Author: Zarroc
Pairing: Nita/Maria
Rating: korkeimmillaan S
Genre: angst, romance, femme
Summary: Eikä hänellä ollut muuta rakastettavaa kuin minä.
A/N. No niin, tämä on kirjoitettu HeHe:n ensimmäisen viikon haasteen perusteella. Sarjassa on kuusi osaa, jokainen on tavallaan erillinen osansa, mutta tulee silti tänne samaan postaukseen. Postausväli on oletettavasti pari päivää. Jokaisessa osassa on vähän päälle 200 sanaa. Jos tuntuu että haluatte tietää enemmän naisista, lukekaa Vuodet katseessasi, S. Se saattaa vähän auttaa, vaikka erillinen osa onkin ^^
Pidemmittä puheitta, nauttikaa :3IHän näki lasissa sadepisaroita.
Hän näki niitä aina. Sanoi, että tuntui omistavan koko kuun ja tähdet, nähdessään lasissa sadepisaroita. Minä vain hymyilin ja halasin häntä ja kerroin että se oli ihan okei.
Hän tuntui aina säpsähtelevän läsnäoloani, ihan kuin ei olisi tottunut siihen vieläkään.
Hän katsoi sen lasin läpi ulos ja näki lintuja, joilla ei ollut muuta määränpäätä kuin matka. Minusta tuntui, että Maria oli samanlainen. Hänelle matka oli puoli määränpäätä, eikä ollut mitään tärkeämpää.
”Miksi ne lähtevät aina?” Maria kysyi hiljaa ja minä pudistelin päätäni neulokseni takana.
”Niiden on aika.” Vastasin, vaikka tiesin, ettei hän tyytyisi vastaukseen.
”En minä lintuja tarkoittanut”, hän tuhahti.
”Tiedän.”
Hän tiesi minun tietävän, eikä siksi selittänyt enempää. Me olimme olleet kahdestaan jo tarpeaksi kauan, tietääksemme mitä toinen ajatteli. Ainakin suurinpiirtein.
Välillä hän turhautui siihen, kun minusta ei saanut luettua vastauksia. Ja välillä minä turhauduin siihen piirteeseen hänessä.
Mutta ne olivat meidän omia pieniä salaisuuksiamme, vaikka rakastin häntä enemmän kuin mitään. Eikä hänellä ollut muuta rakastettavaa kuin minä.
”Ehkä niiden on tarkoitus mennä”, Maria sanoi lopulta ja hipaisi sormenpäällään huurtuvaa lasia.
”Niin kai”, totesin ja hetken aikaa huoneessa kaikui vain neulepuikkojeni kepeät kalskahdukset toisiaan vasten.
”Mitä sinä edes teet?” Hän kysyi ja kääntyi minua kohden, katsellen punamustaraitaista työtäni.
”Sitä pipoa sinulle mitä toivoit jo vuosia sitten.”
Hänen ilmeestään näki, ettei hän muistanut. Ja minä nauroin.