Otsake: Turmeltu
Kirjoittaja: jjack
Paritus: Percy Weasley/Bartemius Kyyry Sr.
Ikärajasuositus: K11
Genre: Angst, slash, oneshot
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä myöskään sitä Nightwishin loistavaa kappaletta, jonka pohjalta tämä on kirjoitettu.
Summary: Percy saa vastustamattoman työtarjouksen, mutta vastaako työ sitä, mitä nuori Weasley oli siltä odottanut?
A/N: Tapahtuu suhteellisen vähän, tyhjää paskanjauhamista sitten sitäkin enemmän. En vain osaa kertoa kaikkea tarpeellista lyhyesti ja ytimekkäästi, propsit heille jotka siihen pystyvät. Teinpäs tästä vähän angstisemman, ihan vain vaihtelun vuoksi, eikä se parituskaan taida olla oikein pääroolissa. Ehkä. :p Tulkitsin miten tulkitsin, kappale oli suhteellisen haastava. Risut ja ruusut, tervetuloa vaan.
Menee albumihaasteeseen (Nightwishin kappaleella Wishmaster), sekä satasiin sanalla 89. Työ.
- -
Weasleyn perheen vanhemmat eivät olleet juuri mitään. Köyhiä ja vaikutusvaltaisten arvostuksen ulkopuolella, eivät millään tavalla merkittäviä. Äiti oli pyöreä kotirouva, joka oli rakastava ja hyväsydäminen, mutta kahlittu kiinni perheeseen. Isä oli kylläkin töissä taikaministeriössä, mutta hänellä ei ollut kunnianhimoa laisinkaan. Häntä katsottiin kieroon omituisten kiinnostuksenkohteidensa vuoksi, eikä hän toisaalta muiden mielipiteistä kauheasti välittänytkään. Hän luultavasti jatkaisi samassa tilanteessa vuodesta toiseen, aina kunnes jäisi eläkkeelle. Ellei sitten joku vallanpitäjistä kyllästyisi hänen epämääräisyyteensä ja pitäisi tätä uhkana, jolloin hän lentäisi ulos ministeriöstä nopeammin kuin ehtisi sanoa “kumiankka”, eikä hän silloinkaan olisi kenestäkään suuremman huomion arvoinen.
Samaa sakkia oli koko muukin Weasleyn perhe: kaikki tekivät vähän mitä sattui, eikä kenelläkään ollut pyrkimyksenä saada aikaan jotakin suurempaa. Kukaan heistä ei tosissaan tahtonut olla joku, jonka nimi olisi kaikkien huulilla. Bill piti matalaa profiilia työskennellessään Irvetassa maahisten parissa, eikä halunnut sen kummemmin pitää itsestään meteliä. Charlie taas oli omalaatuinen ja välitti ainoastaan lohikäärmeistä, ja se jos mikä oli monista ihmisistä omituista. “Eipä se omena kovin kauas puusta pudonnut”, he tapasivat sanoa.
Ron olisi ehkä tahtonut olla jotakin, mutta oli liian tottunut olemaan kaikkien muiden varjossa, jotta olisi saanut tehtyä asialle jotakin. Ainoaa pienoista potentiaalia edustivat pitelemätön veljeskaksikko, Fred ja George. Heidän käsityksensä kunniakkaasta ja suurenmoisesta oli vain hieman erilainen kuin monien muiden ihmisten, ja se käsittikin lähinnä läpimurtoa pilailun ja vitsailun nimissä. Ja Ginny... Ginny oli vain Ginny, perheen kuopus ja ainoa tyttölapsi. Eikä mitään sen ihmeellisempää.
Mutta Percy oli erilainen. Hän oli varma, että heti ensimmäisestä hengenvedostaan lähtien hänestä oli tarkoitus tulla jotakin. Hän niin kovasti tahtoi olla sellainen, joka kohoaisi muun sisaruskatraan yläpuolelle ja mahdollisesti saavuttaisi arvostusta muunkin velhomaailman keskuudessa. Siksi hän tekikin kaikkensa menestyäkseen.
Weasley kuitenkin tuntui jo pelkästään nimenä olevan haitaksi hänen etenemispyrkimyksilleen. Vaikka hän saikin koulussa huippuarvosanoja ja paiski lujasti töitä ollakseen velhomaailman huomion arvoinen, mutta häntä silti pidettiin samanlaisena kuin muu perheensä. Samanlaisena, kuin isänsä. Pelkkä ajatuskin siitä sai Percyn kavahtamaan. Hän ei tahtonut olla kahlittuna sukunimeensä koko loppuelämäänsä. Hän tahtoi paljon enemmän.
Aikaa kuitenkin kului, ja Percy oli jo melkein luovuttamaisillaan. Hän oli jo lähtenyt koulusta, eikä hän ollut saanut mitään kummempaa jatkotyöskentelypaikkaa. Vaikka hän oli kolunnut kaikki mahdolliset ilmoitukset harjoittelijanpaikoista niin ministeriössä kuin Päivän Profeetassakin, ei mikään ollut tuottanut tulosta. Aina vastaus oli ollut kielteinen. Miehenalku oli jo alkanut pikkuhiljaa itsekin uskoa, että hän olisi vain Percy Weasley – ja se hän olisi tuomittu olemaan koko loppuelämänsä.
Nuori Weasley ei voinutkaan uskoa onneaan, kun hän oli saanut henkilökohtaisen yhteydenoton Bartemius Kyyryltä, joka työskenteli Kansainvälisen taikayhteistyön osastolla Taikaministeriössä. Percyn oli luettava saamansa kirje parisenkymmentä kertaa uudestaan, ennen kuin todella uskoi ymmärtäneensä sen sisällön oikein. Hänelle tarjottiin paikkaa herra Kyyryn henkilökohtaisena avustajana, ja hänen tekikin mieli hyppiä riemusta. Hän saisi työpaikan, jollaista hän oli toivonut aivan pienestä lapsesta saakka. Hän siirtyisi elämässään eteenpäin, pois nimensä aiheuttamista kahleista. Hän pääsisi ministeriöön.
Mollyn ja Arthurin reaktiot eivät olleet aivan sitä, mitä Percy oli odottanut. Kuultuaan kolmannen lapsensa saamasta työtarjouksesta he eivät olleen kovinkaan innoissaan asiasta – ei kuulunut onnitteluja eikä kehuja loistavasta saavutuksesta. Percy ei voinut käsittää, miksei hänen ministeriönuraansa pidetty hyvänä asiana. Sehän oli hänen unelmiensa täyttymys: nuoren ja kunnianhimoisen pojan mahdollisuus näyttää maailmalle todellinen luontonsa. Siitä huolimatta hän sai vanhemmiltaan osakseen vain järkyttyneitä kommentteja sekä huolestuneita katseita. Se oli jotakin, mikä meni yli pojan ymmärryksen.
Kuunneltuaan tarpeeksi kauan perheensä varoitteluja ja pieniä, sopivasti piikittäviä huomautuksia Bartemius Kyyryn toimintamalleista oli Percy saanut tarpeekseen. Hän oli hyväksynyt työtarjouksen ilomielin ja sulkeutunut moneksi päiväksi huoneeseensa, kieltäytyen puhumasta kenellekään sanaakaan.
Maatessaan sängyllään hän näki sielunsa silmin itsensä arvostettuna velhomaailman jäsenenä, Bartemius Kyyryn oppipoikana. Hän kuvitteli mielessään, kuinka ministeriön vaikutusvaltaisimmatkin työntekijät tervehtisivät häntä ja kohtelisivat häntä kuin vertaistaan. Hän ylenisi arvoasteikolla pikkuhiljaa aina ylemmäs ja ylemmäs, kunnes hänet valittaisiin itse taikaministeriksi. Percy hymyili tyytyväisenä itseensä, sillä hänen suurimmat unelmansa olivat käymässä toteen.
Lopulta hän aloitti työskentelynsä ministeriössä. Kaikki siellä oli hänestä uutta ja ihmeellistä, ja ensivaikutelma olikin hänelle mieleen. Työ kuitenkin osoittautui paljon rankemmaksi ja epämiellyttävämmäksi, kuin mitä hän oli luullut. Häntä pompoteltiin suuntaan ja toiseen, monesti käskytettiin tekemään useampaa asiaa samanaikaisesti. Kehoitettiin kirjoittamaan tärkeitä tapahtumia ylös tai saatettiin vain todeta, että mieli tekisi kahvia, jolloin kahvia oli myös haettava. Samalla täytyi arvuutella, mahdettiinkohan tänään tahtoa kahvinsa sokerin kanssa vai ilman, ja jos sokeria kaivattiin, niin kuinka monta palaa. Täysin Percyn arviointikyvyn varaan jäi myös se, paljonko maitoa tuli laittaa. Jos kahvi oli toiveiden vastainen, se yleensä lensi Percyn rinnuksille, jonka jälkeen tuli kehoitus hakea tilalle uusi, tällä kertaa oikeanlainen yhdistelmä.
Pienistä asioista nuriseminen ei ollut ainoa Percyn huoli. Ikään kuin kaupan päällisenä nuorukaisen tuli myös täyttää hieman erikoisempia toiveita. Se oli alkanut pienestä pyynnöstä, joka oli sittemmin paisunut suuremmaksi valheiden verkoksi. Eräänä päivänä herra Kyyry oli vain voivotellut jumissa olevia hartioitaan, ja kuinka olisi mukavaa, jos joku niitä vähän hieroisi. Viaton hieronta kuitenkin vaihtui ajan saatossa suurempiin velvollisuuksiin, ja pojalle alkoi pikkuhiljaa valjeta, miksi häntä oli kyseisestä työstä varoitettu.
Percy oli saanut paikan, koska herra Kyyry tarvitsi kipeästi jotakuta, joka voisi tyydyttää hänen kauan padotut tarpeensa. Ties kuinka montaa nuorta ja kunnianhimoista nuorta noitaa tai velhoa tuo mies oli jo ennen häntä yrittänyt huiputtaa, mutta vain Percy oli ollut tarpeeksi tyhmä antaakseen asioiden mennä peruuttamattomasti liian pitkälle. Poika tunsi olevansa vain nautinnon lähde, vanhan miehen uskollinen seksiobjekti, joka täytti herransa pienimmätkin fantasiat nurisematta kuin pahainen ilotyttö.
Hän inhosi itseään, koska oli suostunut etenemään niin pitkälle. Vielä enemmän hän inhosi kuitenkin tuota irstasta vanhaa miestä, joka oli saanut nuoren miehen ansaansa ja käytti tämän kunnianhimoa hyväkseen sen minkä ehti. Inho oli ainoa asia, jota Percy vihan ja pettymyksen lisäksi kykeni enää tuntemaan.
Joka ikinen kerta, kun herra Kyyry vihjasi nuorelle Weasleylle tarvitsevansa pientä palvelusta, ja kun poika auliisti totteli ja painoi päänsä alas tyydyttämään työnantajansa maallisia tarpeita, tämän teki mieli huutaa. Lucius Malfoyn ärsyttävän tietäväinen virnistys ja muiden ministeriön työntekijöiden paheksuvat katseet saivat kylmät väreet kulkemaan pojan selässä ja pienen häpeänpunan kohoamaan poskille silkasta ärsytyksestä.
Hän tiesi, että se kaikki oli väärin. Hän tiesi, että se, mitä tapahtuu hänen ja herra Kyyryn välillä, olisi kaikkea muuta kuin puhtoista ja viatonta. Percy tunsi olonsa todella saastaiseksi, mutta hän ei siitäkään huolimatta lähtenyt ovet paukkuen ulos tai jättänyt erokirjettään pirullisesti virnuillen työnantajansa pöydälle. Hän ei vain kyennyt siihen.
Pesti herra Kyyryn apupoikana oli Percyn ainoa tilaisuus saada jalka ministeriön oven väliin. Hän samanaikaisesti vihasi työtään koko sydämensä pohjasta, mutta samalla kiihkeästi halusi sitä jokaisella solullaan. Hänen täytyi olla vahva ja kestää kaikki loska miehen tavoin. Jos hän sanoisi itsensä irti, se merkitsisi luovuttamista, ja tällöin herra Kyyry saattoi jatkaa viattomien nuorukaisten turmelemista jatkossakin – täysin ilman seurauksia. Menneisyyttä ei saanut pyyhittyä pois, mutta pitämällä pintansa Percy saattaisi korvata osan tekemistään vääryyksistä. Paluuta ei hänellä enää ollut.
Jälleen kerran Percyn jäädessä kahden herra Kyyryn kanssa tämän työhuoneeseen, alkoi ilmapiiri olla painostava. Pieni kiilto vanhemman miehen silmissä paljasti sen, mitä oli tiedossa. Tämä nuolaisi kevyesti huuliaan ja nojautui arvokkaasti työpöytäänsä vasten.
“Tiedät tehtäväsi, Weatherby”, Kyyry sanoi hiljaa, eikä katsonut nuorukaiseen päinkään. “Tämä on mestarin määräys.”
Nuori Weasley käveli ilmeettömänä työnantajansa eteen, eikä värähtänytkään tämän avatessa vyönsä solkea. Vanhemman miehen istuessa odottavan näköisenä työtuolissaan, Percy asettui polvilleen tämän eteen, ja tunsi, kuinka vieraat kädet kovakouraisesti tarrautuivat hänen oransseihin hiuksiinsa. Nuorempi ei voinut kuin alistua ja hyväillä toinen täyttymyksen suloisiin aallokkoihin pikaisesti, jotta se olisi nopeasti ohi eikä kukaan ehtisi heitä kahta kaipaamaan.
Aistiessaan tahmean ja pahanmakuisen eritteen täyttävän hänen suunsa ei hän voinut olla miettimättä, millainen hänen elämänsä mahtaisi olla, jos hän olisi kuunnellut isäänsä ja jäänyt suosiolla äitinsä helmojen suojiin. Hän kuitenkin karisti ajatuksen nopeasti mielestään ja jätti raskaasti huohottavan miehen yksin istumaan pöytänsä taakse. Nuorukainen tervehti tyynesti vastaantulijoita ja vaihtoi kuulumisia, aivan kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei koskaan olisi tapahtunutkaan.
Percy oli varma, että hän vielä joskus pääsisi pois tästä oravanpyörästä, jonne oli itsensä hankkinut. Silloin hän ei olisi unohtanut sitä, mitä hänet oli pakotettu tekemään, eikä niitä tunnontuskia, joita hänelle oli aiheutettu. Silloin hän maksaisi kaksinverroin takaisin kaikki ne hetket, jotka olivat saaneet hänet värisemään inhosta. Silloin hän laittaisi rakkaan työnantajansa kokemaan sen, mitä hän oli itse joutunut kokemaan. Silloin hän antaisi herra Kyyryn kärsiä, kuten hän oli itse kärsinyt tämän toimesta. Silloin hän ei osoittaisi lainkaan armoa ihmiselle, joka oli tehnyt hänen elämästään täyttä helvettiä.
Vielä joku päivä hänestä tulisi taikaministeri, ja silloin hänen kostonsa olisi täydellinen.
[size=85]Master!
Apprentice!
Heartborne, 7th Seeker
Warrior!
Disciple!
In me the Wishmaster
Elbereth
Lorien
A dreamy-eyed child staring into night
On a journey to storyteller`s mind
Whispers a wish speaks with the stars the words are silent in him
Distant sigh from a lonely heart
"I`ll be with you soon, my Shalafi"
Grey Havens my destiny
Silvara
Starbreeze
Sla-Mori the one known only by Him
To august realms, the sorcery within
If you hear the call of arcane lore,
Your world shall rest on Earth no more
A maiden elf calling with her cunning song
"Meet me at the Inn of Last Home"
Heartborne will find the way!
Wishmaster
Crusade for Your will
A child, dreamfinder
The Apprentice becoming... [/size]
