Ficin nimi: Kiitos
Kirjoittaja: Rin
Fandom: Shugo Chara
//Säde muokkasi ensimmäiseksi otsikkoonTyylilaji: Drama, Fluffy
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: En omista Ikutoa vaikka miten haluaisin :<
Haaste: En minä, mutta kun ne muut. Ja minäkin.
A/N: Eka kerta kun kirjoitan muuta kun originaalia ja no en siis tiedä minkälainen tästä oikein tuli. 4 raapaleen ficlet taas vaihteeksi, koska tuntuu, että en osaa kirjoittaa muita kun raapaleita. Ja siitä on ikuisuus kun olen Shugo Charaa lukenut, joten en oikein muistanut minkälainen Ikuto oli, enkä kerennyt mitään kirjoja lähteä metsästämään. Idea Ikutoon lähti kun löysin juuri ihunan
kuvan (no en tiiä onko se niin ihana, mut kuiteski) ja sitten teki mieli kirjoittaa Ikutosta jotakin. ^^
KiitosViulun soittosi kuului joka puolella puistoa. Erotin soittosi toisten soitosta aina ja varmasti. Olit soittanut viuluasi niin paljon minun kuullen, että olin oppinut erottamaan sinut muista.
Samalla kun kävelin puistossa etsien sinua, hymyilin väkisinkin. Hymyilin aina kun kuulin sinun soittavan viulua, se oli kai jonkinlainen refleksi.
Soitto kuului koko ajan lähempää ja lopulta löysin sinut soittamassa pienen puistotien varrella. Kävelin luoksesi ja pysähdyin viereesi. Lopetit soiton hetkeksi ja tervehdit minua hiljaa. Hymyilin takaisin ja nyökkäsin pienesti. Jatkoit soittamista ja tällä kertaa liityin mukaasi laulamalla.
Tähdet tuikkivat kauniisti taivalla ja siinä hetkessä ei ollut muuta kuin sinun soittosi ja minun lauluni.
*****Valo, ei valoa. Valo, ei valoa. Katuvalot lipuivat ohitsemme.
Lopetettuamme laitoit viulun koteloosi ja nostit laukun olallesi pitäen siitä toisella kädellä kiinni. Toisen käden jätit lepäämään hartioilleni ja lähdimme kävelemään hitaasti kohti kotiani. Olit meillä usein, koska omassa kodissasi et ollut ollut moneen vuoteen. Välillä viihdyit luonani pitkäänkin ja välillä katosit teille tuntemattomille. Koskaan en voinut olla varma palaisitko.”Kuule” olin kuiskannut hiljaa. ”Miksi sä aina palaat?”
Olit kääntynyt katsomaan minua ja hymyillyt. Tartuit päästäni kiinni niin, että otsamme osuivat toisiinsa ja katsoit minua silmiin.
”Kyllä sä tiedät” oli kaikki mitä olit sanonut.
Kyllä mä tiesinkin, halusin kuulla sen sulta.
*****Aamulla herätessäni tunsin kätesi kaulani ympärillä, jonkin laisessa kuristusotteessa. Katsoin kuinka tuhisit hiljaa unissasi ja siirsit päätäsi vielä lähemmäs minua.
Mietin pitkään mitä tekisin ja lopulta jäin vain paikalleni makaamaan. Silittelin kättäsi varoen herättämästä sinua. Otteesi löystyi hieman ja käännyin kyljelleni. Siirsin naamallesi valuneet hiukset pois ja jatkoin pääsi paijaamista.
Jonkun ajan kuluttua huomasin, että tuhinasi oli loppunut. Siirsin käteni pois päältäsi ja tökkäsin sinua poskeen. Kurtistit kulmiasi ja avasit silmäsi.
”Hah! Tiesinhän mä, että sä oot hereillä” totesin lähinnä itselleni.
Hymyilit ja sanoit:
”Niin taidan olla”. Kiristit käsiesi otetta hieman ja vedit minua lähemmäs. Suljit silmäsi ja hymyilit edelleen.
*****Olit oikea unikeko! Kesti kauan, että sain revittyä sinut ylös sängystä. Istuin jo parvekkeellani syömässä aamupalaa.
Venyttelit käsiäsi ja haukottelit makeasti samalla kun lampsit kohti parvekkeen ovea. Avasit jo oven kun muistit jotain.
”Ai niin” totesit ja kiiruhdit takaisin makuuhuoneeseen ja palatessasi sinulla oli pieni paperipussi kädessäsi.
Ojensit sen minulle ja unohdin hetkeksi kaiken muun.
Otin pussin käteeni samalla kun istui tuolini nojalle. Vilkaisin nopeasti sinua ja avasin vasta sitten pussin.
Kädelleni valahti kaulakoru. Se oli yksinkertainen ketju, yksinkertaisella ristillä. Se oli samanlainen kuin sinulla oli kaulassasi. Otit korun ja laitoit lukon kiinni. Nousin halaamaan sinua ja kuiskasin hiljaa:
”Kiitos”
