A/N: Meikä takoo nyt kun rauta on kuumaa, eli inspis hakkaa päälle ja koulujututkin saavat kyytiä.
The Mind, kiitän suuresti kommentista! Minäkin kyttäilen sarjaa jenkkitahtiin, joten on kyllä haastavaa pyrkiä pysymään erossa uusimmista käänteistä! Toivottavasti tämä toinen luku on yhtä viihdyttävä kuin aiempi, ainakin tämä on pidempi!
Hox! Päivitin tuonne alkuunkin, että tämä fici spoilaa kolmoskautta kokonaisuudessaan, sillä en viitsi ottaa riskiä, että vahingossa spoilaan jotain jostain...
– Toinen luku –
KARISMAATTINEN NOITATOHTORI JA HÄNEN VARJONSA
Ensimmäiset työpäivät satamapäällikkönä sujuivat leppoisasti. Itse asiassa Hook nukkui koko ensimmäisen päivän, sillä hänellä oli krapula. Seuraavana päivänä Emma herätti hänet viskaamalla ämpärillisen vettä hänen päälleen.
Vakituisia satamatyöläisiä oli vain viisi, joten tekemistä – komentamista – ei juuri ollut. Hook opetti uusille alaisilleen muutaman korttipelin ja voitti pullon viskiä. Kalastajat Eric, Winston ja Basil olivat rentoja hemmoja, jotka eivät välittäneet, vaikka Hookilla oli edelleen päällään merirosvovaatteet. Huoltomies Ujo, yksi seitsemästä kääpiöstä, oli muita hiljaisempaa sorttia.
Sillä aikaa kun Winston ja Basil olivat pyytämässä kalaa, kääpiö rassasi veneitä. Eric hoiti edellispäivän kirjanpitoa ja valmisti seuraavia eriä lähtöön. Hän myös pilkkoi löyhkäävän saaliin, josta Hook pysytteli mahdollisimman kaukana (
”Minä en koske siihen! Vie se pois – ei helvetti – yäk! Sinä teit tuon tahallasi!”)
Hook käytti luppoajan oman laivansa, rakkaan Jolly Rogersin, inventaarioon. Hän ei löytänyt yhtäkään rommipulloa, vaikka hän kaivoi pilssin ja kölin alta. Sen sijaan hän löysi Milahin vanhan rannekorun, jonka hän otti talteen.
Kun kaupungintalon kello näytti varttia vaille kaksi, Hook päätti lähteä kysymään työsopimuksestaan Swanilta. Hänen toimintansa satamassa oli jo niin lähellä oikeaa työtä, että Hook tarvitsi palkkaa motivaationsa säilyttämiseen. Hän vaihtoi piraattitakkinsa uuteen, Swanin hankkimaan, lyhyeen ruskeaan takkiin, jotta vältyttäisiin suuremmilta valituksilta.
Ikävä kyllä sheriffiasemalla ei ollut muita kuin Neal, joka näpytteli kirjaimia hurisevan taikalaatikon edessä. Tässä todellisuudessa istuttiin paljon enemmän kuin missään muualla.
”Missä Swan on?” Hook töksäytti ensimmäiseksi.
Neal katsoi häntä hämmästyneenä laatikon takaa.
”Kas, Kapteeni. Olet vihdoin luopunut siitä hevarityylistä. Emman vuoro loppui aikoja sitten.”
Hookilla ei ollut aavistustakaan, mitä Neal tarkoitti ”hevarityylillä”, eikä häntä kiinnostanut paljastaa omaa tietämättömyyttään.
”Emmalla oli minulle yksi tärkeä juttu.”
Neal levitteli käsiään kuin lokki.
”Ei ilmeisesti niin tärkeä, että hän olisi pitänyt kiirettä sen kanssa.”
Hook pamautti toimiston oven kiinni ja päätti omatoimisesti kävellä Swanin kotiin.
Swan asui kommuunissa Henryn, Snown ja Charmingin kanssa. Siitä oli pitkä aika, kun Hook oli viimeksi itse asunut yhdessä paikassa, talossa, läheisten ihmisten ympäröimänä.
Meri oli jo vuosia toiminut hänen takapihanaan.
Kesti tovin, ennen kuin Swan avasi Hookille oven. Hänellä oli tummat silmänaluset, hiukset yhtenä sotkuna pään päällä ja löysät, kuluneet vaatteet.
”Hurmaavaa, kultaseni. Ikävä kyllä et saa minua kääntymään kannoillani, vaikka kuinka yrität näyttää torjuvalta”, Hook murjaisi.
Swan haukotteli.
”Olin yövuorossa. Mitä nyt, Hook?”
Hook työnsi ovea enemmän auki ja työntyi Swanin ohi sisälle. Ilmeisesti muut eivät vielä olleet kotona.
”Tarvitsen työsopimukseni, Swan, tai pahoin pelkään, että ajaudun taas kaidalle tielle. Sitähän me emme halua… Vai haluatko lukita minut selliin?”
Hook tepasteli kyökkiin ja ihmetteli kaiken maailman vipstaakeleita ja nauhoja.
”Ai niin, Regina lupasi faksata sen suoraan tänne… Hyvä, täällä se on", Swan sanoi haukotellen taas ja otti pienestä laitteesta esiin yhden pergamenttiarkin. Tässä maailmassa pergamenttikin oli luonnotonta; todella valkoista ja sileää. Kun Swan ojensi Hookille työsopimuksen, hän ei voinut kuin ihmetellä, miten säännöllistä sille kirjoitettu käsiala oli.
”Näyttää siltä, että onnistuit puhumaan itsestäsi satamapäällikön”, Swan virkkoi ja venytteli raukeasti. Sotkuisesta sängystä päätellen hän oli juuri ollut päiväunilla. Ei sillä, että Hook yleensä itse petasi punkkaansa.
”Kieli on tehokas väline, neiti sheriffi. Varmasti yksi sinunkin parhaimmista taidoistasi”, Hook sanoi ovelasti.
Swan pyöräytti silmiään ja käveli lähemmäs Hookia. Hän tarttui mustaan kannuun ja täytti sen vedellä, joka suihkusi esiin metalliputkesta. Seuraavaksi Swan asetti kannun takaisin alustalleen ja painoi nappia sen kyljessä.
”Tämä valtakunta on ihmeellinen”, Hookin oli pakko myöntää ääneen. ”Vesi tulee suoraan tupiin, autot vievät ihmiset himskatin nopeasti paikasta toiseen ja ihmiset tavoittavat toisensa pelkkien pikkulaitteiden avulla.”
Swanin käsittelemä kannu alkoi pitää sihisevää ääntä.
”Täällä kaikki on niin… helppoa”, Hook jatkoi. ”Se, miten paransitte minut sairaalassa. Eikö se tosiaan ollut taikuutta?”
Swan pudisti päätään ja otti kaapista esiin kaksi pientä tuoppia.
”Ei, täällä ei ole taikuutta, ei normaalisti. Regina ja Mr. Gold toki taitavat omat niksinsä, mutta me muut… tai siis, Storybrooken kuuluisi olla lähinnä sähkön ja öljyn avulla pyörivä kaupunki.”
Swan katsoi mietteliäästi omia käsiään.
”Sinä osaat taikoa”, Hook sanoi hiljaa ja kumartui lähemmäs. Vesi porisi nyt äänekkäästi kannussa.
”Olisit takuulla halutessasi paljon voimakkaampi kuin Regina tai Gold.”
Emma kääntyi katsomaan häntä silmiin.
”Olen nähnyt, mihin voimat voivat pahimmillaan johtaa. Tämä riittää: minulla on Henry.”
Sitten hän tarttui vesikannuun ja kaatoi tuoppeihin höyryävän kuumaa vettä. Sitten hän asetti niihin pienet yrttipussit. Teetä.
”Ryyppy isoprassille!” Hook kajautti perinteisen piraattien juomatervehdyksen ja kilautti Swanin tuoppia. Tee maistui eksoottisille kukille.
”Sinä taidat olla ensimmäistä kertaa kunnon keittiössä”, Emma huomautti pian. ”Tuo laite on vedenkeitin. Takanasi on sähköhella. Tuossa on leivänpaahdin.”
Kesti hetken, kun Swan esitteli laitteita ja selitti, mistä sähkö oli peräisin. Seuraavaksi hän näytti, miten hella toimi.
”Aye, käännän siis tästä ja se lämpenee? Noin vain?” Hook hämmästeli.
Emma nauroi vapautuneesti. Hook käänsi yhtä nappulaa myötäpäivään.
”Ei siitä, vaan tästä –
oh!” Emman ja Hookin kädet hipaisivat hetkellisesti toisiaan.
Kosketus oli täynnä sitä nimenomaista sähköä, josta oli juuri ollut puhe.
Hook laski teensä pöydälle ja katsoi Emmaa suoraan siniharmaisiin silmiin. Hook muisti elävästi heidän suudelmansa Mikä-Mikä-Maassa: kiihkeän tarttumisen, rommin maun, viidakon tuoksun, jopa Emman sanat.
”Älä viitsi… Et kestäisi sitä.
Yhden kerran juttu. Älä seuraa minua.Hook halusi kokea sen uudestaan. Harmi, että tällä kertaa hän ei voinut vedota siihen, että oli juuri pelastanut Emman isän.
Mieti, hemmetin filibusteri, mieti jokin hyvä tekosyy! ”Minä jouduin syömään sinisen hallusinaatiohyytelön, kun olin Storybrooken sairaalassa”, Hook sanoi, kun ällöttävä muisto pulpahti jostain hänen päähänsä. ”Olet minulle palveluksen velkaa.”
Emman kasvoille tulvahti leveä hymy.
”Sinä ansaitsit sen.”
Hook virnisti takaisin.
”Usko pois, kukaan ei ansaitse sellaista.”
”Sinä autoit Coraa vangitsemaan minut Rumplestiltskinin selliin”, Emma huomautti. Vanha juttu.
Hook kumartui lähemmäs.
”Sinä olet aika usein käyttänyt käsirautoja minun vangitsemiseeni.”
Hook oli juuri tarttumassa Emman niskaan, mutta silloin ulko-oven lukko narisi ja työntyi auki. Swan kavahti kauemmas.
”Ajoitus, David Nolan, ajoitus”, Hook hymähti ja nyökkäsi tulijoille. David näytti yllättyvän sitä, että Hook nautti teetä hänen kodissaan.
”Olinkin juuri lähdössä”, Hook sanoi ja käveli Davidin ohi. Häntä ei kiinnostanut puhua prinssin elämästä, kuten yksisarvisista ja keijuista.
”Onneksi olkoon, kuulin, että olet nykyisin töissä!” David, tutummin Charming, toivotti tyypillinen autuas ilme naamallaan.
”Tee työtä kuin kapteeni, pelaa kuin merirosvo”, Hook heitti yhden elämänohjeistaan. Ennen ulos astumistaan hän kuuli Davidin sanovan Emmalle:
”Näin äsken Nealin ja kutsuin hänet päivälliselle, vähän niin kuin perheen kesken.”
Hook pamautti oven takanaan kiinni eikä jäänyt odottamaan, että joku kutsuisi hänetkin päivälliselle. Hän yritti hillitä ilkeän, Panilta kuulostavan pikkuäänen, joka kuiski hänen korvaansa:
"Olet vain yksinäinen yksikätinen merirosvo, jolla on alkoholiongelma."Ulkona paistoi syyskuinen aurinko. Kun kerran takana oli raskas työpäivä, Hookia ei huvittanut mennä seilaamaan. Siispä hän yritti löytää Storybrookesta edes yhden kunnollisen kapakan, jossa hän voisi nauttia tuopillisen kylmää olutta.
Jälleen pälyileviä katseita, jälleen silmäilyjä koukkuun.
”Arr, minulla on täältä ostettu takki!” Hook huusi pikkutytölle, joka oli katsonut häntä erityisen röyhkeästi. "Mitä täällä pitää tehdä ansaitakseen kunnioitusta? Kiertää jokaisen ovella pyytämässä anteeksi?"
Kyllä Hook oli tottunut maakrapujen tuijotukseen, mutta yleensä hänellä oli joku – kuten Smee – mukanaan.
Hook ilahtui tunnistaessaan seuraavan vastaantulijan.
”Belle, ahoy! Kerroppa muru, missä täällä on lähin kapakka? Olen uupunut, sillä olen koko päivän etsinyt kätkettyjä aarteita.”
Belle oli Rumplestiltskinin heila, joka työskenteli paikallisessa kirjastossa.
”Kirjoissa on paljon enemmän aarteita kuin yhdessäkään merirosvoarkussa”, Belle sanoi ja kohotti merkitsevästi käsissään olevaa kirjaa.
”Sanoo nainen, jonka mies osaa muuttaa heinän kullaksi”, Hook huomautti.
Belle hymyili vinosti.
”Pointtini oli, että kuluttaisit mieluummin aikaasi vaikka kirjastossa kuin baarissa.”
Hook väläytti hänelle hurmurihymynsä.
”Tiesinhän minä, että yrität vain saada minut kahden kesken. Olet varmaan jo vähän kyllästynyt herra Pimeään – aih!”
Belle tallasi hänen jalalleen ja kiiruhti eteenpäin.
”HEI! Entäs se kapakka?” Hook huusi hänen peräänsä, turhaan. Belle katosi kulman taakse.
Turhautunut Hook yritti löytää olutta omin päin. Hän kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle ja törmäsi laihaan ja pitkään mieheen, jonka kävelykeppi kaatui kilahtaen kadulle.
”Anteeksi, mutta minä olen ilmeisesti pahis, joten paras tottua siihen, että loukkaan kaikkia!” Hook ärähti ja kirosi päälle.
Pitkä mies kääntyi ja pudisti päätään.
”Ei se mitään, nuori mies. Pahiksilla on usein vähemmän hävittävää kuin muilla.”
Hook hätkähti huomatessaan, että mies oli luultavasti paljon vaarallisempi kuin hän.
Tällä viiksekkäällä, tummaihoisella miehellä oli yllään hieno hännystakki sekä iso musta silinterihattu, jossa oli valkoisen pääkallon kuva ja pinkki sulka. Hänen kaulassaan roikkui kaksi isoa eläimen kynttä.
”Tohtori Facilier”, luikku esitteli itsensä matalalla äänellä, kumarsi syvään ja ojensi kätensä.
”Hook.”
Kun Hook kätteli Facilieria, hän huomasi tämän silmien violetin sävyn.
”Tietääkö Regina, että kaupungissa on uusi taikuri?” Hook kysyi synkästi, sillä taikuus suorastaan huokui miehen olemuksesta.
Tohtori Facilier hymyili. Hänellä oli niin isot huulet, että hymy näytti peittävän puolet kasvoista.
”Pian tietää.”
Hampaiden välissä oli rako.
”No, pitäkää minut ulkona ristiriidoista”, Hook sanoi huolettomasti. ”Minua ei juuri nyt kiinnosta pelastaa ketään tai mitään.”
Facilier maiskautti huuliaan.
”Loistavaa! Siinä mies minun mieleeni.”
Hook kohotti kätensä ilmaan.
”Pruut, minä en halua olla yhdenkään miehen mieleen.”
Tohtori nauroi ja paiskasi pitkäsormisen kätensä Hookin olalle.
”Kysymys kuuluukin,
mitä sinä haluat, herra Hook?”
Hook vetäisi itsensä kauemmas.
”Ohjeet lähimpään kapakkaan, kiitos.”
”Miten olisi lasillinen rommia?” Facilier ehdotti lipevästi.
Hook katsoi häntä epäillen.
”A-ha, merirosvo”, Facilier sutkautti ja osoitti pitkällä etusormellaan Hookia. ”Seuraa minua.”
Ja Hook seurasi häntä, koska hänellä oli kova jano. Katsoessaan maahan, hän huomasi Facilierin pitkän varjon hierovan käsiään. Tähän noitatohtoriin Hook ei luottaisi hetkeäkään. Hän antaisi tämän johdattaa hänet rommin luokse ja siinä se.
Facilier johdatti hänet pienelle sivukujalle, joka oli aivan kaupungin laidalla.
”Tänne, tänne.”
Luikku osoitti pientä putiikkia, jonka oven yläpuolella oli värikäs naamio.
”Tohtori Facilierin voodookauppa”, Hook luki ääneen kyltistä. ”Tämä ei ole kapakka.”
”Mutta täältä saa Storybrooken parasta rommia”, Facilier huomautti venyttäen ääntään. Hän oli jotenkin onnistunut pujahtamaan aivan Hookin taakse. ”Se on sekoitus Lumotun metsän sokeriruokoa ja Karibian parasta aurinkoa.”
Hookin silmät olivat muljahtaa päästä.
”Sinulla on sekoitusta? Ja pidä ne sormet kaukana minusta!”
Facilier nyökkäsi hymyillen ja työnsi Hookia kevyesti kohti puodin ovea.
”Minulla on ystäviä toisella puolella.”
Voodookauppa oli täynnä rojua. Se muistutti etäisesti Rumplestiltskinin liikettä, mutta Facilierin sisustus oli eksoottinen ja levoton.
”Istu alas vain”, tohtori viittoi. Hän oli jo ehtinyt taikoa jostain esiin kaksi lasia ja pullon kauniin ruskeaa rommia.
”Seison mieluummin”, Hook vastasi ja otti toisen lasin käteensä.
”Ahaa, sinulla on siis vaikeuksia luottaa ihmisiin”, Facilier supisi. ”Ymmärrettävää näissä olosuhteissa.”
Tahtomattaan Hook huomasi uteliaisuutensa heräävän.
”Missä olosuhteissa?”
Facilier makusteli ensimmäistä rommikulaustaan ja nyökkäsi hyväksyvästi. Myös Hook uskalsi maistaa juomaa, joka oli taivaallista.
”Ihmiset ovat tässä maailmassa kieroja ja arvaamattomia. He ovat valjastaneet koneet tekemään kaiken puolestaan. He eivät ole kuten sinä ja minä, herra Hook”, Facilier sanoi yllättävän vakava ilme lommoposkisilla kasvoillaan.
”He ovat Lumotusta metsästä”, Hook huomautti kulmat kurtussa. ”Tämä ei ole heidän synnyinpaikkansa.”
Facilier kallisti päätään.
”Mutta monet heistä, kuten Emma Swan ja Baelfire, ovat asuneet täällä useita vuosia.”
Hook hätkähti. Noitatohtori tiesi yllättävän paljon.
"He ovat kunnon väkeä", Hook sanoi ykskantaan.
Facilierin kasvoille palasi pelottava hymy.
”Kerrohan”, Facilier jatkoi matalalla äänellään ja kohotti lasiaan, ”mitä te, herra Hook, haluatte eniten
tässä maailmassa?”
Jaaha, tämä oli näitä poppamiehiä, jotka yrittivät houkutella asiakkaita vetoamalla tunteisiin.
”Rommia”, Hook vastasi välinpitämättömästi.
Taas Facilier maiskautti huuliaan.
”Eli jos vilkaisisit tuohon Iseeviot-peiliin, näkisit itsesi suuren rommivaraston edessä?”
Hookilla ei ollut hajuakaan, mikä oli Iseeviot-peili, joten hän tyytyi juomaan lasinsa tyhjäksi.
Tämä oli ehdottomasti paskin juomakeskustelu, jonka hän oli koskaan käynyt.
”Muotoilen kysymyksen toisin”, Facilier jatkoi. ”Jos voisit parantaa tätä todellisuutta jotenkin, mitä muuttaisit? Haluaisitko eroon jostakin? Jonkun…
pois tieltä?”
Hook huomasi, että tohtori ei enää pidellyt käsissään rommilasia. Sen tilalla oli kasa pelikortteja –
ei, ne eivät olleet pelikortteja vaan tarotkortteja.
Hook naurahti.
”Älä viitsi, en halua tietää, että kohtaan pian pitkän tumman muukalaisen.”
Facilierin silmät tuikkivat.
”Mutta sinähän kohtasit jo.”
Hänen varjonsa hytkyi, vaikka Facilier oli paikoillaan.
Hook näki parhaaksi poistua. Hän käveli ovelle, mutta tohtori Facilierin seuraavat sanat pysäyttivät hänet:
”Sinä pelastit Nealin. Hän on sinulle palveluksen velkaa. Mitä jos se palvelus koskisi sinun onneasi?”
Hook katsoi ovenkahvaa.
”Neal voisi elää Henryn kanssa kuin isä ja poika”, Facilier puhui pehmeällä äänellä, ”ei vaadittaisi kuin vähän… omaa rauhaa.”
Hook kävi itsensä kanssa sisäistä kamppailua. Hänen entinen elämänsä oli täynnä pettymyksiä: Liamin ja Milahin kuolema, käden menetys ja vuodet Mikä-Mikä-Maassa. Hän oli oppinut, että taikuudella oli aina hinta. Mutta nykyisin hänen päivänsä eivät koostuneet loputtomista merimatkoista, joiden ainoa tarkoitus oli löytää lisää kultaa ja rommia. Nykyisin Hook ajatteli luvattoman paljon Emma Swania.
”Mistä sinä puhut?” Hook kysyi karheasti ja tarttui kahvaan. Facilierin varjo seisoi oven vieressä.
”Kuten jo kerroin, minulla on ystäviä toisella puolella. Yksi heistä on Peter Pan”, tohtori sanoi.
Hook käännähti kannoillaan ja osoitti tohtoria koukullaan.
”Arvasin! Sinä suunnittelet jotain, eikö niin?”
Facilier nosti kätensä ilmaan.
”Tsot tsot, minä olen viaton liikkeenharjoittaja. Satuin vain kuulemaan huhun, että kaupungin Pelastajalla on ollut vispilänkauppaa komean merirosvon kanssa.”
Hook tuhahti.
”Minun tarjoukseni on, että järjestän sinut kahden sen ihastuttavan naisen kanssa”, Facilier sanoi ja ojensi kätensä Hookille.
”En aio satuttaa ketään.”
Hook hengitti muutaman kerran syvään.
"Kerro hintasi."
Tohtori Facilier kohotti leukaansa.
"Vie minun rommini mukanasi, olen kyllästynyt siihen."
Hook tarttui pitkäsormiseen käteen ja puristi.
