// Alaotsikko: sekalainen s/r angst-romance
Title: Ja kaikki on taas hetken hyvin
Author: contessa
Genre: angst, romance
Rating: S
Pairing: sirius / remus
Summary: Haluan olla samaa mieltä, tahdon sulkea pelon pois ja uskoa että kaikki on hyvin. Joskus onnistun hetkeksi, mutta sitten sä katsot taas tyhjyyteen ja mutiset jotain käsittämätöntä ja luulet ettei kukaan huomaa.
Disclaimer: Rowling omistaa siriuksen ja remuksen, minä vaan heillä pelaan suhdedraamaa (:
Pahinta maailmassa on se, kun sä et puhu mulle, kun mä pelkään sun puolestas, koska en tiedä missä oot, aiotko hypätä, ootko jo hypännyt. En koskaan tiedä, onko susi sussa ottanut vallan susta ja mennyt tekemään jotain. Mua pelottaa kun et ole kanssani.
Pelkään, koska en tiedä miten selviän ilman sinua, pelkään, koska en osaa luottaa itseeni ilman sua. Mutta ennen kaikkea pelkään, koska en tiedä, miksi olet yksin, en tiedä mitä teet, teetkö jotain itsellesi, oletko astumassa tyhjyyteen hymyillen. Nuo ajatukset ahdistavat minua.
[ja kun mä pelkään sä tulet ja halaat ja kaikki tulee taas hyväksi mikään ei ole enää huonosti]
Susta ei koskaan tiedä, miltä susta milloinkin tuntuu. Osaat todella taitavasti peittää kaikki surut, sekuntissa saat kaikki tunteet piilotettua silmiesi taakse ja näytät taas siltä, kuin et koskaan tuntisi mitään. Mä näen joskus sun silmien taakse. Joskus kun tuska on ylitsepääsemätöntä, siitä osa heijastuu silmiin ja minua pelottaa. ”Eihän Remus koskaan masennu, Remus on aina iloinen, aina positiivinen”, sanoo James ja Peter nyökyttelee vieressä. Haluan olla samaa mieltä, tahdon sulkea pelon pois ja uskoa että kaikki on hyvin. Joskus onnistun hetkeksi, mutta sitten sä katsot taas tyhjyyteen ja mutiset jotain käsittämätöntä ja luulet ettei kukaan huomaa. Ja musta on epäreilua etten voi tehdä mitään.
[ja kun koira rakastuu suteen ei mikään ole kivutonta]
Joskus heikoimpina hetkinä sä sanot jopa jotain ääneen, ja se saa mut huolestumaan vielä pahemmin. Sä et ole puhunut pitkään aikaan itsestäsi, et koskaan peloistasi tai siitä, mitä näet kun katsot jotakin mitä minä en näe. Jos sanot jotain itsestäsi, sä teet sen nukkuessasi ja tiedostamattasi. ”Älä, ei, lopeta” hoet unissasi ja mä valvon sun vieressä ja toivon että se menee ohi. Aamulla kaadan mehua murokuppiin ja kysyt naurahtaen, olenko valvonut koko yön. Ja mä hymähdän ja sanon että en tietenkään. Ja joskus kun istumme sohvalla, kysyt, onko tämä järkevää, itket sielussasi epävarmoja kyyneleitä ja pelkäät itseäsi. Ja mä vakuutan, että on tietenkin, koska me rakastetaan toisiamme (rakastetaanko? mä rakastan rakastatko sä?) ja sä hymyilet epävarmasti ja me käperrytään toisiamme vasten ja kaikki on taas hetken hyvin.