Ficin nimi: Minä lähdin pois, kun et estänyt
Kirjoittaja: minttuska
Fandom: Hetalia
Genre: songfic, vähän angst
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Ruotsi/Suomi
A/N: Okei, eli siis tämä biisi nyt on ihan miljoona vuotta vanha. Taisin itse olla joku ihan päiväkoti-ikäinen... Mutta tutkimattomat ovat youtuben tiet ja niin edelleen. Ja tajusin kuinka hyvin tämä sopii sufiniin (no rusfiniin kanssa, mutta tykkään sufinistä enemmän
) Pikkutuntien tuotoksia, mutta mielestäni silti ihan julkaisukelpoinen, vaikkei mikään juonen jättiläinen.
Minä lähdin pois, kun et estänyt
Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksa enää juhlia
Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksa enää juhlia
Pöydät ja lattiat ovat täynnä tyhjiä olutpulloja. Minä istun sohvan reunalla ja katselen miten sinä hoipertelet päissäsi pitkin asuntoni lattiaa. Minuun sattuu katsoa sitä. Ainahan sinulla on ollut ongelmia juomisen kanssa, mutta siitä lähtien, kun palasit Venäjän luota, se on vain osoittautunut pahemmaksi. Venäjä on tunnettu vodkastaan ja siitä sinäkin olet ilmeisesti pitänyt. Minä kieltäisin, laskisin olutpullon kädestäsi, pyytäisin ottamaan easymmin, mutta miten minulla olisi sydäntä sen jälkeen, mitä olet joutunut kokemaan? Mikä minä olisin sinua tuomitsemaan? Siispä minä istun sohvan reunalla ja pysyn vaiti.
Sinä hoipertelet sammaltaen luokseni. Ruotsiisi on sekoittunut epähuomiossa liikaa suomea, jotta enää kykenisin ymmärtämään sitä. Juominen näyttää kuitenkin riittävän sinulle, sillä lasket sen sohvan pöydälle muiden joukkoon. Sinä hoiperrat lähestyen minua, kun päistikkaa askeleesi pettää ja kaadut sohvalle. Yläkroppasi putoaa kivuliaasti kylkeni päälle, niin että makaat puolittain päälläni ja minun on vaikeampi kuin koskaan peittää sääliä katseestani. Vien katseeni pois haluttomana näyttämään sinulle sääliäni, sillä tiedän, ettet sitä kaipaa.
”Sverige [Ruotsi]”, saat vaivoin sanottua. Kätesi ilmestyy leualleni, ote on heikko, mutta käännän päätäni kuuliaisesti. Sinä kohottaudut ja vaivalloisen oloisesti kuivuneet huulet painautuvat omilleni painaen alkoholilta maistuvan suudelman. Enkä minä osaa nauttia siitä. En, vaikka olen kaivannut suudelmiesi hyväilyä huulillani vuosikymmeniä. Siitä suudelmasta puuttuu jokin oleellinen. Minä en halua olla kännipäinen virhe.
Väännän kasvoni irti ja vien katseeni muualle. Sinun otsallesi kohoaa ymmärtämättömyyden ryppy ja silmistäsi katoaa se viimeinenkin pilke, jonka alkoholi on jättänyt. Sinä vetäydyt pois sylistäni, istuudut sohvalle viereeni ja harot hapsottavia oljen värisiä ja karheita hiuksiasi.
”Förlåta mig [Anna anteeksi]”, mutiset häpeillen. Katsahdan sinuun ja luulen näkeväni taas selvän osaa itseäsi,
sen jonka haluan, en tätä kännipäistä aasia. Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, sinä olet kännissä. Kyllä minä ymmärrän.
”Vi ska sova [Meidän pitäisi nukkua]”, mutiset. Niine sanoin käperryt sohvalle nukkumaan. Minä katson kuinka uni valtaa sinut ja kasvoillesi muodostuu se rauhallinen huoleton ilme. Se jota katselen aina sinulta salaa. Se joka sinulla oli ennen myös hereillä, se jota kaipaan. Minä nostan sinut syliini ja kannan vuoteeseeni viereeni nukkumaan. Riisun sinulta vaatteesi, eihän sinulla ole mitään mitä minulta voisit peittää. Vasen kätesi on arpien kirjoma ja minä sivelen niistä muutamia.
Väsyneet katseet, käheät äänet,
taustalla aurinko joka ei lämmitä
taustalla aurinko joka ei lämmitä
Minä herään ensimmäisenä, kuten aina ennenkin. Ehdin katsella rakastamaani tyyntä ilmettäsi kymmenisen minuuttia, kunnes aistit katseeni ja se saa sinut raottamaan silmiäsi. Ne ovat siniset, kuten muistin, mutta minusta tuntuu kuin ne olisivat saaneet hennon violetin sävyn. Jopa silmäsi kuuluvat Venäjälle nyt.
”Morgonen [Huomenta]”, mutiset minulle. Sanasi eivät enää sammalla, mutta äänesi on muuttunut yön jäljiltä käheäksi.
”Morgonen [Huomenta]”, vastaan. Sinä tuijotat minua silmiin jonkin aikaa, kunnes tunnut tajuavan missä olet.
”Varför vi sover i samma säng? [Miksi nukumme samassa sängyssä?]” kysyt ihmetellen. Hiljenet. ”Vi har inte? [Emmehän me?]” silmiisi kohoaa kauhu. Minä räpäytän silmiäni. Entä sitten jos olisimmekin? Ei siinä mitään ongelmaa ennen ollut.
”Nej, det har vi inte [Ei, emme me ole.]”, vastaan. Käännyn ympäri ja kohottaudun poimiman lasini yöpöydältä, ennen kuin asetan ne nenälleni.
”Jag går till frukost [Minä menen aamiaiselle]”, mutisen ja nousen ylös. Heitän peiton syrjään ja kävelen pois huoneesta.
Sinä saavut ilmeisesti hieman häpeillen eilistä käytöstäsi keittiöön. Sinä kipität kahvinkeittimelle selvästikin yrittäen olla häiritsemättä minua, joka luen sanomalehteä. Katson sinua sivusilmästäni samalla kun kohotan kahvikupin huulilleni.
”Är det okej för dig? [Onko se sinulle okei?]” kysyt.
”Vad? [Mikä?]” kysyn puolestani.
”Jag tänker inte komma tillbaka för att leva med dig [Minä en aio palata asumaan kanssasi]”, vastaat. Lihakseni jäykistyvät, mutten anna sen näkyä, vaan lasken kahvikupin tyynesti takaisin pöydälle.
”Nej, stör det mig inte [Ei, se ei häiritse minua.]”, vastaan. Sinä katsot minua hieman kummasti, ehkä arastellen.
”Jag gillar att vara fri [Minä tykkään olla vapaa]”, sanot. ”Jag har aldrig…” [Minä en ole koskaan...]
”Det är okej [Se on okei] ”, vastaan vaikka sydäntäni kivistää. Yritän tehdä tämän helpoksi sinulle. Sinä tuijotat minua, et jatka lausettasi. Käännyt ympäri ja kaadat kahvia mukiisi.
Sinä lähdit pois
minä katselin parvekkeelta
loittonevaa selkääsi
kiersit vesilammikot
ja arvaan ettet murehdi tätä eroa
Seison parvekkeellani ja katselen loittonevaa selkääsi. Huolettomia askelia. Yöllä on satanut. Ennen sinä läiskyttelit lätäköissä, nyt sinä kierrät ne. Et ole enää oma Suomeni, sinusta on tullut joku muu. Joku joka ei enää naura minulle, rupattele arkisia, kysy mielipidettäni, nykyään sinä kysyt Venäjän mielipidettä. Enää et katso minua hellän rakastavasti, et painaudu minua vasten kun sinua pelottaa. Et sinä enää pelkää, mitä sinulla olisi pelättävää mitä et olisi jo nähnyt? Enää sinä et tartu miekkaan tähteni etkä kuuntele mitä minulla on sanottavaa. Enää sinä et paina suudelmaa suupieleeni, et käperry öiksi viereeni.
Miksi minä silti niin paljon haluan sinut takaisin luokseni?
-
Pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää
Pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää
Herään aamuiseen auringonpaisteeseen. Kasvoilleni leviää hymy ja käännän päätäni vuoteella oikealle. Hymyni hyytyy, kun huomaan vieruspaikkani tyhjäksi, kun huomaan ettet olekaan siinä. Nousen vuoteestani huokaisten, kävelen ikkunaan. Vedän ikkunan auki ja painan käsivarteni ikkunanpieleen, katselen ulos. Aurinko on jo korkealla ja linnut laulavat. Vilkaisen herätyskelloa yöpöydällä, kello on seitsemän, tasan. Painan silmäni kiinni ja vedän syvään raikasta aamuilmaa. Tuntuu hyvältä olla omassa kodissa. Kasvoilleni leviää hymy.
Omassa kodissa.Väsyneet katseet, käheät äänet,
taustalla aurinko joka ei lämmitä
taustalla aurinko joka ei lämmitä
Muistikuva rävähtää päähäni, missä katsot minua unisilla silmilläsi silmät sirrillään. Et sinä näe kunnolla ilman lasejasi. Sinä luulet, etten huomaa sitä miten tuijotat minua aina aamuisin, mutta sinulla vain ei ole laseja etkä ole tarkkaavainen. Sinun äänesi on käheä ja karhea aamuisin, siitäkin huolimatta ettet paljoa puhu.
Avaan silmäni ja muistikuva repeää keskeltä kahtia. Hymyni katoaa. Kylmä seinä kohoaa synkeänä kuin väliimme. Ruotsi petti minut, minä en välitä hänestä enää. Nyt minä olen itsenäinen, nyt minä olen vapaa. Enhän minä niitä aikoja kaipaa.
Sinä lähdit pois...
”Se olit sinä, joka lähdit.”Sinä sanoit että se oli oma valintani. Mutta eihän se ollut. Jos sinä olisit pyytänyt anteeksi. Jos sinä olisit katunut ja rukoillut minua jäämään. Jos olisit sanonut, ettei niillä eron vuosilla ollut väliä. Jos sinä olisit hyväksynyt ne Venäjän luona vietettyjen vuosien aiheuttamat arvet ja muutokset. Mutta sinä halusit oman pikku täydellisen Suomesi takaisin. Etkö sinä tiedä, että peilin voi korjata, mutta säröäkään ei saa katoamaan? Jos sinä olisit yhä rakastanut minua kuten ennen, olisin minä palannut, jäänyt. Luuletko tosiaan, että minä voisin mitään sinulta kieltää?
Yön viimeinen drinkki
aamiaiseksi vaihtuu
lisäsin siihen kahvia
Säröjä ei saa katoamaan, mutta ehkä peilin saa hetkeksi huurustumaan.
A/N: Minä olen muuten ollut aina sitä mieltä, että Berwald halveksuu Tinon tapaa kännätä. (vaikka alkuperäisessä Hetaliassahan Suomen alkoholiongelmiin ei oteta kantaa) Minä olen kuitenkin aina nähnyt, että se kuuluu Tinon luonteenpiirteisiin siinä synkemmällä skaalalla.
Btw. Vaikka ruotsia opiskelleena minun periaatteessa pitäisi osata kirjoittaa ruotsia sujuvasti, en sitä tee, joten suurimmassa osassa olen päästänyt itseni helpommalla käyttämällä google-kääntäjää. (joka tunnetusti feilaa)
Josta tuli mieleen, kertokaa onko sulutus käännöksille hyvä valinta. Luin kerran yhden missä käytettiin tätä ratkaisua. Itse kun en ikinä jaksa hypätä joka välissä alas katsomaan käännöksiä ja tässä ruotsia puhutaan niin paljon että se olisi oikeasti työlästä
Kylläpä tuo tuntui typerältä lisäillä käännöksiä, ehkä olisi pitänyt vain kirjoittaa suosiolla replat suomeksi... mutten halunnut.
jos valituksia satelee siitä että se sirpaloittaa tekstiä, menen ehkä muuttamaan.
motivoiko kommentoimaan?
