Nimi: Ehkä eräiden ei kuulukaan osata
Kirjoittaja: Nide
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: drama
Varoitukset: eh, viittaukset
A/N: Juhlikaamme! Tämä tulee vähän myöhässä, mutta (toivottavasti) oikean päivän sisällä. Koska Nide ja Fini viettävät vuosipäivää (eikä Nide olisi koskaan uskonut kirjoittavansa mitään tällaista). Ja kahdeksannet ovat muutenkin kivoja. Kivaa! Tästä tekstistä sen verran, että ARJOPJDGÅPJBDPIJFHPÅDTH!!11! ja perkele ei yhtään mitä halusin. Piti tulla kivaa Nide/Peteriä... Osallistuu haasteeseen OTS20 - drama.
Minä näen sen kaiken ja kuitenkaan en mitään. Asfaltti kuumenee, polttaa paljaita varpaita ja sillalta on hyvä hypätä. Vesi kohisee sen alla rapujen paetessa aaltoja, kaljatölkit huuhtoutuvat ja minä nappaan punaisen äyriäisen lautaselta.
Kesäkuumaa ja linnut sotkevat seinänvierustat. Ne hyppivät kiveltä kivelle, ylös alas sinne tänne, saavat minut oksentamaan. Värikylläisyyttä riittää ja mietin missä haulikko on.
Missä on tienristeys? Kyltti osoittaa taakse ja näyttää kylänmerkkiä, mutta asutus harvenee. Musta tie vaihtuu soraan ja hiekkaan ja penkasta löytyy kesällä kuollut orava. Minä säälin sitä kunnes muistan ettei ahmojen kuulu sääliä oravia, se on sopuleiden heiniä.
Me tulemme, lennämme, kuolemme. Miksi nyt on lämmin vaikka viimeiset yhdeksän päivää on satanut lähes tauotta ja en ole kuullut sirkutusta peltikaton lävitse? Miksei minulle voisi kasvaa siipiä, jotta pääsisin pois täältä eikä minun tarvitsisi enää palata? Miksi en kuollut viimeviikolla, hypännyt avonaiseen hautaan?
Nestori ei pidä minusta, se on selvä. Hän virnuilee, pystyy työskentelemään, mutta kylmyys paistaa selvästi läpi enkä lainkaan ihmettele. Silmät tuikkivat onnea ja iloa, piisami soittaa iltaisin. Minä en käsitä enkä oikeastaan haluakaan. Orava leikkii kuollutta kunnes eräänä päivänä kuolee oikeastikin.
Polut viitoittavat oikealle ja minä seuraan niitä, tunnistamatta metsässä vaanivaa tiheyttä ja pelkoa. Mustikkamättäät eivät ole kypsiä ja minä teeskentelen sankaria kunnes kaadun lehmänruhoon ja alan kiertää ympyrää. Kalat näyttävät limaisilta, maistuvat (varsinkin) raakoina pahoilta, enkä minä suostuisi koskemaan ellen olisi hukannut itseäni.
Taivaalta tihuttaa vettä, katseeni seuraa peuraa joka teeskentelee osaavansa, menee syömään laillisesti. Kukaan ei ole aikeissa ampua sitä ja minä huomaan kadehtivani.
