Oliivin muotoiset planeetat, K-11

[nauha]

Tekstin nimi: Oliivin muotoiset planeetat
Kirjoittaja: Nauha
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Tupakointi, humalahakuinen juominen mainintana
Hahmot: Mihail ja hänen perheensä. Takaumassa Reena.
Paritus: Mihail/Reena
Yhteenveto: Tiedän, että viikkojenkin päästä nypin pitkiä karheita hiuksiasi lakanoistani  ja lattialautojen väleistä miettien, mistä sinä luulit minun valehdelleen.

A/N: Halusin kirjoittaa jotain Mihailin taustasta nykyajan puitteissa. Dialogivetoisuus tuntui jotenkin hyvältä tavalta, yritin olla tekemättä siitä liian sekavaa. Olen jotenkin ihastunut näihin kahteen, enkä pääse niistä eroon. Aiemmat ilmestymiset siis Puutostiloja (K-15) ja Sunnuntaiteuras tai tyttö sekaisin (K-11) –teksteissä, joille tämä on eräänlainen itsenäinen jatko-osa.
Originaali10 #2 haasteeseen sanalla takaisin.




Kotitalon pihaan kulkee tie, joka on yhtä lumipenkkaa ja ajaessa kuin perunamaa tai suo.
Tultaessa koira haukkuu ja ikkunoissa heilahtaa. Pimeä auto houkuttaa hetken liian pitkään ja ulkona pakkanen pusertaa kasaan.
Jo eteisessä tervehtii lämmin ja tuoksuu koti ja jokin, joka yhä muistuttaa äidistä.

”Istu niin keitetään kahvit”, mamma sanoo ja äänensävy on napakka. Ei sille sanota ei, vaan istutaan pöydän ääreen puiselle penkille, ja odotetaan hiljaa.

”Kävisit edes joskus kotona.”
”Enkös mä tässä ole?”
”Älä viisastele.”

Kastan pullan kahviin, jossa on ehkä enemmän maitoa ja sokeria kuin muuta.
Mamma istuu vastapäätä, juo kaljupääkahvia ja mulkoilee.

”Olisit voinut soittaa. Oltaisiin pyydetty veljiäsikin. Syömään vaikka.”
”Ei kai sitä nyt sentään.”
”No saunaan kuitenkin.”

Keittiön seinältä katsoo takaisin perhepotretillinen vakavia kasvoja. Olo on liian rento ja koko päivän kivistäneet jalat löytävät oikean asennon.

”Pitäisi yöksi takaisin kaupunkiin.”
”Saunaan on jäätävä.”
Pulla takertuu kurkkuun, mutta mamman katse on vakava. Aina hapan kuin piimälimppu.



Saunan jälkeen porrastasanne sulaa ja jäätyy kiinni farkkukankaaseen. Tupakat sytytetään hiljaisuudessa ja poltetaan niin, että ratisee. Boris on 27 ja vaikeana tai välinpitämättömänä muka.
”Mamma sanoi, että pidit kiirettä kaupunkiin. Onko sulla nyt joku tyttö sitten siellä?” veli kysyy äänessään teeskenneltyä huolettomuutta ja tilanteen pakkoa. Kyllä sitä oikeasti kiinnostaakin.
”Reena vain.”
”Se sama Reena? Kuin silloin?”
”Aina.”
”Eikö se ollut ihan hullu ja vihainen?”
”Taisi se vähän olla.

Katseessa on kummastusta ja pakkanen käy korvalehtiin.

”Eikä se mua odota kuitenkaan. Missään. Tulee vain ja menee”, sanon ja Boris karistaa housuilleen.

○○○

”Mihail?” sinä sanoit epäluuloisena ja katsoit kulmat kurtussa. Tupakka roikkui huulten välissä kuin häntä. Heilahdellen.
”Et sinä näytä venäläiseltä.”
”En olekaan.”
”No mikä nimi tuo sitten on olevinaan?”
”Isä tutki venäläistä kirjallisuutta. Piti liikaa Mihail Šolohovista. Hiljaa virtaa Don ja Aron raivaajat.”
”Jaha. Kerro isällesi, että valitsi typerän nimen.”
”Lähetän terveisiä.”

Sinun hiuksesi olivat sekaisin jo silloin, ja silmissä liian vahvasti meikkiä. Boris oli käskenyt olla nolaamatta itseään ja minä olin pureskellut kynteni verille siitä hyvästä. Pihalle ei ihmisten paine tuntunut.

Sinä katsoit kulmien alta ja kumosit kurkkuun halvinta valkoviiniä suoraan suulta. Olemattoman väriset, ne kulmakarvasi, niin ajattelin heti.

”Et sä sanois isälles noin. Et sä ole sellainen tyyppi.”
”Minun isäni on kuollut.”
”Ai. No sitä suuremmalla syyllä.”

Et sanonut ´otan osaa´ tai ´sepä ikävää´ vaan katsoit vain. Kuin kaikki olisi ollut minun syytäni. Sinun kanssasi kaikki oli aina minun syytäni ja sen illan jälkeen me palasimme  siihen totuutena. Minuun istumassa kivisellä kynnyksellä sydän tempoillen ja sinuun katsomassa alas uskomatta tai luottamatta. 

”Siristä silmiäs, niin tähdet näyttää ihan soikeilta.”
Puhalsit savupilven kasvoilleni ja minä saatoin yskiä. Sinä nauroit pahanilkisesti, ja minun silmäni vähän vetistivät savusta tai kitkerästä viinistä, mutta taivaalla planeetat radoillaan olivat kuin olivatkin soikeita.

”Oliivin muotoisia planeettoja”, minä mutisin ja sinä taputit päätäni.
”Niinpä niin. Paprikatäytteellä jos tahdot.”
”Minä - ”
”Tule sisään. Saatan antaa sun koskea paidan alta.”

Minä istuin kynnyksellä loppuun asti ylpeyttä nieleskellen ja Boris raahasi korvalehdestä kotiin.

○○○

Boriksen hiusraja on alkanut kivuta ja pelkään omani puolesta.

”No jäätkö yöksi?”
”Tuskin.”
”Oltaisiin voitu käydä aamulla haudalla.”
”Pitäisi, mutta ei tällä kertaa. Yritän tulla taas ensi kuussa. ”
”Tulisit joskus kun kerran lupaat.”

Niinhän mammakin sanoi. Kävisit joskus, tulisit kun lupaat. Tulisinhan minä, jos se ei puristaisi koko olemusta kasaan, ja jos ei aina pitäisi käydä niillä haudoilla. Jos ei aina.  Jos en aina ajattelisi vain itseäni ja sinua ja tylsyyksiä.

”Miten Viktor muuten?”
”Kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä. Aikovat kuulemma muuttaa Marikan kanssa yhdessä Helsinkiin sitten.”
”Vastahan ne alkoi yhteen!”
”Kolme vuotta sitten.”
”Ai.”

Melkein hävettää, kun lumi vie tulipesältä hengen, mutta virnistän silti. Kyllä me toisemme tunnettaan, edelleen.



Ajan takaisin kaupunkiin kassi täynnä pakasteita ja tuoretta pullaa, käsky tulla uudelleen aiemmin kuin jouluna tai pääsiäisenä. Tukkapöllyä tulisi kuulemma, jos jättäisin tulematta.
"Äitisi pyörisi haudassaan", oli mamma sanonut.

Sinun sukkasi ovat vielä asunnon lattialla ja viesti ikkunalaudalla.

Tiedän, että viikkojenkin päästä nypin pitkiä karheita hiuksiasi lakanoistani  ja lattialautojen väleistä miettien, mistä sinä luulit minun valehdelleen. Enhän koskaan, koskaan antanut ymmärtää ja yritin olla ihmisiksikin. Yritin ehkä liikaakin, ja kun suljen silmäni tiedän, että minun planeettani ovat edelleen oliivin muotoisia, aivan kuin silloin.

Eikä äiti turhuuksista haudassa pyörisi kuitenkaan.

[Renneto]

Kommentointikampanjasta iltapäivää!

Olipa kiva huomata sinulta useampikin uusi teksti vaikka aluksi hieraisinkin silmiäni. En yleensä lukijana nauti, kun kirjoittaja innostuu hahmoistaan lukuisten kylkiäisten verran, ehkä koska itse teen sitä kirjoittajana. Lukijana haluan yleensä muutakin kuin lukea kirjoittajasta selvittelemässä välejään hahmojen kanssa, tekemässä tilejä selväksi, keksimässä heille menneisyyttä tulevaisuuden sijasta: parempi, jos kirjoittajalla on muutakin sanottavaa. Pelkkä läpivalaisu voi olla helposti tylsää.

Mutta kun kirjoittaja on taituri ja hahmot kiinnostavia, niin lukeminenkin on kivaa. Minusta tässä oli ihania asioita välittämisestä ja erilaisista ihmissuhteista, melkein herkällä tavalla arkista. Pidin todella paljon otteesta, joka tiesi mitä teki ja teki niin kuin halusi. Tyylikästä! Enkä pitänyt vähiten siksi, että perhepotretti oli loistelias - oli kauhean kivaa miettiä esimerkiksi muita venäläisiä tai neuvostoliittolaisia kirjailijoita (tai poliitikkoja, haha) joiden mukaan perheen poikakatras on nimetty. Boris oli minusta ihana, vaikka vähän vaivalloinen 27-vuotiaaksi, olin ihan vetelänä kun sillä oli nouseva hiusraja ja muutenkin, ihanaa, oikeasti. :3

Ei sille sanota ei --

Näistä tykkään aina vain! Eivät alleviivattuja, eivät punakynättyjä mutta silti siellä tekemässä tarinaa tarinan sisään. Mamma oli  mahtava hahmo, tuikea ja silti aika pehmeä. Hänen vaatimuksensa tarkoittivat aina hyvää. Oikeastaan Reena-kohtaus oli kaikista tylsin, ei siksi että siinä olisi ollut mitään vikaa vaan koska se tuntui niin pakolliselta. Se sopi kuvaan kuitenkin todella hyvin, oli oikeastaan erittäin keskeinen, en sano sillä. :>

Hienoimpia juttuja oli jälleen kerran kuvailu. Tai se miten kuvailu yhdistyy: maisemaa ei kuvailla vain tunnelman vuoksi vaan siitä saa yhteyden myös hahmoon, joka maisemassa tarpoo. Kylmästä lämpimään ja taas kylmään, ja kuinka niin moni asia tuntuu puristavan Mihailia kasaaan pakkasen lisäksi. Sauna, auto, kahvipöytä, kaikki olivat ihastuttavia. :>

Kielestä pidin taas jälleen tosi paljon. Siinä on tyyliä! Enterin käyttö hävytöntä! Mutta muun muassa pronominivirheet joita ei voida laskea taiteellisuudeksi (esim. joka, mikä) vievät turhaan terää. Tykkään hirveästi tunnelmasta, tunnelmoinnista, siitä hengestä joka tarinassa leijailee. Se on samaan aikaan monia asioita mutta ainakin lempeä ja kaunis. Käyttämäsi kieli on kaunista, mutta kielioppillisuutta voi lisätä ilman, että kaunokirjallisuus kärsii. :)

Minusta oli ihanaa, kun tarina alkoi äidistä ja loppui äitiin. Tässä oli monenlaista suhdetta, yksi läsnäoleva ja kaksi poissaolevaa naista, joista toinen oli äiti, ja tykkäsin hienoisesta kehästä, se oli kaunis. Kiitos taas kovasti lukukokemuksesta. :)

[nauha]

Oo, Renneto, kylläpä sä kommentoit nopsasti! Ilahduin kyllä, kun nappasit minut kampanjasta, vaikka vähän pelottikin tuottaisinko nyt pettymyksen, kun Puutostiloista pidit.

Olen vähän häpeissäni siitä, että olen innostunut Mihailista ja Reenasta niin kovasti, koska en itsekään erityisemmin nauti samojen hahmojen pyörittämisestä useissa teksteissä. Toisaalta tuntuu hyvältä pitkästä aikaa kirjoittaa joistain tyypeistä vähän enemmän. Nimenomaan selvitellä välejään, niin kamalaa kuin se ehkä onkin.
Tuntuu helpommalta avata tällaisia perheen sisäisiä suhteita, kun hahmot ovat itselle jo tuttuja. En kuitenkaan haluaisi sortua liikaan selittelyyn, kun siitä en itse lukijana nauti tippaakaan. Eikä tässäkään tekstissä toivottavasti ole kysymys vain Mihailin taustasta, vaan nimenomaan katsauksesta yhden perheen sisään.  Reena kulkee mukana, koska on monimutkainen ja ehkä vähän turhauttava osa Mihailin elämää.

En tiedä mitä sanoa siihen, että kutsut minua taituriksi, koska se tuntuu edelleen täysin käsittämättömältä. Mukavaa kuitenkin, että pidät hahmojani kiinnostavina. Perheen pojat on tosiaan kaikki nimetty venäläis/neuvostokirjailijoiden mukaan. Halusin, että Boris on jotenkin vakavamielinen isoveli, joka kokee velvollisuudekseen olla paheksuva, ja joka ei oikein tiedä, miten suhtautua eksyneeseen pikkuveljeensä. Pakeneva hiusraja kuvasi mielestäni tätä hyvin, ihanaa jos pidit häntä ihanana. Vaikka olikin vähän vaivalloinen.

Ja mammastakin tavoitit sen, mitä "piti" ja toivoin! Nimenomaan sellaisen tiukkuudeksi naamioidun hyväntahtoisuuden ja äidillisen rakkauden.
Kohtaus Reenan kanssa oli tosiaan vähän pakollinen, jotta sain tarinaan niitä elementtejä, joita siihen halusin tuoda. Pääpainon kuuluisi silti olla Mihailissa ja hänen perheessään, toivottavasti näin kävi.

Äh, kieliopin laiminlyömisestä sen verran, että yritin nyt bongailla ja korjata noita virheitäni, mutta olen vain melko auttamattoman sokea niille. Hävettää ihan myöntää, ettei kielioppi ole koskaan ollut mulle niitä vahvimpia puolia. Pitäisi varmaan hommata beta. Tosin se voisi olla haasteellista, kun joissain tapauksissa venytän esim. pilkutusta ihan tarkoituksellisesti. Hmh. No, muutaman ihan selkeän pronominivirheen nyt ainakin huomasin ja korjasin, kiitos huomautuksesta!

Enteriä käytän tosiaan melko häpeämättä ja on sydäntä rusentavaa, että kieli, kuvailu ja tyyli miellyttivät sinua.
Erityisen hyvältä tuntuu, että huomasit tuon äitiin palaamisen luoman kehän, eikä se tuntunut irralliselta! (Musta tosin tuntuu, ettei sulta jää mikään huomaamatta ja näet joskus enemmän kuin edes mä itse)

En tiedä miksi näistä mun vastauksista tulee aina pitkiä kuin nälkävuosi, mutta joka tapauksessa kaunis kiitos kommentistasi!

[Letizia]

Tajusin tämän napattuani, ettei ole kauankaan kun luin sinulta toisenkin tekstin k-kampanjan kautta, mutta mikäpä siinä. Mielelläni olisin lukenut muutenkin, ei ole kampanjasta väkisin nyhdetty kommentti :) vaan vähemmän tulee luettua originaalitekstejä täällä. Noita kahta mainitsemaasi en ole lukenut, joten Mihail ja Reena olivat minulle uusia tuttavuuksia.

Aina lumipenkasta ja pimeästä autosta alkaen tässä oli niin paljon konkreettista, johon pääsi käsiksi (ja samaistuinkin), että tarina imaisi mukaansa. Melkein piti ottaa takapakkia, jos yritän olla öh äh objektiivinen tms. Dialogivetoisuus toimii hyvin, mutta eniten minuun kyllä vetosi kuvailu, se kuinka penkki on puinen ja pakkanen tuntuu ja kulmat olemattoman väriset. Kuvailua oikein odotti dialogien välissä, ei sillä että enempää olisi tarvittu mutkun tykkäsin.

Tykkäsin hurjan paljon myös perheenjäsenten välisestä kommunikaatiosta ja epäkommunikaatiosta. Syömään vaikka ja viisastelu ja piimälimppu, eikä haudassakaan pyöritä turhaan. Hahmot olivat kiinnostavia, ja heillä oli paikkansa kuvassa joka perheestä muotoutui, Viktorillakin josta lukija saa vain pari palaa toisenkäden tietoa. Ja:

jos ei aina pitäisi käydä niillä haudoilla. Jos ei aina. Jos en aina ajattelisi vain itseäni ja sinua ja tylsyyksiä.

Juuret mullassa versus urbaani ja triviaali. Pidin tästä mielettömästi, koska se oli jotenkin niin... kammottavaa ja todellista.

Heh, paprikatäytteiset oliivit oli minusta hitsin ärsyttävä vertauksen venytys (urbaani ja triviaali), mutta siksipä se olikin niin sopiva Reenan suuhun. Mihailin suhde perheeseensä, eläviin ja kuolleisiin, kosketti minua enemmän kuin suhde Reenaan, vaikka sekin toki oli oleellinen tässä. Jätin toistaiseksi lukematta nuo toiset tekstit etteivät ne vaikuttaisi, mutta tässä oli kyllä kiinnostavia lankoja, jotka vetivät Mihailia sinne kaupunkiin.

Pakaste- ja pullakassilla oli ainakin minulle henkilökohtaisesti suuri symboliarvo. Ehkä paisuttelin sitä liikaakin mielessäni, mutta näin veljeksissä selvästi kolme eri ikäkautta, jotka ovat lähellä toisiaan mutta silti niin kaukana. Pullapussi on joskus niin painava kantaa kaupunkiin. :)


Kiitos tästä, tykkäsin kovasti!

[nauha]

Letizia, oikeastaan on ehkä ihan hyvä, ettet ollut lukenut noita kahta aiempaa Mihail/Reena-tekstiäni, koska halusin tietää, toimiiko tämä yksittäisenä. Itse kun en kuitenkaan pysty irrottautumaan asioista, jotka tiedän. Ja ihana kuulla, että olisit voinut lukea ilman k-kampanjassa kerjäämistäkin.

Ajattelen tuon kuvailun niin, että on vaikuttavampaa, kun sitä on vähemmän. En halua tukehduttaa lukijaa kuvailemalla paljon ja kaikkea, vaan nimenomaan asioita, joilla on jotain merkitystä hahmojen ja tilanteiden kannalta. Mukava kuulla, että pidit siitä noin paljon.

Tulin myös hyvin onnelliseksi siitä, että pidit hahmoistani ja suhteista heidän välillään. Koska se tässä on mielestäni pääosassa. Ja löysit myös ihanasti tuon Reenan ärsyttävyyden, sen miten hän voi viedä jutun vähän liian pitkälle noin ja se kertoo jotain hänestä ihmisenä. Tärkeämpää kuin Mihailin suhde Reenaan on tosiaan suhde perheeseen ja ehkä myös se, miten suhde perheeseen vaikuttaa suhteeseen Reenan kanssa. Tai jotain sellaista. Jos nyt en alkaisi ylianalysoimaan omia kirjoituksiani.

En usko, että paisuttelit pullakassin merkitystä. Mä tiedän myös, miten raskasta sen kantaminen kaupunkiin voi olla ja sitä se symboloi tässäkin.

Kiitos kommentistasi ja käy ihmeessä vilkaisemassa nuo muutkin tekstit jos yhtään tuntuu siltä, en pistäisi pahakseni.