Kirjoittaja: faux pas
Ficin nimi: In Somnio
Fandom: Puella Magi Madoka ☆ Magica (Mahou Shoujo Madoka ☆ Magica) (anime)
Genre: angst, romance
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Homura Akemi/Madoka Kaname, Madokan PoV
Yhteenveto: ”Ei enää äiti eikä isä, sinä vain olet nyt turvani.”
Varoitukset: Spoilereita(!)
Vastuuvapaus: En omista “Gen Urobuchin sadistista nukketeatteria”.
A/N: Osallistuu Ficletpakka -haasteeseen. (Cocktail: sama fandom, 500 - 700 sanaa, “femma”, eri päähenkilö)
SPOILEREITA.
Madokaa ahdistaa julma maailma.
Vai niin... minä luulen ymmärtäväni. Sinä siis olet se, jota muut tytöt varmaan sanoisivat unelmien prinssikseen. Pelastus valkoisella ratsulla... tai ei, Pelastus rynnäkkökivääri kädessä, valkoista otusta metsästämässä. Pelottaa, kun ajattelen sinua, kuinka paljon oletkaan saanut itkeä, huutaa, raivota, vuodattaa verta, tappaa, pettyä, aloittaa alusta, menettää järkesi, uhrata ja uhrautua...
Mitä jos oletkin?
Jos oletkin uhrannut jonkun minun vuokseni? Hiipinyt petollinen hymy kasvoillasi jonkun toisen selän taakse ja kertonut, että olet Pelastus ja olet tullut toteuttamaan sen, mitä hän tahtoo eniten koko ajassa. (Teet minut mustasukkaiseksi.) Ei, ei voi olla. Siis, en tarkoita sitä... eihän siitä silloin mitään tulisi. Sinä sanoisit: “tiedätkö, minä voin tehdä sinusta sankarin”. Vain yksi asia sen eteen tehtävänä, halpa hinta maksettavana, eikö ole helppoa, kun tähän ilmestyy sellainen hassu valkoinen kissa, sanot sille nämä sanat: “Minä toivon, ettei Madoka Kanamesta tule taikatyttöä.” Ja sitten, sitten paholainen on hiipinyt valkoisessa turkissaan nurkan takaa ja sinä olet riemuinnut kun toisen tytön sielu revitään irti kodistaan minun tähteni.
Olisiko noin? Ethän pystyisi? (Minun täytyy saada olla varma...)
Joka kerta, joka kerta kun olet joutunut uudestaan uudestaan uudestaan aloittamaan saman taistelun alusta, mitä olet ajatellut? Mihin olet tarttunut? (Minulla ei ole enää muuta kuin kysymyksiä...) Eikö sinua pelota? (Minua pelottaa.)
Minulla ei ole enää ketään. Ei ole senpaita, ei ole Sayakaa. Ei enää äiti eikä isä, sinä vain olet nyt turvani. Saanko nojata sinuun? Maailma ei ole enää sellainen kuin kuvittelin. Ehkä minusta tuli aikuinen, ehkä minä olenkin jo nainen. Verta, niin paljon. En olisi huomannut, jos valkoinen pitsi alushousujeni reunassa olisi tahriutunut, kun kadut lainehtivat. Minä melkein näen sen kaiken veren, elämännesteen vuotamassa ulos niistä tytöistä, joista tehtiin aikuisia, joista tehtiin saalistajia... joka ikinen tämän maailman kadunkulma on rujo hautausmaa, betoniviidakko julmine lakeineen ja minä olen ainut, joka sen näkee. Ainut, joka voi katsoa teurastusta aitiopaikalta, yleisönä asfaltilla. Spektaakkeli yksin minulle. Sillä minä olen ainut, joka ei siinä ole osallisena mutta joka silti on siihen kutsuttu. Siellä oli mestarillinen jonglööri, muskettisoturi vailla vertaa, aseakrobaatti di prima qualità, vaan tämä putosi, kultakutrin pää ei kestänyt. Siellä oli hurja leijonankesyttäjä, villi itsekin, punainen raivotar, skorpioni, joka pisti omaan jalkaansa. Hän hukkui, halkesi; näyttämöllä tunteet ovat kiellettyjä. Siellä oli veitsenheittäjä, surumielinen taiteilija joka halusi pelastaa maailman ja hukutti itsensä absinttiin. Ja siellä olet sinä, tähtiakrobaattina muiden joukossa. Nyt seisot yksin, ja minä taputan, mikä performanssi! Ei, taputanko minä?
Voiko se olla niin? Onko yleisöstä rakastajaksi, onko huhu totta? Huumaanko minä sinut kätteni soinnulla? Ei, minun täytyy tanssia kanssasi! Sitten lavalla olisi uusi aseakrobaatti (voihan vanhan aina korvata!) ja kokonaan uusi taiteilija! Hän, joka okaisella jousellaan taivuttaa palvontaan jokaisen polven, kuin jumalatarta hänen nimeään tullaan huutamaan! Kumartakaa! Antakaa aplodit! Pyytäkää anteeksi!
Minua huimaa.
Minä en ymmärrä... kuinka vahva sinä olet. En ymmärrä... miten sinä jaksat. Miten? Miksi minä, miksi? Miten minä olen sinut itseeni sitonut?
Ai... mutta eihän se niin voi olla... minähän olen hyödytön. Miksi sinä nyt sellaista... ei, minä vain kuvittelen. Miksi rakastaisit minua...?
Siis...
Tarkoitan että olisihan se ihanaa. Ja kyllähän minäkin sinua...
