Paring: Ron/Hermione, Draco/Ginny, Harry/Luna
Rating: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre: fluff
Warnings: sisältää imelää fluffia, ei heikkohermoisille eikä tosikoille
Beta: Ei
Vuosi: 2011
Summary: Draco järjestää juhlat kartanossaan Ginnyn kolmekymppisten takia. Hän teeskentelee ensin, ettei muista vaimonsa juhlia ollenkaan ja yllättää Ginnyn perusteellisesti. Juhlista tulee tietenkin katastrofi, kun kaikki Malfoyt, Potterit ja Weasleyt ovat paikalla samaan aikaan.
~*~
Elokuu, 2011
Sadepisarat poksahtelivat hiljalleen kartanon ikkunoita vasten, mutta Draco Malfoy tuskin kuuli sitä. Hän tuijotti eteensä mietteliäs ilme kasvoillaan ja pureskeli hitaasti sulkakynänsä päätä. Puhtaalla, kiillotetulla pöydällä lojui avonainen mustepullo ja edessään hänellä oli tyhjä sivu vanhaa, kulunutta pergamenttirullaa. Huokaisten Draco laski kätensä pöydälle ja kirjoitti sivun ylälaitaan päivämäärän ja vuoden.
Elokuun 11, 2011
Draco irvisti. Hän olisi halunnut pyyhkiä päivämäärän pois, mutta muste oli jo kiinnittynyt paperin kulmaan eikä hän voinut siistiä käsialaansa. Hän halusi kaiken olevan täydellistä, kutsukortteja myöten. Kahden viikon päästä hänen vaimonsa täyttäisi kolmekymmentä vuotta. Hän halusi, että Ginny saisi ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat, ja aikoi yllättää vaimonsa perusteellisesti.
Draco hykersi mielessään ja virnuili itsekseen. Ginny ei ollut puhunut sanallakaan syntymäpäivistään, mutta Draco oli aistinut, että nainen oli hieman häkellyksissä siitä, ettei hänkään tuntunut muistavan niitä. Draco teeskenteli, että oli muka unohtanut juhlat. Hän oli kieltänyt kaikkia muitakin puhumasta asiasta. Kukaan ei saisi kertoa Ginnylle, että hän suunnitteli yllätysjuhlia. Harry ja Ron olivat mukana juonessa, samoin heidän vaimonsa Luna ja Hermione. Yhdessä he järjestäisivät Ginnylle maailman parhaat syntymäpäiväjuhlat.
Tervetuloa viettämään Ginevra Malfoyn syntymäpäiviä Malfoyden kartanoon elokuun yhdentenätoista päivänä, kello 18.00-22.00. Tarjolla erilaisia herkkuja ja juotavaa. Ota mukaan kavaljeerisi ja pukeudu parhaimpiisi.
Terveisin,
Draco Malfoy.
Draco silmäili kutsukirjettä kulmat kurtussa ja lisäsi vielä varmuuden vuoksi nimensä perään osoitteensa, mikäli joku haluaisi jostain syystä lähettää hänelle pöllöpostia. Kenties joku peruuttaisi viime hetkellä. Hänen täytyisi saada tietää siitä. Draco aikoi kutsua paikalle Potterit ja Weasleyt sekä joitakin heidän vanhoja koulututtaviaan ja heidän perheitään. Juhlista tulisi suuret ja ylelliset. Hän halusi, että hänen vaimonsa saisi vain parasta.
”Noniin. Nyt se on valmis”, Draco sanoi tyytyväisenä, laski sulkakynänsä pöydälle ja taitteli pergamenttirullan siististi. Hän pujotti kääreen kirjekuoreen ja kirjoitti päälle osoitteen. Kutsukirjeitä olisi tehtävä vielä todella monta. Mutta olihan hänellä yö aikaa.
~*~
”Isi! Mennään jo!”
Harry Potter huokaisi sukiessaan hiuksiaan ja katsahti kuvajaistaan huurteisesta peilistä. Hänen kasvoillaan oli iän tuomia juonteita ja silmäkulmissa naurunryppyjä, mutta muuten hän tunsi itsensä yhä siksi samaksi seitsemäntoistavuotiaaksi pojaksi, joka hän oli ollut Tylypahkasta lähdettyään. Hän ei voinut uskoa sitä, että hänellä oli nyt rakastava perhe ja ihania ystäviä, joiden kanssa hän saattoi käydä Viistokujalla ostoksilla tai teellä aikaa tappamassa. Hänellä oli paras työpaikka auroritoimistossa, jonka hän omisti yhdessä Ronin kanssa. Hän ei ollut kuullut Lordi Voldemortista mitään yli kymmeneen vuoteen eikä uskonut, että koskaan kuulisikaan. Elämä oli täydellistä.
”Isi! Mitä sinä teet siellä kylpyhuoneessa? Äiti odottaa jo!” kärsimätön ääni kantautui hänen korviinsa oven takaa, ja Harry naurahti hiljaa. Hän asteli ovelle ja tempaisi sen auki, jolloin pieni, tummatukkainen vesseli heittäytyi hänen syliinsä. Kirkkaanvihreät silmät säkenöivät.
”Isin piti hieman kaunistautua”, Harry kertoi. Poika hihitti ja painoi päänsä Harryn olkaa vasten.
”Hassu! Eivät miehet kaunistaudu.”
”Totta kai kaunistautuvat. Sinäkin voisit kammata hieman tukkaasi, James”, Harry sanoi. James mutristi hieman pientä suutaan ja nyrpisti hänelle nenäänsä.
”Sinä tiedät, ettei se onnistu, isi. Sinunkin hiuspehkosi sojottaa samalla tavalla pystyssä niin kuin minunkin”, James virnisti iloisesti. Harry hykerteli ja kantoi poikansa alas eteiseen.
”Missä äiti ja Lynn ovat?” Harry kysyi ja laski Jamesin maahan.
”Letittävät Lynnin hiuksia lastenhuoneessa. Lynn oli taas ehtinyt kiskoa toisen letin auki”, James puuskahti. Harry hymyili ja otti takin naulakosta. Hän ojensi sen Jamesille, joka alkoi kiskoa pusakkaa päälleen. Ulkona kävi kylmä syystuuli, vaikka oli vasta elokuu.
Samassa portaikosta kantautui askelia ja pian Luna ja Lynn ilmaantuivat eteiseen. Luna hymyili Harrylle nähdessään hänet juhlakunnossa. Lynnilla oli yllään turkoosin värinen mekko ja sukkahousut, joita hän inhosi. Vaaleat pitkät hiukset oli letitetty kahdelle letille ja suuret silmät katselivat Harrya hymyillen.
”Äiti letitti minun tukkaani!”
”Niin kuulemma. Nyt olet oikein sievä”, Harry kehaisi. Lynn hihitti ja antoi Harryn pukea hänelle takin päälleen. Lynn oli vasta neljävuotias ja muistutti tavattoman paljon äitiään. James taas läheni uhkaavasti jo kuutta ikävuotta. Luna kutsui häntä pieneksi touhutintiksi. Jamesin oli hyvin vaikea pysytellä aloillaan missään.
”Millä me menemme?” James kysyi hypellen paikoillaan kärsimättömänä.
”Hormipulverilla”, Harry kertoi. James hihkaisi ja ryntäsi kohti olohuonetta.
”Meidän vaatteet likaantuvat”, Lynn mutisi. Hän ei pitänyt hormipulverilla matkustamisesta. Luna kaappasi tytön syliinsä hellä hymy kasvoillaan.
”Me korjaamme asian heti päästyämme Malfoyden luokse”, Luna vakuutti, ja hymy levisi Lynninkin kasvoille.
~*~
”Äitiii! Rhys lyö! Käske sen lopettaa!”
”Enpä lyönyt! Shiri löi ensin!”
”Enhän!”
”Kylläpä!”
”Enpäs!”
Hermione Weasley huokaisi hiljaa ja laski hitaasti kymmeneen kuunnellessaan kaksosten kinastelua. Rhys ja Shiri eivät muuta tuntuneet tekevänkään nykypäivänä. Kaikesta syntyi aina tappelu, jonka Shiri muka aina aloitti.
”Lopettakaa heti paikalla molemmat”, Hermione käski kiirehtiessään lastenhuoneeseen. Leluja lojui sikin sokin joka puolella. Rhys ja Shiri istuivat lattialla niiden keskellä ja riitelivät pehmolelusta, joka esitti lentävää noitaa.
”Tuo oli minulla ensin. Rhys vei sen”, Shiri kitisi. Kyyneleitä ei kuitenkaan näkynyt. Shiri oli tomera ja vahva tyttö, joka ei itkenyt vähästä. Hän tappeli aina Rhysin ja muiden veljiensä kanssa. Hermione hymyili. Shiristä tulisi isona vahva tyttö, joka osaisi pitää puolensa poikia vastaan. Hän muistutti niin paljon Ginnya. Punaiset hiukset laskeutuivat olkapäille. Ainoa ero oli vain siniset silmät, jotka hän oli perinyt isältään. Pisamaiset kasvot hehkuivat lampun valossa. Ei ollut mikään ihme, että Ginny hemmotteli kummityttönsä pilalle.
”Rhys, anna lelu Shirille”, Hermione käski. Rhys puuskahti ja irrotti otteensa pehmolelusta. Hän virnisti äidilleen valloittavasti, kiusoitteleva katse silmissään. Rhys rakasti kepposia ja kiusasi kaikista eniten juuri Shiria. Muita sisaruksia hän ei uskaltanut kiusata, sillä he olivat häntä vanhempia. Kaksoset olivat vasta täyttäneet viisi.
”Koska me lähdetään Malfoylle?” Rhys kysyi malttamattomana.
”Pian. Heti, kun isä tulee kotiin”, Hermione sanoi kelloaan vilkaisten. Ronin pitäisi olla täällä aivan pian. Rhys huokaisi ja kömpi seisomaan. Shiri halaili pehmoleluaan hetken, mutta heitti sen sitten syrjään ja matki veljeään. Shiri seurasi Rhyssiä aina kaikessa, mikä hermostutti poikaa kamalasti.
”Meidän pitää mennä nyt peseytymään. Kumpi haluaa ensin?” Hermione kysyi hymyillen.
”MINÄ!” molemmat huusivat yhteen ääneen. Hermione voihkaisi. Niinpä tietysti.
”Arvotaan”, Hermione henkäisi ennen kuin riita nousisi. Shiri ja Rhys innostuivat asiasta, ja Hermione meni hakemaan paperia ja kynää.
~*~
”Onko kaikki valmista?” Hermione kysyi pidellessään kukkaruukkua kädessään. Hän katseli lapsikatrastaan hymy suupielissään ja kohotti viimeisenä katseensa Ronin sinisiin silmiin. Mies vinkkasi hänelle silmäänsä ja kohensi hieman kravattiaan. Tumma puku korosti hänen punaisia hiuksiaan, vaaleaa hipiää ja pisamaisia kasvojaan.
”Joo!” lapset huusivat kuorossa. Hermione naurahti ja ojensi multapurkin ensimmäisenä vanhimmalle lapselleen Michaelille. Michael oli hontelo, pitkä poika jo yksitoistavuotiaana. Hänen punaiset hiuksensa sojottivat joka suuntaan ja sinisissä silmissä oli kärsimätön katse.
”Muista sitten puhua selvästi”, Hermione painotti. Michael huokaisi teatraalisesti.
”Joojoo. Älä hössötä, äiti”, Michael puhisi astellessaan tulisijan luokse. Hermione katseli, miten Michael astui liekkeihin – ja seuraavassa hetkessä hän oli poissa.
”Minä sitten!” Isabella huudahti innostunut katse ruskeissa silmissään. Hermione hymyili. Isabella ryntäsi hänen luokseen ruskea hiuspehko olalla pomppien. Hän oli pienenkokoinen, vaikka oli jo yhdeksän vuotta.
”Hyvä on. Tiedäthän sinä säännöt…”
”Joo, tiedän”, Isabella sanoi hengästyneesti ja astui liekkeihin. Ja pian hänkin oli kadonnut.
”Sitten Kyle”, Hermione henkäisi seitsemänvuotiaalle pojalleen, joka nyökkäsi epävarmana. Kyle pelkäsi monia asioita, kuten hormipulverilla matkustamista. Ron katsoi poikaa rohkaisevasti, kun tämä katsahti isäänsä pelästynyt ilme pisamaisilla kasvoillaan. Hermione opasti Kylea vielä ennen kuin tämä asteli tulisijan äärelle. Poika kuunteli häntä tarkkaavaisena, jotta ei olisi missään nimessä tehnyt mitään väärin.
Kun viimeinenkin lapsi oli kadonnut liekkeihin, Hermione ojensi kukkaruukkua Ronille. Mies astahti häntä kohti hymy huulillaan ja veti hänet hitaasti lähemmäs vartaloaan. Hermione naurahti, kun miehen pää painui alemmas ja huulet löysivät hänen huulensa.
”Voitaisiin jäädä tänne. Nyt, kun lapsetkin ovat poissa jaloista”, Ron mumisi hänen huuliaan vasten.
”Hmm… houkutteleva ajatus. Mutta Draco tappaisi meidät.”
”Hmph. Ehkä. Ginnykin pettyisi, jos me emme tulisi paikalle”, Ron huokaisi. Hermione nyökkäsi. Vaikka Ginny ei tiennytkään mitään syntymäpäiväjuhlistaan, tämä saisi kyllä tietää. Ja jos he eivät olisi siellä juhlimassa hänen kolmekymppisiään, nainen ei koskaan enää puhuisi heille.
”Hyvä on. Mennään sitten.”
~*~
Ginnyn hermot olivat riekaleina.
Tänään oli hänen syntymäpäivänsä. Ja kuinka hän sen vietti? Töissä kamalassa kaaoksessa. Ihan kuin kaikki olisivat kaivanneet hänen apuaan juuri tänään. Ginny rakasti työtään. Hän viihtyi Taikaministeriössä, vaikka ei olisi koskaan uskonut sitä. Mutta mikään ei ollut enää samanlaista kuin yli kymmenen vuotta sitten, kun he olivat olleet Tylypahkassa.
Ginny istahti masentuneena työpöytänsä ääreen ja silmäsi vihaisena pergamenttipinoa, joka lojui hänen pöydällään odottamassa, että hän tarttuisi hommiinsa. Mutta hän ei pystynyt. Hän halusi tappaa jonkun. Hän halusi vääntää jonkun niskat nurin tai lausua pari katalaa loitsua jotakuta päin. Hän halusi pomppia tasajalkaa ja huutaa täyttä kurkkua. Hän halusi… hän halusi painautua Dracon syliin ja unohtaa koko muun maailman.
Ginny niiskaisi ja pyyhkäisi punaisia suortuvia kasvoiltaan. Miten Draco saattoi unohtaa hänen syntymäpäivänsä? Miten kaikki saattoivat unohtaa sen samaan aikaan? Kukaan ei ollut lähettänyt hänelle ainuttakaan pöllöpostia. Ei onnitteluja. Ei viestejä. Ei mitään. Aivan kuin kolmikymppiset eivät olisi olleet tärkeitä ollenkaan. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut mitään väliä. Kaikki tiesivät, miten paljon hän piti syntymäpäivistä. Miksi he sitten tekivät hänelle näin?
Hän oli lopen uupunut. Töissä oli ollut yhtä hullunmyllyä aamusta alkaen. Hänen virallinen työpäivänsä oli päättynyt jo kaksi tuntia sitten, mutta kukaan ei ollut päästänyt häntä lähtemään. Aina, kun hän oli ollut aikeissa tehdä niin, joku oli ilmiintynyt hänen luokseen, pyytänyt sitä ja tätä, käskenyt hänen mennä sinne ja tänne… Niinpä Ginny oli ravannut edestakaisin Taikaministeriön valtavissa tiloissa. Ja nyt hän oli aivan loppu.
Kun kukaan ei ilmestynyt hänen ovelleen vielä kuuteen mennessä – kymmeneen minuuttiin – Ginny päätti, että nyt oli aika lähteä kotiin. Nyt hän olisi vihdoin vapaa menemään. Ginny huokaisi syvään helpotuksesta ja nousi ylös tuolistaan. Hän katsahti ympärilleen työhuoneessaan ja totesi kaiken olevan kunnossa. Pian Ginny katosi huoneesta poksahtaen.
~*~
”Isi? Koska äiti tulee?” levoton, pieni ääni kantautui Dracon jalkojen juuresta. Hän katsahti hermostuneena alaspäin ja kohtasi koleanharmaiden silmien jännittyneen katseen. Huoneessa suorastaan kuhisi aivan kuin ampiaispesässä. Ihmisiä oli valtavasti. Tuntui, että kaikki olivat päässeet tulemaan. Pimeä sali verhosi juhlijat taitavasti eikä Draco erottanut heistä kuin ääriviivat.
”Ihan kohta. Ole hiljaa, Aidan”, Draco pyysi. Aidan vaikeni ja liikahteli hermostuneena. Draco olisi halunnut tehdä niin myös. Kello oli jo kolme yli kuusi. Missä Ginny viipyi? Eivät kai hänen työkaverinsa olleet ottaneet Dracon ohjeita aivan liian kirjaimellisesti?
”Nyt”, ääni henkäisi hänen toiselta puoleltaan. Draco katsahti viereensä ja hymyili toiselle pojalleen Drakelle. Drake oli oikeassa. Ovelta kantautui askelia. Joku työnsi avainta avaimenreikään. Saliin tuli hiirenhiljaista. Kaikki odottivat. Sen oli pakko olla Ginny. Vaikka he osasivat ilmiintyä, he käyttivät aina ensin ovea.
Draken sormet kiertyivät Dracon ympärille, ja hän puristi yhdeksänvuotiaan poikansa kättä hymyillen hermostuneesti. Aidan hänen toisella puolellaan vääntelehti levottomana ja kurkotteli kaulaansa nähdäkseen ovelle paremmin. Aidan oli vasta kuusivuotias eikä siksi nähnyt muiden päiden yli niin helposti.
Silloin ovi avautui ja joku sytytti valot. Saliin tulvahti kirkas valaistus ja kaikki huusivat innoissaan:
”YLLÄTYS!”
Draco kohtasi Ginnyn tyrmistyneen, epäuskoisen ilmeen oven suusta. Naisen kasvojen pelästynyt, ihmettelevä ilme oli näkemisen arvoinen, ja moni alkoi nauraa riemuissaan. Harry, Ron ja Hermione olivat ensimmäisiä, jotka ryntäsivät juhlasalin poikki tyrmistyneen Ginnyn käsivarsille. He halasivat ja suukottelivat häntä, puhuivat yhteen ääneen ja olivat kaataa naisen kumoon. Ginny ei tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut. Dracon kasvoille levisi virnistys. Yllätys oli onnistunut täydellisesti.
Lopulta hän kohtasi naisen pehmeiden, ruskeiden silmien katseen kaiken hälinän yli. Koko muu maailma tuntui pysähtyvän. Dracon sydän jätti yhden lyönnin väliin hänen katsoessaan rakastamaansa naista silmiin. Vuosienkin jälkeen Ginny näytti kauniimmalta kuin koskaan; punaiset hiukset ryöppysivät pehmeinä kiharoina alas selkään asti ja suuret, ruskeat silmät katsoivat häneen intohimoisina. Aivan niin kuin alkuvuosinakin. Vaikka naisella oli yllään pehmeät, tummat housut ja samanvärinen jakkupuku, hän näytti kauniimmalta kuin koskaan. Juhlavaatteet ehtisi vaihtaa myöhemminkin.
Vihdoin Ginny tavoitti perheensä. Drake kapsahti ensimmäisenä äitinsä kaulaan, ja Ginny halasi häntä sydän kurkussa. Hän veti Aidaninkin halaukseen ja rutisti poikiaan kunnolla. Pojat hihkuivat yhteen ääneen eikä Ginny meinannut saada sanoista selvää.
”Isä kielsi kertomasta! Me tiedettiin koko ajan, mutta ei kerrottu kenellekään”, Drake hihkui.
”Olitte loistavia”, Draco sanoi käheästi. Ginnyn silmissä kimalsi aivan kuin nainen olisi ollut vähällä itkeä liikutuksesta. Hitaasti Ginny veti Dracon luokseen ja taivutti miehensä päätä alemmas. Muiden katseista välittämättä hän painoi huulensa musertavina miehensä huulille. Pojat voihkivat muka kauhuissaan ja jostain kaukaa Ginny oli erottavinaan Ronin mutisevan: ”Voi ei… hankkikaa huone.”
”Minä rakastan sinua. Kiitos”, Ginny kuiskasi Dracon huulia vasten. Draco rykäisi. Hän liikahti vaivautuneena ja hymyili Ginnylle lempeästi.
”Luulit jo, että olin unohtanut syntymäpäiväsi”, Draco naurahti. Ginny virnisti.
”Todella. Olin teille todella vihainen”, Ginny hihitti. Draco nauroi ja irrottautui hänestä lempeästi. Ginny kääntyi kohtaamaan ystävänsä. Nyt oli aika käydä vaihtamassa vaatteita ja seurustella sitten vieraiden kanssa. Juhlista tulisi varmasti ikimuistoiset!
~*~
Hermione nojasi vartaloaan ylellisen parvekkeen kaiteeseen ja antoi tuulen tuivertaa ruskeita hiuksiaan. Tähtitaivas levittäytyi hänen yläpuolellaan, ja loi himmeää valoa hänen hiuksiinsa. Hän pyöritteli käsissään tyhjää lasia ja nautti hennosta tuulenvireestä kasvoillaan. Hän ei usein saanut olla yksin, sillä yleensä joku lapsista roikkui aina hänen helmoissaan. Mutta nyt he olivat kukin leikkimässä serkkujensa ja ystäviensä kanssa eikä hänen tarvinnut ainakaan juuri sillä hetkellä kantaa huolta heistä.
”Täällähän sinä olet.” Ronin ääni kantautui hänen korviinsa, ja Hermione katsahti hymyillen olkansa yli. Hänen miehensä asteli parvekkeen poikki pitkillä jaloillaan ja kietoi pian käsivartensa hänen vartalonsa ympärille. Hän painoi kasvonsa Hermionen hiuksiin ja veti sisäänsä naisen pehmeää tuoksua.
”Mmm… vihdoinkin kahden”, Ron henkäisi. Hermione naurahti matalasti ja pyörähti ympäri, jotta saattoi nojautua Ronia kohti. Hän vastaanotti hellän ja lämpimän suudelman, joka maistui suklaasammakoilta ja kermakaljalta.
”Olet taas syönyt suklaasammakkoja, vaikka ne oli tarkoitettu lapsille”, Hermione sano toruvasti. Ron virnisti syyllisenä.
”En voinut pitää näppejäni erossa niistä. Vannon, ettei kukaan huomannut”, Ron lupasi. Hermione hymyili ja kosketti sormellaan miehensä poskea. Hän rakasti Ronia niin paljon… kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Heidän ystävyytensä Tylypahkassa oli muuttunut rakkaudeksi, jollaisesta hän oli nuorena tyttönä vain osannut haaveilla. Nyt hänellä oli ihana aviomies ja upea perhe.
”Hyvä on. Menköön tällä kertaa”, Hermione kiusoitteli. Ron nauroi hiljaa ja suukotti hänen huuliaan kerta toisensa jälkeen. Kun he erkanivat, Hermionea hengästytti.
”Voitaisiin piiloutua johonkin huoneeseen… ihan kahden kesken”, Ron mutisi hänen hiuksiaan vasten. Hermione värähti. Heillä oli niin vähän kahdenkeskistä aikaa, että joskus se ihan pelotti häntä. Joku lapsista oli aina heidän kanssaan. Öisinkin. Shiri pelkäsi pimeää, joten tyttö ryömi usein heidän väliinsä, kun ei saanut unta. Oli suorastaan ylellistä, jos he saattoivat nukkua koko yön kahdestaan.
”Mmm… miten ihana ajatus”, Hermione kuiskasi. Ronin kädet vaelsivat tunnustelevasti hänen vartalollaan. Pehmeä leningin kangas myötäili Hermionen vartalon kaaria niin, ettei mielikuvitukselle jäänyt paljon varaa. Hermione oli kaunis… Ron saattoi katsella häntä tuntikausia kyllästymättä…
Samassa parvekkeen ovi avautui, ja Ron erkani Hermionesta syyllisenä. Hän vilkaisi taakseen ja näki Dracon ja Ginnyn pyrkivän sisään. He hämmästyivät nähdessään, että parveke olikin jo varattu. Ron erotti siskonsa silmien välähtävän huvittuneena. Nainen nojasi Dracon käsivarsiin hymy huulillaan. Toisinaan Ronia raivostutti silmittömästi nähdessään Ginnyn Dracon käsivarsilla. Mutta ainakin sisko oli onnellinen. Niin kauan kuin hän näki hymyn Ginnyn kasvoilla, hän ei voinut valittaa.
”Emme arvanneet, että täällä olisi muitakin”, Ginny sanoi.
”Tulimme haukkaamaan raitista ilmaa”, Hermione henkäisi hymyillen. Ginny virnisti.
”Niin mekin. Sisällä alkaa olla ahdasta.”
”Täällä on todella mukavaa. Yllätysjuhlat olivat huippukeksintö. Olisitpa nähnyt ilmeesi, kun tulit sisään”, Ron virnisteli, ja Ginny nauroi pehmeästi.
”Olin kyllä totaalisen tyrmistynyt. Ajattelin, että olitte kaikki unohtaneet syntymäpäiväni samaan aikaan ja olin siitä todella pettynyt”, Ginny kertoi. Ron ja Hermione nyökkäsivät.
”Vaati aika paljon pitää koko juhla salassa”, Ron tuumasi. Draco hymyili.
”Kiitos, että ette paljastaneet sitä.”
”Ei se mitään.” Ron huitaisi kättään vähättelevästi ja tarttui Hermionea kädestä.
”Me tästä lähdemmekin katsomaan, ovatko Rhys ja Shiri taas toistensa kimpussa”, Ron sanoi. Ginny virnisti iloisesti ja nyökkäsi.
”Hyvä ehdotus.”
~*~
”Weasley mulkoilee minua vieläkin aivan kuin haluaisi katkaista minulta kaulani”, Draco mutisi Ronin ja Hermionen mentyä parvekkeen ovista sisäpuolelle. Ginny vilkaisi häneen hämmästyneenä ja veti miehensä korituolille istumaan. Hän istahti tämän syliin ja siveli hänen paitansa etumusta.
”Älä höpsi. Mielikuvituksesi laukkaa liikaa.”
”Äskenkin Weasleylla oli sellainen murhaava ilme, kun hän katsoi meitä”, Draco puolusteli.
”Höpö höpö! Ron on ihan sinut meidän suhteemme kanssa!”
”Hmph. Ehkä. Mutta sisimmässään hän pelkää yhä, että minä satutan sinua”, Draco sanoi hiljaa. Ginny huokaisi ja painoi päänsä miehensä rinnalle.
”Ron nyt vain on sellainen höpsö suojelevainen veli. Ja mitä vanhemmaksi hän varttuu, sitä pahemmaksi hän muuttuu”, Ginny tuumasi. Draco hekotti ja siveli naisen pehmeitä hiuksia.
”Totta. Ronin käytös voi vain pahentua, mutta ei anneta sen nujertaa meitä”, Draco kuiskasi suudellen päättäväisesti Ginnyn lämpimiä huulia. Ginnylla oli yllään koko pitkä hame, jonka kangas tuntui pehmeältä Dracon sormia vasten. Hän olisi halunnut repiä sen naisen yltä, mutta hillitsi itsensä. Ei täällä. Ei nyt.
”Minulla on sinulle yllätys illalla. Sitten, kun me olemme kahden”, Draco mutisi huulet hänen huulillaan. Ginny katsahti häneen kiinnostuneena.
”Millainen yllätys?”
”Olisiko se yllätys, jos kertoisin sinulle?” Draco virnisti. Hän piti siitä, kun Ginnyn silmiin syttyi innostunut, lapsenomainen pilke. Se nuorensi naista monella vuodella.
”Hmm… anna jokin vihje”, Ginny ehdotti innoissaan kiemurrellen Dracon sylissä viettelevästi. Dracon sydän hakkasi. Tätä menoa hän vielä paljastaisi kaiken…
”Lopeta, Ginny! Sinä et pelaa reilua peliä”, Draco huohotti.
”Enkö? Aiotko paljastaa minulle… vai et?” Ginny kysyi suudellen hänen huuliaan.
”Mmm…”
”Siis et?”
”En…”
”Liittyykö se…?”
”Ginny, ei. En kerro sitä”, Draco vannoi lujasti. Ginny huokaisi ja mutristi leikkisästi huuliaan. Hänen sisällään myllersi ihanasti. Draco siveli hänen poskeaan hellästi.
”Mutta näet sen sitten. Takaan, että se tulee olemaan jotain aivan täydellistä…”
~*~
”Miten menee Harry? Ja Luna? Ei olla juteltu aikoihin”, Neville Longbottom huudahti pelmahtaessaan vihdoin heidän luokseen väenpaljoudesta. Monet vieraat olivat entisiä ystäviä Tylypahkasta. Paikalla olivat kaikki Weasleytkin. Jopa Dracon äiti jutteli nurkassa jonkun naisen kanssa, jonka nimeä Harry ei muistanut.
”Hienosti”, Luna vakuutti hymy huulillaan.
”Mahtavaa! Lapset ovat jo hurjan isoja eikö niin? Minun Williamini tuntuu kasvavan ihan silmissä. En tajua, miten aika menee niin nopeasti”, Neville huokaili ja haroi hiuksiaan hämmentyneenä. Harry virnisti. Sellaista se oli lasten kanssa. Aika lensi.
”Kuinka vanha hän olikaan?” Luna kysyi.
”Neljä”, Neville kertoi ylpeänä. Harry hymyili ja vilkaisi Lunaa. Neville oli löytänyt aurorikoulussa erään todella mukavan tytön, jonka kanssa he olivat menneet naimisiin heti aurorikoulusta valmistuttuaan. Se oli ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Harry oli ollut Nevillen ja Emilyn häissä niin kuin kaikki muutkin heidän läheiset ystävänsä. Neville ja Emily asuivat pääasiassa Ranskassa, mutta viettivät lomansa Englannissa. Oli hienoa, että he olivat päässeet tulemaan Ginnyn syntymäpäiville. Emily oli syntynyt Ranskassa, joten hänen perheensä asui siellä. He olivat molemmat kuitenkin opiskelleet Englannissa auroriksi.
”Kuulin, että Ronin ja sinun auroritoimistollanne pyyhkii hyvin”, Neville sanoi hymyillen.
”Jep, todella hyvin. Tehtäviä riittää. Tänään päätimme kuitenkin hyllyttää kaikki juttumme tätä hetkeä varten”, Harry selitti. Neville virnisti.
”Loistavaa. En ole vielä jutellut kunnolla Hermionen ja Ronin kanssa. Heitä ei ole paljon näkynyt. Miten he voivat?” Neville kyseli.
”Hienosti. Lapset ovat joskus aika mahdottomia, mutta sellaista se on isossa perheessä. Onneksi Ronin vanhemmat auttavat heitä paljon. Fred ja Georgekin ovat tukemassa heitä usein, vaikka pyörittävätkin Weasleyn Welhowitsejä eivätkä aina kiireiltään ehdi tehdä juuri muuta”, Harry kertoi. Neville hymyili ja katseli ympärilleen kuhisevassa salissa.
”Ihanaa, että niin monet ovat päässeet tänne tänään. Juttelin juuri Seamus Finniganin kanssa. Tiesitkö, että hänen vaimonsa Sarah on taas raskaana? Sarah haluaisi kaksoset. Hänen suvussaan on kaksosia paljonkin, mutta saattaa olla, että tälläkään kertaa ei tärppää. Mutta onhan heillä jo kaksi lasta”, Neville höpötti kasvot punaisina. Harry vilkaisi Lunaa huvittuneena. Neville oli hieman juonut, sillä tämä puhui taukoamatta.
”Ja arvatkaa mitä? Sain juuri kuulla, että…”
Harry antoi Nevillen pölinän mennä ohi korvien ja käänsi katseensa juhlavieraisiin. Lapset leikkivät lastenhuoneessa sopuisasti – tai ainakaan riitoja ei kantautunut hänen korviinsa. Vanhimmat lapset saivat kuitenkin olla aikuisten seurassa, joten Harry erotti heidän joukostaan Draken ja Michaelin supisemassa keskenään. Pojat vilkuilivat kahta nuorta tyttöä ja virnistelivät toisilleen arvostelevasti. Pojat! Harrya huvitti. He eivät koskaan muuttuisi.
”Eikö niin, Harry? Käyhän se?” Neville kysyi innoissaan.
”Mmph… totta kai”, Harry lupasi, vaikka ei tiennyt ollenkaan, mistä Neville puhui. Neville virnisti ja rutisti häntä lujasti. Sitten mies kiiruhti juttelemaan muiden vieraiden kanssa. Harry kääntyi kulmat kurtussa Lunan puoleen, joka katsoi häntä silmät tuikkien.
”Mitä minä äsken lupasin?” Harry kysyi. Luna nauroi.
”Lupasit vahtia Williamia ja Antonia huomenna, kun Neville ja Emily haluavat käydä tapaamassa paria ystäväänsä”, Luna virnisteli. Harry voihkaisi. Mihin hän pennut laittaisi? Hänellä oli työpäivä.
”Mitä minä teen?”
”Menet töihin ja jätät heidät minun huolekseni.”
”Mutta enhän minä voi…”
”Hassu, voit hyvinkin. Kyllä me pärjäämme”, Luna vakuutti. Hän suikkasi suukon Harryn poskelle ja liiteli vieraiden joukkoon etsimään heidän lapsiaan. Harry katseli hänen peräänsä hymy huulillaan. Lunan työt Tylypahkassa alkaisivat vasta syyskuussa, joten tästä oli valtava apu lastenhoidossa. Sitten, kun hänkin menisi töihin, he veisivät lapset velhotarhaan. Harry haukotteli. Kello oli jo paljon, joten olisi aika lähteä pian kotiin. Mutta ei ihan vielä.
~*~
Ginny sulki makuuhuoneensa oven hymy väsyneillä kasvoillaan. Hän tunsi itsensä uupuneeksi, mutta olisi siitä huolimatta voinut vaikka leijua. Hänen olonsa oli niin kevyt.
Ginny erotti Dracon istumassa sängyn laidalla platinanvaaleat hiukset hieman pörrössä. Hän katsoi Ginnya nälkäisesti, koleanharmaat silmät hehkuen. Ginnyn sydän pomppaili ja perhoset lepattelivat vatsanpohjassa. Hän muisti heidän parvekkeellaan käymänsä keskustelun…
”Tulehan tänne”, Draco sanoi ja koukisti kutsuvasti sormeaan. Ginny asteli hermostuneena Dracon luokse ja katseli tätä hieman kummissaan. Dracon sylissä ei näkynyt paketteja. Mikähän yllätys miehellä oikein oli?
”Minä haluan nyt antaa sinulle yllätykseni”, Draco mutisi. Ginny kohotti kulmaansa.
”Niin?”
”Kohta näet. Sinun täytyy ensin ummistaa silmäsi”, Draco vaati. Ginny hihitti ja sulki silmänsä jännittyneenä. Draco lähti kantamaan häntä makuuhuoneen poikki ja aukaisi oven. Ginny tunsi kylmän ilmavirran jaloissaan ja mietti, mihin Draco oli oikein viemässä häntä.
Hetken kuluttua Ginny kuuli oven taas aukeavan ja he astuivat johonkin huoneeseen. Hän piti silmiään tiukasti ummessa ja kuuli sydämensä hakkaavan rinnassa. Draco puristi häntä hellästi sylissään ja tarkkaili hänen kasvojaan.
”Nyt saat avata”, Draco sanoi käheästi. Ginny räväytti silmänsä auki ja henkäisi. Kylpyhuone oli muuttunut kynttilämereksi. Siellä oli pimeää, mutta sadat pienet kyntteliköt hohtivat joka puolella, minne hän katsoi. Ammeessa oli lämmintä vettä ja vaahtoa. Kuplia leijaili ilmassa. Ammeen reunalle oli laskettu tarjotin, jolla oli suklaakeksejä ja kaksi viinilasia. Lattialle oli ripoteltu ruusun terälehtiä. Ginny ei saanut sanaa suustaan.
”Vau…”
”Tämä on meidän yömme”, Draco kuiskasi ja suukotti Ginnyn avointa suuta. Ginny henkäisi ja katsoi Dracoon silmät kyynelissä.
”Kiitos, Draco. Tämä on… ihana”, Ginny sanoi hymyillen. Draco ei ollut koskaan tehnyt mitään näin romanttista. Draco ei ollut yleensä mikään romanttinen mies, joka osoitti jatkuvasti tunteitaan Ginnylle. Draco oli… pidättyväinen. Vieläkin, vaikka he olivat olleet naimisissa jo kauan. Draco ei ollut koskaan sanonut rakastavansa Ginnya, mutta Ginny tiesi, että Draco rakasti. Hän näytti sen muilla tavoilla. Edes hääpäivänä Draco ei ollut lausunut sanoja, vaikka Ginny oli odottanut sitä. Siitä huolimatta he olivat menneet naimisiin ja perustaneet perheen. Sillä Ginny oli koko ajan tiennyt, että heidät oli luotu toisilleen.
”Minä rakastan sinua, Ginny”, Draco kuiskasi ensimmäistä kertaa elämässään. Koskaan hän ei ollut sanonut ennen niitä kolmea pientä sanaa, koska oli pelännyt, että se voisi tuhota kaiken. Mutta nyt… vuosien jälkeen hän tajusi, että sanoja ei tarvinnut kavahtaa. Ginny katsoi häneen silmät kyyneliä tulvillaan. Hän kietoi hennot käsivartensa Dracon kaulan ympärille. Hän tiesi nyt, että oli valinnut oikein.
”Minäkin rakastan sinua, Draco.”
Ja hitaasti Draco riisui vaimonsa alasti ja painoi hänet pehmeään, vaahtoavaan veteen.
Fin.
Kommenteista tykkäisin :>
