Kirjoittaja: Elliellie
Genre: Angst, drama jne
Ikäraja: jotain S
A/N: Tämä osallistuu haasteeseen Parita itsesi fiktiiviselle henkilölle. Valitsin Seamus Finniganin, yllätys... Seamus on tässä vähän OoC
Loitsutunti
Lipetitin ääni kulkee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Katso, katso nyt!
Seamus Fnnigan. Katso minuun!
”Ja Elli, sinähän voisitkin sitten selostaa meille miten kutsuloitsu toimii.”
”Ööh... Tuota...” Ihastuminen on syvältä. ”No... Sanotaan 'Tulejo' ja sitten...” Tunnen punastuvani.
”Ei, ei, ei”, Lipetit pudistelee päätään. ”Asia on teoriassa paljon monimutkaisempi. Voisit sinäkin keskittyä vaihteeksi opiskeluun, etkä Finniganin tuijotteluun.”
Punastu entistä enemmän, luokasta kuuluu muutamia naurahduksia. Kiroan hiljaa mielessäni kunnes...
Hän katsoo minuun.
Eikä siinä kaikki.
Hän hymyilee, mutta...
Hymyssä on jotain...
Pilkallista.
Käytävä
Jalkani takovat maata. Myöhässä, aina vaan myöhässä, joka tunnilta. Pahinta on, että kyseessä on taikajuomatunti, ja saan jälleen kerran kuurata sammakonkutu purkkeja seuraavan viikon.
Sitten näen käytävällä hahmon. Voi hemmetti.
Finnigan.
Poika, jota yritin vihata.
Nojailemassa kiviseinään rennosti, selailee laiskasti kirjaansa. Sitten hän näkee minut, mutta yritän olla niin kuin en huomaisikaan kävellessäni ohitse..
”Friikki.”
Mitä?
Käännyn katsomaan taakseni. Seamus katsoo minua, ja silmissä on vihaa sekä jonkinlaista uhmaa, ikään kuin hän yrittäisi puolustella jotain.
”Friikki”, hän toistaa. Sanat kaikuvat käytävässä, ja lämpötila tuntuu laskeneen miinuksen puolelle. ”Täysi friikki.”
Käännyn pois päin. Unohdan asian, ja kävelen pystypäin, kuin mitään ei olisi tapahtunuytkaan.
Illalla itken itseni uneen.
Oleskeluhuone
On hiljaista. Takkatulen rätinä, paperin havina ja mustekynän raavinta ovat ainoita ääniä ympärilläni.
Mutta vasta sitten huomaan, etten ole yksin. Yllätys yllätys, se on taas Finnigan.
Häivy, haluaisin karjua. Jätä minut rauhaan.
Mutta en tee sitä. Hän tarkkailee minua liikahtamatta. Sitten hän nousee ylös nojatuolistaan ja istuu vierelleni sohvalle. Jäykistyn, sillä hän asettaa käsivartensa hartioitteni ympärille.
Ja kuiskaa korvaani sanoja.
”Olet kaunis.”
Ehkä minun olisi pitänyt jo silloin tajuta. Ehkä tajusinkin, mutta sillä hetkellä en välittänyt. Olin kuin sulaa vahaa hänen käsissään.
Mutta se pieni osa joka tajusi, ei luottanut Seamus Finniganiin.
Tylyaho
Pikkuruiset lumihiutaleet laskeutuvat maahan, kasvoilleni, pettävät kauniit pikku kaupat ja kahvilat.
Kaikki on kaunista, kunnes Hermione mutisee: ”Älä katso vasemmalle, älä katso vasemmalle...”
Tietenkin minä katson, ja silloin koko mieleni ja ruumiini tajuaa. Sillä hetkellä viimeinekin luottamuksen pisara katoaa, sillä hetkellä onnittelen sitä fiksua pientä kolkkaa mielessäni joka ymmärsi jo aiemmin.
Matami Puddifootin teehuone. Konfetti sateen alapuolella, vaaleanpunaisessa huoneessa näen Seamusin.
Kaulakkain Lavender Brownin kanssa.
Ihastuminen ON syvältä.
