Nimi: Aamun kimmeltävässä valossa
Kirjoittaja: Pura
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: K-11
Paritus: Iida Tenya/Aoyama Yuuga
Genre: fluff, domestic bliss, söpöily
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: pikkutuhmaa kähmintää
Haasteet: Arkifest promptilla 57: teksti, joka rakentuu jonkin jokapäiväisen esineen tai paikan ympärille (peili)
Yhteenveto:
Tyynyn läpikin Tenyan aisteihin tunkeutuu ilmassa leijuva hiuslakan vahva haju sekä Aoyaman iloinen hyräily. Viimein hänen on pakko nousta, ja saatuaan silmälasit päähänsä hän hymyilee väsymyksestä huolimatta näylle, jonka kohtaa. Aoyama istuu jalat ristissä korkean peilin edessä, ja hänen ympärilleen levittyy meikkien ja muiden kauneustuotteiden meri.
A/N:
Tämä on jatkoa aiemmalle Iida/Aoyama-ficilleni, Pimeässä, S, mutta pärjää uskoakseni omillaankin.
Tästä tuli aikamoinen rakkauskirje Aoyamalle ja sen kimallukselle, mutta ehkä se ei haittaa -
Aamun kimmeltävässä valossaTenya herää uudelleen vasta sitten, kun herätyskello piippaa yöpöydällä. Hän hapuilee sen kiinni ja hautaa sitten kasvonsa tyynyyn vielä hetkeksi. Rautainen tahto ei anna hänen nukahtaa uudelleen, mutta hän haluaa olla lämpimässä peiton alla vielä hetken.
Tyynyn läpikin hänen aisteihinsa kuitenkin tunkeutuu ilmassa leijuva hiuslakan vahva haju sekä Aoyaman iloinen hyräily. Viimein hänen on pakko nousta, ja saatuaan silmälasit päähänsä, hän hymyilee väsymyksestä huolimatta näylle, joka häntä kohtaa.
Aoyama istuu jalat ristissä korkean peilin edessä, ja hänen ympärilleen levittyy meikkien ja muiden kauneustuotteiden meri. Hän on jo pukeutunut koulupuvun housuihin ja mustiin sukkiin, mutta kauluspaita, takki ja solmio odottavat vielä peilinkulmassa roikkuvassa henkarissa.
“Huomenta”, Tenya mutisee unisella äänellä ja nousee istumaan. “Raahasitko sinä kaiken tuon tänne jo yöllä?”
“Tietenkin”, Aoyama vastaa ja hymyilee hänelle peilin kautta. Hänellä on ripsiväriä vasta toisen silmän ripsissä, ja vaikutelma on hassun toispuoleinen. Siltikin hän näyttää jo tyrmäävän kauniilta, eikä Tenya voi olla kumartumatta pudottamaan suukkoa hänen päälaelleen kulkiessaan hänen ohitseen lavuaarille.
“Varo hiuksia!” Aoyama älähtää ja työntää hänet matkoihinsa. “Sain ne juuri laitettua!”
Papiljotit loistavat tosiaankin poissaolollaan ja tavanomaiset pöyhkeät, kiiltävät laineet ovat paikoillaan. Salaa Tenya pitää Aoyaman hiuksista enemmän silloin, kun tämä on juuri tullut suihkusta ja ne laskeutuvat hipomaan harteita kosteina ja pehmeinä, sillä silloin hänellä on lupa koskettaa niitä ja ne tuntuvat sormissa pehmoisilta kuin silkki. Jos hän nyt yrittäisi haudata sormensa Aoyaman kutreihin, hän saisi aikaan vain ratinaa ja itselleen tahmaiset sormet ja heille kummallekin pahan mielen, sillä hiukset ovat lakasta kovat ja taipumattomat.
Tenya pesee lavuaarissa kasvonsa ja harjaa hampaitaan tunnollisesti tasan kaksi ja puoli minuuttia, tehden huvikseen samalla kyykkyjä. Mitään hetkeä harjoittaa lihaksiaan ei kannata heittää hukkaan. Viimeiset nousut polttelevat reisiä ja pakaroita, ja hän huokaisee syvään laittaessaan harjan takaisin telineeseen. Sitten hän etsii vaatekaapista puhtaan kauluspaidan ja vetää päälleen sen, sukat ja housut. Silmäkulmastaan hän on näkevinään Aoyaman heittelevän arvostavia katseita hänen hetkellisesti paljaalle vartalolleen.
“Kuinka kauan olet ollut hereillä?” Tenya kysyy sitoessaan kravatin kaulaansa.
“Kohta tunnin”, Aoyama ilmoittaa poissaolevasti ja kurkottaa jonkin purnukan peilin nurkalta. Tenyalla ei ole aavistustakaan, mitä puoletkaan Aoyaman käyttämistä tököteistä oikein ovat, mutta ainakin lopputulos on aina kaunis ja hyväntuoksuinen.
Hän kävelee Aoyaman taakse ja istahtaa siihen, vetäen pienikokoisemman pojan rintaansa vasten. Hän suukottaa tämän niskaa ja laskee sitten päänsä tämän olalle. Aoyaman paljas selkä tuntuu ohuen kangaskerroksen läpi lämpimältä hänen rintaansa vasten.
“No hei”, Aoyama hymyilee ja kohtaa hänen katseensa peilissä. “Tulitko ihailemaan kauneuttani?”
“Kyllä”, Tenya myöntää ja seuraa kiinnostuneena, kuinka Aoyama levittää huulilleen kevyesti kimaltelevaa, haalean vaaleanpunaista mönjää pikkuruisesta mansikanmuotoisesta putelista, ja tarttuu sitten toiseen, hiukan suurempaan mutta latteampaan purnukkaan. Senkin sisältö on kimaltavaa, mutta se näyttää enemmänkin jauheelta kuin nestemäiseltä.
Aoyama katselee hetken ympärilleen, kunnes äkkää kauemmas vierineen pienen putkilon.
“Tenya, voitko ojentaa tuon?” hän kysyy, ja etunimen kuuleminen hänen huuliltaan tuntuu niin mukavalta, että Tenya ei jaksa edes valittaa siitä, että Aoyama kyllä yltäisi putkiloon itsekin.
Putkiloa peittää metallisesti kiiltävä muovi, jossa lukee koukeroisella länsimaalaisella tekstillä pitkä litania sanoja, joista hän ei tajua mitään.
“Mitä tämä tekee?” hän kysyy antaessaan putkilon Aoyamalle.
“Tämä on glitterpohjaa”, Aoyama selittää pursottaessaan ainetta pikkuruisen siveltimen päähän. Tenyan hämmentynyt ilme naurattaa häntä, ja hän selittää sen toimivan vähän niin kuin ihoystävällinen liima, joka auttaa kimalletta pysymään kiinni ihossa. Hän töpöttelee sitä silmäkulmiin, ja painelee siihen sitten vaaleansinisen ja valkoisen sävyissä kimaltelevaa pölyä aikaisemmasta purnukasta. Lopputulos korostaa sinisiä silmiä kauniisti, mutta on kuitenkin hillitympi, kuin mitä Tenya on Aoyamalla usein aiemmin nähnyt.
“Onko tätä mielestäsi liian vähän?” Aoyama kysyy miettiväisenä ja kallistaa päätään katsellen peilikuvaansa arvioiden. “Haluaisin laittaa enemmän, mutta tämä pahuksen koulupuku on niin ankea, että raju meikki tuntuu sen kanssa hassulta.”
“Minusta noin on oikein hyvä”, Tenya sanoo ja viittoo käsillään Aoyaman ympärillä tehostaakseen sanomaa. “Näytät kauniilta.”
Aoyama vastaa vain mököttävällä huulten mutristuksella. “Haluaisin kimaltaa enemmän.”
Kimallus saa Tenyan muistelemaan heidän viime sunnuntaista shoppailureissuaan. Hän ei shoppaile usein, mutta nyt hän tarvitsi uudet kengät, ja siispä Aoyama raahasi hänet kauppakaduille. Yleensä tämä kiertää muotiliikkeitä ja meikkikauppoja luokan tyttöjen kanssa, mutta kuulemma Tenya on hauskempaa seuraa siksi, että on kaikesta niin hellyyttävän pihalla. Päivästä tuli puolivahingossa ihan oikeat treffit: he söivät kahvilassa kakkua samalta lautaselta ja Aoyama piti häntä kädestä heidän kulkiessaan pitkin aurinkoisia katuja.
Tenyasta tuntuu aina jännittävältä kulkea yhdessä kaupungilla Aoyaman kanssa. Heistä näkee sadan metrin päähän, että he ovat pari, ja usein he saavat vanhemmilta ihmisiltä osakseen paheksuvia vilkaisuja. Tällä kertaa Aoyama kuitenkin pukeutui niin röyhelöisesti ja meikkasi niin vahvasti, että kauempaa katsottuna hän taisi monen silmään näyttää nätiltä tytöltä, ja katseita niitä oli vähemmän.
Tenyalla ei häpeä heidän suhteessaan mitään, eikä hänellä ole mitään ongelmaa sen kanssa, että Aoyaman ulkokuori on välillä feminiinisempi kuin kaikkien luokan tyttöjen yhteensä. Päin vastoin, hän rakastaa poikaystävänsä prinsessamaista pukeutumista ja käytöstä, ja tämän makeaa, persikkaista tuoksua, jonka tietää tulevan pienestä vaaleanpunaisesta lasipullosta. Hän ihailee Aoyaman taitoa tehdä kasvoistaan taideteos kaikenlaisten värien ja kimalteiden avulla, ja kaikkein eniten hän rakastaa sitä, että tämä on silti ehdottomasti ja itsevarmasti mies.
Hän nostaa kätensä Aoyaman lanteilta ja antaa niiden seikkailla ylöspäin paljaalla iholla. Aoyama on hoikka ja Tenyan rinnalla pikkuinen, mutta hänen kehossaan on silti voimaa, ja vatsalihakset piirtyvät aavistuksenomaisesti esiin. Ne tiukentuvat, kun Tenya sivelee niitä hellästi kutitellen, ja Aoyama yrittää nauraen karata hänen otteestaan.
“Hei! Lopeta! Jos itken nyt naurusta niin työni menee hukkaan -” hän ähisee yrittäen kiskoa Tenyan käsiä pois iholtaan. “Olet olevinasi hirveän kunnollinen, mutta oikeasti olet kamala riiviö”, Aoyama puhisee. Tenya pudistaa päätään; hän kyllä kunnioittaa sääntöjä ja perinteitä sekä hyvää moraalia, mutta ei se tarkoita, että hänen on kaikissa henkilökohtaisissa suhteissaankin oltava kaikenaikaa tosikko.
“Anteeksi”, Tenya kuitenkin mutisee Aoyaman olkapäätä vasten, ja lopettaa kutittelun. Sen sijaan hän siirtää kätensä Aoyaman alavatsaa peittävälle vyölle, ja painaa kaikkia painikkeita, joita tarvitaan avaamaan vyön monimutkainen lukitusmekanismi. Vyö avautuu, ja Tenya silittää ihaillen paljastunutta ihoa. Se on aavistuksen verran vaaleampaa kuin muu iho, sillä Aoyama ei ota vyötä pois milloinkaan muulloin kuin suihkussa, ei edes rannalla tai uima-altaalla.
“Jos vielä kutitat, saatan ampua laserin suoraan peiliin ja käristää meidät kummatkin”, Aoyama valittaa, ja Tenya hymähtää ymmärtämisen merkiksi. Ei hän halua enää kiusata, vaan vain katsella Aoyamaa.
Kukaan muu ei näe tätä tällä tavalla paljaana, Tenya pohtii ja silittelee vatsan ihoa. Vyön voisi kuvitella hiertävän, mutta iho on täälläkin pehmoista ja sileää. Aoyama kiemurtelee hänen otteessaan, mutta ei enää siksi, että häntä kutittaisi tai hänellä olisi epämukavaa. Pojan siniset silmät ovat liimautuneet peiliin, ja hänen suunsa on unohtunut hiukan auki hänen keskittyessään heidän peilikuvaansa.
Tenyan on pakko myöntää, että he ovat komea näky. Aoyama on siron näköinen hänen edessään, ja ikkunasta paistavan aamuauringon säteet saavat hänen vaalean tukkansa leiskumaan tavallistakin kultaisempana. Se luo miellyttävää kontrastia Tenyan omien mustien hiusten kanssa. Näyttää jotenkin säädyttömältä, että Tenyalla on kaikki vaatteet päällään, ja Aoyamalla vain housut. Tenyan Aoyaman alastomalla ylävartalolla vaeltavat kädet ovat hiukan tummemmat, kuin Aoyaman oma kuulas iho, ja kun Tenya liu’uttaa kätensä ylemmäs hieromaan pieniä vaaleanpunaisia nännejä, Aoyama inahtaa ja puree huultaan. Poskille kohoaa kaunis puna, ja Tenya hymyilee hänelle peilin kautta hiukan pirullisesti. Aoyaman katse ei kuitenkaan irtoa hetkeksikään käsien liikkeestä, vaikka hänen hengityksensä kiihtyy ja hän alkaa liikahdella Tenyan syleilyssä kuin yrittäisi tarkoituksella hieroa takapuoltaan Tenyan etumusta vasten.
“Lopeta”, Aoyama valittaa äänellä, joka ei kuulosta lainkaan vakuuttavalta. “Meidän pitää lähteä aamupalalle ihan kohta. Ei tässä enää ehdi mitään…”
“Yliarvioit kestävyytesi”, Tenya sanoo vakavana ja viittoo kohti Aoyaman raskaasta hengityksestä kohoilevaa rintaa ja koulupuvun housujen etumusta, joka pullottaa jo lupaavasti.
“Olet ilkeä”, Aoyama huokaa, mutta kurkottaa taaksepäin ja sujauttaa kätensä heidän väliinsä aukoakseen Tenyan vyön. “Ehkä ehdimme, jos nappaamme vain ruokasalista jotain pientä mukaan ja juoksemme suoraan tunnille”, hän myöntyy jupisten, kuin edessä olisi kovinkin epämiellyttävä kokemus, jota nyt ei vain voi mitenkään välttää. Hän kiinnittää kuitenkin vyönsä takaisin peittämään napansa, jottei vahingossakaan päästä laseria karkuun keskittymisen herpaantuessa.
Tenya hymyilee hänelle peilin kautta ja painaa huulensa hänen niskansa kuumalle iholle, tällä kertaa pidempään, nautinnolliseen suudelmaan. Tässähän on hyvin aikaa vielä vaikka mihin.
-
Kiitos lukemisesta <3 Matalamman ikärajan kähmintää oli hauska kirjoittaa, mutta ehkä vielä joskus kirjoitan ihan kunnollistakin smuttia näistä kahdesta