Opettamisen tuskia, Orave, S

[Jeeetu]

Nimi: Opettamisen tuskia
Kirjoittaja: Jeeetu
Beta: Swizzy
Ikäraja: S
Genre: angst
Disclaimer: J.K Rowling omistaan, minä vain leikin, enkä saa tästä rahallista korvausta
Päähenkilö: Orave

Orave PoV

Olen varmasti Tylypahkan kehnoin opettaja, minulta ei onnistu mikään. Oppilaat eivät pysy hiljaa tunneillani, en saa pidettyä mitään kuria. Tuntini ovat kaikki yhtä pilaa. Paperilennokit lentelevät ja minä en pysty sanomaan yhtä kokonaista sanaa jonkun keskeyttämättä, oppilaat huutavat jopa toisilleen suoraa huutoa, kukaan ei kuule edes omia ajatuksiaan. Minä vain änkytän, minua halveksitaan, kukaan ei pidä minusta. Olen turha.

Miten Kalkaros pystyy hiljentämään luokan pelkällä katsellaan, miten McGarmiwa onnistuu jo pelkällä olemuksellaan herättämään kunnioitusta toisissa? Miksi minä en onnistunut, mikä minussa on vikana? Miksi minua ei arvosteta?

Tekee mieli itkeä ja hakata päätä seinään, maailmalla on jotain minua vastaan. Kukaan ei ikinä kuuntele minua.

[Ilargia]

Ensimmäinen ajatus oli, että tämäpä todella puhdasta angstia.

Oli kiinnostavaa lukea Oravesta, harvemmin häneen olen törmännyt. On kyllä helppo uskoa, että hän olisi saattanut joskus ajatella juuri noin. Tavallaan tätä vasten myös ymmärtää, että Voldemortin oli helppo saada hänet yhteistyökykyiseksi. Hän on varmaan kokenut Voldemortin ruumiina palvelemisen melkoisen arvonnousuna. Teksti toimii tunnelmointipätkänä, mutta sitä voisi käyttää myös pohjana pidemmälle tarinalle, joka kertoisi siitä, miten Orave päätyi Voldemortin palvelijaksi.

Kiitos lukukokemuksesta!

-Ilargia

PS. Jotenkin sitä aina yllättyy siitä, miten lyhyen tekstin kommentoiminen on keskimäärin paljon vaikeempaa kuin pitkän…

[Jeeetu]

Ilargia: Kiitos kommentistasi! Minusta taas lyhyttä tekstiä on helponpaa kommentoida kuin pitkää : D

[Seidig]

Mun jotenkin on aina käynyt Oravea sääliksi ja hyvin voi sen kuvitella ajattelevan tällaista. Musta tää oli hyvin... Sympaattinen teksti, sai mut sääliin sitä vielä enemmän. Yksinkertaista ja kaunista, tällasia on aina kiva lukea koska tavallaan näihin on helppo samaistua.

Tekee mieli itkeä ja hakata päätä seinään, maailmalla on jotain minua vastaan. Kukaan ei ikinä kuuntele minua.

Apua, miten tuttu tunne. Voi Orave-raukkaa, jos olis elossa, sais halin. Aivan kuin Ilargia sanoikin jo, ei oo mikää ihme että Voldemort sai Oraven puolelleen. Kyllä mäki tuollasessa tilassa kaipaisin arvostusta ja valtaa.
Olen muuten aina miettiny Oraven tupaa, mutta ettei tää aivan offiksi mene, en ala selittämään teorioitani.

Kiitos tästä :---) x   

[Jeeetu]

Seidig: haha, kiitos paljon kommentistasi tähänkin ficciin : )