Kuhmu (K-11)

[Aava]

Kuhmu

Ikäraja: K-11
Paritus: Lavender/Luna
Genre: Romance, angst

Lukijalle: Kertojana on Luna, ja oikolukijana turkinpippuri.



Silloinkin satoi.

Niin, että lokakuun tummuus laimeni pehmeäksi harmaudeksi. Joku laveerasi taivaan sinisellä; metsän yllä oli surullista violettia, mutta järven pintaan heijastuva taivas oli melkein väritön. Minä laskin mielessäni ikkunaan putoilevia pisaroita. Kolmekymmentä, yksi, kaksi ja kolme.

Neljäkymmentä.

Se syksy oli vetinen, ja Lavenderin iho lämmin ja kuulas. Hänen rintansa tuntuivat pehmoisilta kämmenissäni. Salaa toivoin meille suloisen arjen: keltaiset verhot keittiön ikkunaan, raitoja pöytäliinaan ja teepannun, joka viheltäisi veden kiehuessa. Se polttaisi vähän sormenpäitäni, kun tarjoaisin Lavenderille teetä aamiaisella. Jukurttipurkeissa nuokkuisi tuoretta basilikaa.

Kuitenkin Lavender säpsähti, kun painoin sormeni hellästi lantion maidonvalkealle iholle. Ajatuksissani otteeni teepannusta lipesi. Kun suutelin häntä, tiesin, että hän tahtoi mennä pois. Lavender katsoi vaitonaisena ikkunan takana aukeavaa lokakuuta. Hän ei laskenut sadetta, vaan sekunteja, välteli katsettani. Hiukset takkuisina, hänen alastomuuttaan suojaten.

Lavenderin posket punersivat suloisesti, ja hänen nenänsä hieman rypistyi niiskuttaessa.

”Kun joku voi tulla”, hän kuiskasi, enkä minä aivan tohtinut kertoa, että hän tiesi oven olevan lukossa. Hymyilin vinosti vastaukseksi – silitin Lavenderin maantienharmaita hiuksia, ja päätin olla syömättä basilikaa enää ikinä.

”Muista, että et saa puhua meistä kenellekään”, Lavender pyysi minua vannomaan kuudennen kerran sen illan aikana, ja me suutelimme taas, vaikka hän ei oikeasti halunnut. Painoin kasvoni Lavenderin kaulaa vasten ja toivoin, että hengitykseni polttaisi hänen paljaita solisluitaan.

”Muistan”, minä vastasin.
”Koska sinä olet ehkä omituinen, mutta minä en ole.”
”Niin”, hymähdin.

(Teevesi valui matolle, ja teki kuhmuja puiseen lattiaan.)

[Crywell]

Oivau.
Tämä oli ihana. Olen jotenkin ihan haahuu leijun jossain kitkerissä mutta pehmeissä sadepilvissä tekstisi jäljiltä. Kauniin, kauniis tekstisi, johon nyt yritän kirjoittaa kommenttia, siinä kovin hyvin onnistumatta... Hmm...

Kuhmu - karkea ja yksinkertainen otsikko, josta tulee mieleen kivuliaat mustelmat otsassa, ja joka tekstin luettua saa aivan uuden, syvemmän ja kauniimman merkityksen. Kuhmuja lattiassa, rakkaudessa, Lunan sielussa...
Luna ja Lavender - pari josta en ole koskaan ennen lukenut. Luna kuuluu suosikkihahmoihini, ihan ehdottomasti, lempparityttöni Tylypahkasta! Ja Lavender taas menee mukavasti mukiin kenen tahansa muun kuin Ronin kanssa. Ronia ja Lavenderia en vain siedä yhdessä :' ) Tai siedän, olen sietäväinen ihminen, mutta en pidä.
Lunasta ja Lavenderista sen sijaan pidin pidin pidin.

Olit ihanasti saanut tähän kaunista tunnelmaa, runomaista überkaunista kuvailua, sekä sen lisäksi myös molemmat tyttöset niin IC:ksi ja niin kauniiksi ja oikeiksi että vau! Luna ja sadepisarat ja söpöt aavehaaveet arjesta ja teestä ja aamuista (äää Luna ota minut Lavenderin sijaan! x___x !!) ja Lavenderin pelko paljastumista ja häpeää kohtaan. Ja karut, ilkeät sanat lopussa, jotka kuitenkin kruunasi hänen luonteensa sekä Lunan luonteen (kun tyttö ei sanonut poikkipuolista sanaa) ja oioijoi että kaikki oli tässä vaan niin täydellistä! ♥

Se syksy oli vetinen, ja Lavenderin iho lämmin ja kuulas. Hänen rintansa tuntuivat pehmoisilta kämmenissäni. Salaa toivoin meille suloisen arjen: keltaiset verhot keittiön ikkunaan, raitoja pöytäliinaan ja teepannun, joka viheltäisi veden kiehuessa. Se polttaisi vähän sormenpäitäni, kun tarjoaisin Lavenderille teetä aamiaisella. Jukurttipurkeissa nuokkuisi tuoretta basilikaa.

ihana.

Kiitos älyttömän hyvästä lukukokemuksesta!! ♥

[Letizia]

(Heh, viimeksi eilen tuskailin sitä, että keittiöni lattia kuhmuilee, koska siihen aina roiskuu tiskivettä.)

Tämä on kaikessa suloisuudessaan mielettömän surullinen. Tulkitsen, että Lavender kuitenkin tykkäsi Lunasta, koska en usko että pelkkä uteliaisuuskaan olisi ajanut häntä tähän suhteeseen. Mutta kun Lavender-parka ei uskalla olla omituinen. :( Lunaakin käy vähän sääliksi, kun hän tuntuu hyvin ymmärtävän "miten asiat ovat" mutta on tyytynyt osaansa outona.

Vetisen syksyn kuvailu oli ihastuttavaa. Säätiloja on minusta kamalan vaikea kuvailla niin, että lukija todella tuntee olevansa sisällä ilmanalassa, mutta tässä se toimii hienosti. Pidin paljon myös siitä, miten Lunalla on 'kosketusmuistoja' Lavenderista: lämmin iho, pehmeät rinnat, sormet lantiolla.

Ihana fikki. :)

[Upsila]

Oi, tämä on ihana!

Olen lukenut tämän ficin jo muutaman kerran aikaisemmin, mutta päätin vasta äskettäin, että tähän olisi pakko kommentoida nyt. En saisi taaskaan jättää tämän väliin ja kommentoimatta vieläpä. Näin kaunis teksti ansaitsee kehuja ja kommentteja enemmän nimittäin! : )

Elikkäs, uskomattoman kaunista tekstiä tosiaan. Ihastuin jo otsikkoon, Kuhmu on jotain niin yksinkertaista nimittäin, mutta silti nättiä ja houkuttelevaa, omaperäistä ja aavistuksen karkeaa. Se on sellainen, joka vetää lukemaan automaattisesti. Teksti itse oli aivan ihanan haaveksiva, sateinen ja unelias, sellaista syvää rakkautta, vaikka Lunahan sen lähinnä koki vain. Lavenderille tämä näytti olevan enemmänkin tuskaa, sillä hän ei oikein tuntenut samoin (yhtä syvää ja puhdasta rakkautta kuin Luna). Pidin kovasti minkälaisen pehmeyden rakkaus ja suru loi toisilleen tässä ficissä, se ei ollut liian kitkerää tai terävää, vaan juuri sellaista sopivaa: haikeaa ja todella kaunista sulosointua. Kuvailusi oli myös jotain todella uneksivan ihanaa; sellaista, joka maalaa taivaalle kuulansinistä sävyä ja suukottaa keveän suudelman poskelle. Oi sentään.

Tunnelma ja pienet yksityiskohdat loivat myös kauniin täydennyksen tähän ficciin. Lunasi on mielettömän suloinen muuten, hän huolehtii ja välittää Lavenderista paljon, vaikka toinen pelkää liikaa uskaltaakseen tehdä mitään.

Ja niin:

Niin, että lokakuun tummuus laimeni pehmeäksi harmaudeksi. Joku laveerasi taivaan sinisellä; metsän yllä oli surullista violettia, mutta järven pintaan heijastuva taivas oli melkein väritön. Minä laskin mielessäni ikkunaan putoilevia pisaroita.

Aivan ihanaa kuvailua tässä alussa!

Se syksy oli vetinen, ja Lavenderin iho lämmin ja kuulas. Hänen rintansa tuntuivat pehmoisilta kämmenissäni. Salaa toivoin meille suloisen arjen: keltaiset verhot keittiön ikkunaan, raitoja pöytäliinaan ja teepannun, joka viheltäisi veden kiehuessa. Se polttaisi vähän sormenpäitäni, kun tarjoaisin Lavenderille teetä aamiaisella. Jukurttipurkeissa nuokkuisi tuoretta basilikaa.

Tämäkin on vain niin. ♥

Apua, haluaisin quettaa kaikki, mutta kun.

Kiitos ihanasta tekstistä siis vielä kerran, tämä oli aivan mieletön lukukokemus!

[Aava]

Crywell, itse olet ihana. Kiitos!

Letizia, kiitoksia kovasti. Onneksi pienet kuhmut lattiassa ovat vain suloisia.

Upsila, minä olen hyvin kiitollinen! (Otsikkohan on oikeasti turkinpippurin keksimä, mutta ei kerrota kenellekään.)