Nimi: BBC! Sherlock: Vaarallinen
Kirjoittaja: Junipher
Beta: ---
Ikäraja: K11
Paritus: Jim/Sherlock
Genre: Draamaa ...
Vastuunvapaus: Ymmärrätte varmasti kuinka tylsää puuhaa olemassaolo tuppaa olemaan. Yritän siis vain viihdyttää itseäni ja myönnän etten omista mitään tai ketään, jonka tunnistatte kuuluvaksi joillekin, minua huomattavasti nerokkaammille. (kiitos ja anteeksi)
AN: Jimlock! ^^ Järkyttävän kiva kirjottaa! Sherlock tosin vähän ooc vaikka en niin tarkoittanut )); Kommentointi luvallista!
Huone kylpi sälekaihtimien läpi suodattuvassa aamuauringon valossa. Se oli haalean keltaista, aivan kuin vaakasuorina keiloina sängylle lankeavat säteet olisivat olleet jollakin kummallisella tavalla
arkoja. Sängyllä makaavan miehen käsi roikkui patjan reunan yli. Peitto oli potkittu epämääräiseksi mytyksi jalkopäähän niin, ettei silmät levollisesti ummessa makaavalla miehellä ollut yllään rihman kiertämää bokserimallisten yöhousujen lisäksi. Tunsiko Jim valonsäteiden lämmittävän kasvojaan? Sitä Sherlock ei kyennyt selvittämään auki jätetyn oven kynnykseltä käsin.
Ihmiset näyttivät hyvin erilaisilta nukkuessaan, kuin valveilla ollessaan. Sherlock Holmes tiesi, että Jim Moriarty oli
vaarallinen. Hän tarkasteli miehen kasvoja, jotka uni oli tehnyt ilmeettömiksi nähden, että sillä hetkellä vaarallisuus oli tiessään. Jäljellä oli vain tyyneys, joka oli tuonut mukanaan jonkinlaisen haavoittuvaisuuden. Se ei sopinut miehelle ollenkaan, ei ainakaan Jimin luonteenlaadun tietävän Sherlockin mielestä. Mutta tunsiko Sherlock Jimiä lainkaan? Pystyikö hän tosiaan väittämään, että pystyi tulkitsemaan ja arvioimaan silmiensä edessä olevan vaarallisen rikollisen käyttäytymistä ja sanomisia.
Ei ainakaan viimeyön perusteella. Ei Sherlock olisi voinut kuvitellakaan, että Jim saattaisi suudella häntä, sillä eiväthän Jimin kaltaiset tienneet mitään hellyydestä. Väärin taas. Jim oli osoittanut hänelle tietävänsä, kuinka mies tehdään hulluksi halusta. Halusta saada tuntea toisen huulet jälleen ihollaan. Siinä tapauksessa Sherlock ei tuntenut itseään lainkaan. Ei hän tiennyt, että saattaisi nauttia pahimman vihollisensa kosketuksesta. Tarkemmin ajatellen Sherlock vihasi Moriartya. Hän ei kerta kaikkiaan voinut sietää sitä miestä, jonka kasvoilla kareili alati pahansuopa virne, jonka terävällä kielellä varustetusta suusta syljetyt sanat satuttivat häntä kaikkein eniten.
Kyllä Sherlock sittenkin rakasti Jimiä. Kuinka hän olisi voinut olla rakastamatta sitä miestä, joka nukkui sängyllä aivan hiljaa, paljas rintakehä rauhallisen hengityksen toimesta kohoillen? Sherlock kulki valoisan huoneen poikki muutamalla askeleella ja vetäytyi Jimin vierelle varoen visusti häiritsemästä tämän unta. Tai ei sittenkään, hän kietoi kätensä miehen ympärille, tunteakseen tämän vartalon lämmön itseään vasten välittämättä siitä, että sai miehen mumisemaan jotakin unissaan. Sherlock sipaisi Jimin kasvoja kädellään, tuntien miehen poskilla kasvavan millin sängen, jota ei vielä aamuyön pikkutunneillakaan ollut olemassa.
"Jim." Nimi maistui edelleen hyvältä hänen suussaan. Kuiskaus sai Jimin raottamaan silmiään, mutta ne pysyivät auki vain hetken. Sherlock laski kiharaisten hiusten peittämän päänsä Jimin rintakehälle tuntien kuinka tämän käsi hakeutui sokeasti silittämään hänen niskaansa. Hän nousi painaakseen Jimin aavistuksen verran raollaan oleville huulille suudelman, mutta Jim väisti kääntämällä päätään.
"Lopeta."
Sherlockin huulilla käväisi hymy, sillä hän tiesi, ettei Jim tarkoittanut sanomaansa. Hän painautui lähemmäs Jimiä niin, että saattoi tuntea tämän hengityksen kasvoillaan, haistamaan eilisen päivän partaveden tuoksun miehen kaulalta. Huulten kosketus oli vain hätäinen hipaisu. Sherlockin niskassa lepäävä kämmen tarttui kovakouraisesti tummiin suortuviin, saaden Sherlockin hengähtämään äkkinäisestä kivusta. Hän kohtasi allaan makaavan Jimin katseen.
"Anna olla Sherlock", miehen ääni oli väritön, lähes kylmä.
Sherlock irvisti, uskaltamatta rimpuilla irti Jimin otteesta. Samat sormet, jotka olivat eilen hyväilleet hänen ihonsa jokaista kohtaa, satuttivat nyt häntä.
"Miksi?" Sherlockin huulet muodostivat yhden sanan.
Jimin suu kaartui irvokkaaseen hymyyn, jonka mielipuolisuutta miehen mustien silmien pilke korosti.
"Olet kuin lapsi Sherlock. Sinä et ymmärrä yhtään mitään rakkaudesta", miehen läpitunkeva tuijotus sai Sherlockin tuntemaan väristyksiä.
Sherlock perääntyi nopeasti pois Jimin läheltä. Mitä hän oli saattanut, edes yhden yön ajan kuvitella omistavansa Jimin? Vasta nyt hän ymmärsi.., ei sillä ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa.
"Hyvä", Jim virnuili ja veti peiton suureleisesti jäntevän vartalonsa peitoksi: "Pysy kaukana ja anna minun nukkua. Olen aivan liian
vaarallinen sinulle."
AN: Kiitos jos luit!