Ficin nimi: Ruusu Victorille
Kirjoittaja: Tulienkelisi
Beta: Haruka
Tyylilaji/Genre: Drama, romance, het
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilö: Leonardo/Gloria
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Kirjoitus rakkaudesta ja sen synnystä tosielämässä.
A/N: Tämä on nyt sitten korjattu versio.
B/N: Lupasin Tulienkelille, että korjailen hänen seiskalla kirjoittamansa tekstin ja pidin lupaukseni. Saa nähdä, millaisen vastaanoton tämä saa korjattuna.
Ruusu Victorille.
Victor: Olet kaunis kuin yö, upea, täydellinen, salaperäinen kuin itse elämä. Minusta tuntuu, että rakastan sinua. Vaikka kuolisin, rakastaisin sinua aina. Voin vannoa sen sinulle.
Rose: Älä vanno. Älä lupaa. Älä edes sano. Ole kiltti, älä valehtele.
ma 18.12
Tuijotin näytelmäämme vetävää opettajaa, joka huusi meille silmät leimuten: "Tunnetta, tarvitsette tunnetta!".
Ei huvittanut ollenkaan, ei yhtään. Osasin näytelmän ulkoa, äitini oli kirjoittanut sen. Mutisin kirosanoja, Aleksi, opettajamme, mulkaisi minua. Hän tuijotti minua kysyen sitten ivallisesti:
- No, Gloria, oletko ihan varma että osaat tämän paremmin kuin minä? Jos osaat, ole hyvä.
Leonardo mutisi minusta ilkeästi jotain, kun nousin seisomaan.
- Ole hiljaa, Leonardo –kultaseni, sanoin hänelle hiljaa, hymyillen maireasti.
- Voisin vaikkapa lausua Rosen monologin, mutta tarvitsen sinua, Leonardo, siihen alkuun. Sehän minun tulisi opetella vai? kysyin Aleksilta, joka tyytyi vain nyökkäämään.
Viittasin Leonardolle, joka tuli viereeni seisomaan. Annoin hänelle roolikirjani, jotta hän voisi lukea omat vuorosanansa siitä.
Victor (surullisesti): Kerro valoni, oma kuuni. Mikä himmentää valoasi, mikä luo nuo varjot kasvoillesi, pilvet silmiisi, ja tummuuden huulillesi?
Rose (hiljaa): Oi rakkain. Elämä varjot nuo on luonut. Synkkyys, tuo syvä, paholaisesta kumpuava pahuus. Kauheus joka saa ihmisen murhaamaan, pettämään toista, rakastaan, kuoleman kuiskimaan korviimme. Pahuus, joka saa Jumalankin unohtumaan. Sydämeni vuotaa verta, ja paholainen nauraa, ilkkuu minulle. Pelko kuristaa kurkkuani, silmissäni hämärtää. Tunnen kalman yrittävän tavoittaa minua, yritän paeta, mutten pysty. En pääse karkuun. Minua pelottaa elämä niin paljon. Pelkään kaikkia sen varjopuolia. Tai oikeastaan kuolemaa: sen välttämättömyyttä, kylmyyttä, sen kauneutta, julmuutta. Kuolema se luo minulle toivoa, että pääsen pois täältä julmasta maailmasta.
Mutta.. entä sinä Rakkaani, elämäni. Sinun takiasi minä elän. Sinun takiasi tulen kuolemaan kuten Julia, Romeon tähden. Rakastan sinua, ja siksi kärsin. Anna minulle anteeksi.
ma 13.1.
Tänään minulla meni hermot vastanäyttelijääni Leonardoon. Kivahdin hänelle kesken vuorosanojemme harjoittelun:
- Leonardo, senkin ääliö, älä pelleile, vaikka hahmoni ehkä pitääkin...
- Haa! Väärin. Ei pidä vaan RAKASTAA! Leonardo kehtasi muistuttaa minua ja virnisti vielä sanojensa päätteeksi pirullisesti.
- Ihan sama. Olin sanomassa, että vaikka hahmoni "rakastaa" sinun hahmoasi, niin minulle ei tuota ongelmaa vetää sinua turpaan, jos et ala käyttäytyä kunnolla, heitin hänelle yhä ärsyyntyneenä hänen tempuistaan.
Leonardo katsoi hetken minua hiljaa ja vakavoitui sanoessaan:
- Auts! Tosi julmaa, Gloria. Älä pelleile.
- Olen kuoleman vakava, vastasin hänelle.
Rose: Miksi sinä katsot minua noin? Onko jotain tapahtunut? Pahaa? Luojani, mitä...
Victor: Ei pahaa, ei laisinkaan. Hyvää. Sain luvan kosia sinua. Luvan virallistaa tämän. Tuletko vaimokseni? Oma kuuni, rakkaani suostu. Minä rakastan sinua niin paljon.
Rose: Kyllä.
ma 29.3.
Minä tuijotin Leonardoa. Hän lausui Victorin monologia, yhtä niistä. Tullessaan lavalta hän toivotti minulle onnea. Ja ne olivat ensimmäiset kiltit sanat minulle. Häneltä, jolle olin vain aukonut päätäni jo ensimmäisistä harjoituksista lähtien.
Rose (itkien): Valehtelet. Et rakasta minua. Etkä tule rakastamaan.
ma 17.5.
Olen huomannut tuijottavani Leonardoa paljon harjoitusten aikana. Emme tosin ole jutelleet, käyneet vain vuorosanoja läpi yhdessä. Olenko ihastunut häneen?
Victor: (anellen) Anna anteeksi kaikki pahat sanani, tekoni, kyyneleesi. Anna minulle toinen mahdollisuus, olet ainoani, rakastan sinua.
Rose: Vaikka edelleenkin rakastan sinua, niin anteeksi en anna. En anna, ennen kuin todistat rakastavasi minua. Miten sen teet, ei kuulu minulle.
ma 3.6
Esitys oli ohi. Pöydälleni oli ilmestynyt ruusukimppu, jossa oli mustia ja sinisiä kukkia. Harvinaisia, mutta kauniita. Rakastin niitä. Katselin ympärilleni ja huomasin Leonardon vinkkaavan minulle silmää. No, ainakin minulla oli jotain, mitä odottaa.
Victor: Miten voi todistaa rakastavansa toista? Rakkaus on sokea, kuuro, ääliö. Rakkaus on kaunis. Ja sinä olet kaikkeni Rose. Voi, miten voin sen todistaa, tuon julman palon sisälläni?
ma 29.8
- Kuulitko jo? Kuulitko? Leonardo huusi kaukaa. Tullessaan katoksen alle, hän koppasi minut syliinsä.
- Kuulen toki. Laske minut alas ensin, ja kerro, pyysin häneltä.
- Victor comes back, Leonardo nauroi.
Minulle selvisi, että esittäisimme näytelmän uudelleen.
Rose: Rakastan sinua. Olet yöni, olet päiväni. Ja sanot, että minun pitäisi luottaa sinuun. Annoin sydämeni ja sinä revit sen, vuodatit veren ja nauroit päälle. Ja silti sanot luota.
ma 12.9
- Minua pelottaa, meillä on uusinta ja raati tulee arvioimaan meitä. Meillä on vain kolme viikkoa aikaa. JA minun on pakko LOISTAA. Hitto mitä oikein ajattelit Leonardo? tivasin vastanäyttelijältäni kasvot punaisina. Minua hävetti, sillä en olisi halunnut esittää enää kyseistä näytelmää.
- Rentoudu, Gloria, Leonardo pyysi.
- Jos et tarvitsisi tuota nättiä pärstääsi, niin mottaisin sinua, sanoin muka uhkaavasti, mutta en voinut olla peittelemättä ihailuani sanojeni takana.
- Luojan kiitos, että tarvitsen sitä, Leonardo huokasi.
- Ääliö, tuhahdin.
Victor: En pyydä mitään muuta kuin, että kuuntelet.
Rose: En voi kieltää sitä sinulta. Puhu sitten.
Victor: Se oli vain suudelma. Hän tarttui minuun, enkä edes nauttinut siitä. Se ei merkinnyt minulle mitään. Ja kerroin sen hänelle. Tein sen siksi, koska rakastan sinua.
ma 19.9
Astun lavalle. On minun vuoroni loistaa. Minusta ja Leonardosta on tullut ystäviä. Ja minä haluaisin olla enemmän. Haluaisin tietää, mitä mieltä Leonardo mahtaa olla minusta.
(Taistelun ääniä, lavalle ilmestyy verissään oleva Victor, joka kaatuu näyttämölle. Rose huudahtaa ja juoksee Victorin luo painaen kätensä haavalle)
Rose (itkien): Miksi? Jumalani, miksi? Olisit antanut minun kuolla. Rakkaani, miksi?
Victor: Sen takia, että rakastan sinua, olet ainoani. Oma kuuni, valoni. Halusin pelastaa sinut.
Rose (epätoivoisesti): Kutsukaa lääkäri!
ma 26.9.
- Luoja, mitä mä teen? Enää viikko ja sitten on esitys. Paikalla on raati ja esitys videoidaan. MITÄ MÄ TEEN? tilitin Leonardolle harjoitusten jälkeen.
- Lähdet mun kanssa ulos jotta saat paineita purettua? Leonardo ehdotti.
- Pyydätsä mua ulos? ihmettelin. Yritin olla punastumatta käsittäessäni, mitä näytelmäharjoitusten suloisin poika kysyi MINULTA äsken.
- Tietääkseni, kyllä, Leonardo vastasi.
Rose: Taidat tosiaan rakastaa minua. Rakastat minua enemmän kuin muita, enemmän kuin elämääsi. Olit valmis luopumaan kaikesta vuokseni.
Victor: Teen kaiken vuoksesi, Olet rakkaani, olet maailmani, Rakastan sinua.
Rakastan häntä.
Pappi: Julistan teidät aviopariksi.
(Aplodit. Sali hiljenee, kun kaikki poistuvat. Esityksen jälkeen Rose ja Victor ovat kahdestaan lavalla)
Rose: Sinä rakastat minua, ja minä rakastan sinua.
Victor: Aina ja ikuisesti.
Leonardo kumartaa minua kohti ja nauraa iloisesti. Hän koppaa minut syliinsä ja suutelee tulisesti.
- Mistäköhän tarinan nimi tulee, Leonardo. Lopeta ja vastaa. Ruusu Victorille? ihmettelen katsoessani roolivihkoa.
- Rose on englantia ja tarkoittaa ruusua, joten Rose for Victor.... Leonardo selventää.
Mietin hetken asiaa, kunnes huudahdan:
- Aaa, minä tajusin, kiitos.
- Oli ilo olla avuksi, Leonardo myöntää.
- Taidan rakastaa sinua, pelottaako? kysyn häneltä, mutta hän sulkee suuni uudella suudelmalla ja sanoo hellästi:
- Minä rakastan sinua.
A/N: Suuret kiitokset Harukalle
