Ripaus menneisyyttä | S, ficlet

[flawless]

Name: Ripaus menneisyyttä
Rating: S
Pairing: isoäiti/isoisä
Genre: angst, drama, ficlet, raapale
A/N: Kaiken maailman ficlettejä 2 -haasteeseen, aihe "Vanheneminen".

Ripaus menneisyyttä
sanoja: 240

Seison käsi kädessä isoäidin kanssa pienen puutalon etupihalla. Punamullalla maalattu talo on pienuudestaan huolimatta vaikuttava, nurmikko pistelee paljaita varpaitani ja seuraan isoäidin katsetta, kun se pyyhkäisee yli huojuvan navetan ja päätalon lohkeilevan maalin, kukkapenkin ja puisen keinun. Hymy isoäidin huulilla on samalla haikea ja iloinen, auringon lämpimien säteiden kanssa kilpaa kiiltelevät kyyneleet raottavat huntua ja paljastavat jotain totuutta todempaa. Kaipuutako?

“Täällä minä asuin monen monta vuotta, ensin lapsena ja sitten äidin kuoltua papan kanssa."

Isoäiti hymyilee minulle ja päästää pitkät, harmahtavat hiuksensa vapaiksi - niin hän ei tehnyt juuri koskaan. Hiukset soljuvat kuin puro yli kapeiden hartioiden, hivelevät selkää ja laskeutuvat kauniisti lantion kaarteeseen. Hän sipaisee minun kiharan hiussuortuvani korvani taakse - typerä hius, typerä hius, ei yhtä kaunis kuin isoäidin - ja pyörähtää ympäri kannoillaan, ottaa kokeilevan hypähdyksen vanhoilla jaloillaan. Huulilta pulppuava kikatus on kuin lapsen suusta, ja hetken isoäidin paikalla tanssahtelee pikkuinen, saparopäinen tyttö. Vielä viimeisen kerran.

”Taidan olla jo liian vanha tähän. Tahdotkos nähdä rannan?”

Illalla kotona hiivin salaa isoäidin huoneen raotetulle ovelle. Hiukset on taas koottu takaisin nutturalle - isoäiti on tullut takaisin, pikkutyttö matkannut takaisin menneisyyteen, muistojen hellään huomaan. Isoäiti istuu meikkipöydän hämärässä valonkajossa ja sivelee peukalollaan valokuvan koristeellista kultakehystä, kurotan kaulaani ja kohottaudun päkiöilleni nähdäkseni kuvan paremmin. Siinä on pappa, vuosia sitten komeana ja hymyilevänä - nyt mullassa, taivaassa. Isoäiti kääntyy minua kohti ja pyyhkäisee hymyillen kyyneleen silmäkulmastaan - minun piti olla piilossa - ja kohottaa kuvan tärisevän kätensä varassa ilmaan.

”Eikö olekin komea?”

[Ruskapoika]

KK-haasteesta iltapäivää!

Ensiksi haluan ihmetellä, miksei tätä ole kommentoitu ollenkaan! :o Tää ehdottomasti ansaitsisi monta kommenttia. Koska tää on aivan hemmetin suloinen, vaikka onkin hieman haikean puoleinen. Mutta ei kuitenkaan mitenkään pahalla tavalla haikea, koska varmasti moni vanhempi ihminen kaipaa nuoruuttaan ja jo menetettyjä ystäviä ja rakkaita. Nimi kuvaa mainiosti tätä ficlettiä ja sen sisältöä, sekä se on vain kaunis. "Ripaus" sanaa vain jotenkin näkee liian harvoin, ja ehkä olen outo, mutta minusta tuossa sanassa on jotain lumoavaa.

Kuitenkin! Pidin hirmuisesti siun kirjoitustyylistä. Tuolla on kauniita ilmaisuja, tekstin jaksotus on upea, tekstistä välittyy paljon tunnetta ja tämä vain jättää sellaisen hieman mietteliään olon. Se on hyvä, koska se on aina ilo huomata, että teksti herättää ajatuksia. Se kertoo paljon tekstin tasosta! Ja toi tapa, millä oot käyttänyt noita kursiiveja. Tekstin seassa ilmeisesti ilmaisemaan ajatuksia, ja juuri kursiivin takia ihastuin tähän ajatukseen hirmuisesti:

- typerä hius, typerä hius, ei yhtä kaunis kuin isoäidin -

Ilman kursiivia se ei olisi ollut niin vahva ja välittänyt tuota katkeruuden hippusta, mikä tuolla kertoja pikkutytöllä oli tuossa ajatuksessa mukana.

Mainitsin jo tuosta, miten tää herätti ajatuksia, mutta täytyy vielä sanoa, että toi loppu varsinkin laitto miut ajattelemaan asiaa. Kuinka paljon se oikeasti sattuu, kun menettää sen sielunkumppanin, jota on oikeasti rakastanut? Miten siihen edes tottuu, kun yhden hetken jälkeen ei olekaan enää ketään vierellä aamuisin heräämässä, jakamassa päivän ilot, surut ja arkisuuden? Itse en osaa edes kuvitella tuota, koska sen täytyy olla vaikeaa, mikä kuvastuu tässä kohtaa aika hyvin:

Isoäiti kääntyy minua kohti ja pyyhkäisee hymyillen kyyneleen silmäkulmastaan - minun piti olla piilossa - ja kohottaa kuvan tärisevän kätensä varassa ilmaan.

”Eikö olekin komea?”

Vaikka tästä jäi hieman haikea olo, niin tää oli erittäin kaunis ja oon tyytyväinen, että sain tän linkin ittelleni! Kiitos. ♥

[flawless]

Ruskapoika, et arvaakaan miten paljon piristyin kommentistasi, etenkin kaikesta tuosta positiivisesta palautteesta. Todella mukavaa kuulla, että pidit tästä noinkin paljon! Tämän ficletin aihe on minulle jokseenkin uusi, en ole aiemmin raapustellut vanhoista ihmisistä kovinkaan paljoa, joskus pöytälaatikkoni uumeniin joitakin pieniä tajunnanvirtatuotoksia. Erityisesti sen vuoksi on mukavaa kuulla tästä positiivista palautetta. Kiitän todella paljon kaikista kehuistasi, en oikein tiedä miten päin olisin, kiva kuulla että pidit kirjoitustyylistäni ja tekstistä ylipäänsä. Sait minut hymyilemään, kiitos paljon kommentistasi!

[Funtion]

Hymy isoäidin huulilla on samalla haikea ja iloinen, auringon lämpimien säteiden kanssa kilpaa kiiltelevät kyyneleet raottavat huntua ja paljastavat jotain totuutta todempaa.
Tätä lausetta mä sain hetken tankata, ennen kuin tajusin mitä tässä lukee. Auringon lämpimät säteet, kilpailu, kiiltelevät kyyneleet, raottaa, huntua, paljastaa, totuutta. Tässä oli jotenkin paljon kaikkea. Sä oot hyvin lyhyeeseen tiivistänyt, miten auringonsäteet on lämpimiä ja ne kiiltää (miten ne muuten ees kiiltää? Kiiltelee?) ja sitten kyyneleetkin kiiltelevät ja vieläpä kilpaa säteiden kanssa, sitten ne kyyneleet vielä raottaa huntua (mietin aluks että mitä huntua, mutta ilmeisesti jotain… ilmettä? Kasvoilta luettavia tunteita? Emt) ja sitten vielä sieltä paljastuu jotain totuutta todempaa. Huh. Paljon sisältöä. Ehkä tätä olisi jotenkin voinut pelkistää, mutta kävihän tää näinkin. Ainakin sait mut pysähtymään ja tankkaamaan tätä lausetta, syventymään tähän oikein olan takaa.

Vau, olipa tää hieno. Ihan mielettömän vahva ja upeasti kirjoitettu. Alkuvaikeuksien jälkeen (puhun nyt tuosta virkkeestä, jonka lainasin) tää alkoi vaan soljumaan eteenpäin, tästä tuli tosi vahvat mielikuvat ja mä näin kaiken tosi selkeästi. Tässä oli paljon haikeutta ja kaipuutta, surua, paljon tunteita. Mä pidin mielettömän paljon siitä, miten tässä nimenomaan keskityttiin tuohon isoäitiin, eikä kertojaan. Vanhuksista ei kovin monet kirjoita Finissä. Tää oli ehkä vähän lapsenomainen teksti, mutta toi kertoja selittää sen aika hyvin.

Huulilta pulppuava kikatus on kuin lapsen suusta, ja hetken isoäidin paikalla tanssahtelee pikkuinen, saparopäinen tyttö. Vielä viimeisen kerran.
Luultavasti lempikohtani. Pidin myös siitä, miten noi repliikit oli upotettu tekstiin ihan erilleen ja vielä kursivoitu. Se toi tähän jotakin tasapainoa ja eloa.

Mä en nyt oikein osaa sanoa tästä tän enempää, mut pidin kovasti. Sun kirjoitustyylis oli ihana nätti (ja on edelleen). Kiitos tästä! <3

[flawless]

fierté, omg kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi ♥ Sanoin tämän jo, mutta sanon uudestaan: piristit mua ihan älyttömän paljon, huono päiväni sai edes vähän aihetta hymyyn - paistaa se aurinko risukasaankin ja sitä rataa. Kiitos!

Juu, tulkitsit tuon virkkeen huntujutun ihan oikein, juurikin kasvoilta luettavia tunteita siinä haettiin. Tuo on kyllä kieltämättä aika sisältöpitoinen virke, olet ihan oikeassa. Mulla on ficlettien kanssa sellainen paha tapa, että kun yritän tiivistää ne mahdollisimaan tiiviiseen pakettiin, niin saattaa joistain kohdista tulla vähän liian tiiviitä: niistä tulee helposti sanahelinää.

Mutta kiva, että pidit! En tiedä, mitä kaikkiin noihin kehuihin sanoisin, muuta kuin että todella kiva kuulla että olet tuota mieltä ja kiitos. Etenkin tuosta tunnepitoisuudesta oli kiva kuulla, koska siihen näillä kohtauskuvauksilla pyrinkin. Ja vanhuksista kertovia tekstejä saisi kyllä olla enemmän, jotenkin vanhukset ovat samalla niin lämpimiä ja viisaita ja ihania ja kaikkea, mutta sitten taas toisaalta kaikki menettämisen suru ja kuoleman lähestyminen tuo kuvaan niin paljon myös surullisia tunteita. Ja mistähän vielä piti sanoa... niin, lapsenomaisuudesta! Kiva että huomasit sen, koska ajattelin itse kertojan pienenä tyttönä, ja hänen nuoruutensa (sekä sen, että vanhus oli hänen isoäitinsä) sitten ajattelin tavallaan luovan vielä lisää kontrastia tuohon vanhuuteen aiheena. Joten jee, kiva että tuo nuoruus välittyi, vaikken sitä tainnutkaan suoranaisesti esille tuoda! (Eipä kyllä olisi tullut edes mieleenikään, heh. Omat visioni olivat niin tarkat, etten edes ajatellut ettei lukija osaakaan lukea ajatuksiani... )

Olen ihan surkea vastailemaan kommentteihin, kun eksyn aina sivuraiteille enkä osaa sanoa mitään fiksua, mutta kiitos ainakin nääääääääääääin isosti kommentistasi ♥ Se oli tosi kiva yllätys, en arvannut ollenkaan, että tätäkin joku vielä lukisi!

[Herkkuoone]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa, ja heti alkuun pahoittelut siitä, että olen kommenttini kanssa hieman myöhässä; viimeisen viikon ajan olen tapellut kuumeen kanssa ja vasta nyt löytyi kunnolla aikaa tähän tekstiin paneutumiseen. :/

Yhdellä sanalla kuvattuna tämä ficlet on ihan mieletön. Upea. Kaunis. Täydellinen. Kaksisataaneljäkymmentä sanaa on tekstin pituudessa hyvin lyhykäinen, ja on taitolaji saada sanotuksi niin paljon kuin sinä olet saanut; kaikki kuvailut, toistensa kanssa kauneudesta kilvoittelevat ilmaisut, kaikki sanavalinnat, jotka tukevat toisiaan ja antavat vuoronperään oikeutta kauniille tunnelmalle, vau! Vaikka olet saanut sanotuksi paljon, se ei silti kuitenkaan ole liikaa, eivätkä virkkeet ole liian koukeroisia ja monimutkaisia; mikäli ne olisivat, olisi mahdotonta pystyä lukemaan ja samalla näkemään edessään tekstin tapahtumat yhtä aikaa.

Hän sipaisee minun kiharan hiussuortuvani korvani taakse – typerä hius, typerä hius, ei yhtä kaunis kuin isoäidin –

Käytät tekstissä taidokkaasti kursiiveja – ilman niitä teksti olisi tunnelmaltaan täysin erilainen. Kursiivit vahvistavat tunteita - kuten yllä olevassa lainauksessa esimerkiksi kertojan pientä kateellisuutta sekä sitä, että hän tosissaan ihailee isoäitiään, koska tahtoisi olla yhtä kaunis kuin hänkin – ja tuovat tekstiin elävyyttä sekä tasapainoisuutta. Puheenvuorojen kursivoiminen on todella ihastuttava idea!

Isoäiti istuu meikkipöydän hämärässä valonkajossa ja sivelee peukalollaan valokuvan koristeellista kultakehystä, kurotan kaulaani ja kohottaudun päkiöilleni nähdäkseni kuvan paremmin. Siinä on pappa, vuosia sitten komeana ja hymyilevänä – nyt mullassa, taivaassa.

Nämä kaksi lausetta ovat loistava esimerkki siitä, josta jo äsken ehdin mainita; pystyt maalaamaan sanoillasi nämä tekstin välittämät tunteet, ajatukset ja mielikuvat lukijan mieleen, eivätkä ne tahdo haihtua sieltä hetkeen pois. Ainakin minulle tämä kohta on yksi niistä, joissa on täysin mahdollista asettautua kertojan asemaan, koska jo ilman mitään tarkempaa kuvausta tapahtuneesta, on helppo ymmärtää, mitä hän sisällään tuntee. Tosin tähän voi myös vaikuttaa se, että olen itse läpikäynyt lähes samanlaisen kohtauksen, jota tekstin lopussa kuvaat, omassa elämässä.

Tämä todellakin on kirjaimellisesti ripaus menneisyyttä. Kiitos! ♥

[flawless]

Herkkuoone, oi että, et arvaakaan kuinka piristävä yllätys kommenttisi oli! Olen viimeisen parin viikon ajan ollut puolinukahduksissa laahustava äreä mököttäjä, ja kommenttisi oli erääseen iltaani erittäin suuri piristysruiske. Se sai minut yllättymään iloisesti ja oikeasti hyvälle tuulelle, joten kiitos hurjasti! En ollut selaillut kommenttikampanjaa vähään aikaan, joten en osannut odottaa, että joku olisi linkittänyt tämän sinne ja kommentti olisi tulossa, joten älä turhaan pyytele anteeksi myöhästymisestä. Toivottavasti kuumeesi hellittää pian, pikaisia paranemisia

Vau, olen erittäin otettu kaikista kehuistasi, todella kiva kuulla että olet tuota mieltä. Positiivisen palautteen saaminen on aina mukavaa, ja oli erityisen kiva sekä kehittymisen kannalta että ihan muutenkin vaan kuulla perusteluja siihen, miksi mielestäsi jokin kohta oli onnistunut. Kommenttisi oli kivan seikkaperäinen, esimerkiksi kursiivien käytöstä tehokeinona oli mukavaa ja varmasti myös tulevaisuuden kannalta hyödyllistä kuulla palautetta. En oikein osaa sanoa tuohon kaikkeen mitään - ihanaa, että mielestäsi tätä voi luonnehtia sanoilla upea, kaunis ja jopa täydellinen. Sen kuuleminen lämmittää mieltäni erittäin paljon. Kiitos siis kaikista kehuistasi, ja kommentoimisesta noin ylipäätään!


Ja viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä: Okakettu-ihanuus, jos luet tämän viestin, niin kiitos kun linkitit tämän tekstin kommenttikampanjaan! Se oli todella mukava yllätys, joka piristi väsymysmasistani erittäin paljon. Pus ♥