Title: Meren omat
Ikäraja: S
Author: Frederica
Genre: fantasiadraama, romance
A/N: Tämä osallistuu Albumihaaste 2seen. Kappale on
Sail Away With Me ja kappale kuuluu Sunrise Avenuelle.
Meren omatKasvot kääntyivät taivasta kohti, kun pisarat alkoivat putoilla. Sade sai kasvoille maalatut kuviot sulamaan, valumaan silmien ympäriltä poskille ja leualle.
Zara hymyili pisaroiden maun koskettaessa huuliaan. Hän sulki silmänsä tunteakseen veden hengityksen ihollaan, kuullakseen pisaroiden hiljaisen laulun niiden hivellessä ihoa, puita, maata. Tämä laulu oli kaikunut hänen unissaan maailman toisella laidalla ja nyt se soi kirkkaana ja kaivattuna kaikkialla hänen ympärillään.
– Tulit sitten takaisin, veden virtausta muistuttava ääni sanoi.
Zara ei avannut silmiään, hän tunsi äänen niin kuin tunsi ruumiinsa luut. – Hei, Dani.
Danin hymy tuntui iholla ja Zaran huulet taipuivat vastaamaan siihen, niin kuin joskus ennen. Silloin kun he olivat tunteneet toisensa ihon alta ja hengityksen rytmistä.
– Millainen maailma oli?
– Toisenlainen, Zara sanoi. – Et olisi pitänyt siitä.
Dani nauroi purojen äänellä. – En. Pidän tästä paikasta.
– Ja toisenlaiset paikat ovat vieraita ja välinpitämättömiä, Zara sanoi.
– Kuivia, Dani sanoi. – En voi hengittää väsynyttä ilmaa.
– Täällä kaikki on keskellä heräämistä ja elämää.
– Hengitä meidän ilmaamme, Sadelintujen tytär, Dani sanoi ja viileät sormet pujahtivat lämpimien sormien lomaan.
Tuttu hengitys tuntui selässä ja viileät sormet olivat pehmeät ja hellät. Zara tiesi oman kätensä olevan vieras; lämpimämpi ja karheampi kuin muistoissa. Hän pyysi, että Dani kestäisi sen, kestäisi kaikki muutokset.
– Hengitä meidän ilmaamme, Sadelintujen tytär, Dani toisti. – Kuule kuinka sade toivottaa sinut tervetulleeksi kotiin. Tämä maa on itkenyt prinsessansa varjon kadottua pisaroiden piiristä. Nyt se laulaa taas.
Zara avasi silmänsä. Pisarat valuivat helmen harmaalta taivaalta voitonkyyneleinä hänen kasvoilleen. Toisten maiden pöly huuhtoutui hänen vaatteistaan ja vieraiden maiden maali valui hänen iholtaan näkymättömiin.
– Purjehtisitko kanssani tämän maan sydämeen? Zara kysyi. – Sinne missä sadelinnut pesivät.
– En ikinä jätä tätä maata, Dani sanoi. – Mutta sen rajojen sisällä seuraan sinua mihin tahansa.
Zara puristi hänen kättään. – Pelkään, etteivät aallot enää muista minua.
– Jos ovat unohtaneet, niin pian muistavat taas, Dani sanoi. – Sinua on vaikea unohtaa ja minä olen kertonut niille kuka olet. Joka aamu, kun kuu on laskenut, minä olen kertonut niille sinusta.
Zara katsoi häntä. Hänen silmänsä olivat yhä mustat kuin myrsky meren yllä ja hiukset auringonlaskun viimeisten hengenvetojen punaiset. Posket olivat pyöristyneet muistoista ja katseeseen oli tullut lisää syvyyttä, Dani hengitti enemmän kiduksilla kuin keuhkoilla, sen näki hänestä.
Tärkein oli kuitenkin yhä olemassa. Zara tunsi sen katsoessaan mustiin silmiin.
Tässä olemme me, sade ympärillämme, eivätkä vieraat maat enää laula minulle laulujaan.– Meren lapsi, Zara sanoi. – Minä olen lintujen tytär, eikä minulla ole lupaa pyytää sellaista, joka kuuluu pyhälle merelle, mutta pyydän silti.
Hymy levisi Danin kasvoille, paljastaen terävät hampaat. Vain merelle kuuluvilla oli sellaiset hampaat ja veden ääni.
– Annoin sydämeni sinulle, kun myrskyn keskellä olit hukkua äitini syliin, Dani sanoi. – Me elimme yhdessä rannikoilla ja laivojen kansilla, mutta tuulet lauloivat sinulle toisista maista, eivätkä linnut voi ikuisesti elää merellä.
– Minun siipeni ovat kuluneet pois aavikoiden tuulissa, Zara sanoi. – Olen aina Sadelintujen tytär, purjehtija ja prinsessa, mutta lintu ja tutkimusmatkaaja en enää ole. Minun sydämeni kuuluu sinulle ja merelle ja siipeni ovat poissa.
Dani painoi päänsä Zaran rintakehää vasten. Zara kuunteli hänen hengitystään ja hän kuunteli Zaran hengitystä.
Meri kuohui harmaita kiviä vasten ja he hengittivät kaikki kolme samassa rytmissä. Zaran laiva odotti laiturissa ja heillä oli tämä maa ja sade ja meri ja ikuisuus edessä. Dani käveli veteen, kun Zara käveli nostamaan purjeet.
Delfiinit uivat tervehtimään Dania, kun hän ui Zaran laivan ympärillä hopeinen pyrstö välkähdellen. Zara katseli heidän leikkiään. Sade ropisi kannelle ja linnun kiertolaiselämän paino oli poissa hänen harteiltaan.
Hän kuului nyt merelle, eivätkä aallot enää pelottaneet häntä. Laivan lähtiessä liikkeelle Dani loikkasi kannelle. Pyrstö karisi pois ja paljaat, kalpeat jalat jättivät aavejälkiä lankuille.
Zara tarttui Danin käsiin ja he tanssivat pitkin kantta sateessa ja tähtien tuikkeessa. Meren omat, toistensa omat.