Disclaimer: Fullmetal alchemistin hahmot ja maailman omistaa Hiromu Arakawa, en minä.
Kirjoittaja: Venomous
Beta: -
Ikäraja: K-11
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus: Roy/Kimbly
Genre: angst
Varoitus: Kiroilua
A/N: Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella rare, fandom10 ja viisikymppiseen sanalla 017 lapset. Perkele, kyllä minä tuon sanan lapsi sitten sisällytin tähän ficciin, kun se itseään tähän tuputti...
Kiitän Picsiä parituksen ehdottamisesta. Ja minä todellakin taidan ansaita sen vuoden hitain kirjoittaja -tittelin... Kliseehkö aihe, mutta kivaa oli kun valmiiksi sai.
Tasan 300 sanaa. Jee. Ja ammattipilkuttajat, varokaa: minä en edelleenkään osaa pilkuttaa oikein. Jos olette oikein kivoja, quotatte ne virheet sieltä.
Kiertävä helvetti
Oliko se enemmän helvetti hänelle vai uhreille itselleen?
Kun Roy tappoi ensimmäisen lapsen, hän tahtoi lopettaa, muttei pystynyt enää laskemaan kättään. Sormi napsui tahtomattaan ja Bradley heidän yläpuolellaan hymyili, mutta ilmassa leijuvalta hiekalta kukaan ei erottanut Führeria, eikä siis voinut sanoa, oliko hymy isällistä vai ivallista.
Roy kyllä näki, että Kimbly hymyili. Mies seisoi hänen vieressään, hänen silmänsä hehkuivat viiruina, suu oli virneessä. Häpeämättömän iloisessa virneessä, ja Roysta Kimbly muistutti silloin enemmän hirviötä kuin mitään muuta. Hän tahtoi kysyä syytä toisen iloisuuteen, mutta jokin tarrautui hänen käsivarteensa ja hän keskittyi häiriötekijään, ravistellen ishvaalilapsen kimpustaan ja potkaisi kauemmaksi. Tyttö ei ehtinyt edes parkaista, kun oli kuollut, mutta Roy pelkäsi katsoa ruumista ja pakottautui ajattelemasta, koska pelkäsi, että itkisi.
”Sota on kamala, mutta me emme ole hirviöitä”, Kimbly oli kuiskannut. Roysta Kimblyn katse oli hätkähdyttävä, mutta rättiväsyneinä kukaan muu ei jaksanut keskittyä kuin iltapalaansa.
Vuoteet olivat kovia, eikä Roy pystynyt nukkumaan. Huonetovereita oli liikaa, tilaa hengittää liian vähän. Roy nojasi seinään peläten tukehtuvansa. Hän oli melkein alasti, mutta hän ei ollut pitkään aikaan uskaltanut riisua hanskojaan.
”Ne ovat vain symboleita”, Kimbly kuiskasi hänen vierestään. Hän oli selällään patjalla ja piti silmiään kiinni. ”Lapset. Ei kannata menettää yöuniaan niiden takia.”
”Elämän symboleita”, Roy vastasi. ”Ne ovat saatana osa elämää, ja me tuhoamme sen…”
”Aikuisetko eivät ole?”
”Eivät niin paljon.”
”Teoriasi on outoa”, Kimbly naurahti. ”Mutta ehkä outous on hyväksi tässä tilanteessa…”
Kimbly avasi silmänsä ja tuijotti Royta, eikä Roy kyennyt perääntymään kun Kimbly nousi suutelemaan häntä.
Hulluus ja viha kulkevat toisinaan käsi kädessä, mutta Roy ei ollut varma, oliko Kimbly kumpaakaan. Hän pelkäsi itse olevansa, sillä toisen vankeus tukahdutti; hän sääli ja inhosi, kieltäytyi sen vankilan tarkastuskäynneistä ja toivoi miehelle vapautusta.
Ja samalla Roy halusi tappaa Kimblyn, todellakin halusi, mutta hän ei uskaltanut katsoa toista silmiin ja pelkäsi tähtäävänsä pieleen, jos ei katsoisi.
// Beyond lisäsi fandomin alkutietoihin.