Ficin nimi: Hei, Mikey
Kirjoittaja(t): paranryökäle
Oikolukija/Beta: eipä löytynyt tähän hätään
Fandom: Halloween & Nightmare On Elm Street (crossover)
Ikäraja: K-11
Paritus: Michael Myers/Freddy Krueger
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Mikeyn randompohdiskelua
Varoitukset: en kyllä varoita minimaalisesta viittauksesta dub-coniin, oikeasti. varoitan teitä freddyn naamasta, vaikka musta se on seksikäs.
A/N: Teinpä nyt sitten tällaisen lyhyen pätkän aikani kuluksi kello kolmelta yöllä. Raiskaan kaikki vanhat käsityksenne kasarikauhujen sarjamurhaajista alkaen tästä triplaraapaleesta (ainakin yritän), eli jos ette kestä Kruegerin ja Myersin ’koskettavaa’ rakkaustarinaa ajatuksenakaan, en tätä suosittele. Tämä on siis vain pätkä ajatuksia, ei sen kummempaa, ei suurta tarinaa. Myöskään goreilua tässä ei ole niin kuin pitäisi olla (ikärajasta arvaa), koska siitä olisi tullut amatöörimäistä näperrystä. Pahoittelen.
Ja jos saan vielä pyytää armoa, eka ficci on joo.Ääk, en kyllä uskalla painaa "Lähetä."
--------
Hei, Mikey
Vartijoiden askeleet kaikuvat mielensairaalan käytävillä joka aamu samaan aikaan, samanlaisina, kellontarkkuudella. Hän tuijottaa valkoista seinää saamatta katsettaan irti siitä, vanhoja kaiverruksia, arpia betonissa.
Kasvot, jotka kätketään naamion taa eivät ole ihmiskasvot, hän tietää. Ne ovat niiden kuolleiden koirien, kuolleiden kissojen kasvoja muovipussien sisällä.
Syy, miksi hän uneksii siitä miehestä, on tuntematon. Miehestä, jolla on palanut iho, oksettava suu täynnä mätää ja silmät, joissa asuu riemukas, rietas raivo. Yö toisensa jälkeen se mies hiipii hänen uniinsa metallista tehdyt kynnet kalisten ja satuttaa häntä, pilkkaa häntä, ottaa häntä. Käheä nauru, joka kohoaa palaneesta kurkusta on totta, koska aamulla hän todella löytää verisiä jälkiä vatsaltaan.
Vartijat luulevat, että hän raapii itseään aina silloin, kun niiden silmä välttää. Typeriäkö ne ovat, (ovathan ne, se tiedetään) ei sellaista jälkeä paljain käsin aiheuteta. Ei sillä väliä, hän lakkasi tuntemasta kipua samalla tavalla kuin toiset jo kauan sitten. Palaneen miehen pitäisi olla painajainen, mutta ehkä hän onkin fantasia? Jotain, jonka hän on rakentanut itse itselleen oltuaan niin monta vuotta piilotettuna rautaovien taakse?
Tule, tule ja revi minua taas, hänen kehonsa sanoo, eikä hänen murjottu, kylmä mielensä jaksa välittää. Mikäs siinä, aivan niin, mikäs siinä.
Hän painaa päänsä kylmää seinää vasten. Voi, kun voisi nukkua useammin. Nukkua vain koko ajan ja olla jossain muualla, sen miehen armoilla mutta sitli MUUALLA. Unessa millään ei ole väliä, eikä rakastamiensa ja vihaamiensa kuolevia kasvoja erotakaan enää toisistaan. Viimeisiä sanoja, jotka hän sanoi, ei tarvinnut muistaa eikä kukaan käskenyt sanomaan uusia.
Ja voi, kun uni lopulta saavuttaa hänet, se on suloinen, kun hän on taistellut tarpeeksi, mustuuden pitkät sormet kietovät hänet sisäänsä. Taas haisee palaneelta, se on tämä Helvetin lailla polttava paikka, jossa putkien päältä valuu öljyä ja kaikkialla on verta ja metallia.
Paratiisi, hän tietää. Irvokas, saastainen kuolemankatkuinen ihmemaa.
”Hei, Mikey,” sanoo rahiseva ja kammottavan kujeileva ääni hänen takanaan.
Mikäs siinä.
