Fic's name: Luhistu ja katoa
Author: Jim
Rating: S
Fandom: Doctor Who
Pairing: 10th Doctor/Simm!Master
Genre: AU, angst
Summary:
Hänen Tohtorinsa oli kuollut, ja hän se oli siihen syypää.Warnings: kuolema
Disclaimer: Ei minun. BBC. En saa tämän kirjoittamisesta rahaa
A/N: hmm, en tosissaan tiedä :'D päähän pilkahti ajatus siitä, että "entäpä jos?" okei se varmaan toi fluffya tähän tai jotain, mutta toivottavasti voitte antaa sen anteeksi :'3 osallistuu fanfic-bingoon lauseella "toive toteutuu" ja otp10-haasteeseen 8)
Luhistu ja katoa
Mestari oli aina rakastanut katsoa kuinka tähdet luhistuivat. Se oli kaunista ja kertoi tarinoitaan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevasta, elämän syvimmistä ajatuksista, se sai Mestarin tuntemaan itsensä suureksi, vaikka olikin niin pieni tähtien rinnalla, mutta silti niiden kaasut hiipuivat avaruuteen saaden ne kutistumaan, mutta silti hän jäi paikalleen, oli aivan kuin hän olisi kukistanut tähdet taivaalta saaden jokaisen niistä sammumaan vain ajattelemalla.
Sammu sinä siellä. Ja sinä tietenkin myös. Sinä et. Sinä siellä kaukana voit syntyä uudelleen. Kunpa se olisikin niin, Mestari toivoi sitä tosissaan. Hän olisi voinut tehdä mitä vain, jos olisi saanut tuoda Tohtorin takaisin itselleen.
Hänen Tohtorinsa oli kuollut, ja se oli hänen syytään. Eikä hänen oloaan helpottanut se, että jossain päin universumia matkusti TARDIS:illa regeneroitunut Tohtori, jota Mestari olisi voinut vihata koko sydämestään. Tämä Tohtori oli väärä, ryöstänyt hengen itselleen jostakusta muusta, joka sattui tällä kertaa olemaan hänen Tohtorinsa.
Mutta silti Mestari oli yksinomaan syyllinen tekoihinsa.
Hän vihasi itseään sen vuoksi, mutta siltikään mikään ei ollut muuttunut paitsi se, että Mestari oli pahoillaan ensi kertaa elämässään. Hän ei ollut varma mistä oli pahoillaan, mutta luultavimmin itsensä vuoksi. Sen vuoksi, ettei osannut hillitä itseään, ettei tajunnut asioita oikeisiin aikoihin. Ei ennen kuin oli jo liian myöhäistä, vaikka ei kukaan tajunnut tarvitsevansa jotakin ennen kuin se oli poissa.
Ja Mestari tarvitsisi Tohtoriaan enemmän kuin mitään.
Tähdet sammuivat ja niiden mukana sammui Mestarin usko elämään. Hän tiesi, ettei edes ajan herrana voinut muuttaa mennyttä sillä mittakaavalla, ja Mestari saattoi vain kirota sitä, että Tohtori oli tehnyt itsestään niin tärkeän.
Kun tähdet sammuivat niistä tuli valkoisia kääpiöitä, tai jos ne olivat suuria, ne aiheuttivat toisen luokan supernovaräjähdyksen, jonka jälkeen tähti tulisi olemaan joko neutronitähti tai musta aukko. Mestarille Tohtorin kuolema oli musta aukko, joka vei kaikki tähdenlennot syövereihinsä niin, ettei kukaan ehtinyt toivoa ne nähdessään. Toive toteutuisi vain jos tähdenlennon näkee, mutta Mestari ei nähnyt tähtisumun takaa edes toisen aurinkokunnan tähden valonloistetta.