Tässä on paljon kaikkia hurjan kivoja yksityiskohtia.

Jimin sydän pumppaa hänen vereensä mustaa myrkkyä, se korventaa suonissa ja Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim

Tykkään tästä. Tällä varmaan viitataan tuohon sydämeen jne, mutta tykkään hurjasti lauseesta "Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim" koska... no koska se viittaa jotenkin siihen että kaiken murhaamisen alla Jim ei silti koskaan vihaa ja tykkään inhimillisestä Jimistä ja jshfjhshg <3

Tää on aika vaikuttava. Kiitos.

[Renana]

... Mä oon nyt jotenkin sanaton. Kiitos hirmuisesti kaikille!

Winga, mun OTP:hän on Johnlock, mutta Jimlock on kuitenkin helpompaa (ainakin minulle) kirjoittaa. Mutta että oikein osaan kirjoittaa Jimlockia, jaa, enpä tiedä.

Pidän siitä, millaisen kuvan suhteesta saa, koska se ei koskaan voisi olla onnen tuolla puolen.

Jimlock ei ole fluffia, ei ainakaan pitkä-aikaisesti. Jim ja Sherlock ovat kuitenkin ensisijaisesti viholliset.
Ja John ei tiedä, koska John ei havainnoi. (Lainailen Sherlockin reploja, mutta sopii vaan niin hyvin.)
Ja ihastuttavakin vielä, apua, kiitos! ♥

sensaatio, mä arvelinkin saavani sut kiljumaan tän takia, ja oon ilkee kun en kertonut, sorry, not sorry. : ))

Jimkö on se langennut enkeli?! Niin... Sherlock sanoi olevansa enkelten puolella, mutta ei yksi niistä -- ja nyt Jim on yksi enkeleistä, mutta väärällä puolella, langennut.

Suoraan mun ajatuksista!

Tää oli ihan mielettömän upea kohta, koska mä tietty ajattelin kirjaimellisesti ne sydämet kassakaapeissa ja mulla on joku juttu rinnasta revittyihin verisiin sydämiin... tai ylipäätään ihmisten elimiin.

No niin on mullakin, ja jos osaisin yhtään maalata/piirtää, niin olisin heti ikuistanut paperille kassakaappisydämen.

OH! Eli siis Sherlockin sydän on Jimillä turvassa kassakaapissa, mutta Jimin sydän sykkiin Sherlockin rinnassa. Mutta... "hänen omansa pölyttyy asunnossa"... vaikka äsken sanottiin "etkö huomaa mitä olen piilottanut kassakaappiini, olen varastanut sydämesi" eli Sherlockin sydän on Jimillä kassakaapissa ja sitten se onkin yhtäkkiä pölyttymässä asunnossa? Jos Sherlock varasti sen takaisin? Ha? IHAN SAMA otan tän varmaan muuteki jo ihan liian kirjaimellisesti... :DD Ja sitä paitsi ennen tätä kohtaa oli kaksoisväli eli se oli varmaa oma kappaleensa eli ehkä Sherlock oli sit ottanut sen sydämen takaisin itelleen... hmm....

Olinpas epäselvä. :DD ELI SIIS se kassakaappi on siinä pölyisessä asunnossa, mutta se olisi kuulostanut tönköltä jos olisin kirjoittanut "hänen omansa pölyttyi pölyisen asunnon kassakaapissa" koska silloin ei pystyisi kirjoittamaan "jonka keittiössä kukaan ei enää keitä teetä" jne.

Okei nyt pieni kritiikki alkuun, ota tai ohita: siellä oli kauheesti ja-alkuisia virkkeitä. Olit niistä varmaan tietoinenkin, ainakin osasta, mut tyylikeinona tää ei toiminut, koska liika on aina liikaa.

Uh, joo, oon tykästynyt liikaakin konjuktio-alkuisiin lauseisiin. Täytyy oikeasti vähentää niiden käyttöä, kiitos kritiikistä!

Hämärä on vain jotain niin Sherlockia (ja Jimiäkin, vaikka miellän Jimin enemmän yöeläimeksi).

Olen täysiverinen runoilija, joten runomaiset taipumukset tuppaavat pujahtamaan kaikkiin teksteihini. Ja kiva, että tykkäilit! Dialogi ei olisi sopinut tähän, vaikka ajattelinkin jossain vaiheessa kirjoittaa toisenlaisen version Reichenbachin keskusteluista tähän mukaan (ehkä jossain muussa ficissä, ei sitä koskaan tiedä). Kyllä niitä dialogeja joskus tulee, lupaan sen! (Ai vaikeatajuinen? No, niin. Mähän olen kirjoittaja, niin tottakai mä ymmärrän nämä jutut, hah!)

Sherlock vihaa, koska ei ole Jim. Eikä tule olemaan. Ja Jim lupasi polttaa sydämen (tässä kohtaa voin melkein kuulla, miten ääni särkyy, miten Sherlock sanoo "hän lupasi polttaa sydämen" ja sitten kräks, kräks, vähän samaan tapaan kuin Reichenbachissa kun se sanoo "keep your eyes fixed on me." Ja tää on upea ajatus, tää et se Jimin sydän hakkaa Sherlockin rinnassa ja samalla myrkyttää sen elimistön, myrkyttää Sherlockin kokonaan ja silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) Sherlock haluaisi olla Jim. Sarjassa Jimin on mätsättävä Sherlockiin, sarjassa Jim on se, joka tahtoo olla yhdenvertainen Sherlockin kanssa; tässä asetelma on käännetty nurin. Toisaalta tää istuu niin pirun hyvin Sherlockin hahmoon, joka ei haluu olla kuolevainen vaan pikemminkin jumala, täten on loogista että se haluaa sen sydämen palavan, koska sydämeen liittyy tunteet, sentimentaalisuus yms. ja sellaiset ovat vain haitta järjelle.

Mä rakastan näitä sun pohdintoja! Itselläni on vähän erinlainen ajatus tuosta mainitsemastasi (lempi)kohdasta, mutta sunkin versio on kyllä upea! Ja itsekin tykkään Jimin sydämestä Sherlockin rinnassa (hetkinen, teinkö mä Jimistä sydämettömän? Ups.), sydäntenvaihto on niiiin paljon romanttisempaa kuin joku naimisiinmeno.

(Lähestulkoon on yhdyssana.) Tää oli vähän hämäävä kohta, pudotit mut kärryiltä aika totaalisesti. :DD Sherlock rakastaa (ehkä -->) siksi, että Jimin takia sillä on enää puolikas elämä, mutta se on melkein käyttämätön. Ja Sherlock aikoo elää, koska hän on sen Jimille velkaa (...eli Jim antoi sen puolikkaan elämän sille? Tai Jim oli laupias samarialainen koska se vei siltä vain puolikkaan ja antoi pitää toisen puolikkaan? Meinaako tää nyt sitä et eka Jim antoi Sherlockille heidän kummankin elämät ja sit -- ei. Nyt menee jo liian sekavaks. Mutta ilmeisesti se sitten kuitenkin tappaa ittensä, koska sillä on se Jimin sydän joka myrkyttää sen kehon. Hurjaa --- ei, vaan se alkaa tappaa niitä muita, aivan kuten Riika oivalsi! Koska se aikoo elää. Mutta painaa silti liipaisinta. Oh).

(Lähestulkoon on mun nemesis, en koskaan ole oppinut ymmärtämään miten se voi olla yhdyssana.) Mä ajattelin tän kohdan sillä tavalla, että Jim vei Sherlockilta Johnin ja muutkin sen ystävät, jotka ovat (mun headcanonissa) puolet sen elämästä mutta Jim kuitenkin jätti Sherlockille sen työn, Sherlockin pitää vaan tehdä sitä tästä edes varjoissa. Ja Riika oivalsi ihan oikein, että Sherlock lankesi tappamaan muita. (Alkuperäinen ajatus oli, että Sherlock olisi tappanut itsensä, ennen kuin Jimin sydän olisi myrkyttänyt sen kokonaan, mutta tykkään enemmän tästä lopusta.)

Ugh kiitos feelseistä. Kiitos tästä synkästä olotilasta.

Ole hyvä vaan, ja vastakiitos sinulle kommentistasi! ♥

Riika, hih hei, sinäkin eksynyt tänne! Mun ensimmäinen ficci BBC!Sherlockista, ja kaikki on ihan että "mahtava!" Mä ylpistyn liikaa. :DD

Ja sydämien vaihto!! Aivan törkeen kiva ajatus. Toi loppu on kans ihastuttava, että Jimin elämä on nyt Sherlockin käsissä, ja toi ihan viimeinen lause karmii selkäpiitä - mä tulkitsin sen niin että Sherlock nyt lankesi ja muuttui pahaksi ja alkoi tappaa ihmisiä.

Hih, itsekin tykkään sydänten vaihdosta paljon. Ja sun tulkinta lopusta on ihan oikee, Sherlystä tulee langennut.

Lainaus

    Jimin sydän pumppaa hänen vereensä mustaa myrkkyä, se korventaa suonissa ja Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim

Tykkään tästä. Tällä varmaan viitataan tuohon sydämeen jne, mutta tykkään hurjasti lauseesta "Sherlock vihaa, sillä hän ei ole Jim" koska... no koska se viittaa jotenkin siihen että kaiken murhaamisen alla Jim ei silti koskaan vihaa ja tykkään inhimillisestä Jimistä ja jshfjhshg <3

No mä kyllä aattelin että sherlock vihaa sitä että hän on muuttumassa Jimiksi, mut sun tulkinta on kivempi.

Vaikuttava?! Oh, no kiitos. Ja kiitos myös sun kommentista! ♥

[Xin]

Sekkailen nyt tosiaan ihan tuntemattomilla vesillä. Tai no en ihan, mutta se, että oon lukenut Baskervillen koiran joskus 13-vuotiaana tuskin auttaa tässä tapauksessa :'D  Lisäksi mulla ei ole mitään tietoa kuka ihme tuo Jim on, enkä tekstin perusteella saanut näin ilman pohjatietoja paljon irti hänestä. Eli tietämättömälle lukijalle ei ehkä kauheasti toiminut - harvemmin kukaan tosin randomilla mitään itselle vierasta lukeekaan, että eipä tuolla ole merkitystä.

Tykkäsin kovasti tekstin asettelusta ja kielestä. Muutama ja-sana kyllä pomppas ikävästi silmään. Toisaalta nyt kuitenkin hyväksyn ne tonne tän runomaisuuden puolesta. Teksti oli sujuvaa ja kaunista. Oli todella miellyttävää lukea, sanoilla oli leikitty ja teksti oli oivaltavaa. Paljon kivoja yksityiskohtia, jotka eivät mulle välttämättä auenneet, kun oon vähän huulipyöreänä ihmettelemässä täällä.

Oli upea lukukokemus kuitenkin, ja varmasti nauttisin vielä paljon enemmänkin, jos olisin enemmän perillä tästä. Ehkä luen joskus viisaampana uudestaan.

Kiitos.

[Renana]

Xin, tosi ihanaa että oot uskaltautunut tuntemattoman fandomin ficciin! Tällein btw suosittelen sarjaa, hyvä käsikirjoitus, näyttelijät on huippuja ja muutenkin laatusarja! Tässä tosiaan viitattiin paljon sarjaan, joten fandomin ulkopuolinen lukija on aika pihalla. Jim on siis Moriarty, Sherlockin pahin vihollinen.
Ja tosiaan, konjuktioalkuiset lauseet on mun riesa. :DD Mutta jee, tykkäsit mun kirjoitustyylistä ja nimität vielä "upeaksi lukukokemukseksi" (!!) Mä ylpistyn liiikaa. Kiitos paljon! ♥