Title: Galaktinen tasapaino
Author: Riika
Genre: sekoilu
Rating: S
Fandom: BBC!Sherlock
Pairing: Sherlock/Jim mahdollisesti
Summary: Jos Kuun vei pois, Maapallon tasapaino hävisi.Disclaimer: Sir Arthur Conan Doyle ja BBC. Kumartakaa.
A/N: Alunperin mun piti kirjoittaa sekavalla tappelen-kielioppisääntöjä-vastaan -tyylilläni
The Crawl-biisistä, mutta lopulta tästä tulikin jotain vähän muuta. Koska katottiin fysiikan tunnilla video, josta sain tietää, että jos kuu katoaisi niin sitten maapallo alkais vaan kieppua ympäriinsä. Näköjään teki muhun suuren vaikutuksen :---D Eli joo, tällainen kliseinen (?) Jimlock-sekoilu. Tykkään tästä silti taas vaihteeks hurjasti, joten jos vaikka jollain muullakin ois hauskaa tän parissa.
Galaktinen tasapaino
ISherlockin makuuhuoneen seinällä oli kehystetty kuva alkuaineiden jaksollisesta järjestelmästä. Hän ei koskaan muistellut näkemiään unia; ne eivät olleet hyödyllisiä, sillä ne huijasivat muistia.
M -
Mutta asiat muuttuivat. Se oli kuin virustauti, joka eteni hänen sisällään esteettä, pysäyttämätön - sitä hänkään ei voinut kontrolloida. Vuorovettä ei voinut pysäyttää ilman Kuun hävittämistä. Kuu, Kuu - Sherlock nukkui yhtä hyvin täysikuulla siinä missä uusikuullakin, sellainen oli ihmisten hölynpölyä. Mutta vuorovesi. Jos Kuun veisi pois, koko Maapallon tasapaino olisi mennyttä. Vuorovettä ei voi pysäyttää. Hurrikaaneja. Tuuli ei ollut Sherlockin hallittavissa, vaikka hän pystyikin kahlitsemaan tunteensa.
Hän oli virustauti. Hän oli vuorovesi. Hurrikaani. Kylmä tuuli viilentävä tuuli? Moriarty. Muuttiko hän Sherlockin vai muuttiko Sherlock itse itsensä?
Muuttuiko oikeastaan mikään?
Moriarty ei ollut tuuli. Sherlock ei voinut hengittää. Kaikki alkoi kun hän sitä vähiten odotti nopeutui huomaamatta liikaa liikaa ÄLÄ TUKEHDU. Se ei ollut hihna kaulan ympärillä, mutta kyllä se vei mukanaan.
Sillä mikään ei muuttunut. Kaikki muuttui, mutta vain koska kaikki loksahti paikalleen, kuin palapelin puuttuvat palat. Kuva oli olemassa. Jim täytti sen. Sherlock oli kieltänyt kuvan koko elämänsä ajan, taukoamatta, sillä kukaan ei arvostanut sitä (ei hän itsekään? vaiko sittenkin?), mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että kuva oli olemassa. Jim pakotti Sherlockin katsomaan kuvaa; katsomaan peiliin. Jos ei tunnistanut peilikuvaansa, oli hukassa. Päivät kadottivat itsensä ja yöt venyivät liian pitkiksi, tiet olivat loputtomia ja päättyivät itseensä ja kiertyivät ympyröiksi - millä oli merkitystä, kun sitä ei voinut heijastaa itseensä? Peilata itsestään... peilata jostakusta muusta.
Se ei ollut maailmanloppu. Se oli alku. Se oli löytäminen, kun et edes tiennyt etsiväsi, tiesitkö sittenkin?
Tuuli ei ollut Sherlockin hallittavissa. Jos Kuun vei pois, Maapallon tasapaino hävisi.
Pimeä puoli.
Mutta mitä oli maailma? Ennakkoluuloja. Oliko Sherlock koskaan välittänyt siitä, mitä ihmiset ajattelivat? Kuva oli olemassa; monet olisivat katsoessaan sitä väittäneet sen olevan välinpitämätön. Jimin maailmassa oli yksi ainoa päättäjä, yksi ainoa jonka mielipiteet merkitsivät: hän itse. Eikö Sherlock... eikö hän työskennellyt oman päänsä sisällä, käyttänyt muita vain putsatakseen väärät oletukset oikean päältä? Kuuntelijat. Kuuntelisiko Jim häntä? Olisiko sillä väliä? Kaikki olisi toisin, jos hän antaisi periksi ja seuraisi.
Ja äkkiä Sherlock huomasi olevansa polvillaan sen edessä, kunnioittavansa jokaista liikettä. Hän, joka ei kunnioittanut mitään muuta kuin puhdasta erehtymätöntä älykkyyttä, ajatusta, ja silti: Jim oli ajatus. Jim oli maailmankuva.
Mitä hän oli sen edessä? Pelkkä sivuhuomautus.
Sherlock ei koskaan tiennyt tarvitsevansa sitä - toista -- mutta mitä jos ei nähnyt peilikuvaansa ollenkaan? (Pimeässä? Valossa? Niitä oli niin vaikea erottaa toisistaan. Eihän niin pitäisi olla!)
Hän ajatteli paremmin puhuessaan ääneen, ja sitä jokainen oli hänelle - kuuntelija. Kaikupohja. Kuuntelisiko Moriarty häntä?
Valetta kaikki. Mutta lopulta mikään ei ollut muuttunut.
Sherlock näki unia, joissa ei ollut järkeä, sillä Jim oli niissä. Jim, Jim -
sinä olet hullu! järjetön lakkaa kiusaamasta minua mutta hänen... hänen hengityksensä oli lämmin. Sudenhampaat. Täysikuu. (Jos Kuun... Maan tasapaino...)
Helvetti oli ihmisten käsitys. Kuka tiesi, oliko siellä tulta? Sherlock ryömi, ryömi, kurkotti - ota minut mukaasi. Vie! Pois täältä, minä en välitä.
Huomasi ajattelevansa, että mieluummin Helvetti hänen kanssaan kuin Taivas koskaan. Milloin siinä niin kävi?
Väistämättä.
IIJos luuli olevansa kuningas, oli varottava putoamista.
Jim tiesi, ettei elänyt sadussa. Vaikka maailma olikin valetta. Saduissa oli yksi asia pielessä - ne loppuivat aina onnellisesti. Täällä mikään, mikään ei loppunut onnellisesti. Jos ei hänelle, miksi kenellekään muulle?
Mitä ylemmäs nosti itsensä, sitä nopeammin putosi. Jim tiesi sen unohti sen muisti sen, kaikki vuoronperään ja piirileikissä hänen päänsä sisällä. Jos nosti itsensä korkealle, piti rakentaa pitävät perustukset. Jim tiesi sen (unohti sen, muisti sen).
Hän ei
mennyt rikki.
Mitä turhia! Alusta asti selvää: hän oli voittaja, vastustajasta riippumatta. Sillä vain hän uskalsi kiivetä tarpeeksi korkealle (vieraillut taivaassa, turhaa, siellä ei ollut nähtävää. Mutta -
oliko ainoa tie alaspäin?)
niin korkealle, että sieltä näki kaiken selvästi. Hän näki, mitä Sherlock oli. Enkelit olivat valehtelijoita, niin puhtaita että luulivat voivansa tuomita jokaisen muun; kun raaputti maalipintaa, paljastui oikea Sherlock.
IIIPäätös oli jo sanana vaarallinen, se kertoi kaiken tarvittavan. Paitsi ratkaisu, se oli aina jonkin loppu. Toisen alku. Ei tarvittu kuin yksi päätös yksi päivä yksi ihminen, ja Sherlockin maailma oli romahtamispisteessä.
Mutta kaatuiko se?
Tarvittiin vain pieni mielenliikahdus. Sherlock tarvitsi vain ne silmät ja ne sanat jotka kaikuivat (kuin valhe! olematta sitä) hunajaisina ja tahmeina, jotka viettelivät mukaansa tahtomattaankin. Tiesikö hän voimansa? Tiesikö Jim... olevansa vuorovesi?
Maailman muuttamiseen ei lopulta tarvita paljoa
sinä
minä
sinä tiedät, mitä siitä seuraisi.
Sherlock kuuli. Sherlock ryömi edelleen.
Jos Kuun vei pois, Maapallon tasapaino hävisi. Tunnista peilikuvasi. Väärinpäin käännetty piirros itsestäsi.
Sinä aioit tehdä tämä alusta asti, joten oletko nyt tyytyväinen? Sherlock ei valinnut, mutta se oli päätös. Alku; Jim.