Nimi: Ohkiitävä ikuisuus
Fandom: Percy Jackson
Kirjoittaja: minttuska
Ikäraja: S
Paritus: Hermes/Apollon
Tyylilaji: aika kevyt
vastuuvapaus: Hahmojen luonteet kuuluvat Rick Riordanille, vaikkei varsinaisesti Kreikan mytologiaa omistakaan.
Oma sana: Minäpäs olen palannut näille fandomeille. Tai ainakin siltä näyttäisi. Tuli inspiraatio ja sen jälkeen sellainen olo, että voisinpas kirjoittaa ehkä jatkossakin ainakin jotain pientä. (let's hope)
Ohikiitävä ikuisuus
Viuhahdus tuulessa. Iris tietää kuka tulija on jo ennen kuin kääntyy katsomaan. Ohimenevän hetken hän erottaa miehen hahmon, tummaa kiharaa tukkaa, nauravaisen virneen ja tuon jäntevän vartalon. Hän ojentaa kasaa papereita nereidille. Luonnonhaltija ottaa hieman hämmentyneenä paperit vastaan, hänen huuliltaan karkaa heleä naurahdus. Hermes ei sano mitään, seuraavaksi hän kääntyy auringonjumalan puoleen, joka näyttää aivan yhtä pöllämystyneeltä, kuin nereidikin. Iris seuraa, kuinka viestinviejä laskee huulensa pehmeästi Apollonin niskaan, käsi hipaisee paljasta olkaa. Apollon räpäyttää silmiään, Hermes on jo jatkamassa matkaansa. Ennen kuin viestinviejä ehtii karata kokonaan, Apollon on saanut tarrattua tätä ranteen yläpuolelta.
Hermes pysähtyy, laskee katseensa käteen, ennen kuin nostaa sen runouden jumalaan. Apollon on vetämässä Hermestä suudelmaan, mutta Hermes naurahtaa ymmärtäessään mitä toinen haluaa. Hän ravistaa kätensä tottuneesti toisen otteesta ja katoaa osaksi ilmaa. Apollon jää katsomaan tämän perään hölmistyneenä. Hän huokaa pettyneesti. Hän puristaa nyrkkiin käden, joka vielä hetki sitten piteli varkaiden jumalaa. Hän kohottaa katseensa ja Iris kohtaa lämpimänruskeat silmät. Jumalattaren suupielissä on pehmeä hymy. Hän katselee, kuinka Apollon yllättäen kävelee luokseen.
”Minusta tuntuu, kuin en olisi tärkeä hänelle. Hänellä ei ole koskaan aikaa”, mies sanoo tuskastuneena. Iris vain hymyilee tietäväistä hymyään ja katselee Apollonin nuoria komeita kasvoja.
”On hänellä aikaa”, Iris vastaa. ”Hän antaa sinulle enemmän aikaa kuin arvaatkaan. Ei pitäisi olla ahne.” Apollon näyttää yllättyneeltä.
”Kuinka niin?” hän kysyy.
”Etkö sinä ymmärrä aikaa? Se on jaettu hienoksi. Sekunnit ovat täynnä hienon hienoja säikeitä. Suudelma tuolla, kosketus täällä, sinä olet hänen mielessään kaiken aikaa”, Iris sanoo.
”Miten?” Apollon kysyy ymmärtämättä.
”Sekunnit ovat ikuisuus”, Iris vastaa yksinkertaisesti, ”sinä vain et näe sitä.”
”Hänkö sitten näkee?” Apollon kysyy ja kääntyy katsomaan sinne, minne Hermes on kadonnut.
”Hän näkee, koska hänellä ei ole muutakaan. Ei hänellä ole tunteja, hänellä on vain sekunteja. Ikuisuuksia ja asioita jotka hänen on saatava hoidettua, sekunneissa”, Iris vastaa.
”Minun käy häntä sääliksi”, Apollon sanoo.
”Älä”, Iris sanoo, ”sillä hän säälii sinua.” Apollon katsoo Iristä ymmällään, Iris vain hymyilee. Hän seuraa, kuinka Hermes kävelee maltillisesti Apollonin selän taakse. Hänen katseensa on jo kauan havainnut miehen, kun Apollon ei ole vieläkään ehtinyt reagoida. Hermes tarttuu Apollonia leuasta, kääntää hänen kasvonsa kohti itseään, painaa suudelman huulille. Iris tarkkailee, kuinka Apollonin kasvoille vääntyy hämmentynyt katse. Hermeksen huulet ovat poissa, mutta ennen kuin hän jatkaa matkaansa Iriksen ja Hermeksen katseet kohtaavat. Hermeksen kasvoille leviää hymy ja hän iskee silmää, ennen kuin on mennyt menojaan. Hermeksen kadottua kulman taakse Iris nostaa katseensa Apolloniin, joka näyttää jälleen pöllämystyneeltä.
”Se oli hän, eikö ollutkin?” hän kysyy kuin ei olisi varma siitä mitä juuri tapahtui. Iris nyökkää hymyillen.
”Olet hänen mielessään kaiken aikaa.”
oma sana: Tämä oli jotenkin utuinen ja sellaiseksi tarkoitinkin. Tämän ficin idea oli tavallaan havainnollistaa, että Iris ja Hermes elävät hieman toisenlaisessa maailmassa kuin muut jumalat. He ovat kummatkin viestinviejiä ja koska ovat niin kiireisiä he ymmärtävät ajan kulkua tavalla, jota kukaan muu ei ymmärrä.