Title: Illan rientoja
Author: Gin
Rating: K-11
Paring: Hermione/Arthur, Ron/Hrm, Molly/Arthur
Genre: Dialogi (draama, tilannekomiikka)
Summary: Apen ja miniän illanviettoa
Haasteen: Rare II, dialogihaaste II, albumihaaste (Herra Ylppö ja Ihmiset, #7 Mellakka)
Disc: Rown
A/N: Kahdelta istumalta kirjoitettu (välissä vessatauko), rareparin pohjalta lähdin rakentamaan ja sain sitten rungon albumihaasteen piisistä Mellakka. Teki mieli toteuttaa dialogina.
”Iltaa, appi.”
”Iltaa, miniä.”
”Molly taisi löytää sen vajaan piilottamasi auton?”
”Mistä sinä noin päättelet?”
”En minä ole sinua muulloin Vuotavassa noidankattilassa edes nähnyt. Ilman häntä, siis.”
”Kaipa tuo on etäisesti totta. Entä sinä? Onko Hugo taas Pottereilla yökylässä? Lilyn luona?”
”Kyllä. Ron eh- ... Ronald ehdotti, että naittaisimme heidät toisilleen nyt kun he ovat vielä erottamattomat.”
”Et kai ole vieläkin riidoissa poikani kanssa? Pitääkö minun puuttua asiaan ja ojentaa häntä?”
”Ei Arthur, älä turhaan. Me selvitämme välimme, kun on sen aika. Niin me aina teemme. Niin me... aina... teemme.”
”Jos sallit minun sanovan näin, miniä hyvä, poikani on käytöstavaton typerys.”
”Koska riitelee kaltaiseni naisen kanssa eikä arvosta sitä mitä hänellä on?”
”Ei, se vain todistaa hänet uppiniskaiseksi hölmöksi. Itse tarkoitin sitä, että hän on se, jonka pitäisi piileskellä täällä kapakassa meidän muiden epäonnisten seurassa. Sinun paikkasi on kotona.”
”Pitäisikö minun ottaa tuo kohteliaisuutena vai loukkauksena?”
”Sanoin sen kaikella rakkaudella ja kunnioituksella.”
”Hyvä. Hannah, tuo herra Weasleylle ja minulle lasilliset tuliviskiä.”
”Minä ma-”
”Ei ei. Minun piikkiini. Pyydän.”
”Aivan kuin voisin kieltää sinulta mitään?”
-
”Tiedätkö mitä, Hermione?”
”Niin, Arthur?”
”Sinä olet aivan liian hyvä minun pojalleni.”
”Ja tiedätkö sinä mitä, Arthur?
”No?”
”Niin minä taidan ollakin.”
”Mitä haaskausta. Hannah, vielä yhdet, kiitos.”
-
”Jästit ovat aina kiehtoneet minua, ihan pienestä pojasta lähtien. Molly ei koskaan käsittänyt sitä. Naimisiin mennessämme, ja sen me teimme ihan liian nuorina, ihmiset tekevät typeryyksiä teinivuosinaan, älä sinä sorru samaan, ethän, rakas miniä? Mutta siis, mitäs minä... Aivan, naimisiin mennessämme jästeihin perehtymiseni oli hänen mielestään suloista, hauska pieni oikku, jonka hän toivoi kuluvan ajan myötä pois.”
”Arthur, minä niin ymmärrän! Ron, Ronnie, Ronald, hän aina puhuu siitä, että minä vain tiukkenen ajan kanssa, että minusta tulee yksi suuri hermokimppu ennen kuin täytän neljäkymmentä, vaikka hänen mielestään hänen seurassaan minusta pitäisi tulla hänen kaltaisensa. Sitä hän yrittää tehdä lapsillekin, tehdä niistä pikku Ronaldeja, pieniä vastuuttomia- Onneksi Rose ei nielaissut syöttiä.”
”Onneksi. Hannah!”
”Arthur. Minusta tuntuu, että Hannah ei halua meitä tänne.”
”Sepä kummallista. Maksavia asiakkaita. Ja meillä on niin viehättävä keskustelu kesken.”
”Älä huoli, appi. Tiedän erään syrjäisen paikan...”
-
”Jästit ovat hupaisia, mihinköhän tätäkin käytetään...”
”Se taitaa olla karhupumppu...”
”Oletko varma, ettei sitä kauppiasta haittaa, että otin-”
”Äsh, kaupan pitäjällä on kuitenkin vakuutus ja se oli vain yksi näyteikkuna.”
”Minua harmittaa silti...”
”Arthur. Sinä olet liian selvinpäin.”
-
”Minä pidän vodkasta.”
"Minä olen liian selvinpäin.”
-
”Olenko minä jo sanonut, että jästit ovat mainioita?”
”Arthur, minä en ole ihan varma, onko se julkinen käymälä.”
”Mutta tämä näyttää liikaa velhojen suihkulähteeltä ollakseen sitä jästeille.”
”Olet oikeassa. Minä olen ollut liian kauan eristyksissä taiattomasta maailmasta ja se on kaikki Ronaldin syytä. Miksi hän... Arthur, miksi minä nain hänet? Miksi minun elämäni on yhtä isoa virhettä? Miksei mikään, mikään onnistu?! Minä tarvitsen ryypyn!”
”Älähän nyt, lapsonen. Tule... tule tänne. No niin... Tuntuuko jo paremmalta?”
”Arthur. Sinun... sepaluksesi on auki.”
”Kuten eräs viisas velho kerran sanoi, pidän raikkaasta tuulenvireestä nivusissani.”
”Tiedätkö mitä...”
”Niin, lapsonen?”
”Ymmärsin viimein miksi sinulla on niin paljon jälkejäisiä.”
”Hmmm? Ah, niin, sepalukseni...”
”Älä turhaan, en minä välitä.”
”Ai. Kuulehan... Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, miten kauniit silmät sinulla on?”
”Muutaman kerran...”
”Ja sinun hymysi...”
”Niin?”
”Sinä olet melkoinen nainen, Hermione Granger Weasley.”
”Arthur...”
-
”Auh... Pääni.”
”Heräsit viimeinkin.”
”Missä me- Miten me tänne jouduimme?”
”Minun muistissani on hevoskotkan mentävä aukko, joten sinä kai tiedät paremmin. MITEN IHMEESSÄ-”
”Pyydän, Merlinin nimeen, puhu hiljempaa!”
”Olkoot. Arthur, selitä minulle, miten ihmeessä me päädyimme putkaan syytettyinä vilauttelusta, virkavallan halventamisesta ja luvattomasta kansankiihottamisesta?”
***
