Kirjoittaja Aihe: Sairaanfuckingkipeenraastavaa [K-11] D/Herm, drama, angst, songfic  (Luettu 2379 kertaa)

jjemsie

  • ***
  • Viestejä: 273
Title: Sairaanfuckingkipeenraastavaa
Author: jennimur
Rating: K-11
Pairing: Draco/Hermione alussa, myöhemmin jotain pientä muuta
Genre: drama, angst
Summary: Dracon työtapaaminen alkaa herättää epäilyksiä Hermionessa ja vanhat muistot nousevat pintaan. Pystyykö Hermione luottamaan Dracoon, vai lähteelö hän ottamaan asiasta selvää?
Warnings: Ehkä aavistuksen OC-Hermione
Disclaimer: En omista hahmoja, en saa tästä rahaa, ihan omaksi huviksi kirjoittelen, Rowlingille kaikki kunnia koko taikamaailmasta sun muusta.

A/N: Tää on ollu kesken jo vähän pidemmän aikaa, on vaan ollu nyt koulussa niin kiirettä että ei oikein oo ollu aikaa tehä tätä. Mutta nyt siis tämä on kuitenkin valmis. Käytin ensin pohjana Nylon Beatin biisiä Sairaanfuckingkipeenraastavaa ja nyt tästä sulkeutuikin songfic. Ei kai siinä mitään. Oli taas hieman mielikuvitukseton päivä ja en keksinyt parempaa nimeä. Kommentteja otan tietysti mielelläni vastaan.



Sairaanfuckingkipeenraastavaa

"Kulta, koittaisit nyt ymmärtää", vaaleahiuksinen mies aneli ja katsoi osin anovana ja osin turhautuneena naiseen, joka katsoi miestä vakavana kädet lantiolla puolustuksen eleenä.
"Draco, ei. Minä pysyn kannassani. Jos nyt lähdet, sinulla ei ole takaisin tulemista", nainen sanoi rauhallisella äänellä, vaikka siitä kuulsi sanaton anomus jäämisestä, nainen ei olisi halunnut miehen lähtevän kokonaan pois, mutta muuta keinoa ei ollut. Hän ei halunnut kokea samaa uudestaan, kuin mitä hän oli joutunut käymään läpi vasta vähän aikaa sitten. Haavat eivät olleet parantuneet.
"Hermione!" Dracoksi kutsuttu mies huusi järkyttyneenä. "Se on työtapaaminen, se ratkaisee sen sopimuksen, josta voi olla kiinni elinikäinen menestys!"
"Juuri tuon saman sanoit viimekin kerralla!" Hermione huusi puolestaan ja pysäytti muistojen virran, joka pyrki kostuttamaan hänen silmänsä ja murentamaan puolustuksensa.
"Kulta, se on totta. Se ei tapahdu uudestaan. Sinä tiedät sen", Draco sanoi ja astui askeleen lähemmäs. Hermione harppasi askeleen kauemmas. Hän oli pettynyt. Äärimmäisen pettynyt. Hän tiesi, että tämä yhteistyökumppani oli nainen, kaunis ja nuori nainen, jota vuodet eivät olleet koetelleet niin kovakouraisesti kuin esimerkiksi Hermionea itseään. Ja hän tiesi viime tapauksen olleen täsmälleen samanlainen. Blondi, pitkä, minihameessa keikistelevä ja tyhmää näyttelevä nainen. Paljon kauniimpi nainen kuin mitä hän koki itsensä olevan.
"Ei, en tiedä", Hermione pakottautui sanomaan, vaikka sanat meinasivat juuttua hänen kurkkuunsa. Hän olisi halunnut uskoa miehensä vilpittömyyteen ja sanoihin, joita tämä lausui lipevästi suustaan, aivan kuin isänsä. Hermione katsoi Dracoa silmiin ja teki selväksi, että hän ei luovuttaisi. Hän ei antaisi sen saman tapahtua uudestaan.
"Minun on pakko", mies sanoi ja antoi ryhtinsä valahtaa.
"Ei ole", Hermione sanoi tunteeton naamio kasvoillaan. Hän tiesi jo hävinneensä, Dracon ei tarvinnut sanoa enää mitään. Pahoitteleva katse oli kuin myrkkyä Hermionelle. Hän kääntyi ja käveli portaat ylös mahdollisimman ylväästi, itsehillintänsä viimeisistä rippeistä roikkuen.
Vaimea poksahdus jäi kaikumaan suuren omakotitalon yksinäisyyteen, Hermionen surua heijastaen.

Kerro mulle miksi teit sen, etkö voinut vastustaa? Jäitkö kanssa jonkun muun, päätyikö se halailuun?

Huone oli kuin mikä tahansa muu makuuhuone. Suuri ja sopivan upottava parisänky, muutama hylly ja yhtenäinen värikokonaisuus loivat arvokkaan tunnelman, jonka kuitenkin rikkoi Hermione, joka istui suuressa nojatuolissa polvet rintaansa vasten vedettyinä. Hän puri huultaan ja keinutti itseään edestakaisin, mutta hän ei itkenyt. Viime kerrasta hän oli oppinut, että niin ei saanut tehdä. Piti olla vahva. Se oli vain yksi mies suuressa meressä, jos niikseen kävi, hän löytäisi kyllä toisen, paremman ja sellaisen, johon voisi luottaa täysin. Ron olisi ollut yksi... Hermione sulki silmänsä ja hengitti syvään. Hän ei saanut itkeä, ei. Hän oli itkenyt tarpeeksi ja oppinut siten, että itkemisellä ei saavuttanut mitään. Se ol turhaa ja aikaavievää puuhaa. Hermione inhosi itkeä.

Hän nousi ylös ja yritti olla kuvittelematta Dracoa sängyssä sen naisen kanssa. Silti kuviteltu kohtaus pöyri hänen päässään ja sai hänet levottomaksi. Mitä, jos heillä ei olisikaan mitään? Entä jos Draco todella meni vain työtapaamiseen? Hermione puri huultaan lujasti ja mietti. Voisiko hän mennä tarkistamaan asian? Kyllä. Hermione keksi sen. Hän voisi samantien mennä katsomaan, tapahtuisiko niiden kahden välillä mitään, tapaaminenhan oli julkisella paikalla. Tai, melkein julkisella. Hermione muisteli kyseessä olevan erään hienon jästihotellin baari, jossa sai halutessaan tavata yksityisesti. Se ei Hermionea haittaisi. Hän oli kuitenkin noita.

Hermione säntäsi vaatekaapilleen ja penkoi sieltä vaattekerran, jonka oli joskus saanut, mutta jota ei ollut käyttänyt. Hän ei vain pitänyt mustia pillifarkkuja ja pitkänmallista, avokaulaista paitaa itsellensä sopivina. Hän kuitenkin veti vaatteet ylleen ja siirtyi sitten vessaan, pesi meikit pois ja mietti seuraavaa siirtoa. Hiukset olisivat ehdottomasti paljastavat, kuten myös silmät, ehkä jopa hajuvesikin. Hermione taikoi itselleen lyhyet mustat hiukset, silmät muuttivat väriään sinisiksi, ne sopivat paidan tumman sinen kanssa yhteen loistavasti.

Hermione suorastaan juoksi meikkipöytänsä eteen ja kaivoi meikkilaukkunsa pohjalta mustan kajaalin, joka oli miltei käyttämätön. Hän rajasi silmänsä vahvalla mustalla, muuten hän laittoi meikkiä kuten aina ennenkin, hennon huulipunan hän kuitenkin jätti pois. Hän tarkasteli lopputulosta peilistä ja otti vielä käteensä muotovaahtoa ja sen avulla pöyhi uusia hiuksiaan peikkotyylisiksi. Hän lisäsi vielä täydestä hajuvesipullosta hajuvettä, jota ei ollut käyttänyt koskaan aikaisemmin. Se, kuten vaatteetkin oli lahjaksi saatu. Hermione tiesi, että hänen normaalit kenkänsä eivät olisi sopineet hänen uuteen ulkonäköönsä, joten hän päätti muuttaa hieman vanhojen kenkiensä ulkonäköä. Hyvin pian hän oli melko stereotypinen nuori, vaikkakin hänen kasvonpiirteensä olivat yhä samat. Hermione korjasi asian mitä pikimmiten, vaikka tiesi, että se ei todellakaan ollut järkevää, loitsu olisi voinut mennä pilalle ties kuinka monella tavalla. Se oli kuitenkin pienin hänen senhetkisistä murheistaan.

Pian Hermione olisi todellakin voinut mennä läpi teinistä. Mutta hän oli unohtanut, että hänen piti mennä baariin vakoilemaan. Turhautuneena hän puristi kätensä nyrkkiin ja ennen kuin itse tajusi, iski hän nyrkkinsä seinään, joka ei antanut periksi. Hänen rystysensä aukesivat monesta kohtaa, hän tunsi sykkeen, kun veri alkoi purkautua haavoista. Välittämättä kivusta hän muotoili kasvojaan vielä uudemman kerran ja näytti sen jälkeen omasta mielestään naurettavalta. Hän oli kuin kolmekymppinen teini. Hermionea hävetti jo valmiiksi mennä tilaamaan tiskiltä mitään, mutta hän nieli häpeänsä ja muisteli paikkaa, jossa tiesi hotellin sijaitsevan. Se oli lähellä hänen entistä kotiaan, joten hän tiesi suunnilleen minne olisi turvallista ilmiintyä. Hän ajatteli erään sivukujan lehtiroskista ja keskittyi ilmiintymään sinne.

* * *

Kun puristava tunne oli lakannut ja Hermione alkoi tuntea olonsa taas normaaliksi, hän tajusi, että roskakorissa haisi. Hengitystään pidättäen hän potkaisi kannen auki ja hyppäsi ketterästi ulos sieltä. Osa lehdistä oli homeessa vesisateen vuoksi. Hän varmisti, että kiireessä sujauttamansa rahat, avaimet ja puhelin olivat mukana. Muutamalla mutisten lausutulla loitsulla hän myös korjasi kätensä. Hän paukautti kannen kiinni ja lähti harppomaan kohti hotellia. Nyt hänen mielessään pyöri vain yksi ajatus. Miksi ihmeessä hän ei ollut ottanut takkia?

Ajatus haihtui kuitenkin siinä samassa kun hän astui hotellin lämpöisyyttä hohkaavaan aulaan. Hermione käveli tyynesti hotellin aulasta suoraan suuntaan, jossa hän oletti baarin sijaitsevan. Hän joutui etsimään sitä pitkän tovin, aivan liian pitkän ajan hänen mielestään. Silti hän oli siellä. Seisomassa baarin ovella ehkä aavistuksen eksyneen oloisena ja pälyilemässä ympärilleen. Baarissa oli ihmisiä kiitettävän paljon, sieltä ei välttämättä aivan heti Dracoa löytyisi. Hermione asteli baaritiskille ja tilasi viskin, baarimikko ei edes vilkaissut häneen kahdesti. Viskilasi kädessään hän vilkuili ihmisiä sivusilmällä. Kului muutama minuutti, kun hän viimein huomasi Dracon, joka istui aivan kiinni siinä blondissa, käsi tämän olalla.

Pettymys tulvahti häneen aallon lailla. Hän ei halunnut uskoa sitä todeksi. Molemmat heistä olivat muodollisesti pukeutuneita, mitä nyt naisella oli turhan avara kaula-aukko. Hermionen teki mieli mennä naisen eteen ja heittää viskit tämän naamalle, huutaa kaikki se tuska ulos, joka nyt koversi hänen sydämestään onttoa kuorta. Hän kovetti itsensä. Nyt hän ei todellakaan itkisi. Ei, hän ei voisi. Hermione vilkaisi kihlasormusta vasemmassa nimettömässään. Se oli kaikessa vaatimattomuudessaan kaunis. Hermione joi viskinsä loppuun yhdella huikalla ja tilasi toisen. Tätä hän ei kestäisi ilman mitään rauhoittavaa tekijää.

Nainen Dracon vieressä hieroi kevyesti säärellään Dracon säärtä, naisen käsi leikki Dracon kauluspaidan kauluksella ja Hermione istui paikallaan kuin seipään nielleenä. Hän halusi todisteen uskottomuudesta. Vaikka he istuivatkin lähekkäin, ei sitä voinut laskea pettämiseksi. Hermione yritti olla mahdollisimman huomaamaton ja välttää suoraa katsekontaktia. Dracon katse haravoi tilaa aika-ajoin, mutta hänen katseensa ei kertaakaan palannut Hermionen kohdalle. Valeasu oli täydellinen. Hermione halusi kuulla heidän puheensa. Hän käveli viereiseen loosiin ja otti taskustaan kaukokorvan, jota oli ajatellut tarvitsevansa. Hän laittoi sen narun menemään loosin erottavan seinän pienestä raosta ja keskittyi kuuntelemaan.
"Kuten varmasti tiedät Cherry, tämä sopimus olisi erittäin edullinen meidän molempien kannalta", Draco sanoi ja Hermione oli lähellä oksentaa Dracon äänensävyn vuoksi. Ehkä myös naisen nimestä. Cherry. Eikö lutkamaisempaa nimeä voinut lutkalle keksiä? Eipä varmaankaan.
"Niin. Niin se todellakin olisi, Draco", Cherry kihersi ja kuului vaihtavan asentoa. Hermione olisi todellakin halunnut nähdä, mitä oli tapahtumassa, kuinka lähellä Cherry oli hänen kihlattuaan, tulevaa aviomiestaään. Hermione ei kuullut enää kuin vain supinaa, Cherry kaiketi kuiskasi jotain Dracon korvaan. Hän sai vain vaivoin pidettyä raivonkyyneleet silmissään. Mitä ihmettä hän oli tehnyt ansaitakseen sen? Mitä niin pahaa hän oli tehnyt?
"Pitäisiköhän meidän lähteä hieromaan tätä... sopimusta jonnekin muualle?" Draco kysyi ja Hermione tunnisti äänensävyn. Sitä samaa mies oli käyttänyt häneen niin monta kertaa aikaisemmin, eikä Hermionelle tosiaankaan käynyt epäselväksi mitä tulevan piti. Kuin sähköiskun saaneena Hermione irroitti otteensa kaukokorvasta ja laittoi sen taskuunsa. Hän oli kuullut aivan tarpeeksi. Ihan kuin kuuleminen ei olisi ollut jo tarpeeksi, Cherry ja Draco kävelivät hänen ohitsensa. Dracon käsi oli Cherryn takapuolella lähes omistavasti, mutta sitäkin omistavammin oli Cherryn käsi Dracon ympärillä. He suutelivat juuri, kun kulkivat Hermionen loosin ohitse. Kumpikaan ei nähnyt häntä.

Iskit sydämeen sen veitsen, jolla haaveet hajoaa. Näinkö teidän lähtevän? Tahdoitko sä enemmän?

Hermionesta tuntui siltä, kuin häneltä olisi viety pois kaikki. Unelmat, elämä, toiveet, aivan kaikki. Mitään ei jätetty. Vain hän ja hänen elämänsä rauniot, jotka tuntuivat vieläkin levittävän tappavaa häkää ympärilleen palon jäljiltä. Hermione joutui hautaamaan kaikki lapselliset unelmat naimisiinmenosta ja lapsista, hän oli tosissaan uskonut Dracon muuttuneen. Miksi ihmeessä hän oli mennyt antamaan anteeksi edellisen pettämisen, miksi hän ei ollut tajunnut, että Draco tekisi sen varmasti uudelleen. Hän oli kääntänyt toisen poskensa ja saanut siihenkin kipakan korvapuustin. Hermione nieleskeli kyyneleitä ja yritti hengittää tasaisesti. Hän odotti muutaman minuutin ja juoksi sitten ulos hotellista, ulos siitä paikasta, jossa hänen entinen tuleva avioimehensä ja joku lutka naivat. Hermione juoksi samalle sivukujalle ja ilmiintyi ainoaan paikkaan, jossa tiesi saavansa olla täysin rauhassa. Harryn ja Ginnyn luokse.

Hän koputti oveen rivakasti, vaikka tiesi kellon olevan paljon. Kyllä he ymmärtäisivät. Olisi ollut ovikellokin, mutta hän ei halunnut herättää lapsia. Hän näki oven lasi-ikkunan kautta valon syttyvän eteiseen ja aamutakissa olevan Ginnyn avatessa oven hänen teki mieli heittäytyä ystävänsä kaulaan.
"Anteeksi, mutta kuka sinä olet?" Ginny kysi ja Hermionen suu loksahti auki.
"Se olen minä, Hermione", hän sanoi äänensävyllä, joka antoi olettaa, että Ginnyllä ei olisi välttämättä kaikki kotona.
"Sinä olet varmasti erehtynyt talosta", Ginny sanoi ja Harry tuli vaimonsa taakse ihmetyksestä kielivä katse kasvoillaan. Hermione huokaisi ja meinasi vetäistä hiuksensa pois, mutta huomasi, että niitä ei ollutkaan. Tietysti Harry ja Ginny eivät tunnistaneet häntä. Hermione otti sauvansa ja mursi loitsut, jotka muuttivat hänen ulkonäkönsä.
"Hermione!" Harry huudahti ja viittoi häntä tulemaan sisälle.
"Etkö aio tarkistaa, että minä todellakin olen minä?" Hermione kysyi varsin tietoisena turvaohjeista. Vaikka Voldemort olikin kukistunut, oli mahdollista, että joku kuolonsyöjistä päättäisi tulla yllätysvisiitille.
"Ai niin. No, tuolla sinä viimeistään paljastit olevasi oma itsesi", Harry sanoi naurahtaen. Hermione olisi voinut jossain muussa tilanteessa naurahtaa myös, mutta ei siinä. Hän riisui kenkänsä ja lähti kävelemään pariskunnan perässä olohuoneeseen. Juuri kun he olivat istuutuneet tummanpunaisille sohville, alkoi yläkerrasta kuulua lapsen huutoa.
"Minä menen, te varmaankin haluatte puhua", Harry sanoi ja laski kätensä Ginnyn olalle, sillä tämä oli juuri ollut nousemassa ylös. Hermione nyökkäsi kiitollisena ja odotti että Harry oli kadonnut yläkerran portaisiin.

"Mitä on tapahtunut?" Ginny kysyi huolestuneena. Hermione puri ensin huultaan, hän ei ollut varma kuinka kertoisi sen. Kaikki olivat varoittaneet häntä, mutta hän oli ollut sokaistunut. Se ensihuuma oli vienyt hänet mukanaan, se oli kaiketi ottanut Draconkin aluksi, he olivat olleet niin onnellisia ja siirappisia, jokainen päivä oli ollut täydellinen. Heidän muutettua yhteiseen kotiin arki alkoi raastaa heidän onneaan ja vasta kuukausi heidän yhteenmuutostaan ja kolme viikkoa kihlauksesta oli Draco pettänyt häntä ensimmäisen kerran. Draco oli näytellyt osansa hyvin, hän muka katui ja antoi taas Hermionen tuntea olonsa hyväksi, rakastetuksi. Pala heidän alkuajan onneaan oli taas saavutettu. Kolme kuukautta meni taas hyvin, mutta nyt... Nyt hän ei enää voisi antaa anteeksi. Hän ei käsittänyt mitä niillä muilla oli, mutta hänellä ei ollut. Isommat rinnat? Parempi vartalo? Hermione tunsi olevansa pelkkää pohjasakkaa, arvoton. Hermione kokosi itsensä muistoista ja valmistautui kertomaan Ginnylle.
"Draco petti minua. Varmaan tälläkin hetkellä hän on pettämässä", hänen äänensä oli koruton, mustavalkoinen vailla sävyjä. Hänen ei edes tehnyt mieli itkeä.
"Oletko varma?" Ginny kysyi huolestuneena ja Hermione nyökkäsi. Joskus aikaisemmin hän oli luullut Dracon pettävän, vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Lopulta koko juttu oli saanut hänet nauramaan ja hän oli päättänyt luottaa Dracoon.
"Minä näin", Hermione sanoi ja Ginny siirtyi toiselta sohvalta hänen viereensä istumaan ja halasi häntä.
"Olen pahoillani", Ginny kuiskasi ja Hermione tiesi että hän tarkoitti sitä todella.
"Oma vikanihan se oli. Oli riski edes rakastua Malfoyhin, vielä suurempi riski oli antaa hänelle anteeksi ensimmäinen pettäminen", Hermione totesi ja katsoi mitään näkemättä eteensä. Hän ei edes pitänyt riskien ottamisesta, hän inhosi sitä. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt poikkeuksen ja toiminut periaatteitaan vastaan ja mitä hän sai palkaksi? Särkyneen sydämen ja tuskaa.
"Et saa syyttää itseäsi", Ginny sanoi tiukasti. Hermione katsoi Ginnyn punaisia hiuksia ja valtava ikävä valtasi hänet. Hän puri huultaan jottei itkisi.
"Minulla on ikävä Ronia", hän sanoi hetken mielijohteesta.
"Niin minullakin. Pitää toivoa, että hän on jossain paremmassa paikassa", Ginny kuiskasi äänellä, joka oli lähellä särkyä. Se kaikui hiljaisuudessa, Harry oli saanut vauvan hiljaiseksi. Hermione tiesi, että hänessä ja Ginnyssä oli paljon samaa. Kumpikaan heistä ei itkenyt mielellään, eikä näyttänyt heikkouttaan. Ginny oli ollut sellainen aina, Hermione taas oli kovettunut vuosien saatossa, erityisesti Ronin kuolema oli vaikuttanut siihen paljon, vaikkei Hermione sitä muille myöntänytkään.

Hiljaisuus, joka vallitsi levollisena ja turvallisen oloisena rikkoutui, kun Harry kolisteli portaat alas ehkä jopa tarpeettoman kovaa, oli selvä, että hän halusi ilmoittaa tulostaan, jotta naiset ehtisivät sopivasti vaieta. Hermione arvosti elettä, vaikka se ei ollutkaan millään lailla hienovarainen. Hermione korjasi ryhtinsä ja palautti kasvoillensa sen saman ilmeen, joka tuli automaattisesti - kasvolihakset olivat tottuneet siihen. Hänen ilmeensä oli jollain tapaa hymy ja jotenkin kohteliaan välinpitämätön. Hän oli tottunut käyttämään ilmettä usein, niin monet ihmiset olivat joskus tulleet ilmoittamaan osanottonsa, että Hermione ei ollut kestänyt sitä ja hänelle oli muotoutunut tapa peittää tunteensa sillä naamiolla, joka todellakin verhosi hyvin.
"Ginny, pääsisitkö huomenna minun luokseni jos pidettäisiin tyttöjen ilta? Kutsuttaisiin vaikka muutama tuttu rohkelikosta, ja vaikka Luna sekä ehkä muutama muu lisäksi", Hermione ehdotti ja alkoi jo suunnitella asiaa täyttä päätä. He voisivat hankkia juomista, hän voisi tehdä jotain hyvää ruokaa, illasta tulisi varmasti hauska.
"Kyllä, tietenkin", Ginny sanoi ja näytti piristyvän silminnähden juuri kun Harry saapui huoneeseen.

"Mitä nyt?" Harry kysyi pysähtyen kesken askeleen. Hermione käänsi päänsä hitaasti Ginnyn suuntaan, he katsoivat toisiaan hieman kärsivästi ja osittain kysyvästikin.
"Mitä mitä nyt?" Hermione kysyi ja katsoi kun Harry istui nojatuolille hiuksiaan haroen. Hänen hymynsä alkoi muuttua aidommaksi kun hän katseli vanhaa ystäväänsä, joka oli nyt jo kasvanut aikuiseksi, häntä ei ollut enää tunnistaa samaksi Harryksi, joka tuskaili koulussa tyttöjen takia.
"Te näytätte iloisilta." Harry puhui hitaasti, aivan kuin Hermione ja Ginny olisivat olleet jollain tasolla jälkeenjääneitä.
"Niin? Onko siinä jotain outoa?" Ginny kysyi, eikä tajunnut ollenkaan sitä, mitä Harry ajoi takaa.
"No ei, minä vain ajattelin..." Harry kaarteli, eikä selvästikään halunnut sanoa ajatuksiaan ääneen. Hermione arvasi heti mistä oli kyse. Harry tiesi, että hän oli tullessaan ollut surullinen ja täysin sekaisin, Harry luuli tietysti, että se oli jotain vakavaa, mutta ei kehdannut kysyä.
"Parempi ettet ajattele", Ginny tokaisi kipakasti ja Hermione nousi ylös.
"Minä taidan tästä lähteä, pitää valmistella huomista."
"Selvä, nähdään huomenna. Pitääkö minun muuten tuoda jotain?"
"Ei tarvitse. Nähdään Harry!"

* * *

Tuttu tuoksu iski Hermionea vastaan kun hän avasi kotioven. Hän huomasi, että kukaan ei ollut käynyt siellä. Hän ei ollut varma oliko asia hyvä vai paha. Toisaalta hän halusi Dracon tulevan ja toisaalta hän toivoi miehen pystvän jossain todella kaukana. Hermione kulki eteishallin läpi laittamatta valoja päälle, hän heitti takkinsa sohvalle ja käveli vanhasta tottumuksesta ja taitavasti pimeästä huolimatta huonekaluja väistellen makuuhuoneeseen, lysähti sitten sängylle kengät yhä jalassa ja antoi itsensä vaipua jo tuttuun itsesääliin. Miksi kaiken piti mennä juuri niin? Hän antoi itsensä vaipua haavekuviin, jossa hänellä ja Dracolla oli yhteinen lapsi, kaunis, vaaleahiuksinen tyttö. Hermione kuvitteli itsensä kauniiseen häämekkoon ja heidät kirkkoon. Sitä mukaa kun haavekuvat tulivat hänen mieleensä, hän kuvitteli kumittavansa niitä pois kuin väärinkirjoitettua tekstiä vihkosta. Ne olivat turhia, ne olivat vääriä. Ne kuului poistaa.

* * *

Sua ei tuonut viime yökään ikäväänkö yksin jään? Annoin sulle rakkauden jonka otit pettäen.

Hermione heräsi omia aikojaan ja vilkaisi samantien kelloa, vaikka hän tuskin näki sitä unenpöpperöisiltä silmiltään. Kello näytti kahdeksaa oli seitsemää. Hermione muisti heti tyttöjen illan ja nousi rivakasti ylös. Hän vilkaisi peiliin viilettäessään kirjoituspöydälle, mutta pysähtyi kuin seinään. Hän näytti kamalalta. Vaatteet eivät sopineet hänelle ollenkaan, kajaali oli levinnyt hänen poskilleen ja hiukset olivat sotkussa. Hän näytti järkyttävältä.

Hän päätti mennä suihkuun ennen kirjeiden laittamista. Hän tiesi, että oli tyhmää kutsua ketään niin lyhyellä varoitusajalla, mutta hän tarvitsi juuri silloin enemmän muiden seuraa kuin koskaan. Hiukset pompulalla päälaelle vedettyinä hän käveli pöydän ääreen ja istahti penkille. Kylmä puu tuntui inhottavalta hänen puoliksi paljaiden reisiensä alla, hänen yllään oli vain pyyhe. Hän kirjoitti nopeasti pergamentille viisi identtistä viestiä, jotka hän sitten kävi sitomassa pöllöjen jalkoihin, jotka lähtivät samantien matkaan. Hermione kiitti onneaan. Talossa oli monia pöllöjä, ainakin seitsemän, ja niille oli varattu minipöllöllä, joka sijaitsi melko korkealla ullakkokerroksessa.

Laitettuaan viestit matkaan, Hermione käveli keittiöön ja otti muutaman kurkkuviipaleen ja alkoi samalla suunnitella ruokaa. Hän kirjoitti listan, joka sisälsi katkarapuja, simpukoita, pääasiassa mereneläviä. Hänen listastaan tuli pitkä. Todella pitkä. Ja hänen arvioidessaan hintaa, hän kauhistui. Hinta nousi taivaisiin. Se oli ainakin kuusi kertaa sen, minkä normaalin aterian ainekset kustansivat. Valittämättä siitä Hermione jätti listan pöydälle, kävi vaihtamassa vaatteet, kuivasi hiuksensa ja laittoi ne muutamalla näppärällä loitsulla ja otti vielä käsilaukkunsa ja sujautti varsin pitkän listan sinne.

Hermionen onneksi kaupassa ei juurikaan ollut ruuhkaa, hän oli päättänyt tehdä ruoan osittain jästi- ja velhomenetelmillä. Hän työnsi ostoskärryjä rauhallisesti eteenpäin ja valikoi kaikessa rauhassa tuotteiden joukosta omasta mielestään parhaimmat. Hänellä ei juurikaan ollut tuttuja jästimaailmassa, hän oli täysipäiväinen noita. Eikä hänellä muutenkaan paljon ystäviä jästimaailmassa ollut ollut, hän oli viihtynyt omissa oloissaan. Hän nyt ei vain ollut seurallinen ja avoin.

Hermionen tultua kotiin kaikki olivat jo vastanneet. Häntä harmitti suunnattomasti se, että Luna kirjoitti ettei pääse tulemaan, hän olisi todellakin halunnut tutustua Lunaan hieman paremmin. Hermione tiesi, että oli joskus aikaisemmin ollut hieman liian ilkeä ja ankara Lunalle. Vain Ginny, Lavender ja Parvati kirjoittivat pääsevänsä. He juhlisivat siis rohkelikkoporukalla. Hermione alkoi innosta loistaen suunnitella alkupaloja ja kattausta, hän oli sysännyt Dracon taka-alalle tietäen, että joutuisi myöhemmin käsittelemään asian itsekseen. Muiden tuloon oli vielä muutama tunti, Hermione teki ensin salaatin ja sen jälkeen muita pikkujuttuja. Ruoan tekemistä oli turha vielä aloittaa, sillä se olisi vain ehtinyt kylmetä.

Aika kului kuitenkin nopeaan ja pian Hermione antoi itselleen luvan aloittaa ruoan tekemisen. Hän oli erittäin tarkka, hän ei antanut otteensa lipsua, kaiken piti onnistua täydellisesti. Hän ei antanut keittiötaikojensa osaamisen lannistaa. Hän piti ajatuksensa vain ruoassa, hän ei antanut niiden lipsua lähellekään Dracoa. Hermione tiesi, että hän joutuisi vielä kohtaamaan Dracon, ehkä jopa pian. Hän ei ollut varma oliko hän valmis siihen. Totuus oli raapaissut jostain syvältä, hän oli syvällä toivonut menneensä turhaan hotelliin, mutta ei. Ehkä siinä jutussa juuri se hotelli tapaamispaikkana oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Dracolla kun ei ollut ollut hotellitapaamisia edellisen pettämiskerran. Ei koskaan ennen kuin nyt. Hermione mietti vain ohikiitävän hetken ajan missä Draco voisi olla. Hän vakuutti itselleen, että sillä ei ollut väliä, Draco oli alhainen nilkki ja saisi tukehtua omaan tekopyhyyteensä.

* * *

Kello alkoi olla jo lähellä sovittua ajankohtaa eikä ketään näkynyt. Hermione oli laittautunut, ruoka oli juuri otettu uunista ja täysi punaviinipullo oli pöydällä lasien vieressä odottamassa avaamista. Hän väänteli käsiään ja käveli edestakaisin asunnossa, jonka jokainen esine yritti iskeä muistolla hänen kovaa kilpeään vastaan, joka ei antanut periksi. Hän oli päättänyt pysyä vahvana. Nyt oli aika pitää hauskaa. Kello tikitti eteenpäin, se tuntui matelevan tahallaan, sekuntiviisari jumitti aivan varmasti samalla kohtaa. Odotus alkoi melko pian täyttyä turhautuneisuudella. He olivat luvanneet tulla. Ginnyn hän nyt ainakin oli odottanut tulevan, tämähän oli ollut niin innoissaan asiasta eilen. Kun Hermione oli istunut sohvalle ja puristanut kätensä nyrkkiin torjuakseen turhautumisen hän vilkaisi kelloon. He olivat jo paljon myöhässä. Todellakin paljon. Puoli tuntia. Ennen yksikään kutsutuista ei ollut myöhästynyt varttia pidempään ilmoittamatta. Kai heidän nyt edes olisi pitänyt ilmoittaa, jos he eivät pääsisi. Ja hän kun luuli että rohkelikkoihin voi luottaa.

Viime tippaan viini juodaan rööki ainut palaa tuhkaan tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa. Epäilykseen kaikki loppuu, vaikka aloin sinuun tottuu, tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa.

Tunti myöhemmin Hermione oli menettänyt toivonsa täysin. Ginny sentään oli soittanut että Albus oli sairastunut, hänen piti jäädä vahtimaan poikaa. Sen hän kyllä vielä ymmärsi, mutta entä muut. Hän oli luullut heitä ystäviksi joihin todellakin voi luottaa. Miten pahasti hän olikaan erehtynyt. Hermionen valitsema mekko oli nyt rypistynyt, sillä välillä hänen teki mieli ottaa jokin maljakko ja paiskata se seinään, hän esti itsensä vain puristamalla kätensä nyrkkiin ja mekko joutui olemaan se, joka pitää nyrkit suunnilleen paikoillaan. Ahdistus ja turhautuneisuus olivat tunteita, joita Hermione vältteli kaikkensa mukaan. Hän oli silloin heikoimmillaan, hänen teki mieli huutaa kaikki se tuska ja raivo pois ja itkeä, lyyhistyä lattialle ja vain olla, unohtaa maailma. Hermione sulki silmänsä ja rauhoitti itsensä näennäisesti. Hän nousi ylös ja käveli yläkertaan otti laukkunsa ja palasi autioon olohuoneeseen. Hän muisti kaikki Dracon valitukset hänen satunnaisesta paheestaan - nyt häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa miehen valitukset. Tapetit saisivat aivan rauhassa muuttua keltaisiksi, sohvaan saisi tulla reikiä, tuhka saisi tahrata kalliit kankaat, Hermione ei välittänyt enää. Hän otti tupakka-askin ja sytyttimen, sen jälkeen hän kurotti kohti Narcissan antamaa kristallinkirkaista koristevaasia. Hän sytytti tupakan ja nautti sen tuomasta tunteesta.

Hermione tiputti vahingossa tupakan sohvalle ja sen jälkeen se sai lentää kristallivaasiin. Se olisi hänen oma kostonsa. Hermione nousi ja meni hakemaan punaviinin pöydästä. Hän avasi pullon tottuneesti ja sen jälkeen otti suuren huikan suoraan pullon suusta. Katkerat kyyneleet polttelivat silmien takana, mutta Hermione ei antanut niiden häiritä. Hän otti toisen tupakan ja sytytti sen, imi sitä silmät kiinni ja puhalsi hetken päästä savun hitaasti ulos. Välissä punaviinipullo alkoi hiljalleen tyhjentyä. Hermione tiesi tulevansa helposta humalaan. Sillä hetkellä se tuntui hänestä siunaukselta.

Viisi tupakkaa, kolmekymmentä minuuttia ja kolme neljäsosa viinipullollista myöhemmin Hermione itki hiljaa. Alkoholi vapautti lukot, joilla muistot oli visusti lukittu ja Hermione joutui tahtomattaan katsomaan niiden vilinää hänen silmiensä edessä. Kaikki ne yhteiset ja iloiset illat... Kaikki se, mitä heillä oli ollut, oli hänestä nyt selvästi vain harhaa, typerää kulissia jota hän oli sokaistuneena pitänyt yllä. Tupakka oli jäänyt pöydälle muuttumaan tuhkaksi, viinistä oli enää tilkka jäljellä. Vapisevan käsin Hermione tarrasi pullosta ja joi loput, aina viime tippaan saakka. Hän halusi juoda itseltään tajun, hän ei jaksanut enää.

Hermione hoiperteli keittiöön ja avasi kaapin. Hän huitaisi ruokatarvikkeita lattialle, jauhopussi tippui pöllähtäen, Hermione ei edes huomannut asiaa. Hän yritti epätoivoisesti etsiä edes jotain, mitä tahansa alkoholipitoista. Lasipullot tippuivat yksi kerrallaan lattialle hajoten sirpaleiksi ja sisällön levitessä roiskeina kaappejen oviin ja seinille. Vaikka Hermione etsi jokaisesta kaapista, ei hän löytänyt mitään, mitä olisi voinut juoda, ei ollu mitään, millä olisi saanut olon edes hieman paremmaksi. Hänen silmäluomensa pysyivät hädintuskin auki, tasapaino oli olematon. Lasinsirut pureutuivat jalkapohjiin hänen hoiperrellessaan kohti olohuonetta, hän ei tuntenut juurikaan kipua. Hermione otti seinistä tukea matkallaan, hän tarttui mihin tahansa tasoon pysyäkseen pystyssä. Hän ei ymmärtänyt katsoa eteensä, kaikki pyöri niin lujaa, ei ollut aikaa katsoa mihin astui, tärkeää oli vain päästä sohvalle. Hermione astui kynälle, joka oli unohtunut lattialle. Kynä luisti hänen jalkansa alta ja kattoi hänet maahan. Hermionea oksetti ja lattia ei pysynyt paikoillaan, se heilui ja huojui. Tupakan pahaksi muuttunut maku hänen suussaan oli pahaa, se lisäsi hänen huonoa oloaan. Hermionen onneksi asunnossa oli hämärää, hän ei olisi kestänyt yhtään valoa. Hänen mielensä turtui hetki hetkeltä, se kulki kohti suloista tietämättömyyttä. Pian Hermione vaipui tummaan tajuttomuuteen.

* * *

Kolme viikkoa sen jälkeen, kun Hermione oli saanut teitää Dracon pettämisestä seisoi hän jo keskellä uutta asuntoaan. Se oli pieni, mutta ei hän isoa asuntoa tarvinnutkaan. Hän oli puhut Dracolle vain kerran sen jälkeen ja silloinkin se oli ollut viileää ja jäykkää keskustelua, asiat oli todettu kylmästi vailla tunteita. Hermionen oli tehnyt mieli huutaa miehelle, mutta hän oli päättänyt pysyä viileällä linjallaan. Ehkä se oli ollut kaikkein paras vaihtoehto. Hermione katsoi ikkunasta levittyvää Viistokujaa ja hän tunsi olevansa vapaa tekemään mitä ikinä vain halusi. Hän katsoi sitten toista ikkunaa, joka alkoi noin seinän kolmanneksesta. Se oli syvennyksessä ja ikkunattomalla kolmanneksella oli pieni taso, jolla pystyi istumaan tai johon pystyi laittamaan vaikka valokuvia. Siihen tarkoitukseen Hermione oli sen ajatellutkin. Hän käveli pahvilaatikon luokse ja etsi sieltä valokuvan kehyksineen. Hän katsoi kuvaa hieman haikeana, mutta katsoi kuitenkin. Hän ei ollut pitkään aikaan pystynyt katsomaan niin pitkää Ronin kuvaa. Hermione meni istumaan tasolle ja nojasi ikkunaan. Hän veti jalkansa rintaansa vasten ja laittoi kuvan itseään vastapäätä. Hän sulki silmät ja huokaisi syvään. Auringon viimeiset lämpimät säteet kurkottivat ikkunasta ja katosivat pian auringon mukana.
« Viimeksi muokattu: 27.05.2015 18:34:16 kirjoittanut Vanilje »
Kahdessa viikossa voi muuttaa maailman ja neljässätoista päivässä tuhota sen.
banneri by raitakarkki
ava by laaksokukka

Nabi.

  • ***
  • Viestejä: 267
Vs: Sairaanfuckingkipeenraastavaa [K-13]
« Vastaus #1 : 30.11.2008 18:56:29 »
Tämä oli tosi hyvä ^^ Draco petti *nyyyf* Hermy parka.
Everyone thinks that I have it all
but it’s so empty living behind these castle walls
nobody knows i’m all alone
but there’s no place to fall.

MissGlitter

  • ɗʀεɑʍεʀ
  • ***
  • Viestejä: 211
  • do sʍɑʟʟ things with great ʟoνε.
Tämä oli upea. ♥

Aivan älyttömän hyvin kirjoitettu.  :)
Teksti oli kaunista ja kuvailevaa.
Pidin hyvin paljon!  :-*