Ficin nimi: Hän halusi, että tyttö hymyilisi vielä.
Kirjoittaja(t): Sindarin lapsi
Tyylilaji/Genre: Romace/ Angst & Oneshot
Ikäraja:K11
Paritus/Päähenkilöt: Draco/Hermione
Varoitukset: Kirjoitusvirheet,pieni itsetuhoisuus
Vastuunvapaus: Maailma, miljöö ja Draco kuuluvat Rowlingille, leikittelen vain niillä, toki omistan omat hahmoni. En saa rahallista korvausta.
A/N: Draco ja Hermione yhdessä on aina ollut lemppari ficci-aihe Harry Pottereissa! Rakastan sitä kiellettyä suhdetta
Päätin etten anna fiksun Hermionen langeta Dracon syliin vaan haluan näyttää yksipuolista rakkautta myös. Lisäksi Hermione ei saa puheen vuoroa tässä tekstissä vaan annan Dracon sisäisten ajatusten myllertää. Toin myös
jälleen uuden hahmon mukaan, jonka olen itse keksinyt. Toivottavasti pidätte!
Hän halusi, että tyttö hymyilisi vielä
Draco ei osannut. Hänen vitivalkoiset, valtameren vaahdon väriset suortuvat puristuivat nyrkkiin, kipu tuntui pikku jutulta. Hän ei osannut irrottaa ajatuksistaan sitä tiettyä, tuttua osaa joka lainehti ajatusten verhon takana. Ahdistus painoi hänet vasten sängyn laitoja, silmiä särki. Hän ei halunnut myöntää itselleen sitä että kyyneleet kolkuttelivat synkkiä saappaitaan aivan silmäkulmassa. Draco sukelsi jälleen ajatuksiin joihin yritti niin kovasti päästä, upposi niihin kesämuistoihin, joissa äidin silmien ympärillä olevat rypyt eivät olleet syviä, vain pieniä kauneus virheitä.
Mutta ruskea, takkuinen tukka, yhtä ruskeat silmät ja pieni, vaaleanpunainen suu ilmestyivät kerta toisensa jälkeen hänen ajatuksiinsa. Ne häilyivät tylsillä tunneilla hänen ajatuksissaan, ruoka-salissa, vessan peilissä.
Ne ilmestyivät uniin,
ne tuudittivat hänet uneen.
Hän vihasi iloa, joka hänestä pursusi kielletyn hedelmän tavoin kun hän näki kaunottarensa kävelevän vastaan käytävällä. Yrmeä ilme, jonka hän soi ruskeille silmille oli vain kulissi; usein yksin kävellessään hän jäi katsomaan kiharapilven perään, uimaan hänen tuoksuunsa joka leijui käytävällä. Mutta häntä inhotti. Draco halusi repiä itsestään sen osan. Mutta kunpa se olisikin niin helppoa; pelkkä veitsen heilahdus ja mieleen jäänyt puumerkki katoaisi. Mutta ehei; tyttö jäi silti sinne. Hänen suloinen hymynsä, vain niin leveä, että muutama hymyn kare ilmestyi poskiin sai Dracon iloiseksi, sai hänet suorastaan hymyilemään vastaantulijoille. Hän ymmärsi. Hän ymmärsi miehiä ja naisia, jotka erosivat toisistaan, koska heille riitti pelkästään se, että toinen on onnellinen. Hän halusi, että tyttö hymyilisi vielä. Ja ikuisesti.
Mutta samalla kirosi itseään.
Kuraverinen.
Sellaisiin ei kosketa, ei edes katsota päin. Hänen isänsä piiskaniskut jatkuisivat tuntikausia, jos hän myöntäisi. Että ainoastaan Rohkelikon etevimmän oppilaan, suklaa silmäisen tytön ajattelu sai hänet nukahtamaan. Mutta oikeastaan edes isän viha, tai muiden murskaava halveksunta ei ollut niin pahaa kuin se
yksipuolisuus, jota hän tunsi.
Hän näki Grangerin ilmeen, kun hän käveli vastaan. Hän näki sen vihan ja inhon mikä kuvastui silmistä. Se repi häntä pahemmin kuin mikään ilmiintymisharjoitusten raastava kipu kun puolet hänen käsivarrestaan jäi Tylypahkan portaille. Se sai hänet itkemään, vihamaan itseään ja kysymään: mitä tein väärin.
Hän tiesi mitä oli tehnyt.
Muistot
hänen Hermionensa satuttamisesta hakkasi hänen sisintään pahemmin kuin mikään kipu. Miten hän repi kiharoita sormiensa läpi, miten nautti kyyneleitten näkemisestä anovissa silmissä. Se lumisota retki päättyi vahvaan voitonriemuun, myöhemmin repivään, polttavaan katumukseen. Hän oli hakannut päätään puoli tuntia tähtitornia vastapäätä olevaan vessan posliiniin, ja koko loppu viikon hänen otsaansa koristi ilkeä tummansininen rengas. Välillä hän tunsi itsensä kotitontuksi, joka rankaisi itseään.
Draco hautasi kasvonsa ja tunteensa tyynyyn kun kuuli jonkun kävelevän ylös makuusalin portaita. Eräs ujo Luihuinen, Caj, ilmestyi ovi-aukosta. Caj oli aina oudon kalpea ja valtavat valkoiset silmät pullottivat päästä. Nähtyään Malfoyn vuoteessaan tämä kääntyi äkkiä sänkyynsä ja vetäisi verhon visusti kiinni.
Dracoa nauratti.
”Hei Caj, tiedätkö mikä on pahinta mitä rakkaudessa voi sattua?”
Hän ei edes tiennyt mitä teki. Jotenkin tämän päivän masentuneisuus, jota ei pelastanut edes Hermionen näkeminen ruoka-salissa, painoi väsyttävästi niskaa. Lisäksi Caj pelkäsi liikaa kertoakseen kenellekään, ja Malfoy oli valmis kertomaan
jollekulle.”Rakkaudessa? ”
Ääni oli epäileväinen, pelkäsi selvästi oliko tämä joku julma pila. Dracon ääni oli kuitenkin raskas ja kimeä, kun hän vastasi ahdistavan kuumassa tornihuoneessa.
”Se on yksin jääminen, yksipuolisuus”
Caj vastaanotti selvästi Dracon tarjoaman terapeutin tehtävän ja kysyi rohkeammin, hieman verhoaan raottaen, ujosti raosta kurkistaen:
”Tarkoitat kai Pansyä? ”
Malfoyn aivot selvästi järkiintyivät, sillä tämä sulkeutui kuoreensa muutamiksi minuuteiksi. Hiljaisuus ja kuumuus muuttivat Dracon posket vähitellen punaisiksi. Hermionen kasvot syöksyivät syvältä mielestä suoraan Dracon naaman eteen, hän puristi silmiään tiukemmin kiinni. Hän harkitsi sanoja, mietti pitäisikö tokaista jotain ilkeää, mutta lopulta myönsi väsyneesti ja näytellyn hajamielisesti:
”Niin, Pansyähän minä.”
A/N: Kertokaa toki pilasinko käsityksenne Draco/Hermione ficeistä