Isän tyttö | S | Ginny & Arthur

[Nava]

Ficin nimi: Isän tyttö
Kirjoittaja: Demure
Genre: Drama, fluff
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Ginny Weasley, Arthur Weasley
A/N: Apua, ensimmäinen julkaisuun joutuva ficcini! (Tähän tulisi pitkä lista selittelyjä ja anteeksipyyntöjä, mutta lupasin itselleni etten siihen lähtisi, siitä ei nimittäin tulisi loppua.)
Osallistuu haasteeseen Kirjoita ja julkaise jotain.


                                                                                                     ❀ ✿ ❀


Äidin sitruunamehu maistuu raikkaalta hiostavan kuumassa kesäilmassa. Istun talon vierustalla lukemassa uusimpaa MeNoidat -lehden numeroa, jonka äiti on jättänyt aurinkotuoliin. Kotikolon puutarhassa on epätavallisen hiljaista, sillä veljeni lähtivät kesäloman alkamisen kunniaksi vierailemaan Charlien luona Romaniassa, ja saan viettää viikon yksin vanhempieni kanssa. Voin kuulla pikkulintujen riemuitsevan kesäpäivästä lammikon rannalla, sulassa sovussa kilpaa kurnuttavien sammakoiden kanssa. Harvinaista rauhaa rikkoo vain satunnaiset puoliääneen mutistut sanat ja pienten jalkojen temmellys maatuvien lehtien lomassa.

”Nyt minä sinut nappaan!”

Katson lehteni ylitse, kun isä yrittää saada puutarhatonttuja kiinni. Tontut ovat ovelia ja tuntuvat vain nauttivan pienestä kissa ja hiiri -leikistä. Ne tietävät, ettei isä käytä niihin kovia otteita, joten ne uskaltavat pysähtyä välillä pärisyttämään kieltään ennen kuin jatkavat juoksuaan.

Painan käteni huulilleni peittääkseni tirskahduksen, kun isä saa yhden tontun jaloista kiinni, mutta tulee samaan aikaan purruksi, kun toinen tonttu iskee hampaansa hänen nilkkaansa. Isä parahtaa ja ravistelee jalkaansa irrottaakseen tontun, samalla kun roikottaa nappaamaansa tonttua korvasta. Isä onnistuu aina hauskuuttamaan minua ja saamaan mieleni varjoisimmankin nurkan syttymään leveään hymyyn. Hänen ei tarvitse edes yrittää, hän vain on sellainen.

”Ginny, tämä ei ole hauskaa”, isä sanoo nauraen, kun kiherrän hänen touhuilulleen. ”Et viitsisi auttaa vähän?”

Pujotan varpaani sandaaleihin ja kipitän isän luokse. Tonttu päästää otteensa isän nilkasta, kun huomaa minun lähestyvän, ja syöksyn maahan napatakseni sen kiinni. Olisi nopeampaa ja helpompaa kitkeä tontut pois taikoen, mutta isä tykkää liata kätensä, ja onhan se paljon hauskempaa. Saan unohtaa aikuistumisen paineet ja tuntea taas lapsen iloa.

”No niin, oletko valmiina?” isä kysyy, kun asetumme kiviaidan eteen tontut käsissämme.

”Otetaan kisa”, innostun, aivan kuten silloin kun olin pienempi. Otamme vauhtia ja heitämme tontut yhtä aikaa aidan yli. Tähtäämme pehmeälle hiekalle, sillä isä on niin hupsu, että haluaa tontuille hellävaraisen laskun. Tontut laskeutuvat maahan muksahtaen, isän vähän pidemmälle kuin minun. Isä tekee pienen voitontanssin, ja minä hurraan vieressä. En muista milloin olisin viimeksi nauranut niin vapautuneesti kuin tänään. Lukuvuoden aiheuttama väsymys kaikkoaa tiehensä, on ihanaa olla kotona.

Kun kävelemme takaisin kukkapenkkiä kohti, isä kietoo kätensä harteilleni. Nousen varpailleni ja suikkaan suukon hänen poskelleen. Pelkään aina kotiin palatessani, että olen lukukauden aikana vieraantunut vanhemmistani. Aluksi tuntuukin kuin isä epäröisi, miten käyttäytyä kasvaneen tyttärensä kanssa. Totuus kuitenkin on, ettei pisinkään välimatka voi erottaa minua perheestäni.

”Isä…”
”Niin, kultaseni?”
”Olet sankarini.” Isä pysähtyy, ja kun käännyn katsomaan häntä, näen liikutuksen hänen silmissään.
Hän painaa huulensa otsalleni ja kuiskaa:
”Ja sinä minun pieni tyttöni, aina.”

                                                                                                     ❀ ✿ ❀

[Saappaaton]

Heti alkuun pitää sanoa, ettei tämmöisiä pieniä pätkiä kuulu anteeksi pyydellä, tämähän on varsin mukavainen.

Pari sellaista kohtaa löysin, joissa ei ollut mitään vikaa, mutta jotka olisin ehkä itse muotoillut vähän eri tavalla, mutta ne ovat silkkoja makukysymyksiä, joten en natkuta niistä sen enempää. Tämä oli tosiaan varsin mukava pieni ja fluffyinen (vaikka siis genrettäminen draamaksi ei ole missään tapauksessa väärin, sillä kaikki genret menevät draaman alle) arkihetken kuvaus, jossa toit mielestäni mukavasti kumpaakin henkilöä esille, canonille uskollisesti.

Tämä on tällainen hyvän mielen pätkä!

Kommentointi on taas aivan ruosteessa, kun siitä on niin pitkä aika kun olen sitä tehnyt.

Mutta siis joka tapauksessa pidin tästä. n__n Jään seurailemaan jatkossakin, että millaista tekstiä tuotat.

[Karvalakkirakastaja]

Oi tämä on minusta aivan ihana ja myös haikea tarina aikuistumisesta ja pelosta, että aikuistumisen myötä vieraantuu tutuista asioista ja vanhemmista. Ginnyn ajatuksiin on helppo samaistua ja varsinkin, kun hän viettää vuotensa Tylypahkassa etäällä vanhemmistaan. Arthur ei ollut ainoa, joka sai tipan linssiin. Mulle tuli kanssa tippa linssiin, kun Ginny sanoi Arthurille, että Arthur on hänen sankarinsa. Tämä oli ihana isä/tytär -pätkä. Mä en huomannut mitään sellaista, minkä olisin muotoillut toisin. Musta teksti oli sujuvaa. Tässä oli sitä paitsi ihana siirtymä tunnelmasta toiseen, kun ensin oltiin tonttuja jahtaamassa ja isä sai Ginnyn nauramaan ja sitten oltiin lopussa herkissä tunnelmissa.

[Arte]

Nimi kyllä antaa tälle tekstille kunniaa! Karvalakkirakastajan tavoin minullekin kyllä nousi tippa linssiin noiden viimeisten replojen kohdalla, sillä oi voi, isä-tytär-suhde! ♥ Ihana Arthur.

Ginny on tässä kivalla tapaa lapsen ja teini-ikäisen nuoren välimaastossa niin, että voi käyttäytyä vähän kummallakin tavalla sen mukaan, mitä hetki tarjoaa. Mietiskelin vähän aikaa, että minkä ikäinen Ginny mahtaa olla, mutta päädyin lopulta siihen, että ei sillä ole tässä juuri merkitystä! Ginnykin olisi varmaan voinut lähteä veljiensä kanssa Romaniaan, mutta tykkään siitä, että hän on valinnut kotiinjäämisen ja viettää arvokasta kahdenkeskeistä aikaa isänsä kanssa, mitä ei varmaan ole hirveän usein tullut vastaan sen jälkeen, kun hän on viimeisenä kersana lähtenyt Tylypahkaan.

Tämä oli ihanan hyväntuulinen ja arjenmakuinen slice of life -draama, tällaisia pieniä välipaloja lukee mielellään. (: Kiva kun uskaltauduit julkaisemaan ekan ficcisi!

[sugared]

Voi että, kun tämä oli ihana! Mä tykkään just tällaisista arkisista pätkistä, joissa ei varsinaisesti tapahdu mitään kummempaa, mutta sanotaan kuitenkin paljon henkilöiden välisistä suhteista ja niin edelleen. (Luen tässä just Puoliveristä Prinssiä ja kirjoitan kauheaa angstia, joten tämä oli siinäkin mielessä ihana piristys!)

Teksti soljui eteenpäin mukavasti ja kerronta oli jouhevaa, ei ryppyjä tai takkuja. Kesäpäivän tunnelma välittyi muutamalla hyvin valitulla sanalla tänne asti. Tykkäsin siitä, miten tää oli arkisuudessaan kuitenkin tavallaan irti arjesta ja ajasta: siitä, ettei Ginnyn ikää tai tapahtuma-aikaa ollut määritelty. Weasleyn perheen ainoan tyttären (ja vielä kaiken lisäksi nuorimman lapsen) ja  isän suhde on mielenkiintoinen aihe ihan itsessään.

Ja myönnettäköön, että mullakin tuli lopussa tippa linssiin! Hassua, kun tällainen lopetus olisi jossain romanttisessa tekstissä ollut vaan tosi imelä, mutta tässä se oli ihan täydellinen. <3 Kiitos kovasti ja onnittelut ekan ficin julkaisemisesta!

[repa]

Onnea ekan ficin julkaisusta! Anteeksipyynnöt olisit laittanut ihan turhaan, ei tämä anteeksipyyntöjä kaipaa!

Mä tykkäsin siitä, miten paljon olit saanut arkiseen tapahtumaan liitettyä tunnetta. Kyseessä oli pieni kohtaus kesälomasta, lyhyt pätkä Ginnyn ja Arthurin elämästä, mutta siihen tiivistyi hyvin paljon asioita. Ginny ei koskaan ole ollut mun suosikkihahmoja, pikemminkin päinvastoin. Tässä en kuitenkaan kokenut ärtymystä vaan sain ehkä pienen kipinän tutustua Ginnyyn paremmin. Musta on aina mahtavaa, jos joku ficillään saa mun kiinnostuksen heräämään johonkin HP-hahmoon, koska ihan jokainen ficci ei siihen kykene.  Tykkäsin Arthurista, että millaisena kuvailit hänet. Tuli lämmin fiilis.

Tekstisi on sujuvaa ja soljuvaa, mukavasti näin tapahtumat mielessäni. Tuli mieleen ihana arkinen kohtaus, jossa kuitenkin kerrottiin paljon enemmän kuin äkkiseltään voisi ajatella. Mä ajattelin Ginnyn tässä melko nuorena. Ja tuli kyllä just sellanen olo, että isän tyttöhän se Ginny on. Eli otsikointi oli oikein kuvaava ja osuva! Tykkäsin myös tuosta, miten kuvailit kummankin epävarmuutta aina lukukauden jälkeen.

Tämä oli kyllä monessakin mielessä varsin kiva pieni kohtaus! Tykkäsin paljon. Ja tykkäsin myös siitä, että löysin haasteen topikista jotain HP:tä, jota on helpompaa kommentoida kuin itselleni ihan tuntemattomia sarjoja yms. : D

Mulla on vissiin aivot taas pölyssä, kun tämä kommenttini on aika tönkkö. Aina ei ajatus oikein kulje (no nyt se olen minä, joka selittelee )

[Nava]

Aah, kommentteja! Nyt ymmärrän miksi ihmiset niitä toivoo. Kiitos kaikille, ootte ihania.

Saappaaton: Kiitos ihkaensimmäisestä kommentista! Muotoilussa (muun muassa) on vielä hurjasti opittavaa, mutta kokemuksen kautta kehitytään. Mietin tuota fluffya, mutta en tiennyt vaatiiko se romanttisen vivahduksen suhteeseen?

Karvalakkirakastaja: Kiitos kannustavasta palautteesta. Kiva jos ei mikään tökkinyt ja fiilis välittyi tekstistä ruudun toisellekin puolelle. Ja kiitos haasteen vetämisestä, helpotti huomattavasti ensimmäisen tekstin julkaisua.

Arte: Ikäkysymys jäi auki, teini-iässä ollaan kuitenkin välillä hyvinkin kypsiä, kun taas toisinaan vielä ihan lapsia. Ja välillä näin teini-iän ohittaneenakin kotiin palatessa löytää itsestään sen pienen tytön, joka ihaillen seurasi vanhempiansa. Kiitos palautteesta!

sugared: Kiitos, ihanaa palautetta! Hyvä jos ei ollut liian kliseinen loppu, vaikka niin kliseinen olikin. Siitä lähti koko juttu liikkeelle. Isit on sankareita. Hassua miten itsellä jotkut lauseet alkaa kuulostaa tosi oudoilta, kun ne lukee liian monta kertaa, on vaikea enää tietää miltä ne kuulostaa ensinäkemältä.

repa: En oo itsekään Ginny-fani, mutta Arthuria rakastan. Ja Arthurin pikku tyttönä Ginnykin menee. Kiva että tykkäsit ja fandomkin oli sopiva, ei tullut mieleenkään kirjoittaa mistään muusta, oon niin satasella potteripää. Kiitoos.

Olettepas ihanan positiivisia ja kannustavia! Kiitos tästä. Saa miulle antaa kovempaakin palautetta, en pelästy. Nyt takaisin kirjoittamaan...

[Arte]

Mietin tuota fluffya, mutta en tiennyt vaatiiko se romanttisen vivahduksen suhteeseen?

Hoksasin tämän ja vastaan ennen kuin Saappaaton ehtii paikalle. (: On olemassa myös sellaista ei-romanttista fluffia, eli esimerkiksi just tällaista perheenjäsenten välistä söpöilyä, jossa ei ole mitään romanttisia ajatuksia takana. Totta, tässä on sellaista kivaa suloista tunnelmaa Ginnyn ja Arthurin välillä ja sinänsä sen fluffin voi toki mainitakin alkutekstiessä, mutta itse oon kyllä sitä mieltä, että tämä on ennen kaikkea (ah niin ihanaa) draamaa ja sopii Notkoon erittäin hyvin. (: Tällaisia saisi ehdottomasti olla lisää, koska tällainen söpöstely uppoaa ainakin minuun niin paljon paremmin kuin jos kyseessä olisi jonkun pariskunnan välinen juttu.

[Lunalotta]

Oi miten ihana ficci! Ja vieläpä ensimmäinen! Jos et olisi sanonut tämän olevan ensimmäinen, ei sitä olisi huomannut. Oot tosi taitava kirjoittamaan jo nyt!
Noista genreistä, niin fluffiahan tää on ja kuten muut on sanonut, voi se olla myös sellaista perheenvälistä söpöstelyä, ja itse ainakin kutsun sitä genreä nimellä perhefluff, vaikkei se sellainen "virallinen" genre taida ollakaan. (:
Weasleyt on yksi mun suosikkihahmoistani (vaikka ehdoton lemppari on Luna jonka kaikki varmaan jo tietää ), ja tämä ficci sulatti sydämeni. Ja mullekin tuli lopussa tippa linssiin! Arkisten tapahtumien kautta isän ja tyttären välinen suhde oli ihana idea ficille, ja todellakin tämän ficin nimi on sen veroinen!
Aaww, en osaa sanoa muuta, mutta kiitos kun kommasit mun tekstiä ja nyt mä kommasin sit sun tekstiä! Malttamattomana odotan, millaista muuta tekstiä saan sulta lukea

[Fiorella]

Minä tykkäsin tästä tosi paljon myös (ja minuthan tunnetaan Weasleyn perheen parista ficcimaailmassa ) ja komppaan edellisiä siinä, että ei ole mitään anteeksipyydeltävää. Teksti oli sujuvaa ja helppolukuista, tarina suloinen ja kodikas aiheeltaan. Arthurin suhde ainoaan tyttäreensä ja vielä kuopukseen on varmastikin erityinen, ja oli ihana lukea tätä ficciä, jossa oli tunnelma niin herkkä ja samalla rauhallisen kotoisa. Kirjoita ihmeessä lisää, luen mielelläni jatkossakin!

[Nava]

Arte: Kiitos täsmennyksestä, taidanpa lisätä fluffin alkuteksteihin. Romanttiset söpöstelyt on aika kulunut juttu, kuulostaa helposti ällön siirappiselta ja kliseiseltä. Taitaville kirjoittajille se tuskin on mikään ongelma, mutta itse kyllä tuskailen asian kanssa.

SparklingAngel: Perhefluff kuulostaa osuvalta, sitähän tämä. Draama pelkästään kuulostaa niin dramaattiselta. Kiva kun kommentoit, tuun lukee siun muitakin ficcejä.

Fiorella: Kiva kun tykkäsit! Weasleyt on kyllä ihan parhautta, ne on niin ihanan lämpöisiä hahmoja. Kiitos palautteesta.

[Isfet]

Voi, minä rakastan Weasleyitä! Ne ovat niin aitoja ja lämpöisiä, kirjoissa ja hyvin onnistuneissa ficeissä. Ja tämä lukeutuu niihin

Ihana isä-tytär- suhde on jotain kaunista ja suloista, ja sait sen toimimaan hyvin tässä. Kaikilla jutuilla ei tarvitse olla selkeää juonta, pienet arjen palaset saavat ainakin allekirjoittaneen hymyilemään ruudun toisella puolella! Vanhemmista vieraantuminen pelottaa, helposti toivoo että kaikki olisi yhtä vaivatonta kuin ennen. Minunkin luoteeni muistuttaa äitini luonnetta niin paljon ettei kipunoinnilta voi välttyä. Mutta vanhempiaan rakastaa aina, eikö niin?


”Isä…”
”Niin, kultaseni?”
”Olet sankarini.” Isä pysähtyy, ja kun käännyn katsomaan häntä, näen liikutuksen hänen silmissään.
Hän painaa huulensa otsalleni ja kuiskaa:
”Ja sinä minun pieni tyttöni, aina.”


Oli tässä muidenkin silmissä liikutuksen kyyneliä...

[Lyra]

En usko, että tää on sun eka ficcis. En usko!

Poimin tän kommenttikampanjan kautta, kun on muutenkin pitänyt jo kommentoida. Luin tän jo varmaan heti (?) kun julkasit, olin heilunu finissä koko päivän eikä mitään ollu tapahtunu ja tää oli mukavaa vaihtelua. Pakko myöntää, että pikkasen vierastin aluksi tota minä kertojaa, kun harvemmin tulee luettua Potter-tekstejä muulla kuin hän kertojalla. Siihen tottui kuitenkin muutaman lauseen jälkeen heti.

Kompaten täysin edeltäviä kommentoijia, tämä oli(ja on edelleen) suloinen

Ginny on tässä kivalla tapaa lapsen ja teini-ikäisen nuoren välimaastossa niin, että voi käyttäytyä vähän kummallakin tavalla sen mukaan, mitä hetki tarjoaa. Mietiskelin vähän aikaa, että minkä ikäinen Ginny mahtaa olla, mutta päädyin lopulta siihen, että ei sillä ole tässä juuri merkitystä! Ginnykin olisi varmaan voinut lähteä veljiensä kanssa Romaniaan, mutta tykkään siitä, että hän on valinnut kotiinjäämisen ja viettää arvokasta kahdenkeskeistä aikaa isänsä kanssa, mitä ei varmaan ole hirveän usein tullut vastaan sen jälkeen, kun hän on viimeisenä kersana lähtenyt Tylypahkaan.

Artelta nyt tuli lainattua pitkän pitkä pätkä, mutta minkäs sille voi, kun joku on jo kirjottanut saman mitä ajattelee.

Tiivitettynä, jos mun höpötyksistä et saanut selvää: Tykkäsin, tykkäsin tunnelmasta, tykkäsin isä-tytär suhteestä, tykkäsin kirjoitustavasta, tykkäsin ideasta.

[Nava]

Isfet: Kyllä, vanhempiaan rakastaa aina. Ja pieni välimatka, kuten Ginnyllä tässä, saa arvostamaan niitä vielä enemmän. Weasleyt on ihanan lämpöisiä, tulee aina kotoisa olo niiden parissa. Kiva kun tykkäsit, kiitos palautteesta.

Lyra: Kirjoitin mie joskus ala-asteella, ja nyt oon kirjoitellut pätkiä, mut tää oli ensimmäinen jonka sain valmiiks asti. En itsekään erityisemmin pidä minä-kertojasta, varsinkaan preesensissä, mutta tähän se sopi mielestäni parhaiten, korosti mielestäni Ginnyn ajatuksia ja tunteita. Hyvä jos se ei häirinnyt suuremmin. Kiitos kun luit ja kommentoit.

[haryu]

En ehkä kestä, tää oli jotain niin hellyyttävää ja suloista <3 Naarasketun luettuani oli mun pakko käydä ettimässä tämäkin.

Tosiaan edelliset kommentoijat ovat sanoneet pitkälti sitä mitä mäkin haluun sanoa. Tää oli niin lämmin ja sulattava ficci ja mukavaa vaihtelua kaikelle animehöpsötykselle mitä oon viime aikoina lueskellut. Tunnelma oli niin ihanan kotoisa ja just sellainen weasleymäinen että en tiiä miten päin olla.

Loppureploista tuli oikeesti kyyneleet silmiin. Ihan liian nättiä ja ihanaa ja söpöä ja sanoinko jo ihanaa? oikeesti mulla on sanat lopussa, toistelen vaan ihanaa koko ajan. Kirjoita ihmeessä lisää tällaisia!

[hiekkapaperi]

Oi, tää oli kyllä ihana! Oon aina vähän vierastanut Ginnyä, joten onnistuit saamaan mut tykkäämään Ginnystä hieman enemmän. Tosi hyvin mun kahlitsit molempien persoonallisuudet, Arthur ei viitsi käyttää kovia otteita edes tonttuihin ja Ginny kikattelee taustalla. Miusta oli ihanaa, kuinka Ginny tosiaan vaikuttaa jo suhteellisen kypsältä, mutta on silti vielä isän pieni tyttö. Weasleyn perheidylliä parhaimmillaan.

Tykkäsin kirjoitustavasta ja siitä kuinka leikkimielisestä tonttujen viskomiskisasta päädyttiin tuohon hellyyttävään pikku juttutuokioon. Voin niin kuvitella nuo kaksi siihen. Kaiken kaikkiaan mahtava pätkä isä-tytär-laatuajasta.

[Nava]

haryu: Kiva kun tunnelma välittyi sinnekin! Oon ihan rakastunut Weasleyn perheeseen. "Ihana" on oikein mukava ja lämmittävä sana kuulla, ei tarvii sen kummempia! Kiitos.

hiekkapaperi: Moni tuntuu vierastavan Ginnyä, mut hyvä jos tää ficci on saanut siitä toisen puolen esiin. Miekin vierastin sitä ennen, mutta nyt kun oon pohtinut sitä enemmän, alankin tykätä siitä! Kiva kun tykkäsit, kiitos.