Sormiluukruunu (K-11, HP/LV, Tutkimusmatka darkfluffiin)

[Ansa]

Nimi: Sormiluukruunu
Kirjoittaja: Ansa
Tyylilaji: Darkfluff, fiklet, AU
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Voldemort
Haasteet: Tutkimusmatka darkfluffiin, FinFanFun1000 - Yhteishaaste kaikille Finiläisille sanalla: 651.  Sormiluut
Vastuunvapautus: En rahasta enkä omista, Row-täti omistaa hälle kuuluvan.

Sormiluukruunu

"Tartuit tarjoukseeni, tulit luokseni vihdoinkin... Harry", sanoi verenpunasilmäinen Pimeyden Lordi käheällä, mutta samalla voimakkaalla äänellään. Harry nosti hieman kimaltavan katseensa lattiasta toisen kasvoihin, ja nyökkäsi pienesti. Voldemortin ulkomuoto oli aivan yhtä hirmuinen ja groteski kuin hän muistikin, mutta jostakin syystä hän ei osannut pelätä toista, olkoon sitten Rohkelikon typeryyttä tai rohkeutta, mene ja tiedä.

"Olen hirnyrkkisi, Severuksen minulle jättämä muisto paljasti sen... Dumbledore olisi halunnut että uhraan itseni, Yhteiseksi Hyväksi, tietenkin", sanoi Harry lopulta, hiljaisuuden käydessä hänelle liian vaivaannuttavaksi. Oli liian paljon sanomattomia sanoja ja kertomattomia asioita heidän välillään, että hän tuntisi olonsa kotoisaksi hiljaisuudessa toisen seurassa. Voldemort hengähti yllättyneenä, ja nousi kivisestä, kovin kummasti valtaistuinta muistuttavasta tuolistaan hänen luokseen.

"Minun hirnyrkkini, minun... rakas hirnyrkkini." Luisevan pitkät sormet sivelivät Harryn poskea, eikä hän voinut olla sulkematta silmiään. Ei häpeästä, mutta kaikki tämä on niin uutta ja outoa, ettei hän tiedä vielä miten suhtautua. Suljetuin silmin hän uskalsi nojata kosketukseen, mikä muuttui hauraaksi syleilyksi. Läheisyys on heille kummallekin uutta ja vierasta.

"Salaperäisyyksien osaston hyökkäyksen jälkeen olin varma, että olet käärme leijonan vaatteissa, ja että ei kuluisi kauan kun tulisit pimeän puolelle. Mikä sinulla kesti näin kauan?"
"Elättelin pientä toivoa siitä, että ehkä ystäväni ymmärtäisivät... mutta lopulta paljastuikin että olinkin kaikille vain ase sodan loppumiselle. En minä halunnut sitä koskaan, halusin aina vain oman perheen ja rauhaa. Mutta ei kukaan kysynyt minulta koskaan, että mitä minä haluaisin", tuhahti Harry turhautuneena.

"Sen minä sinulle lupasin, jos tulet puolelleni", sanoi Voldemort pehmeästi, ja jatkoi toisen posken sivelyä. "Perheen."
Harryn hengitys värisi pidätetyistä kyyneleistä. "Kuka suostuisi koskaan perustamaan perheen minun kanssani, pojan joka elää vain langetakseen pimeän puolelle?"

Voldemortin ote toisen ympärillä kiristyi omistavasti, ja katse oli terävä. "Minä. Minä, eikä kukaan muu!"
Harry jännittyi, kunnes naurahti paniikinomaisesti. "Niinpä tietysti, Voldemort, sinä!" Eikä hän voinut estää itseään purskahtamasta ilottomaan nauruun.

"Meillä on aikaa, rakas hirnyrkkini, ja tulet kyllä huomaamaan, että Lordi Voldemort palvoo hirnyrkkejään", sanoi Voldemort ihmeen kärsivällisesti. Harry huokaisi ja nojautui uudelleen toista vasten. Vaikka velho on hänen entinen vihollisensa ja kaikki on niin outoa, niin lämpimän myskin ja muskottipähkinän tuoksuisessa syleilyssä oli kaikessa absurdiudessaan turvallisen oloista olla.


"Ai niin! Minulla on sinulle lahja... nyt kun olet kerran uusi Lordini", huudahti Harry pari kuukautta myöhemmin.
"Sinä et ole pelkkä seuraajani, rakas hirnyrkkini, muista se."
"Tiedän, tiedän, mutta ajattelin että parempi vara kuin vahinko", sanoi Harry nauravin silmin, ja kaivoi jotakin arkkunsa sisältä.

"Sormiluukruunu, nämä ovat harvinaisia! Mistä sinä löysit tämän?"
"Tein sen itse, tiedät kyllä kenen sormista. Se oli kostoni, minä halusin elää kuolemisen sijaan."
"Ja elää sinä tuletkin, minä vannon sen."

Kruunu löysi paikkansa kalpeasta päästä ja huulet toisen huulista.

Kaikki oli hyvin.

[Vendela]

Kiitos kun kommentoit viime viikolla kommenttiarpajaisissa tekstiäni, tässä lupaamani kommentti takaisin

Tämä valikoitui listauksestasi hienon nimen perustella sekä siksi, että tuo darkfluff kiinnostaa Ja kylläpä tuo nimi todellakin lunastui tuolla lopussa varsin hyytävällä tavalla, hienoa! Samalla tässä jäi paljon lukijan oman mielikuvituksen ja tulkinnan varaan asioita mikä oli kivaa, sillä itse tykkään kovasti spekuloida kaikenlaista ficcejä lukiessani. Itse tulkitsin siis niin, että Harry oli tehnyt kruunun Dumbledoren sormista.

Ellen ole aivan väärässä, niin tämä taitaa olla myös ensimmäinen Harry/Voldemort ficci minkä luen. Olen ehkä saattanut lukea jonkun huumorificin, mutta nämä ovat niin eri sarjassa niin en sellaista edes laske! Hienosti olit kirjoittanut molemmista hahmoista ja etenkin tuo Voldemortin "rakas hirnyrkkini" oli jotain sellaista mikä sai kylmät väreet juoksemaan pitkin ihoa ja se kertoi myös paljon näiden kahden välisestä suhteesta. En tiedä pitäisikö minun sääliä Harrya vai olla onnellinen hänen puolestaan, että hän on viimein löytänyt paikkansa maailmassa. Hyvä jos on onnellinen, sehän on tärkeintä!

Kiitos tästä lukukokemuksesta,
Vendela

[hiddenben]

No huh, olipa tämä jännittävä ja erikoinen ficci!

Samaistun kovasti Vendelan kommenttiin, tämä lienee myös minulle ensimmäinen vakava Harry/Voldemort -ficci, jonka olen lukenut. Tein myös saman tulkinnan sormiluukruunusta, että kyseessä olivat Dumbledoren sormet ja huh, kuinka ahdistavaa! Voikin ehkä sanoa, että lukukokemuksena tämä oli melko ristiriitainen, sillä kaikki tässä ficissä on synkkää ja kamalaa, koska Harryn siirtyminen pimeän taikuuden puolelle olisi ollut kaikin tavoin huonoa asia, mutta samalla tuo darkfluff-aspekti tuo aivan omanlaistaan vastapainoa synkkyydelle. Onnistunut tutkimusmatka, siis!

Pidin todella paljon tästä ajatusleikistä, jossa tuo Severuksen viimeinen muisto olisi saanut Harryn tekemään täysikäännöksen. Se on nimittäin varsin realistinen ajatus, sillä kirjassa esitelty totuus todella on karmea ja ennen kaikkea epäreilu Harrya kohtaan. Tässä toimii hyvin myös se, että Voldemort ottaa Harryn ikään kuin lemmikikseen, juurikin tämä:

"Minun hirnyrkkini, minun... rakas hirnyrkkini." Luisevan pitkät sormet sivelivät Harryn poskea, eikä hän voinut olla sulkematta silmiään.

Se on jotenkin... aidon oloinen ratkaisu, sillä Harry on Voldemortille niin tärkeä ja saa siksi erilaisen paikan hänen elämässään kuin kuolonsyöjät. Ainoastaan lopussa koin, että nauravaisuus tuntui vieraalta näiden kahden suhteessa, sillä Voldemort on niin... kylmä ja eloton. Lämmin nauru ei oikein sovi Voldemortin läheisyyteen. Mutta samalla, mistäs sitä tietää, millaiseksi näiden kahden suhde muodostuu! Sen takia tämä olikin niin mielenkiintoinen sillä ajatusleikkinä tämä on jännittävä ja täynnä outojakin mahdollisuuksia.

Kiitos tästä lukukokemuksesta, se oli todella erilainen, mutta varsin miellyttävä!

[Ansa]

Kiitos paljon kommenteistanne hiddenben ja Vendela! <3 Itse tykkään lukea paljon englanniksi Harry/Voldemortia, mutta en ole sitä tosissani koskaan ennen kirjoittanut, kun haluaisin pitää kummatkin hahmot iiceenä. Darkfluffyyn oli kuitenkin pakko jotakin jännää kokeilla, joten miksikäs ei tätä. Ja tosiaan, se sormiluukruunu oli minunkin päässäni Dumbledoren sormista tehty, vaikka ei sitä tekstissä suoraan sanottu. Kivaa saada tähän kokeilevaan tekstiin kommenttia, tuli hyvä mieli.

-Ansa

[Hopearausku]

Tämä oli jollain tavalla yhtä aikaa ihana ja karmiva, ihan täydellistä darkfluffia siis!

Olin alussa hyvin hämmentynyt, Harry/Voldemort ei varsinaisesti kuulu minulle kaikista tutuimpiin parituksiin, mutta olen kyllä iloinen, että luin tämän! Lopussa meni ihan kylmät väreet selkäpiitä pitkin. Voin kyllä jollain kierolla tavalla ymmärtää Harrya tässä, Dumbledore todella kasvatti häntä kuin sikaa teurastettavaksi. On ihan luonnollista, että ihminen haluaa elää, vaikka sitten joutuisikin kääntämään selkänsä entisille ystävilleen.

Eikä hän voinut estää itseään purskahtamasta ilottomaan nauruun.

Mikäli Pottereista oikein muistan, tuo iloton nauruhan on suorastaan Voldemortin tavaramerkki - jännittävää huomata, miten Harry hiljalleen muuttuu enemmän ja enemmän hänen kaltaisekseen. Sitähän rakkaus aiheuttaa, huomaa imevänsä toisen piirteitä itseensä.

Kaiken kaikkiaan tämä oli tosi hyvä lukukokemus, tunnelma oli niin hyytävällä tavalla lämmin, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Kiitos!

[Larjus]

Onpa tällä jotenkin hyytävän kaunis nimi! *-* Ja sellainen koko fici ja sen tunnelmakin ovat. Sellainen vinoutuneella tavalla kaunis ja hellä. Ja voi miten tykkäsinkään, kiva lukea vaihteeksi jotain tällaista.

Varsin uskottavaa, että halu elää ajaisi Harryn lopulta Voldemortin luo. Ei voi mitenkään olla helppoa kuulla, että joku on kasvattanut käytännössä uhrilammasta itselleen, että oman elämän ainoa päämäärä on kuolla ja uhrautua Yhteisen Hyvän vuoksi. Kuka tahansa haluaa elää kuolemisen sijaan.

"Meillä on aikaa, rakas hirnyrkkini, ja tulet kyllä huomaamaan, että Lordi Voldemort palvoo hirnyrkkejään", sanoi Voldemort ihmeen kärsivällisesti.

Ei hitto ku tykkään tuosta, miten Voldemort kutsuu Harrya hirnyrkikseen. Sekin on just vinoutuneella tavalla kaunista ja hellää, sitä minkä tää fici tekee niin täydellisesti. Tykkäsin myös tuosta, kun Voldemort sanoo palvovansa hirnyrkkejään. Kuulostaa Voldemortin suuhun juuri sopivan rakastavalta, ja varmasti Harryn mielelle tekee hyvää kuulla tuollaista sen jälkeen, kun on saanut tietää, miten Dumbledore oli hänelle povannut.

Minäkin olin aikas varma, että varmaan se Harry askarteli kruunun juurikin Dumbledoren sormista, koska kenen muunkaan. Hyytää kyllä ajatus Harrysta väkertämässä sitä (tai hankkimassa materiaaleja) o.o Sopii kyllä koko muun ficin tunnelmaan erinomaisesti.

[Maissinaksu]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Hiivin paikalle katsomaan, mitä kaikkea darkfluff kätkeekään sisäänsä. Olen kuullut kyseisen termin jossain, mutta kieltämättä genre on jäänyt minulle vieraaksi. En ole varma edelleenkään, osaisinko itse kirjoittaa jotain, mutta oli kyllä hauska lukea!

En ole juuri paneutunut Harry/Voldemortiinkaan, joten siltäkin osin oli kiehtova tutkimusmatka lauantain ratoksi. Ei se loppujen lopuksi hirveän epäuskottavalta vaikuta, että Harry kääntyisikin pimeälle puolelle kaiken sen jälkeen, mitä on saanut kokea. Jotenkin niin herttaista ja samaan aikaan karmivaa, mikä ehkä lieneekin darkfluffin idea. Otsikosta pidin myös ihan älyttömästi! Kiitos tästä erikoisuudesta!

- Mai

[Ansa]

Hopearausku: Kiitos hurjasti kommentistasi. <3 Ja aivan pakko vielä sanoa, että nimimerkkisi on hykerryttävän hurmaava! :3

Larjus: Kiitos paljon kommentistasi, hyvä että tunnelma ja otsikko onnistui. Jännitin tämän kirjoittamista aika tavalla, niin on todella ihanaa saada tästä positiivista palautetta. :3

Maissinaksu: Kiitos kommentistasi. :3 Darkfluff on minullekin uusi termi, mutta haastetta varten päättelin, että jotakin tällaista se varmaan sitten on. :,D

[Vuorna]

Aamua! Tämä on jo aiemmin kiinnittänyt mun huomion hurjan kiehtovan kauniilla nimellään, joten nyt ajattelin vihdoin tutustua tarkemmin siihen, miten se sormiluukruunu tässä tekstissä näkyykään. En oo aiemmin tainnut Harry/Voldemort-tekstejä lukea, kyseissä dynamiikassa on jotain kevyesti häiritsevää, mutta vaihtelu virkistää ja halusin ehdottomasti myös nähdä, miten tuo Darkfluff-haaste tässä näkyisi.

Tässä oli tosi mielenkiintoisesti pohdittu sen mahdollisuutta, että Harry kääntyisi pimeän puolelle. Kuten muutkin ovat todenneet, ei se välttämättä niin kaukaa haettu idea olekaan, ja tämän tekstin puitteissa syyt oli tuotu hyvin realistisesti esille. Tässä jotenkin korostui myös Harryn nuoruus ja tavallaan semmoinen suht mustavalkoinen ajattelu – Dumbledore ei kertonut totuutta, siirrynpä sitten saman tien velhomaailman suurimman uhan leiriin. Harryn hämmennys koko tilanteen edessä oli kiehtovaa, jäi vähän semmoinen fiilis että hän nyt ajautuu johonkin syvempään Voldemortin kanssa tietämättä sen kummemmin mikä häntä odottaa. Vaikka toki tietenkin tässä tekstissä kaikki päättyi ikään kuin "hyvin" tämän kaksikon kannalta ja Voldemort sai sormiluukruunun kaljuaan koristamaan.

"Minun hirnyrkkini, minun... rakas hirnyrkkini." Luisevan pitkät sormet sivelivät Harryn poskea, eikä hän voinut olla sulkematta silmiään.

Huh, tämä oli kyllä erittäin voimakas kohta! Tää teksti osuu ja uppoaa todella hyvin sinne darkfluff-kategoriaan, ja Harryn ja Voldemortin välinen dynamiikka auttaa siinä paljon. Hurjan karmivaa kuvailua noista luisevista sormista ja tuo, miten Voldemort kutsuu Harrya hirnyrkikseen on todella hieno yksityiskohta!

Oi, tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen teksti! Koko asetelma tässä oli erittäin kiehtova ja olit tosi kivasti saanut toteutettua jopa vähän selkäpiitä karmivan kokonaisuuden. Ajatuksiakin tästä heräsi vaikka kuinka, erityisesti omaa mieltä jäi kutkuttelemaan se, mitä oikeastaan olikaan konkreettisesti tapahtunut tuon alun ja sitten sormiluukruunun välissä. Pimeän puolelle siirtyneestä Harrysta saisi varmaan vaikka kuinka paljon pohdintaa aikaiseksi! Tämä oli oikein hyvällä tavalla kaksijakoinen lukukokemus, toisaalta symppis mutta toisaalta myös vähän sellainen karmiva nimenomaan tuon asetelman takia. Kiitos paljon tästä lukukokemuksesta!

[marieophelia]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Päätin lukea illan ratoksi jotain, mitä en ole ennen lukenut ja Harry/Voldemort tuntui täydelliseltä valinnalta! Olet rakentanut todella kiehtovan skenaarion ja aloin itsekin miettiä, miten Voldemort olisi suhtautunut Harryyn, jos olisi tiennyt Harryn säilövän hänen sielunsa palasta.  Muhunkin vetosivat toisten kommentoijien tapaan nuo kohdat, joissa Voldemort puhuttelee Harrya rakkaaksi hirnyrkikseen. Harrysta tulee hänelle vähän kuin Nagini II tässä

Harry on kirjoissa niin tuskastuttavan oikeamielinen, että tämä on myös tosi virkistävä tulkinta Harrysta -- karu, mutta uskottava! Pidin erityisesti siitä, miten Harry on askarrellut kruunun tiedät kai kenen sormista! Harryn ajattelu tuntuu kääntyneen ympäri suorastaan hyytävällä tavalla. Mun mielestä Harry on harvoin ficeissä kovin mielenkiintoinen hahmo, mutta tällaisella asetelmalla häntäkin alkaa pohtia uusilla tavoilla. Myös loppulause on ihan huikea ja oivaltava kannanotto canoniin. Olisi se näinkin voinut mennä.

Kiitos!

[Ansa]

Kiitos kommenteistanne marieophelia ja Vuorna. <3 Tämä paritus darkfluffina oli minullekin aikamoinen tutkimusmatka, vaikka kyseistä paritusta paljon olenkin lukenut. Kiva kuulla että on herättänyt ajatuksia.

-Ansa

[carrowfan]

No huh, en kyllä olis odottanut ihan tälläistä loppua, mutta hei tää toimi.  Luulin aluksi, että Poika-joka-kuolee olis uhrannu itsensä Voldemortille,  mutta vielä lemmikin asemaan päätyminen on kyl uutta. Teksti oli karmiva ja samaan aikaan hyvä, todella hyvä. Voldemort oli tässä kyllä niin oma itsensä ja enemmän.

[Ansa]

Aww, kiitoksia carrowfan. <3 

-Ansa