Nimi: Rakastaa, ei rakastaa, rakastaa
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Ginny/Tonks (yksipuolinen), Remus/Tonks
Tyylilaji: Angst, drama
Vastuunvapaus: Kukaan ficissä esiintyvissä hahmoista ei ole omani, enkä tienaa tällä rahaa.
A/N: Osallistuu LW-haasteen bonuskierrokselle
tällä biisillä. Lyriikat löytyvät sieltä lopusta. Tuli hirveä kiire tämän kanssa, jälki voi olla sen mukaista. Ei varmaan ollut ollenkaan sellaista, mitä sanojen lähettäjä toivoi, mutta kelvatkoon nyt. Niin ja osallistuu tosiaan myös Rarekymppiin.
Rakastaa, ei rakastaa, rakastaaYleisen mielipiteen mukaan siihen aikaan huhtikuusta ei ollut vielä riittävän lämmintä uimiseen. Ei hänkään kyllä uinut, mutta vaaleat varpaat olivat sinertävärajaiset kylmyyden takia. Järveen hyppäämisen sijasta hän tyytyi ainoastaan huljuttamaan jalkojaan kevätkoleassa vedessä. Oli itse asiassa niin kylmä, että tunto oli lähestulkoon kadottanut olemassaolonsa hänen varpaistaan.
Maisema ei ollut muutenkaan mitenkään erityisen kaunis. Kevätaurinko oli pahasti myöhässä, näkyi vain ruskeaa, harmaata ja hitunen haalistunutta keltaisuutta, ei yhtään puhdasta vihreää. Lehdet eivät olleet vielä edes ujoilla nupuillaan rannan puissa, aurinko ei paistanut sinäkään päivänä eikä tuuli ollut mitenkään erityisen lämmin siihen missä hän istui. Laiturin hiekanruskea puu oli tikkuista ja karheaa herkkiä sormenpäitä vasten. Taivas oli vielä maatakin harmaampi, välillä se tapaili jopa sitkeän raudan sävyjä, ehkä kohta sataisi, myrskyäisikin.
Hän piteli käsissään hennon vaaleanpunaisia, tuoksuvia kirsikankukkia. Charlie oli vieraillut jonkun ystävänsä kanssa Japanissa ja tuonut ne tuliaisikseen hänelle. Ystävä oli pyörähtänyt heillä yhden kymmenen minuuttisen, Ginny oli tarkkaillut tilannetta salaa kahden kynnyksen yli ja seurannut kuinka iloiselta ja avoimelta Charlie vaikutti sen kanssa. Jos olisi katsonut vielä muutaman minuutin, olisi todennut itselleen että veli oli rakastunut. Mutta kun Charlie mutisi jotain Ginnystä, hän kiirehti nopeasti taskukokoiseen huoneeseensa odottamaan. Veli tulikin, yllätti hänet lahjallaan ja kertoi kukkien symboloivan elämän katoavaisuutta, haurautta ja ajan arvoa.
Charlie jopa istui hetkeksi hänen vuoteensa nurkalle, kutsui häntä jollakin vanhalla, puoliksi unohdetulla lempinimellä ja oli taas se veli, josta Ginny piti eniten. Hän löysi hyllynsä päältä voimakkaasti tuoksuville, tuoreille kukille kauniin lasimaljan, kysyi kuinka kauan ne muistuttaisivat häntä katoavaisuudesta ja hauraudesta. Hyvällä hoidolla yli viikon, loitsujen avulla kauemmin. Halusiko Ginny niiden säilyvän seuraavaan tapaamiseen asti? Ei, ei hän halunnut, Ginny vastasi; eiväthän ne silloin olleet hauraita jos ne pidettiin loitsun avulla elossa. Charlie sanoi olevansa samaa mieltä, mutta nousi siinä samassa nopeasti seisomaan ja kohautti leveitä hartioitaan pahoittelevasti nähdessään pikkusiskonsa pettymyksen.
Mutta niinhän se meni, Charlie tuli ja lähti niin nopeasti, ettei läsnäoloon ehtinyt ikinä edes kunnolla tottua. Alhaalla veli jopa halasi häntä, nopeasti mutta hyvin lämpimästi. Teki mieli sanoa tietävänsä, että veli oli rakastunut. Että hänkin oli. Mutta sitten loput perheenjäsenet parveilivat ympärillä, eikä muiden kuullen voinut sanoa mitään. Ehkä hän kirjoittaisi Charlielle kirjeen, ehkä ei kuitenkaan; veli olisi liian kiireellinen lohikäärmeidensä kanssa ja joku muu saattaisi vahingossa lukea sen.
Niinpä hän tyytyi vain vaalimaan kirsikankukkia kalleimpana aarteenaan, lähtemään ulos vähissä vaatteissa vaikka äiti kielsi ja uittamaan varpaita liian kylmässä ja syvässä järvivedessä. Oli juuri niin hiljaista, kuin sellaisissa paikoissa yleensä tapasi olla. Kukaan, edes äiti ei häirinnyt hänen rauhaansa. Hän piteli kirsikankukkia kaikelle uudelle avoimessa sylissään, pienien käsiensä välissä, kunnes ei enää oikein kestänyt niiden täydellisyyttä. Yksi kerrallaan hän repi terälehtiä irti, päästi ne hetkeksi irti harhaiseen vapauteen ja katseli kuinka ne lentelivät järven kiiltävän pinnan yllä.
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakastaa. Rakastaa.Hän tiesi rakastavansa, oli tiennyt jo ensimmäisestä talviaamusta lähtien. Mutta se olikin suurin piirtein ainoa asia, jonka hän varmuudella tiesi. Hän ei tiennyt tapaa, jolla olisi ilmaissut rakkautensa oikein tai kuinka olisi saanut sen lakkaamaan. Mutta eihän hän tahtonut sen loppuvan ikinä, antaa periksi ja vain alistua luovuttamaan. Se ei ollut missään muotoa Ginny Weasleyn tapaista, antautuminen.
Mutta kun… hän oli niin kokematon, hirveän tietämätön mistään, typerä, lapsellinen ja muutenkin mahdoton, ainoastaan keskinkertainen kaikessa mihin ryhtyi tai mitä teki. Olihan hän tehnyt aloituksia, useitakin, mutta niin säälittävän kömpelöitä, ettei ollut ihmekään, etteivät ne toimineet Tonksiin. Aikuisen naisen iskemiseen ja omaksi saamiseen epäilemättä vaadittiin kokemusta ja taitoa, jota häneltä ei löytynyt. Se onnistui samanikäisten poikien kanssa tuvasta tai suvusta huolimatta, mutta ei Tonksin kanssa.
Ajatus heistä kahdesta treffeillä, mielikuva siitä mahdollisuudesta oli välillä niin absurdi, että hän ei voinut kuin nauraa. Ehkä vähän katkerastikin, mutta eihän sitä kukaan kuullut. Jälleen kerran hän oli löytänyt itselleen paikan, jossa saattoi olla tuntikausia yksin ajatustensa kanssa. Kyllä hän muutakin ajatteli, kuin Tonksia, mutta juuri silloin ajatukset naisesta vain sattuivat olemaan päällimmäisinä mielessä.
Millaista se olisi naisen kanssa? Tietenkin hän oli miettinyt asiaa, nähtyään yhden jos toisenkin erilaisen unen Tonksista. Sattuisiko se vai olisiko kaikki täydellistä? Hän ei edes tuntenut ketään toista, keneltä olisi voinut kysyä. Luna näki liian paljon valjuilla vesiväreillä maalattuja sateenkaaritaivaita ymmärtääkseen, Hermionella oli kirjansa ja Charliella lohikäärmeensä. Hänellä oli kai Tonks, mutta vain unissa ja toiveissa.
Kun oikein tarkasti katsoi, kukat näyttivät helmeilevän hyvin heleää vaaleanpunervaa ja valkoista kirkkauttaan. Jo puolet terälehdistä oli päätynyt silvotuksi isompien tuuliteiden varsille, hän voisi tuhota ne kaikki eikä mikään olisi siltikään toisin.
Hän oli vähällä pudottaa loputkin kukat sylistään, kun joku ilmestyi hänen taakseen ja rykäisi. Se oli Tonks, hän tiesi ilman että edes katsoi.
”Ginny, mitä sinä teet?” kuului utelias kysymys hänen oikean korvansa juuresta. Hän kääntyi puoliksi niin että saattoi katsoa naista silmiin ja tajuta toisen olevan melko lähellä häntä.
Älä ole siinä niin lähellä, muuten minä teen ehkä jotain sellaista, mitä kadun myöhemmin. Älä näytä noin kauniilta tuossa uudessa raitapaidassasi. Älä hymyile noin ilahtuneesti nähdessäsi minut, koska se sattuu, enemmän kuin voit arvatakaan.”Miltä näyttää?” hän kysyi ja kääntyi nyt niin, ettei nähnyt Tonksin kasvoja. Hän raastoi rikki taas pari täydellistä kukkaa ja antoi terälehtien kieppua pikkuisen järven yllä. Mutta Tonks seurasi häntä, istuutui myös laiturinnokkaan, eikä sanonut mitään hänen tunnottomiksi valahtaneista, järvessä uivista varpaista.
Kun vastausta ei kuulunut, hänen oli kiusauksesta huolimatta pakko vilkaista mitä Tonks teki. Sinä päivänä naisen hiukset olivat väriltään korpinsiipien mustat, vyötärölle saakka valuvat. Hän ei pitänyt väristä; sen olisi pitänyt olla punainen, oranssi, vihreä tai vaikka violetti. Mutta ei musta tai valkoinen.
Dora tuijotti keskittyneesti tuulen armoille joutuvia kirsikankukanterälehtiä ja kun niitä ei enää ollut, nainen katseli pelkkää järveä.
”Mitä rakkaus on, Tonks?” Ginny kysyi, ja olisi typerän kysymyksen johdosta potkaissut itseään, jos olisi vain voinut. Hän jopa änkytti typerästi, nuoren vastarakastuneen teinitytön tapaan mutta ei luojan kiitos sentään punastunut.
”Ainakaan se ei ole pelkästään onnellinen asia”, Tonks vastasi ja tuntui viittaavaan sanoillaan suoraan häntä kohti. Tottakai hän tiesi, ettei rakkaus ollut pelkkää punaista lempeä, vaan paljon muutakin. Olihan hän ehtinyt perehtyä siihen yksinään jo vaikka kuinka monen kuukauden aikana.
”Oletko sinä ikinä ollut rakastunut?” Laiska hymy nousi arasti Tonksin kasvoille, harmaanakin ja myrskyä odottavana päivänä nainen oli niin kaunis katsoa, että se teki melkein kipeää. Hän oli melkein heti noitaan tutustuttuaan tiennyt, että siinä oli jotain erilaista. Hän tahtoi olla Tonksille paljon enemmän kuin ystävä ja tehdä kaiken rakkauden vuoksi.
”Olen, ja olen sitä nytkin.” Niin, olihan Ginny tiennyt sen, mutta hänen oli vain ollut pakko kysyä. Koska rakastuneena ihmiset tekivät ja sanoivat aina kaikkea typerää tunteellisuutensa takia.
He istuivat siinä laiturin reunalla vaikka kuinka kauan; siinä ajassa Ginny ehti murskata loputkin käsissään olleet kirsikankukat. Hän oli kokoajan sanomassa tai tekemässä jotain, tai ainakin hän halusi, mutta eivät he oikeasti tehneet mitään muuta kuin vain istuivat, puhumatta paljon mitään. Hän olisi tahtonut hetken olevan ikimuistoinen, mutta ei se tuntunut sellaiselta. Kaikki oli samaa vanhaa, ainakin melkein.
Ginny oli kuullut äidin puhuvan isän kanssa siitä, että Tonks ja Remus kihlautuisivat pian. Nämä olivat epäilemättä hyvästit, ja Tonks tahtoi tehdä ne mahdollisimman lempeästi. Tai julmasti, mistä sitä ikinä tiesi. Hänen olisi pitänyt tietää, sillä hän saattoi sanoa tuntevansa Doran hyvin, eikä silloin olisi pitänyt epäillä, oliko toinen tahallisesti vai tahattomasti julma. Mutta jos totta puhuttiin, ei hän tiennyt.
Yhtä ailahtelevalle ihmiselle kuin hänelle kaikki se erikoinen mitä hän oli Doraa kohtaan tuntenut, oli kestänyt kauemmin mitä hän oli odottanut. Siihen asti, jos ei ollut saanut tunteisiinsa vastausta, hän oli vain unohtanut nopeasti ja kokeillut uutta tilaisuutta. Mutta tämä oli erilaista, pidempää ja syvempää; syy miksi hän uskoi sen olevan rakkautta. Vielä silloin hän olisi voinut tehdä mitä tahansa rakkauden nimeen.
Ilman että hän edes huomasi kunnolla, Tonks oli noussut yhdellä sulavalla liikkeellä seisomaan. Ginny käänsi itsensä uudelleen ympäri ja katseli yllättävää, epävireistä alakuloisuuden ilmettä naisen kasvojen kehyksenä. Sinivihreiden myrskypäiden väriset silmät näyttivät liian onnettomilta Doran kaltaiselle ihmiselle, hän sanoi sen melkein ääneen. Tonks kyllä tiesi siitä, kuten niin monesta muustakin asiasta; ehkä he puhuivat liian vähän voidakseen olla rakastavaiset.
Liian tummat silmät lähestyivät hänen omiaan, laskeutuivat; läheisyys ja kylmentyneet tuulet saivat hänen paljaat, hennot käsivartensa vapisemaan, hän kurkotti… Tonks ei antanut hänelle lupaa suudelmaan, vaan pelkkään tiukkaan halaukseen. Hän ripusti itsensä siihen pidemmäksi aikaa kuin oli hyvää, veti naisellista ominaistuoksua itseään kohti ja liian pian Tonks irrottautui päästäkseen seisomaan.
”Minä ja Remus menemme kihloihin”, Tonks sanoi, keinui hetken päkiöillään ja oletti kai, ettei hän muka ollut kuullut siitä aikaisemmin.
”Hienoa”, Ginny vastasi ja irvisteli onnittelevan hymyn takana rumasti.
Älä luule, että voisin onnitella sinua. Remus ei vain ole tarpeeksi hyvä sinulle.Tonks ei puhunut enää mitään, nosti vain kätensä nopeaan vilkutukseen ja oli taas kadonnut. Se tuntui niin pysyvältä, että sitä oli vaikea kestää. Mutta kaikki rakkauden tähden, Ginny ajatteli takaisin kotiin kävellessään.
Serena Ryder - All for Love
Slipping through the hole where the moon don't shine
Spent too long trying to make you mine
Kept on running but I fell behind
Butterfly better fly away this time
Lost my place in the line againPut it back on the shelf and let the
dust settle in
I always thought we'd that be more than friends
I always thought that we were different
I'm all for love
But I can't see the light
Tell me how to do it
Tell me how I'm gonna get it right
I'm all for love
I'm gonna try it again
I don't wanna give up
Cause I'm all for love
Nobody knows where the hell I've been
Gonna make a fool of myself again
Keep on getting stuck up in the same old scene
Baby why'd you have to go and be so mean
I'm all for love
But I can't see the light
Tell me how to do it
Tell me how I'm gonna get it right
I'm all for love
And I'm trying again
I don't wanna give up
Cause I'm all for love
I don't believe in praying on your knees
Just let me leave I'm over the fantasy
I'm all for love
But I can't see the light
Tell me how to do it
Tell me how I'm gonna get it right
I'm all for love
And I'm trying again
I don't wanna give up
I don't wanna give in
But I can't see the light
Tell me how to do it
Tell me how I'm gonna get it right
I'm all for love
And I'm trying again
I don't wanna give up
Cause I'm all for love
