Nimi: Ensi ihastus
Kirjoittaja: Blueraven
Ikäraja: S
Genre: Draama, fluffy (?)
Paritus: Dramione
Vastuunvapaus: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.
Eka ficci, palaute ois kivaa!
Luku 1
Hermione Granger käveli vanhempiensa kanssa kohti King's crossin asemaa. Tänään olisi hänen ensimmäinen päivänsä Tylypahkassa. Hän kiinnitti huomiota ihmisiin, jotka kantoivat suuria matka-arkkuja ja kankailla peitettyjä häkkejä. "Tuolla on laituri 10, äiti. Siellä on se puomi, josta mennään läpi!" Hermione intoili ja juoksi kohti laiturin 10 vieressä olevaa puomia.
"Hermione, odota!" hänen äitinsä huusi, mutta tyttö oli jo kadonnut väkijoukkoon. "Voi ei! Minne hän meni?" rouva Granger hätäili. "Älä panikoi, kulta. Mennään sinne puomille niin löydämme hänet", herra Granger rauhoitteli vaimoaan.
Hermionea alkoi hermostuttaa juuri ennen kun hänen piti juosta päin puomia. Mitä jos hän törmäisi? Hän pudisti päätään ja yritti saada ajatuksen pois mielestään. "Mahdotonta!" hän sanoi kovaa, vahingossa ääneen. Vieressä olevalla penkillä istuvat kaksi naista kääntyivät katsomaan. Hän tunsi punastuvansa, mutta tuijotti takaisin, jolloin naiset lopettivat. Hän otti vauhtia juosten niin kovaa kuin jaksoi kohti laituria 9 3/4.
Hermione rysäytti suoraan päin puomia ja kaatui taaksepäin suoraan päin samoja naisia, jotka olivat tuijottaneet häntä. Naiset katsoivat häntä hetken kuin avaruusolentoa ja jatkoivat matkaa. Häntä tuijottivat nyt monet muutkin. "Ka-kaikki on, öh, aivan hyvin" hän sopersi. Älkää nyt tuijottako, hän ajatteli. Kaikki katsoivat häntä.
"Hän ei ole täällä!" rouva Granger hätääntyi. "Ehkä hän on mennyt laiturille", herra Granger mietti. "Meidän täytyy löytää hänet. Hermione! Hermioneee, missä olet? Entä jos hän on mennyt väärään paikkaan? Mennään etsimään!"
Hermione muisti äkkiä, etteivät hänen vanhempansa olleet tulleet vieläkään. Heidän täytyi olla huolissaan. Tai sitten he vain luulivat, että hän oli jo mennyt laiturille. Varmaan he olettivat niin. Hermione päätti yrittää vielä kerran. Hän käveli tällä kertaa, ettei mahdollisesta törmäyksestä tulisi niin kivuliasta. Hän ei päässyt vieläkään läpi. Hermionea melkein itketti. Hän oli suurella juna-asemalla, hän ei löytänyt vanhempiaan, eikä päässyt läpi puomista. Hänen ohitseen käveli vaaleahiuksinen poika äitinsä kanssa. Poikaa selvästi nauratti, joka suututti Hermionea. Pojan äiti katsoi Hermionea nenänvarttaan pitkin kuin jotakin hyvin inhottavaa otusta. "Törmäilet väärään puomiin", poika huomautti ja jatkoi matkaa äitinsä kanssa. "Ai, öh, okei" Hermione sanoi nolona. Ja tosiaan, kun hän katsoi kylttejä, puomi oli laitureiden 10 ja 11 välissä.
"Odotetaan vielä hetki tässä", ehdotti herra Granger. "Hän kuitenkin yrittää tulla tänne" "Me emme odota hetkeäkään! Meidän tyttäremme... Hermione!" Rouva Granger huokaisi helpottuneena, kun Hermione juoksi heitä kohti. Hän juoksi vastaan ja halasi tyttöä. "Lupaa ettet enää koskaan katoa tuolla tavalla! Me olimme hirveän huolissamme. Mutta sinun junasi lähtee näillä minuuteilla, joten eiköhän sinun ole aika lähteä", hän sanoi ja halasi tytärtään uudestaa. Hermione hyvästeli vanhempansa ja juoksi läpi puomista.
Laituri 9 3/4 oli täynnä noitia ja velhoja. Suurin osa oli vanhempia kuin Hermione, mutta hän näki joukossa myös muita ensiluokkalaisia. Muut koululaiset olivat jo menossa junaan, joka oli saapunut asemalle. Hermione kiirehti junaan, tai yritti kiirehtiä, sillä hän oli jäänyt poislähtevien vanhempien ruuhkaan. Hän ehti juuri ja juuri junaan, jonka vaunuosastot olivat jo täynnä. Hän käveli käytävää ja etsi tyhjiä paikkoja, jonne istua. Hän huomasi yhden vaunuosaston, jossa oli vapaa paikka. Paikalla istui kolme poikaa, kaksi isokokoista ja gorillamaista ja se vaalea poika, jonka Hermione oli nähnyt asemalla. Vaaleahiuksinen poika ja toinen gorilloista katsoivat häntä (toinen gorilla kaivoi nenäänsä). "Öh, muualla on kaikki paikat varattuja, niin tuota, voisinko istua tässä?" Hermione sai sanotuksi. Vaaleahiuksinen poika katsoi häntä ja vastasi: "No, kai sinä voit..."