A/N: Tälläinen pätkä löytyi koneelta, en tiedä mitä vuosimallia, mutta edes jotain. Jatkoa kirjoitan, jos kansaa kiinnostaa. Ficci siis kertoo Narcissa Malfoyn (omaa sukua Black) elämästä ja pettymyksistä, mitä tämä on kokenut. JA TÄMÄ ON BETATTU VERSIO, suuria muutoksia ei ole ja virheistä (jos löytyy) valitetaan minulle.
Nimi: Narcissan pettymykset
Kirjoittaja: Tunnelimyyrä
Ikäraja: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre: draama, fluff, het
Paritukset: Narcissa/Lucius, James/Lily
Beta: Mörköliisa, isot kiitokset hänelle ^^
Luku 1.
Pieni, tumma hiuksinen, siro tyttö juoksi ympäri pihaa kädet levällään, hokien olevansa jokin, mikä kuulosti hyvin paljon ’yytitaaviselta’. Lastenhoitajana toimiva noin 16-vuotias Kim ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä pikkuruinen tyttö sillä tarkoitti. ”Yyttitalvinen! Te on yyttitaavinen, ei mikään lentopompotipom!” Tyttö kiljui Kimille ilme kuvastaen suurta pettymystä. Tuo hetki oli Narcissa Arabella Blackille suuri pettymys. Hän oli luullut, että hänen lastenhoitajansa, ikioma lastenhoitaja Kimberly – Kim siis – olisi ymmärtänyt häntä, eikä olisi yrittänyt muuttaa yksisarvista joksikin lentopompeliksi. Mutta ei, Kim ei ymmärtänyt ja Narcissa koki pienen elämänsä ensimmäisen, katkeran makuisen pettymyksen.
Narcissa Black oli tuolloin kolmivuotias tumman, kähärän pehkon omistava tytöntyllerö. Jo kolmivuotiaana hän oli erikoinen tyttö. Hän ei kenties ollut yhtä määräilevä ja päättäväinen, kuin 7-vuotias Bellatrix, tai yhtä ylpeä ja kaunis kuin Andromeda. Saatikka sitten niin hienostunut ja tyttömäinen, mitä hänen äitinsä olisi toivonut, mutta hän osasi taidon kieputtaa ihmisiä sormensa ympärille ja saada hallintansa alaisena olevat ihmiset tottelemaan. Tietenkään ei Cissa taitoa kaikkiin käyttänyt, vain silloin, kun ei edetty hänen säännöillään.
Kun Narcissa oli viidenvanha, hänellä alkoi kotiopetus. Joka ikinen päivä, oli sitten keskiviikko tai sunnuntai, tuli heidän taloonsa vanha, kurttuinen mies opettamaan Cissaa. Joka aamu kahdeksasta ilta viiteen. Cissa oppi hyvin pian, ettei vastaan saanut väittää. Siitä seurasi huutoa ja rähjäämistä, sekä joskus lyönti poskelle. Kun hänen opettajansa ensimmäistä kertaa huusi hänelle, oli itku lähellä. Ennen sitä ei kukaan ollut koskaan lyönyt häntä. Bella oli harjoitellut loitsuja häneen, mutta sitä ei voinut verrata siihen, kun saa lyönnin kasvoihin ja kielletään itkemästä. Jo tuolloin odotettiin sisaruskolmikon nuorimmaiselta kykyä peittää tunteensa, vilauttaa verho tunteiden eteen ja muuttaa kasvot ilmeettömiksi.
Monet kerrat kuitenkin tyttö itki iltaisin Andromedan sängyssä, käpertyen sisarensa vuoteen nurkkaan toivoen pääsevänsä pian kouluun, pois kuivakan, väkivaltaisen kotiopettajan ulottuvilta. Ja monet kerrat perheen kotitonttu, nuori ja hapankaalilta haiseva Oljo, herätti tytön aamuyöllä, jolloin Cissa hiipi hiljaa omaan vuoteeseensa.
Kun Meda tuli koulusta jouluksi kotiin, oli tämä muuttunut aivan toisenlaiseksi. Tyttö muistutti enemmän Bellaa luonteeltaan kuin aiemmin, ja Cissa alkoi pelätä myös Medaa. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, silloin kun Medaa lomalla näkivät. Tämä huiteli ympäri kyliä milloin missäkin ja ties kenen seurassa. Niin hän ainakin Cissalle ja vanhemmillensa sanoi. Koppavasti ja ylevästi käyttäytyvä Meda sai vanhempiensa täyden kunnioituksen muutamassa viikossa.
Päivää ennen paluuta Tylypahkaan Cissa hiipi Medan huoneeseen ja yllätti tytön itkemästä. Hiljaa Meda sanoi pyrkivänsä vain olemaan sukunsa kaltainen, sillä hän ei tahtonut tulla potkituksi pois Blackien suvusta. Vaikka Meda ei sitä myöntänytkään, ymmärsi Cissa, että Meda ei tahtonut olla sellainen, mitä suku tahtoi. Meda pelkäsi olla oma itsensä, pelkoa varjosti uhka tulla potkituksi ulos suvusta.
Medan lähdettyä takaisin Tylypahkaan Cissa tunsi olonsa aina vain epämukavammaksi. Iltaisin hänen odotettiin lukevan kaksi tuntia sukunsa historiaa kiltisti, kuten Meda oli tehnyt, tai sitten vähemmän kiltisti, kuten Bella oli tehnyt. Bella oli repinyt ja polttanut kirjoja, sillä ei tahtonut lukea, ja häipynyt omille teilleen useaksi tunniksi. Bellan palattua kotiin hän joutui puhutteluun, muttei saanut rangaistusta. Cissa yritti tomerasti saada selville, miten Bella siinä onnistui, muttei vieläkään tiennyt.
Kun Narcissa täytti 11, ja nousi ensimmäistä kertaa Tylypahkan pikajunaan, ei hän voinut olla miettimättä, mihin tupaan päätyisi. Entä jos hän joutuisi Korpinkynteen? Tai vielä pahempaa – Rohkelikkoon? Löydettyään tyhjän vaunuosaston, hän raahasi arkkunsa peremmälle ja kävi istumaan ikkunan viereen. Arkkuaan hän ei jaksanut nostaa tavaratelineelle, sillä hän oli pienikokoinen tuolloin. Cissa käpertyi mahdollisimman pieneksi ja tuijotti ulos ikkunasta, missä vanhemmat hyvästelivät ja halasivat lapsiaan. Hän ei voinut olla tuntematta pientä kateuden pistosta rinnassaan. Kaikkia muita oli tullut joku saattamaan, paitsi häntä. Vain hän oli tullut sisariensa seurassa kolmistaan. Heti asemalle päästyään sisaret olivat nähneet ystäviään ja menneet heidän luokseen, hyläten Cissan. Junan nytkähtäessä liikkeelle Cissa tunsi silmäluomiensa painavan ja varovaisesti hän sulki silmänsä ja antoi kiihtyvän junan liikkeiden tuudittaa itsensä uneen.
Narcissa avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Kaukana edessäpäin näkyi kaunis, lasinen linna, joka suorastaan kutsui luokseen. Varovasti Cissa nousi ylös ja lähti kävelemään kohti linnaa. Aina kun hän otti askeleen eteenpäin, tuntui linna astuvan kaksi askelta taaksepäin. Vaikka hän tahtoi luovuttaa, ei hän voinut. Cissa tiesi, että linnassa oli jotakin tärkeää, jotakin, joka hänen oli saatava. Hän juoksi ja juoksi eteenpäin, mutta linna tuntunut lähenevän yhtään. Jossakin vaiheessa – tuntien tai päivien päästä – Cissa luovutti. Hän halusi käpertyä paikalleen ja itkeä. Eikä nyt kukaan voisi tulla häntä kieltämään, sillä missään ei näkynyt yhtään ihmistä. Ei sitten ketään. Cissa kohotti kasvonsa kohti taivasta ja huusi sydämensä pohjasta. Hän tahtoi tästä paikasta pois, takaisin kotiin Medan sänkyyn. Siellä ainakin olisi turvallista..
”Hei, herää, olemme kohta perillä.”