Kaksoslupauksia | ficlet | S

[jennumiu]

Kirjoittaja: jennumiu
Ikäraja: S noin varmuuden vuoksi
Tyylilaji: Angst, ripaus slashia jos niin haluaa ajatella
Paritus/hahmot: Leo/Mikael (voi tulkita myös puhtaana sisarusrakkautena)
Vastuuvapaus: Leo ja Mikke on mun ja niin on myös tekstikin
Tiivistelmä: Leo odottaa, odottaa, koska Mikael on Leon ainoa veli, hetken nuorempi ja tärkeintä.

A/N: Heis, Jennu on palannut finitauoltaan! Ajattelin vain sanoa että tämä on tämmöinen herättelyteksti, vanha äidinkielentyö eikä mitään niin vakavaa. Leo ja Mikael ovat hahmoja eräästä toisesta originaalistani, ja ajattelin että voisin mahdollisesti julkaista senkin jos jaksaisin vähän lukaista läpi ja muokkailla sitä.

Kommentit ovat toivottuja, vaikkei tämä niin kummoinen olekkaan c:

Kaksoslupauksia

Tuulen kuiskiessa henkistä myrskyä ja tanssiessa läpi Leon yönmustien hiusten poika mutristaa huuliaan eikä irrota katsettaan kaksoisveljestään. Mikael on kuin Leon kuva, vihreäsilmäinen ja pisamanenäinen, kaunis.

Leo on tunnollinen, Leo on kuski, alkoholin sijaan kädessä on koskematon kokis ja silmien halveksunta kohdistuu Mikaelin hiukan huterin käsin pitelemään pulloon, jonka sisällöstä edes poika itsekkään ei ole kai varma. Kiihtyvään tahtiin lasinen pullonsuu tavoittaa Mikaelin huulet aina uudelleen ja uudelleen, villit omenasilmät käyvät läpi ihmisten kasvoja ja vartaloita ja

Leo naputtaa jalallaan maata jostain kantautuvan musiikin tahtiin ja voi pahoin.

Väen täyttämä puisto katoaa Leon silmistä hetkeksi, poika sulkee silmänsä ja ja avaa ne taas uudelleen vain katsoakseen kauempaa Mikaelin loittonevaa selkää pojan huojahdellessa ystäviensä kanssa kerjäämässä huomiota itseään vanhemmilta naisilta. Leo pyöräyttää silmiään ja nousee, kulunut penkki narahtaa hiljaa muttei kukaan kuule, kun Leo astelee väkijoukon läpi, hiljenevää tietä pitkin autolleen ja odottaa,

sillä Mikael palaa aina.

Tuuli osuu omenasilmiin saaden ne vuotamaan.


Aamu on puhtaan valoisa ja ennen kuin tupakansavu tukehduttaa aistit Leo haistaa ilmassa alkavan kesän. Leo potkii tyhjiä tölkkejä parvekkeen nurkkaan päästäkseen nojaamaan kaiteeseen, ja hengittää syvään rauhoittaakseen kiivaan hengityksensä. Helvetin Mikael.

Juhlinta jatkui vielä kotonakin, Mikael oli ilmaantuessaan viimein tuonut mukanaan Saran, kovaäänisen vaaleaverikön jonka teennäinen naurunhelke oli kestänyt juomien loppumiseen asti.
Leo värähti inhosta vieläkin, kun muisteli tytön korkeaa, kiukkuista ääntä ja unohti hetkeksi hengittää muistaessaan Mikaelin surulliset silmät tämän lähtiessä Saran perään pimeään.

'Mikke, lupaathan sä tulla aina takaisin?'

Leo puhaltaa savujen mukana ilmaan kysymyksen, toivoen vastausta niin kovin että sattuu ja
aavistaen ettei Mikael koskaan lupaa, Mikael ei lupaa jottei joudu rikkomaan lupauksiaan ja
parempi niin, Leo ei halua rikkoontua enää.

Palatessaan jo kylmenevän aamukahvin pariin Leo pitää korvat auki, kuuntelee jokaista pienintäkin ääntä ja odottaa avaimen kääntyvän lukossa, naputtaa hermostuneesti jo rumaksi kulunutta pöydän pintaa ja yskii nukuttuaan ikkuna auki koska ahdisti.

Leo odottaa, odottaa, koska Mikael on Leon ainoa veli, hetken nuorempi ja tärkeintä.

[sugared]

Oon viime aikoina fiilistellyt paljonkin tällaisia tekstejä, joissa kerrotaan sisaruksista, joten tämä upposi kuin veitsi voihin. :--D

Mikael ja Leo tulivat tässä lähelle lukijaa heti alusta asti. Erityisesti Mikael sai hyvin lihaa ympärilleen (esim. vanhempien naisten iskeminen ja Saran perään lähteminen olivat hahmon kannalta hyviä yksityiskohtia), Leosta olisin halunnut tietää vähän lisääkin. Hänen hahmonsa kun tuntui rakentuvan lähinnä sen kautta, että hän oli Mikaelin vastakohta eikä tykkää juhlimisesta. Olisi ollut kiva tietää esim. miksi juuri Leo tuntui jäävän porukan ulkopuolelle. Myös kaksosten suhteesta olisin toivonut kuulevani vielä vähän lisää: miksi Mikael tekee niin kuin tekee, vaikka tietää loukkaavansa Leoa, ja toisaalta, miksi Leo on niin omistava. Näistä hahmoistani toisin sanoen lukisin mielelläni enemmänkin.

Teksti oli sujuvaa ja yksinkertaisuudessaan kaunista. Tässä oli lyhyeksi tekstiksti käytetty aika paljon tuota rivin katkaisua tehokeinona, välillä se toimi, välillä tuntui turhalta. Tykkäsin omenasilmistä, puhtaan valoisasta aamusta ja teennäisestä naurunhelkkeestä, joka katkeaa, kun viina loppuu.

Tykkäsin siitä, että tämän saattoi helposti lukea ilman mitään slash-viboja: minusta sisarusrakkaudessa on ihan tarpeeksi kirjoitettavaa ja ihmeteltävää ilman, että siihen lisätään romanttista rakkautta. Onhan se paljon ehdottomampaa, ja kun kyseessä ovat vielä kaksoset, ulottuvuuksia löytyy kyllä muutenkin.

Kiitos kovasti lukukokemuksesta! :--)

[jennumiu]

sugared: Ohops, yllätyin positiivisesti kun huomasin että tähän oli kommentoitu!

Menin ihan sanattomaksi, ihanaa että upposi. Miksu ja Leo on tosiaan sellaisia hahmoja, joista tekisi melkeimpä mieli kirjoittaa lisääkin, täytyypä harkita asiaa ja katsella millaisessa kunnossa se ikivanha originaali, josta pojat on, mahtaa olla. Ja totta, sisarukset ja erityisesti kaksoset on ihan ilman niitä slash-vibojakin aina mielenkiintoisia ja niistä on hauska kirjoittaa, mutta toki se romanttinenkin puoli kiehtoo yllättävän paljon.

Kyllä, oon vieläkin vähän sanaton joten that's it, yritys vastata fiksusti epäonnistui. Mutta iso kiitos lukemisesta ja vielä isompi kiitos että vaivauduit vielä kommentoimaankin rakentavasti, tämä piristi päivää kummasti!