Otsikko: Incognito
Ikäraja: S
Sanamäärä: 1250
Päähenkilöt: Albus Potter ja eräs toinen kirjojen henkilö. Ei paritusta.
Tiivistelmä: Albus Potterilla ei ollut yleisesti ottaen tapana aloittaa keskusteluja ventovieraiden kanssa, mutta hän oli aina ollut terveen utelias, kuten hänen äitinsä sanoi.Disclaimer: Kaikki Harry Potter -universumin osaksi tunnistettava kuuluu J. K. Rowlingille.
a/n: Tämä palanen oli ensimmäinen potter-ficci, jonka koskaan elämässäni kirjoitin loppuun asti; alunperin tosin englanniksi. Käänsin tämän ja hioin hieman. Näin jälkikäteen mietin, että miksi ihmeessä olen aloittanut juuri tällaisesta! Tapahtuu vuonna 2027.
I
Stepney Green -aseman liepeillä sijaitseva
Café Phoenix oli opiskelijoiden suosiossa noina aikoina. Queen Mary -yliopiston väellä ei kuitenkaan ollut pienintä aavistustakaan siitä, että myös eräät Lontoon maagisteknillisen yliopiston opiskelijat olivat mieltyneet kahvilan kiireisen anonyymiin ilmapiiriin, ja että sen pöydissä saatettiin salaa lukea jotakin sellaista kuin transfiguraatioteoriaa tai lämmönjohtoloitsuja - mutta mitäpä he olisivat niistä välittäneet, sillä eihän sellaisia ollut edes olemassa, kuten jokainen akateemisesti koulutettu ihminen hyvin tiesi.
"Kaksi kahvia, kiitos."
"Kaksi siis?" tyttö kassan takana varmisti. Hän nosti kaksi sormea ilmaan ja vilkaisi kysyvästi nuorta miestä, joka vaikutti tulleen paikalle yksinään.
"Kyllä, sanoin että kaksi. Tarvitsen kaksi kupillista, eikä huvittaisi jonottaa tässä uudestaaan," Albus Potter mutisi. "Tenttikausi tulossa, nimittäin."
Kassaneitiä nauratti. "Ei kahden kahvin ostaminen ole meillä mitenkään kiellettyä", hän ilveili ojentaessaan mukit tiskin yli. "Olkaa hyvä!"
Phoenixissa oli jälleen kerran tungosta. Albus olisi todellisuudessa saattanut tarvita hetkisen rauhaa ja hiljaisuutta pikemmin kuin enää tippaakaan kahvia, sillä lukukauden päätöskokeet todella lähestyivät, ja hänen vatsassaan oli alkanut muodostua pienimuotoinen paniikki. Kolmantena korkeakouluvuonnaan Albus oli lopultakin oppinut olemaan panikoimatta tenttikuulustelujen takia viikkoja etukäteen, mutta juuri nyt hän järkeili melko irrationaalisesti, että sehän tarkoitti vain sitä, että viimeisille päiville kasautui moninkertainen määrä paineita.
Albus luuli jo löytäneensä ikkunan luota lähes tyhjän pöydän, mutta huomasi pian erehtyneensä. Pöydän ääressä istui pienikokoinen, ehkä neli- tai viisikymppinen nainen, joka oli levittänyt pöydälle paitsi lounastarjottimensa, myös kannettavan tietokoneen, muutaman kansion ja pinon papereita. Hän istui kumarassa ja kirjoitti vimmatusti koneellaan, ja hänen tummat hiuksensa verhosivat kasvot melkein kokonaan.
Kiitos vain kovasti, kun valtaat koko pöydän, Albus ajatteli, mutta asettui viereiseen pöytään, joka juuri sattui vapautumaan. Hän siirsi edellisten asiakkaiden likaiset astiat ikkunalaudalle ja levitteli sumeilematta omat kirjansa ja muistiinpanovälineensä pöydälle, sillä tuskin hänen oli tarpeen noudattaa sen parempia käytöstapoja kuin tuokaan liikenainen tuolla.
Sitä paitsi maksoin joka tapauksessa kahden edestä.Albus avasi
Äärellisdimensioiset Transfiguraatioryhmät huokaisten raskaasti ja yritti löytää kohdan, johon hän oli päässyt edellisenä iltana. Ympärillä kuului astioiden ja tarjottimien kalinaa, ja joku mies etsi parhaillaan syöttötuolia itkevälle tenavalleen, mutta Albus yritti sulkea korvansa hälyltä ja keskittyä lukemaansa.
" - metamorfoosia, joka säilyttää etäisyydet, kutsutaan yleisesti isometriaksi. Euklidisen tason isometria T liittää jokaiseen pisteeseen - "Jossakin lähellä pirisi matkapuhelin, ja nainen viereisessä pöydässä alkoi kaivella käsilaukkunsa taskuja.
Vastaa nyt jo siihen hemmetin puhelimeen, Albus yritti turhaan edistää asiaa tahdonvoimalla, kun soittoääni yltyi koko ajan vaativammaksi. Lopulta se vaikeni, mutta Albus oli taas hukannut ajatustensa punaisen langan, ja naisen ääni särähti terävänä hänen korviinsa.
"Chang."
"Aivan, aivan, mutta eihän se kokous ala ennen kuin puoli kolmelta, eikö vain? Syön tässä myöhäisen lounaan, ja olin ajatellut hioa raporttiani vielä vähän."
Naisen hiukset tahtoivat taas valua silmille, ja hän heitti niitä taaksepäin.
"Kyllä,
kyllä, se on melkein valmis! Minulla on aivan riittävästi aikaa, minä ilmiin- tarkoitan, ilmaannun sinne viimeistään kaksikymmentä yli."
Jokin sanoissa kiinnitti Albusin huomion. Nainen vaikutti ärsyyntyneeltä, hän etsiskeli jotakin papereidensa joukosta ja naputteli sormellaan tietokoneensa näyttöä samalla, kun yritti asentaa johtoa, joka kuului kai puhelimen handsfree-laitteeseen. Epäkäytännöllisen näköinen kahvilasi oli vaarallisen lähellä hänen oikeaa kyynärpäätään, ja niin kävi, että -
"Aaagh! Voi hitto - anteeksi, John - kahvi kaatui tietokoneelle - ja papereille, voi
ei - kuule John, minun on nyt pakko lopettaa. Tavataanko kolmannen kerroksen aulassa? Selvä!"
Albus piti nyt naista tarkasti silmällä. Hän näköjään irrotti hätäisesti muistitikun tai jonkin sellaisen laitteestaan, veti tarjottimensa alta muutaman lautasliinan ja pyyhkäisi näppäimistöä kerran. Hänen huulensa liikkuivat, ja Albus olisi voinut vaikka vannoa, että ne muodostivat sanan
Tergeo. Joko niin, tai sitten tämän jästipaikan lautasliinat puhdistivat mitä tahansa kuin taikaiskusta, sillä nainen pakkasi jo tietokonettaan ja papereitaan, eikä tahraakaan ollut näkyvissä.
Albus Potterilla ei ollut yleisesti ottaen tapana aloittaa keskusteluja ventovieraiden kanssa, mutta hän oli aina ollut terveen utelias, kuten hänen äitinsä sanoi. Ei joka päivä nähnyt jakkupukunaisia loitsimassa tietokoneitaan puhtaiksi - itse asiassa tuollaisen laitteen loitsiminen ei ollut välttämättä kovin viisasta, mutta saattoi se silti tehdä vähemmän tuhoa kuin kahvi.
Nainen kiirehti juuri Albusin pöydän ohitse.
"Anteeksi, rouva!" Albus sanoi kuuluvasti.
Rouva pysähtyi ja kääntyi kannoillaan katsomaan häntä. Hetken aikaa Albus kuvitteli, että nainen oli suunniltaan, koska häntä häirittiin, mutta ei, pikemminkin hän näytti siltä kuin olisi juuri nähnyt aaveen - sellaisen aaveen, jota ei odottanut näkevänsä, tarkkaan ottaen.
"Öh, tuota", Albus takelteli ja katui jo, että oli tullut sanoneeksi mitään. "Anteeksi. Ei ollut tarkoitukseni keskeyttää. Teillä taitaa olla kiire, ja - "
Nainen tuijotti häntä edelleen. "Ei se mitään", hän lopulta sanoi. "Mutta miksi - "
"Olin lähinnä vain utelias", Albus kiirehti selittämään. "Minä, tuota, kuulin teidän käyttävän muutamia sanoja, joita useimmat ihmiset täällä näin eivät tuntisi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan."
Albus oli näyttämäisillään naiselle yhtä muodonmuutosten oppikirjoistaan ikään kuin selityksenä, mutta tuli sitten ajatelleeksi, että kuka tahansa lontoolainen noita luultavasti joka tapauksessa tunnisti hänet Harry Potterin pojaksi. Sen vuoksi nainen tietenkin toljotti häntä tuolla tavalla, Albus arveli. Hän tunsi ärtymyksen nousevan sisuksissaan ja puoliksi odotti kuulevansa jälleen kerran jotakin sellaista kuin "Olet kuin ilmetty isäsi!"
Noita kuitenkin naurahti ontosti. "Ahah, eiväthän ne tuntisi! Niin harvat meistä ovat kahden maailman kansalaisia."
Tämä kävi yhä oudommaksi ja oudommaksi.
"Mutta te ilmeisesti olette?"
"Niinkin voi sanoa." Hän vilkaisi Albusin kirjoja. "Entäpä mihin sinä sitten olet ajatellut elämässäsi ryhtyä? Muodonmuutoksiako luet?"
"Kyllä vain, muodonmuutoksia", Albus vastasi ja odotti naisen jatkavan, mutta tämä suoristautui ja alkoi tehdä lähtöä.
"Menestystä opintoihisi, sitten!" Hän hymyili Albusille ja nyökkäsi lyhyesti.
"Odottakaa hetki!" Albus huudahti. "Kuka - kuka te oikeastaan olette?" Kysymys kuulosti käsittämättömän typerältä jo hänen päässään, mutta se karkasi kuitenkin hänen huuliltaan.
Noidan kasvoille levisi merkillinen hymy.
"En minä ole kukaan tärkeä henkilö. En ainakaan niin tärkeä, että sinun tarvitsisi tietää."
II
Cho Chang harppoi ulos ruuhkaisesta kahvilasta, jossa hän oli juuri lounastanut ja kokenut sangen odottamattoman kohtaamisen. Hänen iltapäiväkokouksensa oli määrä alkaa viidentoista minuutin kuluttua Lontoon toisella laidalla, mutta hän ei juuri nyt ajatellut tärkeähköä raporttiaan, joka oli edelleen keskeneräinen, eikä myöskään sitä, oliko nopea loitsu lopulta herkälle elektroniselle laitteelle haitallisempi kuin hulaus kahvia.
No, se oli siis Albus Potter, Cho ajatteli.
Voi Merlinin tähden, eipä ihme, jos poika on kyllästynyt kuulemaan, kuinka paljon hän muistuttaa isäänsä! Vaikka on hänessä kyllä selvästi Weasleytäkin, pitkä ja hontelo varsi ja pisamat, eikä lasejakaan ole.Cho arveli, että hän tuskin olisi tunnistanut toisia Potterin lapsia - tai eiväthän he enää lapsia olleet - mutta Albusista oli mahdotonta erehtyä. Poikaparka oli kai koko pienen ikänsä joutunut selittämään, että ei, hän todellakaan ei ollut sama mies kuin isänsä. Aina oli joku väittämässä vastaan ja kysymässä, että miksi Albus Potter ei kuulunut Rohkelikon tupaan, tai minkä tähden hän ei pelannut huispausta, tai miksei hän ollut edes harkinnut aurorin uraa. Pikkusieluisten noitain kuvalehdet olivat tietenkin ottaneet asiakseen käsitellä yksityiskohtaisesti kaikki sellaiset aiheet, aina Potterin nuorten tuvista lähtien. Cho pyöräytti silmiään tavalla, joka ei aivan sopinut hänen ikäiselleen naiselle.
Juorulehdellä ei tietenkään ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää parhaansa mukaan ruokkia skandaalinnälkäistä lukijakuntaansa, mutta niille haaskalinnuille Albus tuskin oli Potterin perheen mielenkiintoisin jäsen.
Avioerosta oli ollut muutaman rivin maininta Päivän Profeetan sunnuntailiitteessä joitakin kuukausia sitten.
Me Noidat olisi epäilemättä tarjonnut kaikki yksityiskohdat, mutta kaikella kunnioituksella, Cho luki nykyisin mieluummin
Marie Clairea. Hän kaipasi aikakauslehdeltä vain kevyttä ja miellyttävää luettavaa muodista ja terveydestä ja ehkäpä tuoreimmasta kirjallisuudesta. Kiinnostavia reseptejäkin hän selaili mielellään, ja silloin tällöin hän sortui silmäilemään seurapiiripalstaa jästien elokuvatähdistä ja muista julkimoista. Pääasia kuitenkin oli, että hänen ei tarvinnut törmätä kehenkään entisistä koulutovereistaan joka toisessa numerossa. Ymmärsivätköhän he edes, kuinka pienissä ympyröissä he pyörivät juoruillessaan toisistaan Tylypahkan luokkakokouksissa ja ministeriön kevätkutsuilla ja ties missä Pyhän Mungon hyväntekeväisyysmatineoissa?
Ja minä haluan vain pysytellä kaukana niistä ympyröistä, Cho tuhahti. Voi, hän saattoi kuvitella, millaiset otsikot hänestäkin revittäisiin:
"Noita, joka ei kelvannut Pojalle Joka Elää! Joutui tyytymään sähköinsinööriin!"Ja se on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, kiitos vain kysymästä.Cho vilkaisi rannekelloaan, kääntyi autiolle sivukujalle ja kaikkoontui.
***
