Kirjoittaja: Kristen
Fandom: Once Upon a Time eli Olipa Kerran
Ikäraja: sallittu
A/N: En oo ees kattonut OUATia loppuun asti, ja silti vaan kirjotan jo ficcejä siitä. Osallistuu 12+ virkettä-haasteeseen hahmolla Regina Mills. Kiitos #sananjalkojille avusta. <3
// näin vuonna 2015 voin ylpeästi kertoa, että lakkasin katsomasta OUAT:ia mutta rakkaus Reginaan säilyy yhä.
Sanalista: 1. kohteliaisuus 2. kiista 3. herne 4. undulaatti 5. banaanikakku 6. aamukaste 7. toukokuu 8. apaattinen 9. kylkiluut 10. repiä 11. kahvi 12. pelko 13. kaipaus 14. astronautti 15. tulitikku 16. petturi 17. väritön 18. vaaka 19. nietos 20. ukkonen 21. kultainen 22. peili 23. vaimea 24. kuulla 25. rauhaPuoliksi syötyjä omenoita
Regina ei jaksanut jaella kohteliaisuuksia koko kaupungille. Puhumattakaan niistä monista kiistoista, joihin hän väistämättä olisi ajautunut, jos olisi aloittanut ihmisten kanssa keskustelun. Eihän hän voinut sille mitään, että puoli kaupunkia veti herneen nenään heti, kun herra Gold parkkeerasi autonsa väärään paikkaan, eihän? Eläinkaupan undulaatit karkasivat, mitä sitten? Vaikka hän olikin pormestari, ei hän silti hylkäisi aamuvarhain uuniin laitettua banaanikakkua ja lähtisi korkokengät kopisten jahtaamaan niitä kirottuja lintuja. Oikeastaan undulaatit eivät merkinneet hänelle juuri mitään, eikä hän olisi mistään hinnasta suostunut auttamaan ketään niiden etsimisessä, varsinkaan kun avunpyynnön tullessa aamukaste oli vielä maassa. Toukokuu oli ollut täynnä huolia ja kiireitä, joten undulaatit eivät olleet ainoa asia, jotka huolestuttivat Reginaa sillä hetkellä.
Tohtori Hopper oli jälleen diagnosoinut Henryn: tällä kertaa mies vakuutti, että poika oli vain hetkellisesti apaattinen, ja että se olisi nopeasti ohimenevää. Aina, kun Hopper valehteli, Regina saattoi kuulla miehen sydämen hakkaavan entistä lujempaa tämän kylkiluita vasten. Se sai naisen haluamaan repiä sirkan sydämen irti tämän kehosta ja musertaa sen tomuksi sormiensa välissä. Mutta koska hän ei enää - ainakaan toistaiseksi - ollut Paha Kuningatar, pormestari hillitsi itsensä ja jäi kahville. Toisinaan Regina pelkäsi paljastumistaan, toisinaan hän toivoi sitä enemmän kuin mitään muuta. Hän kaipasi entistä elämäänsä, vaikka se olikin ollut paljon vaikeampaa kuin nykyinen Storybrooken pormestarina.
"Me teimme koulussa ison raketin, ja Emily oli astronauttina", Regina kuuli vaimean äänen etupihalta. Hän hätkähti samalla tavalla kuin hän hätkähti aina tulitikun syttyessä, ja katsoi kaari-ikkunasta pihalle.
Hän oli tiennyt, että Henry juoksisi koulusta heti lähdettyään Emman - ei, neiti Swanin - luokse, sillä alkoi näyttää siltä, että kuka tahansa Storybrooken asukas leikkisi petturia sen naisen vuoksi.
"Luulin, että aioit tulla suoraan koulusta kotiin", Regina sanoi värittömällä äänellä mentyään ovelle odottamaan kotiin tulevaa Henryä, joka oli jättänyt neiti Swanin istumaan keltaiseen autoonsa. Henry vilkaisi adoptioäitiään pelästyneesti, suunnilleen samalla tavalla kuin naiset katsoivat vaakaansa. Huomattuaan, ettei Regina oikeastaan ollutkaan vihainen, pojan ilme suli sovittelevaksi hymyksi, sellaiseksi, joka sulattaisi jäätyneimmätkin nietokset.
"Minä tulinkin, mutta sitten ukkosti ja menin Emmalle, koska minua pelotti", Henry lateli niin nopeasti, että Regina epäili välittömästi tarinan todenmukaisuutta. Olihan se hieman kultaista, että Henry yritti vieläkin peitellä jälkiään, mutta Regina tiesi aina, milloin hänelle valehdeltiin.
Regina katsoi poikaa arvioivasti ja nyökkäsi Henrylle merkiksi siitä, että selitys oli hyväksytty, ja käski poikaansa katsoa peiliin nähdäkseen, kuinka mutainen ja märkä oli, ja sen jälkeen mennä välittömästi pesulle. Vaimean nurinan saattelema Henry lähtikin kierreportaita pitkin yläkertaan, ja Regina huokaisi hieman liian teatraalisesti. Kun kylpyhuoneesta alkoi kuulua veden valumisen ääniä - hän ei tiennyt, oliko Henry päätynyt suihkuun vai kylpyyn - nainen asteli kevein askelin kohti salonkia. Millsin talo oli taas rauhallinen.
