Kellopelisydän: Strong from the inside, K-11, ficlet

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: K-11
Genre: Action
Fandom: Kellopelisydän
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Vehkan Kellopelisydämestä, maailma on AU ja muu sisältö minun.
Tiivistelmä: Kun epätoivo muuttuu toivoksi

A/N: Ihan hirmu iso kiitos Vehkalle Kellopelisydämen, K-11, kirjoittamisesta nyt ja aina <3 Uusinta versiota en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta koska oon ollut rakastunut Adeleen ja Marrakseen jo ihan pienen ikuisuuden, en vaan inspiraation saadessani voinut olla kirjoittamatta heistä. Inspiraatiota sain TheFatRat & Laura Brehm - We'll Meet Again -kappaleesta. Saattaa olla että Vehka houkutteli minua kirjoittamaan jatkista tän ficletin takana olevasta maailmasta ja tarinasta joten... krhm... stay tuned...

Haasteet:
Taikatoimintaa ja miekkamättöä -haaste

Strong from the inside

Epätoivon väristys kulkee koko kehon lävitse. Jalat pettävät alta kun Adele valahtaa polvilleen, ottaa käsillään vastaan. Miekka kalahtaa kolkosti maahan, vain yksi auringonsäde ehtii heijastua siitä ennen kuin varjo laskeutuu nuoren naisen ylle. Kyyneleet kastelevat posket, olkapäälle tipahtaa kasa limaa. Kun Adele kohottaa katseensa, näkee hän yllään ammottavan kidan.

Aina siihen asti, kunnes valo välähtää ja lävistää lihan, saa punaisena kiiltelevän veren roiskumaan ympäriinsä. Sinisen ja vihreän kirjava, nyt punatahraiseksi muuttunut, lohikäärmeenpoikanen tipahtaa maahan, sätkii hetken ja lakkaa sitten liikkumasta. Adele katsoo ympärilleen, mutta lähdettä taialle ei löydy.

Voisiko se mitenkään olla...? Tyttö katsahtaa miekkaan. Sen terä hohtaa, imee elinvoimaa maata pitkin leviävästä lohikäärmeenverestä. Adele nousee, kävelee muutaman askeleen miekan luo ja koskettaa varovasti sen kahvaa kädellään. Se tuntuu kuumalta, muttei polta hänen kättään. Ei Adelen kättä, ei koskaan. Hän antaa miekan imeä kaiken tarvitsemansa elinvoiman ennen kuin nostaa sen kokonaan, asettaa huotraan ja kääntää katseensa horisonttiin.

Lyon. Lyon. Lyon. Askelten tasainen tahti rummuttaa nimeä Adelen mielessä. Eteenpäin. Aina vain eteenpäin. Tammipuu on tuolla jossain, tämän polun päässä, siellä, minne Adele tiensä taistelee. Siellä, missä Lyon odottaa. Siellä, minne hänen on määrä mennä, suorittaa tehtävä, pelastaa Lyon, pelastaa maailma. Se maailma, joka romahti Lyonin jättäessä hänelle vain miekkansa. Se maailma, joka katoaa jos Lyon lakkaa taistelemasta hänen sydämessään.

[Kelsier]

Kommenttikampanjasta hei!

Pyydettiin valitsemaan jotain Taikatoimintaa ja miekkamättöä -haasteesta ja otin tämän sinun tekstisti. Vehkan alkuperäinen Kellopelisydän ei ole minulle tuttu, mutta maailma tuntui heti tutulta ja tämä tarjosi mukavan sukelluksen siihen. Tykkäsin siitä miten loppu linkittyi otsikkoon ja selitti sitä. Erittäin mainio otsikko!
Alusta minulle tuli mieleen ne TSH:n hämähäkit, jotka ottavat Frodon ja Samin vangiksi. Olikin yllätys, että siellä oli lohikäärme. Kiva fantasiatrope tuo, että miekka kerää voimaa verestä. Tämä on kyllä tosi mielenkiintoinen alku pitemmälle tarinalle, jos aiot sellaisen kirjoittaa.

Kiitos tästä!

-Kel

[Kaarne]

No niin, täällä ollaan viimeinkin! ♥ Haluan ensinnäkin sanoa, että myöhästyminen ei johdu siitä, että en olisi hirveän otettu ja ilahtunut tästä ficistä, vaan pikemminkin päinvastoin: halusin olla edes suunnilleen virkeä ja järkevässä mielentilassa tämän kommentin kirjoittamista varten. Joten! Ehkä se hetki on viimein nyt.  (Siis siinä määrin kuin se on koskaan, mää en ole perusluonteeltani kovin järkevä saati virkeä. )

Ensinnäkin: minusta tässä on tosi kiinnostava idea! Itse rakastan tällaisia kehämäisiä tarinoita (kuten nyt vaikkapa Zeldassa), ja myös Kellopelisydämen hahmoille sopii hyvin tällainen maailma, jossa heidän täytyy taistella tiensä toistensa luo uudelleen ja uudelleen. Siinä on sekä sellaista epätoivoa (aivan kuten tiivistelmäkin jo paljastaa), mutta myös päättäväisyyttä, ja olitkin saanut hienosti tavoitettua tuon Adelen itsepäisyyden, koska sitä hän toden totta on. Muutenkin pidin siitä, että kaiken kaaoksen ja taistelun keskellä hänellä pysyi määränpää kirkkaana mielessä, ja hän pyrki sitä kohti.

Tykkään myös siitä, että tässä hypätään suoraan toimintaan ja tapahtumien keskelle sen kummempia selittelemättä. Joitakin lukijoita se saattaa ehkä hämmentää, mutta minusta oli mukavaa vaihtelua päästä suoraan taistelun tuoksinaan. Lohikäärmeitä! Maagisia miekkoja! Verta! Limaa ja ammottavia kitoja, välähtäviä valoja. Taikuutta! Eli juuri kaikkea sitä, mitä tuossa miekkamättöhaasteessa toivottiinkin olevan.  Ah.

Kielenkäyttö oli sujuvaa ja tunnelma läpi tekstin niin tiivis, että kyllä syke nousi. Ja tietenkin sitä on pakko toivoa, että Adele ja Lyon pääsevät toistensa luo ja ennemmin tai myöhemmin selviävät voitokkaina, koska kyllä he sen ansaitsevat. ♥ Menenpä nyt kuuntelemaan myös omaksi inspiraatiokseni tuon biisin taas kerran. (Lisäsin sen jo viralliselle Adele/Lyon -soittolistallenikin, koska onhan se nyt hyvä.)

Kiitos hurjasti kun kirjoitit tämän, se ilahdutti ensimmäisellä lukukerralla ja ilahduttaa edelleen. ♥ Mahdollista jatkoa odotellessa, olet paras!