Prosymna / S

[Nahme]

Kirjoittaja: Nahme
Tarinan nimi: Prosymna
Ikäraja: S

A/N: Tämä on tällainen.. Olen kirjoittanut aikaisemmin erään pidemmän tarinan, joka kyseisestä tytöstä kertoo.. Ja tämä on tavallaan siitä prologista, mutta enemmän Varjon silmin kerrottuna: DD
Ja tämä osallistuu Originaali10:een

PROSYMNA
Varjo tunsi muutoksen Yössä, jokin oli lähestymässä heidän aluettaan. Hän nousi seisomaan ja käski muita seuraamaan itseään. He kulkivat lähes olemattomina Metsän halki. Ihmisnainen ja lapsi, Metsä kertoi hänelle tulijat. Varjon silmät loistivat tulisina yön pimeydessä, kun tuo katseli naisen lähestymistä. Ihminen haisi pelolle, mutta se ei yllättänyt Varjoa. Nainen laski pienen kangaskäärön Metsän ensimmäisen puun taakse ja poistui juoksuaskelin, taakseen katsomatta. Varjot lähestyivät nyyttiä, uutta uhria kaikkein pyhimmälle.

Varjo katsoi lasta silmiin, yllättyen näkemästään. Hopeisissa tähdissä ei ollut merkkiäkään pelosta. Olennon mielessä vilahtivat kaikki, tuhansia vuosia kestäneen, elämänsä aikana näkemiensä ihmislasten kasvot. Kaikissa oli ollut pelkoa, surua, hylätyksi tulemista. Ei onnea, kuten tässä. Ihmislapsi hymyili ja ojenteli käsiään vierasta kohden. Varjo kästi kätensä, jolloin toiset siirtyivät kauemmaksi. Lapsi odotti rauhallisena ja Varjo oli varma, että kuuli kaikkein pyhimmän äänen tuulessa.

"Ihmisestä tulee yksi meistä", Varjo lausui hitaasti. Varjo-olennot käänsivät katseitaan toverista toiseen ja heidän ajatuksensä täyttyivät epäilyksistä johtajan mielenterveydestä. "Lapsesta tulee yksi meistä", Varjo toisti asiasta, nostaen sitten lapsen syliinsä.
"Prosymna", johtaja lausui nimen lempeästi ja hänen silmänsä hymyilivät. Ensimmäistä kertaa koskaan.

[Yökulkija]

Luin tämän jo eilen, mutta kommentoin tänään ja silleen.

Otsikko oli niin hämärä, että se sai minut klikkaamaan tämän auki. Se sai myös lukemaan eteenpäin, koska totta kai haluaa tietää, miksi tekstin nimi on mikä on. Loppuun lukeminen oli kyllä järkevää, koska tykkään tästä. ^^

Aloitus on jotenkin tosi perinteinen koska Varjo, Yö, muita tyyppejä ja salamyhkäisyyttä. Isot alkukirjaimet esim. Metsässä ja Yössä sopivat, koska ne tekivät asioista Erityisiä.

Kaikissa oli ollut pelkoa, surua, hylätyksi tulemista. Ei onnea, kuten tässä.

Tykkäsin tästä kohdasta, koska se sai miettimään, miksi lapsi oli onnellinen jouduttuaan hylätyksi.

Lapsi odotti rauhallisena ja Varjo oli varma, että kuuli kaikkein pyhimmän äänen tuulessa.

Tästä kohdasta tykkäsin myös, vielä enemmän kuin tuosta ensimmäisestä. Mielikuva siitä, että tuulessa kuulee kaikkein pyhimmän äänen on jotenkin kaunis. Varsinkin siksi, ettei kaikkein pyhimpään viitata muuna kuin kaikkein pyhimpänä. Ja se, että tuollainen ikivanha, pimeä ja johtavassa asemassa oleva Varjo kunnioittaa jotakin muuta kuin itseään (eli juuri sitä kaikista pyhintä).

"Prosymna", johtaja lausui nimen lempeästi ja hänen silmänsä hymyilivät.

Niin hei, tämäkin. Tuo kohta, jossa Varjon silmät hymyilevät. En huomannut tätä ensimmäisellä kerralla, mutta tuo on hieno. Varjo ei hymyile, hänen silmänsä hymyilevät. Kiva yksityiskohta.

Eipä oikein muuta, tosi kiva että laitoit tämän tänne. Tykkäsin.