Ficin nimi: Kun lähdit
Kirjoittaja(t): Broken Doll tässä, päivää.
Oikolukija/Beta: Ei varsinaista oikolukijaa tai betaa, mutta
Riekun luki tämän osittain etukäteen.
Fandom: Axis Powers Hetalia, lyhennettynä APH ~
Tyylilaji/Genre: angst, draama
Ikäraja: Olen surkea määrittelemään näitä... Mutta S tämä nyt sitten varmaankin on.
Paritus/Päähenkilöt: Tanska päähenkilönä, parituksina yksipuolinen DenNor sekä NorIce.
Vastuuvapaus: Hahmot, kuten myös koko Hetalia, kuuluu Hidekaz Himaruyalle. Kappale, jota tässä käytin, on Three Days Gracen ''Last to know''. En saa tästä minkäännäköistä rahallista tai muunkaanlaista palkkiota.
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: ''Norjalainen vain jatkoi kävelyänsä, taaksensa katsomatta. Sanaakaan sanomatta.''
Varoitukset: Eipä kai mitään kummempia... Lähinnä juonetonta Tanskan angstausta sekä ehkä paikoitellen OoC:yttä, jota kyllä yritin kovasti välttää.
A/N: Noniin, elikkäs... Kaipa yritän olla nopea ja julkaista tämän tänne, ennenkuin kerkeän jo muuttamaan mieleni. Tosiaan... Ensimmäinen ficcini, minkä olen ikinä kirjoittanut... Songfic DenNorista. Apua. Paritus kuuluu suosikkeihini, joten siitä on mukava kirjoittaa, vaikkakin surumielistä tekstiä.
Inspiraation tähän sain eräästä USUK-AMV:stä (linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=mYoG9kmqo9k), ja alunperin pitikin kirjoittaa ficci sillä parituksella. Keksin sitten kuitenkin idean tähän, ja annoin näppäimien kirjoittaa tajunnanvirtaa Wordiin... Tuloksena tämä.
Eli tosiaan, koska minulla on lähinnä kokemusta Norjan näkökulmasta kirjoittamisesta (häntä kun olen roolipelannut monessa paikassa), niin Tanska tuotti aikalailla haastetta. En kuitenkaan sitten luovuttanut, vaikka yhdessä vaiheessa niin ajattelinkin tehdä.
(kiitos Riekun, että taoit minuun järkeä...)Ja ainiin, yksi juttu vielä! Jätin tarkoituksella kirjoittamasta viimeistä säettä, koska olisi mennyt jo turhan OoC:ksi Tanskan puolelta. Joten älkää kappaleen tuntevat ihmetelkö sitä!
Eiköhän tässä ollut jo tarpeeksi löpinöitä... ^^ Kommentit ovat myös aina tervetulleita, ja mielelläni niitä näin aloittelevana kirjoittajana kuulisinkin.
She just walked away
Why didn't she tell me?
And where do I go tonight?
''Norge, odota...!''
Tanska yritti huutaa toisen nimeä vielä pari kertaa, mutta tuloksetta. Norjalainen vain jatkoi kävelyänsä, taaksensa katsomatta. Sanaakaan sanomatta.
Olihan Norja häntä ennenkin haukkunut, Tanska ajatteli hiukan surkeana. Miksi nimenomaan tällä kertaa hänellä oli mennyt hermot? Yleisestiottaen Tanska ei pahemmin edes piitannut Norjan haukuista, sillä hän tiesi asioiden todellisen kannan. Tai ainakin luuli tietävänsä - ei hän enää ole varma. Ja oliko mitään ikinä edes ollutkaan?
This isn't happening to me
This can't be happening to me
She didn't say a word
Just walked away
Kun Norjan selkä oli häipynyt horisontista, Tanskan mieleen vihdoinkin iskostui se, mitä nyt oli tapahtunut:
Norja, hänen Norjansa, oli nyt poissa. Ehkä jopa lopullisesti.
Norja oli ennenkin häipynyt hänen luotansa, sen Tanska tiesi. Hän tiesi myös, että toinen tuli aina takaisin. Kai se oli antanut toivoa vielä yhdelle yritykselle.
Mutta miksi se tuntui tällä kertaa niin lopulliselle? Ehkä erona oli se, että Norja ei tällä kertaa ladellut sitä samaa haukkumasaarnaansa: Tyhmä Danmark, voiko idiootimpaa olla olemassa, miksi sinun täytyy olla aina tuollainen?
You were the first to say
That we were not okay
Tanska lähti kävelemään. Hän ei varsinaisesti edes tiennyt, minne - hänhän oli nyt Norjan mailla, ja matka omaan maahan kestäisi ihan liikaa. Ehkä hän voisi mennä hotelliin tai johonkin muuhun vastaavaan? Ehkä hän voisi mennä vain laivaan ja lähteä omaan kotimaahansa?
Ehkä hän voisi palata Norjan luokse?
Tanskan olisi tietysti pitänyt tajuta aiemmin. Norja huomasi aina sen, kun heillä ei mennyt hyvin - muttei koskaan sanonut mitään. Sen vain huomasi hänen käytöksestään: yleensä niinä aikoina Norja vain istui keittiön pöydän ääressä kahvikuppi kädessä, tuijottaen tyhjyyteen ilmeettömillä kasvoillaan. Muttei koskaan sanonut mitään.
You were the first to lie
When we were not alright
Joskus oli päiviä, kun Tanska saattoi kysyä toiselta asioita suoraan. Vastaus oli kuitenkin aina valhetta.
''Norge, oletko sinä vihainen?''
''En. Minulla vain on paljon töitä ja stressaan niitä...''
''Olemmeko me nyt riidoissa, tai jotain vastaavaa? Tahdon nimittäin sopia...''
''Mielestäni kaikki on ihan hyvin. Eli turhaan murehdit.''
Sen kuitenkin huomasi toisen silmistä: vaikka Norjan muut kasvot olivatkin melko ilmeettömät, silmistä osasi lukea hänen tunteitaan. Ja yleensä hän oli noin sanoessansa apea tai vihainen - vaihtoehtoisesti molempia.
Surumielisissä ajatuksissa velloessaan Tanskan poskille vierähti pari kyyneltä. Jotenkin hän kuitenkin onnistui piilottamaan sisälleen melko hyvin sen tuskan, mikä hänen mielessään ja sydämmessään nyt velloi.
This was my first love
She was the first to go
Oli kulunut nyt viikko siitä, kun Norja oli lähtenyt. Tanska ei ollut nähnyt Norjaa kertaakaan, mutta ei toinen kuulemma kadonnutkaan ollut: hän oli ollut ensiksi Suomen luona, minkä jälkeen oli kuulemma mennyt veljensä, Islannin, luo. Eli toinen oli ainakin kunnossa. Mutta eikö sitä pitäisi huolehtia enemmän omasta kunnostansa kuin toisten?
Tanska oli kyllä fyysisesti ihan hyvässä kunnossa - hän ei ollut lopettanut syömistänsä tai muuta vastaavaa. Henkinen kunto olikin sitten toinen juttu.
Olihan hän ennenkin säätänyt muiden kanssa - mutta mikään niistä ei ollut verrattavissa siihen, mitä Tanska koki Norjaa kohtaan. Se oli ollut vahva tunne - rakkautta, mahdollisesti. Voiko ketään edes rakastaa, jos toinen ei tuntenut samoin?
Kuitenkin, kukaan ei ollut aiemmin lähtenyt Tanskan luota. Hän oli itse yleensä se, joka hääsi muut luotansa - Norjan takia. Hänessä nyt vain sattui olemaan jokin, joka ajoi Tanskalle melkein pakkomielteen Norjasta - vaikkei Norja ikinä edes käyttäytynyt kovin ystävällisesti toista kohtaan.
And when she left me for you
I was the last to know
Puhelu. Puhelimessa alkoi välkkyä tuttu, ruotsalainen numero.
''Svea, mitä asiaa sinulla nyt muka on?''
''T'mä v'i kiinnostaa sinu'... Norge 'n Isl'ndin kanssa...''
''Kyllä minä sen tiesin... Mutta onko siinä nyt jotain ihmeellistä? ~''
''En t'rkoita sitä n'in... H'n on Isl'ndin k'nssa... Kut'n 'li sinun k'nssasi...''
Tanskalta kesti tovi sisäistää asia. Ja kun hän sitten tajusi sen, puhelin taisi tippua hänen kädestänsä - ei ole oikeastansa ihan varma. Siitä kuitenkin on varma, että vajosi itse polvillensa maahan.
Why didn't she tell me
Where to go tonight?
Kyseltyään asioita hetken Suomelta ja Ruotsilta Tanska oli aikalailla vakuuttunut väitteen todenpitoisuudesta - Norja oli alunperin suostutellut noita kahta valtiota olemaan hiljaa asiasta, sillä oli kuulemma tavallansa pelännyt Tanskan reaktiota asiaan. Norja ei kuulemma ollut selitellyt heille sitä, miksi oli lähtenyt Tanskan luota ja mitä ajatteli toisesta nyt. Mutta hän kuulemma näytti tyytyväiselle Islannin seurassa...
Ihmekkös tuo. Pikkuveli on ollut aina hänelle ykkönen.
She didn't say word
She just walked away
Jossain vaiheessa, ehkä noin parin viikon päästä, Tanska tajusi, että voisi olla hyvä jutella itse Norjan kanssa asiasta. Hehän olivat eronneet sanaakaan sanomatta, eivätkä ole edes nähneet toisiaan sen jupakan jälkeen. Ehkä he saisivat ainakin sovittua asiansa?
Ehkä hän saisi myös Norjan takaisin?
You were the first to say
That we were not okay
Ja siinä he nyt olivat, kaksin ja kasvokkain. Norjan kasvot olivat samanlaiset kuin aina - täysin ilmeettömät ja ulkopuolisen mielestä varmasti kylmät. Tanska kuitenkin tiesi, että niiden kopeiden (vaikkakin kauniiden) kasvojen taakse kätkeytyi muutakin: viisaat ajatukset, lämpimästi sykkivä sydän, jonka näyttää vain harvoille valituille, sekä ajoittain hyvin piilotettu tuska.
Eli käytännössä katsoen Norja näytti normaalilta. Mille näytti Tanska? Vaivautuneelle, hermostuneelle ja jopa hiukan punastuneelle. Jostain syystä tarkasti päänsisällä harkitut ja hiotut sanat eivät tahtoneet tulla ulos suusta, ja toinen saattoi hyvinkin näprätä takkinsa hihaa. Kylmä tuuli puhalsi niin, että se sai heidän molempien hiukset sekaisin (Norjan sileät ja hyvinharjatut sekä Tanskan jo hiukan valmiiksi sekaiset).
''Joten... Mitä asiaa sinulla oli?'' Jostain syystä se oli Norja, joka ensimmäisenä sai sanat suustansa, hiukan tivaavaan sävyyn vain. Se lisäsi Tanskan epävarmuutta - yleensä niin rohkea valtio suorastaan tärisi Norjan läpitunkevan katseen alaisuudessa.
''Norge. Minä tahdon tietää vain yhden asian. Voisitko vastata siihen rehellisesti, kiertelemättä tai kaartelematta? Miksi sinä lähdit?''
You were the first to lie
When we were not alright
Norjalaisen ilme oli ehkä sadasosasekunnin ajan pelästynyt, mutta kiitos hänen hyvin tunteitapiilottavien kasvojen, se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Sen sijaan toinen vastasi vakaalla äänellään:
''Se ei toiminut, Danmark. Me emme tunne samalla tavalla.''
''Miten niin? Sinä ja minä, mehän rakastimme toisiamme, ja... -''
Tanskalaisen häkeltyneen ja touhottavan puhetulvan katkaisee Norjan käsi, jonka tämä nosti suorana ojennettuna Tanskan kasvoja kohti.
''Älä sano sanaakaan. Onko se liikaa vaadittu?''
Hetken hiljaa oltuansa Tanska pudisti päätänsä, ja Norja huokaisi syvään, aloittaen sitten puhumisen.
This was my first love
She was the first to go
''Se olit aina sinä, joka kerroit rakastavasi minua. Minähän en ikinä sanonut sinulle samaa, eikö niin?
Se olit aina sinä, joka suutelit minua. Minä en ikinä aloittanut suudelmaa.
Se olit aina sinä, joka tungit luokseni. Minä kyllä palasin riitojen jälkeen, mutta vain sinun lukuisten yhteydenottoyritystesi seurauksena.
Joten kerro sitten, rakastinko minä sinua?''
Tanskasta tuntui sille, että Norja olisi juuri vääntänyt hänen rintakehästänsä aina sydämmeen asti haavan, jonne oli vielä kaupanpäälliseksi ripotellut suolaa. Ei se voi olla totta... Ei voi...
''Mutta, Nor... Et olisi ollut kanssani, jos et olisi välittänyt minusta yhtään...!''
''Kyllä minä sinusta välitänkin. En vain rakasta sinua. Ja nyt, jos sallit, niin menen veljeni luokse - häneltä saan ainakin hengitystilaa.''
Sen sanottuaan norjalainen kääntyi pois, jättäen Tanskan seisomaan siihen tienpolulle jälleen kerran yksin. Tällä kertaa lopullisesti.
Tanskan suusta taisi kuulua Norjan nimen huutoa vielä pitkänkin aikaa, kunnes toinen vajosi polvilleen maahan, aloittaen itkemisen.
And when she left me for you
I was the last to know
