BBC!Sherlock: Araknofobia, K-11, Sherlock/Moriarty

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Ikäraja: K-11 (huumevertauksen vuoksi)

Fandom: BBC!Sherlock

Paritus: Sherlock/Moriarty

Genre: Hämähäkkiangst

Disclaimer: En omista Jimiä, Sherlockia tai Johnia. He kuuluvat BBC:lle, ACD:lle, Moffatille ja Gatissille.

A/N: Hyvää syntymäpäivää Naby-rakas! Lahjaksesi saat Jimlockia, jota kirjoittaessa itkin verisiä kyyneleitä. Hieman ajatuksenvirtamaista ja sitä rataa, mutta toivottavasti tykkäät ja anna anteeksi sekavuus. Joka tapauksessa, onnea ja haleja sinne päin.<3

Tosiaan siis, eka Jimlockini, älkää tuomitko liian jyrkästi. Kommentit ilahduttaisivat kovasti.

Summary: Sherlock on myrkyllistä mettä nauttinut mehiläinen, itseään pistävä ja Jimin verkkoon kietoutunut. 



Araknofobia


Araknofobia on eräs fobian laji, ja tarkoittaa hämähäkkejä kohtaan tunnettua neuroottista, voimakasta pelkoa tai kauhua, jonka seurauksena henkilön jokapäiväinen toiminta ja sosiaalinen vuorovaikutus kapeutuu häntä itseään ahdistavalla tavalla. Sairaudeksi ilmiö lasketaan vasta, kun se häiritsee merkittävästi henkilön toimintakykyä.

Oikeudenkäynti ei tuottanut toivottua tulosta. James Moriarty on vapaa. Sherlockin pitäisi olla pettynyt, raivoissaan. Mutta takaraivossa kolkuttaa ihailu, ajatus, että juuri näinhän sen pitikin mennä. Riemastus siitä että peli pääsee jatkumaan. Ajatukset hyppivät oudoilla poluilla Sherlockin päässä, hyväilevät tummia silmiä ja niissä piilevää vaaraa. Kietoutuvat menneisiin keskusteluihin ja tuleviin sutkautuksiin. Sherlock yllättää itsensä miettimällä, maistuisiko Moriarty pihlajanmarjoilta.

Sherlock ei saa mieltään kuriin, se kulkee Jimin miinoittamaa reittiä. On kuin mies keräisi takaisin yhtä langoistaan ja Sherlock seuraisi perässä, kärpänen verkkoon kiinnittyneenä. Niinpä Sherlock taistelee vastaan, vaikkei edes tiedä tahtoisiko. Hän pelkää vastaustaan. Hän kaivaa viulunsa esiin, sillä sen kautta hän purkaa mielensä sidoksia, saa sekaiset mietteet sinfonioiksi.

Nyt tuntuu, että edes viulun kielet eivät auta karkottamaan jännitystä, pelkoa, pientä kaaosta rakastavaa kipinää. Moriarty ohjaa Sherlockin kättä, vetelee lankojaan jossakin kauempana. Sherlock soittaa hämä-hämä-häkkiä viulullaan ja John on hämmästynyt tunnistaessaan sävelmän. Sherlock ei kerro kuinka hänen mieltään jäytävät sinne pyrkivät langat, kuinka edes hänen musiikkinsa ei säily puhtaana enää. Kuinka verkon tahmeus kuorruttaa sävelet myrkyllisellä siirapilla. Ei John ymmärtäisi. Niinpä Sherlock vain jatkaa soittamista kunnes hänen sormiaan särkee. Jatkaa senkin jälkeen. Hämä-hämä-häkki kiipes langalleen...

Moriarty myrkyttää hänet. Hitaasti makeat sanat maalaavat hänen mielenpalatsinsa seinät mustalla ja saduilla, joissa ei ole sankareita. Sinä tarvitset minua, pehmeä aksentti kuiskii. Tarvitset minua tai et ole mitään. Sillä me olemme samanlaisia, sinä ja minä — paitsi että sinä olet tylsä. Tylsä. Siinä yksi sana, jolla kukaan ei ole aiemmin kutsunut Sherlockia. Sherlock maistelee sanaa kielenkärjellään. Jos kuka tahansa toinen sanoisi saman asian, hän olisi väärässä. Mutta Jim... Jim on erityinen. Kenties tämä ihminen, joka ei ole ihminen ollenkaan, vaan hämähäkki on tarpeeksi erityislaatuinen, jotta sanasta tulee oikeutettu. Kenties Jimiin verrattuna jopa Sherlock Holmes on tylsä. Vain yksi kärpänen lisää miljoonia ahmineessa verkossa. Tai kenties mehiläinen, mutta silti loukussa yhtäkaikki.

Ajatus saa hänen verensä tanssimaan. Jim Moriarty saa aikaan sen, mitä muut eivät onnistuneet. Saa Sherlockin pelkäämään.

Jim kiertää hänen suonissaan ja saa kaiken hämärtymään. Se ei ole rakkautta. Se ei voi olla rakkautta. Rakkaus on pelastavaa ja pehmeää, villapaitoja. Niitä Moriarty ei ole. Ennemminkin Jim on happoa, liian kuluttavaa ja kaikennielevää vastustettavaksi. Eikä Sherlockin juopunut mieli enää edes halua taistella vastaan. Peli on huumetta ja Jim rakentaa pelin, Jim on peli. Sherlock on myrkyllistä mettä nauttinut mehiläinen, itseään pistävä.

Pelistä tulee kaikki, Sherlock ei saa ajatuksiaan siitä irti. Hän odottaa siirtoa toisensa jälkeen, vahtii puhelintaan. Hän ymmärtää toimivansa kuten tahdottua, mutta langat eivät irtoa. Hänen mielensä toimii ainoastaan Moriartyn kaavoittamalla tavalla. Sormet vapisevat myrkyn kiertäessä hermoratoja. 

Pelko hiipii esiin varjoista, joissa Jim häärii, kuiskii aina vain juovuttavalla äänellään. Jim johtaa nukketeatteria, jonka päämarionetti Sherlock on. Kiskaisu, toinen. Sana, suudelma, jota ei koskaan ollut. Jalat liikkuvat, mieli kulkee perässä kohti väistämätöntä loppunäytöstä. Sherlock yrittää päästä irti, ravistaa langat sormenpäistään. Lopettaa soittamisen. Vaan lopulta hänen päässään pyörii vain yksi ajatus. Syövytä minut.

Jim erittää happoaan, Sherlock nauttii ulkokuorensa tahriintuessa ja haihtuessa. Peli on pelattava loppuun, marionetit saatava tanssimaan. Ja lopulta Sherlock tietää, että jäljelle ei jää ainuttakaan sankaria.

[Mustekehrääjä]

Ohmygod! Oikeasti... Tämä... Olen sanaton, ainakin melkein. Luoja, Jimlockia, minulle? Apua...
Ennen kuin menen täysin sekaisin, on pakko kiittää sua, rakas. Kiitoskiitoskiitoskiitos... Halin tän ficin (ja samalla sut) kohta ihan puhki! Tiedän varsin hyvin, kuinka tuskallinen Jimlock on kirjoittaa, ja sä teit tällasen? Tää on ihan liian... ihana. Mun sydän takoo ihan hulluna täällä ja tekee vaan mieli kiljua... taidan kuitenkin säästää näiden muiden korvaparat tällä kertaa.

Ensinnäkin, araknofobia on aivan mieletön veto tähän! Se, kuinka Jim on hämähäkki ja Sherlock mehiläinen - ihan liian mahtava idea. Se sopii tähän, tietenkin sopii, ja rakastan tätä ficciä just sen takia, et tää on niin nerokas. Tässä on ihania yksityiskohtia: sinfoniat, myrkytys, mielenpalatsi... etenkin awwailin pihlajanmarjoille. Niin, ja melkein meinasin unohtaa hämä-hämä-häkin!
Tää on ehkä tosiaan hieman sekava, mutta liiallinen johdonmukaisuushan vain pilaisi koko ficin. Jimlock on sekavuutta ja tää ilmentää sitä niin hyvin. Mä en pysty varmaan rauhoittumaan koko päivänä!

Jim. Kuvailit Jimiä aivan loistavasti.

Jim Moriarty saa aikaan sen, mitä muut eivät onnistuneet. Saa Sherlockin pelkäämään.

TÄMÄ! Juuri näinhän se on. Jim saa Sherlockin pelkäämään, ah kyllä. Se kuinka Jim on erityislaatuinen, ohjailee Sherlockia mielensä mukaan, ja ennen kaikkea tahrii Sherlockin. Jim häärii varjoissa, kuiskii juovuttavalla äänellään... Niin... upeaa!
(Apua, mulla loppuu aivan juuri sanat!)

En osaa oikeesti sanoa tähän enempää, oon liian mykistynyt, että saan jotain tällaista synttärilahjakseni ja... voinko oikeasti enää parempaa lahjaa edes saada?
Mutta, koska lempikohtien lainailu on jo perinne, niin täältä tulee vielä muutama kohta, mitkä saivat mut ihan sekaisin.

Nyt tuntuu, että edes viulun kielet eivät auta karkottamaan jännitystä, pelkoa, pientä kaaosta rakastavaa kipinää.

Tää on niin ihana. Pientä kaaosta rakastava kipinä. ♥

Hitaasti makeat sanat maalaavat hänen mielenpalatsinsa seinät mustalla ja saduilla, joissa ei ole sankareita.

Sadut, sankarit ja makeat sanat. Tää kohta on jotain mielettömän kaunista! Ja ficin loppu kruunaa tän kohdan aivan täydellisesti.

Ennemminkin Jim on happoa, liian kuluttavaa ja kaikennielevää vastustettavaksi. Eikä Sherlockin juopunut mieli enää edes halua taistella vastaan.

Taas kerran... Jim on happoa, juuri niin! Eikä Sherlockin mieli edes halua taistella vastaan. Miten tähän voi sanoa mitään? Tyydyn siis pelkkään sydämeen. ♥

Ja lopulta Sherlock tietää, että jäljelle ei jää ainuttakaan sankaria.

Ja tämä loppu! Niin... täydellinen! Ei ainuttakaan sankaria... aah.

Joten kiitos, kiitos, kiitos tuhat kertaa! ♥ Eikä tuhat edes riitä, mutta miljoona kuulostaa liian kliseeltä.

[Hallahäive]

Naby: Jospa nyt vastaisin vielä kun muistan...Voi että! Kiitos ihanasta kommentistasi murunen, kiva, että tykkäsit lahjastasi <3. Olin hieman epävarma, kun Jimlock ei nyt niin tuttu paritus ole, joten hyvä, että tää ficci ei ole ihan täynnä Ooctä. Olin kyllä hämmästynyt(positiivisesti), kun sanoit, että Jim on IC. Kiva, että tykkäsit yksityiskohdista ja varsinkin tuosta araknofobiasta, sen pohjalta aloin oikeastaan tätä luonnostella.

Siis tuijottelin kommenttiasi vaikka kuinka kauan yllättyneenä siitä, että olin onnistunut mielestäsi noin hyvin. Blaah, nyt sanon vain, että halaan sua takaisin oikein isosti ja vielä kerran onnea ja kiitoskiitos kommentistasi.

[Hallahäive]

Jeremy: Kiitos kommentistasi Kiva, että tykkäsit otsikosta. Tällä kertaa se oli helppo keksiä, toisin kuin yleensä. Ihanaa, että pidit vertauksista, niitä oli hauskaa pyöritellä! Ja hyvä, että hahmot olivat mielestäsi onnistuneita, tämän tekstin kanssa jännitin tuota aika paljon. Sherlock miettimässä rakkautta voi juu vaikuttaa vähän ooc:ltä, mutta halusin laittaa tuon(enimmäkseen villapaitojen takia...tajusikohan kukaan vihjaisuani toista paritusta kohtaan? Heh...) kuitenkin.
Mutta siis, olipa ihana kommentti, kiitos paljon ja kiva, että pidit!

[Funtion]

Mmh, Jimlockia. MMH. Jospa nyt heti aluksi ignooraan kaikki hämähäkkivertaukset (= tekstin pointin) koska oon lukenut niitä ihan mielettömästi ja jospa myös ignoraan kaikki viittaukset Johnlockiin (= rakkaus on villapaitoja) ja jospa teen montakin muuta asiaa ja keskityn vaikka siihen mitä jää jäljelle, niiiiin...

Sherlock soittaa hämä-hämä-häkkiä viulullaan ja John on hämmästynyt tunnistaessaan sävelmän.
Eiks sen lastenlaulun nimi oo Hämä-hämähäkki? Oh, ehkä tässä ei puhutakaan siitä... (Meinaa pienellä tuo ei oo laulun nimi ja jos hämä ja häkki kirjoittaa erikseen, se tarkoittaa jotain hämäistä häkkiä...)

Kenties Jimiin verrattuna jopa Sherlock Holmes on tylsä.
Tämä on hieno koska se on totta. Musta Sherlock on tylsä, koska oon niin rakastunut Jimiin ja sen erikoislaatuisuuteen. Sherlock ei olis lainkaan tylsä, jos Jimiä ei ois.

Se ei ole rakkautta. Se ei voi olla rakkautta. Rakkaus on pelastavaa ja pehmeää, villapaitoja.
Tykkäsin tästä ja samaan aikaan en tykännyt, kiitos piilevän Johnlockin jonka kyllä bongasin. :DD Pyh pyh, miksi rakkauden pitäis olla pelastaa ja pehmeää! Höpö höpö Sherlock.

Syövytä minut.
OH YES!!! <3<3<3<3 Ehdottomasti paras juttu tässä tekstissä!!

En rupea mitenkään syvällisesti analysoimaan tätä, kun tää kannatteli itseään aika pitkältä noiden juttujen varassa, mitkä päätin ohittaa, mut... no, se on Jimlockia. Jimlock ei voi olla koskaan huonoa, eikä varsinkaan silloin kun sitä kirjoittaa hyvä kirjoittaja. : ) Eka Jimlockisi, toivottavasti ei viimeinen, vaikka pelkäänkin pahinta.. hah. Mut oon iloinen että ees tän kerran kirjoitit tätä! Naby on onnekas lokakuun synttärityttö, haha, näin vanhan tekstin mäki nostan takas etusivulle... kiitos tästä! : ) ♥

[Hallahäive]

fierté: Ensin täytyy sanoa, että eka ajatus kun tulin äsken finiin ja huomasin kommentin tässä tekstissä oli: Voi ei, mistä joku kaivoi tän esiin? Hah, mutta kiitos kommentista, oletkin tänä viikonloppuna hemmotellut useammalla, ilahdutti suuresti <3

Kiva, että tykkäsit, jos vain siksikin, että tää on Jimlockia. Ignoorasit kyllä oivasti juu hämähäkit, ja ehkä niin on hyvä. Tuntuu, että sain mahdutettua tähän useimmat kliseet tän parituksen kohdalta(?).

Hämä-hämähäkkiä varmaan aikoinaan hain, kai...en ole varma enää, siitä on niin pitkä aika kun tän kirjoitin. Köh, muoksin ehkä myöhemmin, jos jaksan... 

Villapaita oli hienosti bongattu En pystynyt hillitsemään itseäni, vaikka aioin ihan puhdasta Jimlockia kirjoittaa. Kai mulla vaan oma shippaus on liian syvälle pinttynyttä. Mutta psst, olitpa ilkeä, sillä tämä kommenttisi sai miettimään, että pitäisiköhän joskus uudestaan kirjoittaa näitä kahta, vaikka Jim mulle hankalalta tuppaa tuntumaankin. Ja nyt sen vuoksi nyyhkin täällä, koska aloin kirjoittaa raapaleita. En kyllä tiedä näkevätkö koskaan päivänvaloa, sen verran synkkiä ovat. No anyways... Kiitos kommentistasi!