Nimi: Totuus iskee kirjaimellisesti kasvoihin
Kirjoittaja: murokulho
Oikolukija: -
Fandom: Harry Potter
Tyylilaji: angstromancefluffdraama -sotku
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Ginny (Drinny)
Yhteenveto: ”Se on jotain paljon, todella paljon suurempaa, sillä minä taidan rakastaa sinua, Ginny Weasley.”Varoitukset: ei kai ole
Vastuunvapaus: En omista hahmoja enkä hyödy tämän kirjoittamisesta rahallisesti.
A/N: Näin käy, kun
tylsyys iskee kirjaimellisesti kasvoihin. Ja mä en ole varma, että onko tää oikeassa paikassa, mutta modet varmaan siirtää jos väärään oon laittanut. Ja öö, kommenttia tulemaan vaan, kiittäisin kovasti!
Totuus iskee kirjaimellisesti kasvoihinAlakuloinen Ginny Weasley istui kasvot turvonneina kirjastossa katsellen surumielisenä ikkunasta ulos. Kristallinkirkkaat kyyneleet valuivat hänen punaisia hiuksiaan pitkin vaatteille jättäen niihin pieniä, tummia läikkiä. Ulkona paistoi aurinko, niin kuin silloinkin, kun hän tapasi Harryn ensimmäisen kerran.
Ginny tiesi, että Harry jättäisi hänet lähtiessään hirnyrkkijahtiin. Harry jättäisi Ginnyn tytön omaksi parhaaksi. Ei Harry kuitenkaan olisi saanut tehdä sitä tällaisena päivänä. Tämä päivä oli samanlainen kuin silloin vuosia sitten. Se satutti Ginnyä aivan liikaa.
Parin hyllyvälin takaa kuului rasahdus ja Ginnyn pää kääntyi äänen suuntaan. Hän nousi seisomaan ja käveli lähemmäs äänen tulosuuntaa. Hän huomasi tummiin pukeutuneen hahmon, joka kuumeisesti näytti etsivän jotain tiettyä kirjaa monenlaisten muiden opusten seasta.
”Etsitkö jotain?” Ginny kysyi aivan hiljaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kuuluvalla äänellä, että hahmon pää kääntyi ja Ginny tunnisti hänet. Draco Malfoy.
”Mitä se sinua liikuttaa?” Draco tiuskaisi ja kääntyi takaisin etsimään kirjaansa. Ginny katsoi hahmoa herkeämättä ja tunsi toisen vaivaantuvan.
”Siis liikuttaa vai?” Draco äyskäisi kääntyen taas Ginnyyn päin. Hänen turhautunut ilmeensä näytti pehmenevän hieman, kun hän huomasi Ginnyn itkuiset kasvot. Draco kuitenkin tajusi välittömästi Ginnyn itkun syyn ja pyöräytti silmiään.
”Sen Potterin takia olet taas itkenyt”, hän huokaisi ja Ginny laski katseensa maahan, mutta pysyi vaiti. Hiukset valahtivat hänen silmilleen.
Draco käveli lähemmäs Ginnyä ja tarttui tyttöä olkapäästä. Ginny hätkähti ja nosti katseensa kalpeisiin kasvoihin, joissa hän ihmetyksekseen saattoi erottaa jopa pientä huolta. Se hämmästytti Ginnyä.
”Älä viitsi itkeä, okei?” Draco sanoi hiljaa Ginnylle kumman huolehtivaisella ja lempeällä äänellä. Ginny tuijotti poikaa kummissaan ja Draco irrotti otteensa Ginnyn olasta.
”Sillä minä en.. Minä.. Minä en kestä nähdä sinua noin surullisena.”
Ginny katsoi Dracoa nyt hyvin kummastuneena. Draco ei muka kestänyt nähdä Ginnyn itkevän? Ginny oli aina luullut, että Draco olisi
halunnut hänen itkevän. Mutta ei, nyt poijan käytös tuntui viestivän välittämistä, ja kaikki tuntui sumenevan pelkäksi sekavaksi mössöksi Ginnyn päässä. Hän ei enää osannut päättää, mitä ajatella. Hän ei tiennyt, mitä Draco oikein tarkoitti.
”M-mitä sinä tarkoitat?” Ginny lausui ääneen ajatuksissaan pyörineen kysymyksensä ja Draco huokaisi.
”En minä itsekään tiedä”, hän mutisi ja perääntyi muutaman askeleen ja pudisti päätään. Ginny katsoi Dracoa odottavan näköisenä. Hän halusi tietää, oliko pojalla jotain tärkeämpääkin sanottavaa.
”Unohda”, Draco sanoi ja olisi lähtenyt kävelemään kirjaston oville ja pois sieltä, ellei Ginny olisi tarrannut hänen käsivarteensa riuskalla, mutta hellällä otteella, ja estänyt poikaa karkaamasta tilanteesta.
”Kerro nyt”, Ginny kehotti hiljaa ja Draco nielaisi. Voisiko hän kertoa Ginnylle sen, mitä oli koittanut peitellä kaikki nämä vuodet siitä lähtien, kun he ensimmäisen kerran tapasivat Imupaperi & Säilässä? Kaikki ne tunteet, jotka hän oli peittänyt solvauksilla, välinpitämättömyydellä, vähättelyllä..
Ginnyn lumoavien silmien herkkä katse oli sulattanut Dracon sydämen, ja jos se ei ollut aiemmin tapahtunut, niin nyt viimeistään oli niin käynyt. Draco huokaisi ja purki koko sydämensä salaisuudet Ginnylle, jota oli niin kauan esittänyt vihaavansa.
”Minä tiedän, että sinä vihaat minua ja olet luullut minun vihaavan sinua”, hän henkäisi, ”mutta asia ei ole ihan niinkään. Minä nimittäin.. Minä en vihaa sinua, vaan.. Se on jotain paljon, todella paljon suurempaa, sillä minä taidan rakastaa sinua, Ginny Weasley.”
Ginnyn ilme ei värähtänytkään. Hänen vatsassaan kuitenkin tuntui, kuin tuhat perhosta olisi päästetty talvihorroksestaan lentoon ja nyt ne pyrähtelivät ympäriinsä hänen sisällään. Hän päätti antaa totuuden viedä, antoi sen iskeä suoraan kasvoihin. Ginnyn päässä kuului suloisia poksahduksia, kun hän kumartui lähemmäs Dracoa ja heidän huulensa koskettivat painautuen syvään suudelmaan. Viimein.