Nimi: Tavallisen onnellinen aamu
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Artemis Fowl
Ikäraja: K-11
Paritus: Holly Short/Artemis Fowl
Genre: Fluff, slice of life, huumori
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: viittauksia seksiin ja iso ikäero (vaikkei se dynamiikassa juuri näykään, ja Artemiskin on tässä jo aikuinen).
Yhteenveto:
Söpöstä naamastaan huolimatta Artemis ei saanut vieressään makaavalta menninkäiseltä hiukkastakaan sääliä. Holly oli herännyt, joten niin heräisi pian Artemiskin.
”Hoi”, Holly sanoi ja tökki Artemiksen poskea, ”aika herätä, savipoika.”
A/N: Kirjoitin tämän vuonna 2015 kun Artemis-fanitukseni oli huipussaan, mutten ikinä tullut julkaisseeksi. Nyt löysin tämän sattumalta arkistojen kätköistä, ja tykkään tästä kyllä edelleen! Joten tässä nyt on pikku-Puran teksti kevyesti editoituna.
-
Tavallisen onnellinen aamu
Holly Shortilla oli harvinaisen hyvä olo.
Ei sillä, että hän yleensä olisi ollut erityisen pahoinvoiva – tällä hetkellä hän vain voi vielä paljon tavallista paremmin. Hän oli juuri herännyt hyvästä unesta ja hänen mielensä oli edelleen sen jäljiltä hidas ja painava, eikä hän jaksanut sen ihmeemmin ajatella. Hän oli isossa upottavan pehmeässä vuoteessa lämpimien peittojen alla, vuodevaatteet tuoksuivat hyvältä, ja hänet täytti tyytyväisyys hänen muistaessaan, että hän saisi olla tässä pidempäänkin. Töihin ei ollut kiire. Parhaana kaikista, hän oli ilmeisesti sykertynyt lämpöä hohkaavan savipojankokoisen kuumavesipullon kainaloon. Artemis säteili lämpöä kuin patteri ja Holly kaivautui vaistomaisesti peittokasan sisällä vielä vähän lähemmäs. Artemis mutisi jotain unissaan ja kietoi kätensä hiukan tiukemmin Hollyn ympärille.
Holly laski hymyillen päänsä Artemiksen rinnalle ja kiskoi peitettä toisella kädellä hiukan ylemmäksi peittämään niskansa, minimalisoidakseen lämmön poistumisen kehostaan. Hänellä oli suippokorvien kärkiä myöten mukava olo, ja hän päätti että voisi aivan hyvin nukkua vielä hetken.
Hän uppoutui kuuntelemaan Artemiksen sydämenlyöntejä uskoen niiden tuudittavan hänet takaisin uneen tuota pikaa, mutta niin ei käynyt parinkymmenen minuutin yrittämisestä huolimatta. Se yksi ainut kerta kun hänellä oli mukavaa ja hän saisi viettää vapaapäiväänsä nukkumalla pitkään kiinni omassa henkilökohtaisessa lämmittimessään, ja hän tietenkin virkistyi sen sijaan, että olisi nukahtanut uudelleen. Tyypillistä.
Artemiksen hengitys liikutteli Hollyn sängyssä kierimisen jäljiltä pörrössä olevaa tukkaa. Holly nosti päätään ja kohottautui sitten kyynärpäänsä varaan katselemaan nukkuvan pojan kasvoja. Hän oli ihan hölmön näköinen, ja Holly hymyili hiljaa itsekseen. Artemiksen suu oli raollaan, hiukset olivat sotkussa otsalla, ja tämän poskessa oli haalistunut painauma tyynystä. Hölmön näköinen tosiaan, ja kotoisan, ja suloisen. Uni pehmensi nuoren miehen piirteitä ja sai hänet näyttämään vieläkin nuoremmalta ja hyvin viattomalta. Nukkuva Artemis Fowl näytti melkein tavalliselta ihmispojalta, eikä maailman monta kertaa pelastaneelta, ajoittain kylmältä nerolta. Näin hänen olisi uskonutkin olevan juuri ja juuri kahdenkymmenen, kun ei voinut nähdä eriparisten silmien kantamaa ikää.
Söpöstä naamastaan huolimatta Artemis ei saanut vieressään makaavalta menninkäiseltä hiukkastakaan sääliä. Holly oli herännyt, joten niin heräisi pian Artemiskin.
”Hoi”, Holly sanoi ja tökki Artemiksen poskea, ”aika herätä, savipoika.”
”Mmhäh?” Artemis sanoi viisaasti ja avasi silmänsä raolleen. Hän räpytteli unihiekkaa silmistään ja venytteli sitten laiskasti. ”Mitä kello on?”
”Aika vähän, ei tässä ole kiire mihinkään.”
”Miksi siis olemme hereillä?” Artemis kysyi vaikuttaen hiukan kärttyisältä. Holly hymyili leikkisästi ja laskeutui takaisin pojan rinnalle.
”Minä heräsin enkä saanut enää nukuttua, joten en voinut antaa sinunkaan jatkaa unia.”
Artemis puuskahti niin että Hollyn hiukset taas heiluivat. ”Ja minäkö olen meistä tässä se lapsi”, hän mutisi, ja väisti kun Holly syöksähti ylös ja yritti näykätä hänen nenäänsä. ”Katso nyt. Minä olen paljon kypsempi.”
”Etkä ole”, Holly ilmoitti. ”Mutta isompi kyllä. Kuka muka antoi luvan kasvaa noin pitkäksi? Sinun nenääsi on hankala purra kun se on niin ylhäällä. Tämä on vakava vika teissä, nuoriherra Fowl.” Nenän puremisen sijaan hän painoi pienen suukon Artemiksen leualle.
”Neiti Short”, Artemis lähti leikkiin mukaan ja suukotti Hollyn nenää, ”Minä olen aivan normaali, jopa hiukan lyhyen puoleinen, egoni kestää sen myöntämisen. Te puolestanne olette suorastaan naurettavan pieni.” Hän havainnollisti kietomalla käsivartensa kokonaan Hollyn ympärille. He kierähtivät niin, että Holly makasi nyt kunnolla Artemiksen rinnalla. Holly kohottautui hieman käsiensä varaan niin, että heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan. Oikeastaan he olivat juuri hyvän kokoiset tähän.
”Ehkä on hyvä, etten ole tämän isompi. Muutenhan sinua voisi vaikka sattua, kun olet niin hento”, Holly kiusasi. Artemis pyöräytti silmiään kärsivästi, mutta nousi sitten hiukan ja hiljensi Hollyn suudelmalla ennen kuin tämä ehtisi enää enempää piikitellä häntä hänen fyysisestä kunnostaan. Holly vastasi suudelmaan hellästi ja upotti kätensä Artemiksen unenpörröiseen mustaan tukkaan.
Suudelma jatkui hellänä ja laiskan hitaana. Heillä ei ollut kiire mihinkään ja tässä oli ihanan lämmintä ja läheistä. Holly hymyili suudelmaan Artemiksen käsien liukuessa hänen lantiolleen ja siirtyi sitten ripottelemaan pikkuisia suudelmia tämän leualle ja kaulalle. Artemis huokaisi tyytyväisenä ja veti Hollyn vielä hiukan lähemmäs. Holly painoi viimeisen suukon Artemiksen leukaperälle ja nousi sitten katsomaan tätä silmiin.
Hän näki niissä yllättävän moninaisen tunteiden sekamelskan: viipyvää unisuutta, halua, vähän arkuuttakin, ja ehkä vahvimpana kaikista, lähes lapsellista riemua ja hämmennystä, aivan kuin Artemis ei olisi voinut uskoa että todella sai pidellä Hollya näin. Ilme kirvoitti menninkäisestä leveän hymyn ja paljon lisää suudelmia.
Artemiksen kädet tuntuivat suurilta ja lämpimiltä liukuessaan hitaasti, kuin lupaa kysyen, Hollyn yöpaidan alle. Hänellä todella oli lupa, Holly viestitti nyökkäämällä ja alkamalla itse availla Artemiksen paidan nappeja.
“Kuka ihme nukkuu napillisessa paidassa”, Holly ihmetteli taistellessaan viimeisten nappien kanssa. Artemis naurahti hiljaa ja veti kätensä pois Hollyn iholta jotta tämä sai vedettyä paidan pois ja heitettyä sen jonnekin lattialle. Holly hankkiutui saman tien eroon omasta paidastaan ja kumartui taas suutelemaan Artemista. Tämän kädet palasivat kiireesti kartoittamaan hänen vartalonsa kaaria, edelleen kuin ihaillen ja ihmetellen. Artemis tyrskähti Hollyn sormien kutittaessa häntä hiipiessään vatsaa pitkin alaspäin. Sormet kipittivät Hollyn rakastamien korninpunaisten bokserien vyötärönauhalle ja –
Huoneen ovi paukahti auki ja sisään astui pirteä Mulch joka kantoi aamiaistarjotinta, vakavamman näköinen Butler heti perässään.
"Huomenta, poitsu, oletko valmis päivän rötöstelyyn-" Mulchilta jäi lause kesken ja hän ja Butler jähmettyivät kynnykselle kesken askeleen Artemiksen kiljahtaessa korkealla äänellä ja räpiköidessä vuoteella taaksepäin niin, että Holly keikahti ja kaatui naama edellä hänen viereensä. Artemis kauhoi peittoja heidän päälleen ja solkkasi jotain käsittämätöntä punastuen raivoisasti.
Holly kirosi ja nousi istumaan vetäen peiton mukanaan niin, että se peitti hänen alastoman ylävartalonsa. Hän kääntyi tulijoihin päin irvistäen nolona.
”Huomenta, pojat. Ette huonompaa ajoitusta keksineet?”
Artemis ei vieläkään saanut sanaa suustaan, aukoi vain sitä kuin harvinaisen tummanpunainen kala kuivalla maalla.
Butler räpytteli silmiään ja sitten, kaikkien yllätykseksi, hän hymyili.
”Minun ei taida tulevaisuudessa enää tarvita valmistella vierashuonetta kun olet käymässä, vai mitä Holly?” Sitten hän ojensi kätensä Mulchille. Tämä täräytti aamiaistarjottimen yöpöydälle ja kaiveli taskustaan epämääräisen kasan erinäisiä esineitä kuten ryttyisiä nenäliinoja, tahmaisia paperikarkkeja, ja pikkukiviä. Hän erotteli kasasta muutamia repaleisia seteleitä ja kultakolikoita, ja antoi ne nyrpeänä Butlerille.
”Olisitte te kai voineet vielä pari kuukautta jahkailla?” hän mulkaisi Hollya ja Artemista, jotka istuivat edelleen kiusaantuneina sängyssä. ”Hävisin tämän takia hirveän summan.”
Hänen silmissään oli kuitenkin iloinen pilke. ”Onnea vaan pariskunnalle. Ensi kerralla ovi lukkoon kun ryhdytte tekemään tuhmuuksia, jooko? Ihan kaikkea eivät kääpiötkään mielellään näe.”
Artemis tummeni pari sävyä ja Holly tunsi omienkin poskiensa hehkuvan.
Butlerkin virnisti pariskunnalle ja lähti Mulchin perässä ulos. ”Onnea tosiaan, ja anteeksi häiriö. Jatkakaa kaikin mokomin.”
Ovi paukahti kiinni heidän jälkeensä ja Holly lyyhistyi Artemiksen olkaa vasten. He huokaisivat kummatkin syvään. Artemis hautasi kasvonsa Hollyn hiuksiin. ”Voi ei”, hän valitti sieltä uumenista.
”Olihan tuo vähän yllättävää”, Holly sai sanottua. ”He olivat lyöneet vetoakin siitä milloin päädymme yhteen.”
Artemis tuli takaisin esiin ja vilkaisi vilkaisi Hollyyn. He tuijottivan hetken toisiaan ja sitten kummatkin purskahtivat nauruun. Artemis valui takaisin peittokasaan makaamaan ja Holly seurasi häntä. He hekottelivat vielä pitkään.
”Ainakaan nyt ei tarvitse miettiä miten heille kertoisi. Hoitui kätevästi rysäyksellä”, Artemis onnistui sanomaan, ja sai Hollyn purskahtamaan uudestaan nauruun.
