Hei jälleen!
ansku1: Joo, epilogihan on vielä tulossa.
Itseasiassa sain "äkillisen" inspiksen ja kirjoitin Domien ja Scorpiuksen tulevaisuudesta lyhyen shotin. Linkki Minimiantin kommentin vastauksessa.
Itse asiassa muistelen miettineeni, että olisi aika huvittavaa, jos Albus heittäisi kiven ohi holvikaaresta ensi yrittämällä. Sen jälkeen hän todennäköisesti vain toteasi "Hups." ja hakisi kiven takaisin. Sitten hän kokeilisi muina miehinä uudestaan. :'D Mutten voinut pilata oikeasti vakavaa kohtausta niin. Kiitos taas kommentoinnistasi!
Minimiant: Huippua saada taas uusi kommentoija!
Viestissäsi tiivistyykin oleellisin: Scorpius <3 Dominique. Olen samaa mieltä kanssasi. Jos janoat lukea lisää Scorp/Domie-paritusta, kirjoitin Hehe-tavoitteiden kannustamana shotin heistä!
Kultasieppi k-7, on vähän kuin KKK:n epilogin epilogi, tai sivutarina.
A/N: Epilogi ja tarinan loppu on nyt käsillä. Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita ja erityisesti kommentoineita.
Epilogin päätöksestä kerron selvennykseksi, että jää lukijan oman mielikuvituksen varaan, mitä todella tapahtui. Itselläni on ajatus, mutta päätin, että se jäisi omaksi tiedokseni. Älkää suuttuko. :3 Toivottavasti kommentoitte epilogia! Lupaan vastata jokaiseen kommenttiin henkilökohtaisesti.
Halaukset kaikille, ja suuri KIITOS. <3
________________________________________________________________
EpilogiPuolen vuoden kuluttuaOli suorastaan helteinen kesäpäivä Lontoon siistityllä asuinalueella. Edes linnut eivät jaksaneet lirkuttaa. Aurinko paistoi täydeltä terältä korkealla taivaalla, jossa ei näkynyt ainuttakaan pilvenhattaraa. Erään vaalean omakotitalon pihalla nurmikolla makasi pieni kettu raajat levällään. Se lekotteli auringon paahteessa ja nautti kesäpäivästä täysin rinnoin. Ketun punainen turkki oli kiiltävä ja sen häntä oli paksu kuin pölyhuiska. Se oli hyvin syöneen ja tyytyväisen näköinen. Nurmikko oli juuri leikattu ja se kimmelsi auringon paisteessa. Lämpö helli kettua.
Jästi ajoi kovaäänisesti pärisevällä autollaan talon pihan ohi, ja sai ketun korvat väpättämään hiukan. Se kuitenkin reagoi ääneen vain kääntämällä kylkeään laiskasti. Sitten tuli taas hiljaista, ainoana äänenä ketun herkkiin korviin talon sisältä kantautuva astioiden kolina. Talossa joku asetteli lautasia pöytään. Se ei kuitenkaan häirinnyt ketun rauhaa, vaan se loikoili edelleen kevyen rauhallisena vihreällä nurmella. Kohta kuitenkin kuului huuto:
”Albus!”
Äänen kuullessaan kettu raotti silmiään ja nosti päätään. Hetken päästä pihalle saapui Camilla Smith, joka vilkutti iloisesti tullessaan. Hän oli muuttunut paljon terveemmän ja hyväkuntoisemman näköiseksi, kuin talvella. Nyt hän oli lihonut hiukan, eikä näyttänyt enää anorektiselta. Hänen poskensa eivät olleet enää lommollaan, ja mustat hiukset olivat muuttuneet paksummiksi. Entiset surumieliset kasvot olivat vaihtuneet loistavan iloisiin, ja hänen harmaan kalpea ihonsa oli saanut elon väriä –jopa hiukan rusketusta kesän aikana.
Camilla käveli kettua kohti ja hymyili posket punoittaen. Hän oli mahdollisesti juossut jonkin matkaa tullessaan. Tytön lähestyessä kettu nousi ylös, puisteli itsensä ruohonkorsista ja aivasti tyrskähtäen. Sitten se aivan kuin virnisti tytölle ja muuttui siinä silmänräpäyksessä ihmiseksi. Albus Potter ja hänen tyttöystävänsä kohtasivat ja halasivat toisiaan lämpimästi.
”Tuo uusi temppu on hieno”, Camilla sanoi ja halasi edelleen Albusta.
”Kiitos. Niin minustakin”, Albus vastasi ja irrottautui tytöstä.
”Kettu ei vain minun makuuni ole mikään erityisen miehekäs animaagimuoto…” Camilla tirskahti.
”Minun mielestäni kettu on hyvinkin miehekäs ja kuvastaa mainiosti suurta älyäni”, Albus puolustautui nauraen.
Camilla hymähti. ”Arvaa mitä?”
”No? Onko sinulla joku parempi ehdotus, joka kuvastaisi minua paremmin?”
”On, mutta jutellaan siitä myöhemmin. Minulla on tärkeämpää kerrottavaa”, Camilla sanoi ja katsoi Albusta voitonriemuisena.
”Isä antoi meille luvan lähteä huispauksen maailmanmestaruusotteluun kahdestaan. Ja parasta on se, että hän maksaa meille molemmille liput VIP-aitiosta! Voitko kuvitella?”
”Oletko tosissasi? Mahtavaa!” Albus riemuitsi. Oli niin kuuma, että hiki virtasi jo hänen innostuessaan. ”Onkohan Zacharias mennyt sekaisin? Eihän hän ole osoittanut pienintäkään välittämisen merkkiä minua kohtaan sen jälkeen, kun kerroit, että me ollaan yhdessä. Hän on lähinnä vain tehnyt hyvin selväksi, että inhoaa minua.”
”En tiedä, mutta luulen, että äiti on varmaan puhunut hänelle järkeä. He ovat taas väleissä!” Camilla iloitsi. Hän oli saanut kevään kuluessa isältään virallisen luvan tavata äitiään ja he olivat jo pitkän aikaa koettaneet hieroa sopua entisen perheensä välille. Yritykset olivat viimein tuottaneet tulosta.
”Se on hienoa. Olen tosi onnellinen puolestasi”, Albus sanoi ja silitti Camillan poskea. Hänen tyttönsä oli viimein parantunut.
Sitten Albuksen suu mutristui. ”Harmi vain, että ehdin jo viime viikolla mennä ostamaan lipun itselleni sinne maailmanmestaruuskisoihin”, hän sanoi huokaisten. Olisi turhaa tuhlata kahta lippua.
”Scorpius tai Will?” Camilla kysyi.
”Molemmilla on jo liput. Sitä paitsi Will järjestelee niin kovalla innolla kihlajaisia, etten edes tiedä, ehtiikö tulemaan koko kisoihin.”
”Niillä ei tosiaan kauan mennyt”, Camilla virnisti.
”Eipä… Ja Scorpiuskin tulee Dominiquen kanssa”, Albus pohti.
Yhtäkkiä hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui ja hän sanoi: ”Hei, nyt keksin! Minähän voin lahjoittaa sen lipun Teddylle.”
”Hyvä suunnitelma”, Camilla vastasi rennosti ja istuutui alas ruohikolle. Virkistävä tuulahdus kävi heidän ylitseen.
”Hän on sen ainakin ansainnut. Eikö niin?” Albus kysyi virnistäen. Sitten hän vilkaisi kädessään olevaa pientä peiliä, josta ilkikuriset kasvot vinkkasivat hänelle nauraen silmää.
