Fandom: Putous
Paritus: Veli/Sisko
Varoitukset: Uh. Sikiöcestiä? Siis sisarusten välistä.
voi ampukaa nyt jo mut ja päästäkää kärsimyksistäni.
Ikäraja: K-11
Tiivistelmä: Tää on niin kiusallista meille kaikille…
Vastuuvapaus: En omista Putousta enkä Sikiön kaksosia. Pahoinpitelen vaan niitä lyhyesti ja palautan heti sen jälkeen. Anteeksi.
A/N: Tuuletan fiiliksiäni, kun tekee kipeää erota Velistä
toivottavasti tästä nyt on iloa jollekulle muullekin.. Kommentit olis aina mahtavia!!!
Onks nyt mun vuki?
Jossain kaukana (Simpeleellä) kaukana (Simpeleellä)…
Sisko otti pussin pois päästään juuri samaan aikaan kun ovi kävi. Veliä ei ollut näkynyt kotona sketsihahmokisan alun jälkeen ollenkaan. Liikaa kiireitä kai. Samalla oli jäänyt kokonaan käsittelemättä tuo puolivahingossa tapahtunut erotusleikkaus. Jos sitä nyt leikkaukseksi voi sanoa, laskettelurinteessä kun tapahtui ja kaikkea. Ainoan munuaisensa ansiosta Sisko oli onnistunut välttämään dialyysin, mutta jos totta puhutaan niin sen toisen munuaisen marinoiminen punaviinikastikkeessa oli sattunut Siskoon vielä enemmän kuin kaikkien hahmojen pilkankohteeksi joutuminen. Ei kai Veli nyt häntä niin paljon vihannut? Ei kai?
Sisko taitteli 68 Ears -pussin kauniisti keittiön pöydälle ja istui alas. Veli kuului ottavan kenkiä pois eteisessä. Jännitys kohisi Siskon päässä. Ensimmäinen kerta kahdestaan erillisinä ihmisinä…
”Älä sano mitään!” Veli tiuskaisi keittiöön astuttuaan ja meni kaivelemaan kaappeja. ”Missä sitä punaviiniä oli.”
Sisko tuijotti Velin hartialinjaa ja yritti miettiä, miten tästä eteenpäin. Totta puhuen asioista oli tullut yllättäen monimutkaisempia erotusleikkauksen jälkeen. Nimittäin vasta sen jälkeen Sisko oli päässyt katsomaan Veliä sellaisistakin kulmista, joista ei ollut ennen voinut. Huomioinut pelottavan epäsisarelliseen tapaan, miten hyvin nahkahousut miehelle sopivat. Rekisteröinyt verkkopaidan verhoamien käsien lihaksikkuuden, profiilin jäntevyyden – kaiken huippu oli ollut nähdä Veli oikeasti laulamassa. Sisko oli seurannut Velin kasvoja läheltä jo kauan ja pitänyt niitä valtavan kauniina mutta nähtyään veljensä laulamassa, hän oli halunnut yllättäen – noh, oli mitä oli niin se ei varmaan ollut kauhean tervettä.
Veli asetti pöydälle kaksi lasia ja kaatoi viiniä molempiin, tökkäsi toisen Siskolle ja tuijotti omaansa pahansisuisesti.
Sisko avasi ja sulki suunsa mutta ei uskaltanut sanoa mitään. Epäröivin käsin hän kuitenkin otti oman lasinsa ja nosti huulilleen. Veli ei koskaan ennen ollut antanut hänen maistaa punaviinejään.
”Ihan paska kisa,” Veli mutisi hiljaisella äänellä. ”Onneks en sentään voittanu. Se vasta oliskin ollu kiusallista.”
Sisko risti kätensä, kun niitä alkoi kummasti hiottamaan. Silloin kun he olivat vielä kiinni toisissaan, Veli puhui vapaaehtoisesti Siskolle tuskin koskaan.
”Sori siitä munuaisesta.”
Sisko rykäisi. ”Onks nyt mun vuki?”
”No on on. Saat sä puhua.”
”On mulla vielä toinen.”
”Mikä toinen?”
”Munuainen.”
”Jaa.” Veli tarttui lasiinsa ja tyhjensi sen kertakulauksella. ”No hyvä.”
”Olikse totta?” Siskon suusta pääsi. Ei varmaan olisi pitänyt kysyä mutta Sisko kun ei tunnetusti ollut tilannetajulla siunattu niin miksi edes yrittämään.
”Mikä.” Veli täytti lasinsa uudelleen. Kummallisen kireä juomatahti.
”Se että sulla oli minua ikävä.”
Siinä kohtaa Veli nosti ensimmäisen kerran katseensa, tuijotti Siskoa vihaisesti pöydän yli. Tai vihaiselta se ilme ainakin näytti. Ei Velistä aina niin tiennyt. ”Mistä sä semmosta kuulit.”
”Mä oon nauhottanu digiboksille kaikki sun pätkät Putouksesta ja kattonu monta kertaa.”
”No niinpä tietysti.” Veli nojasi taaksepäin tuolissa, pyöritti silmiään. Sitten, hiljaisella äänellä tukan takaa: ”No oli se.”
Hiljaisuus venyi, kun Veli tuijotti viinilasiaan ja Sisko yritti pysyä tuolillaan ja keksiä nopeasti jotain sanottavaa. ”Oli mullakin sua hirveä ikävä, Veli, ihan koko ajan oli. Siks mä nauhotin ne kaikki jaksotkin. Katoin niitä joka ilta. Sä lauloit niin hyvin ja näytit niin komeelta, Veli. Hyvä Veli!”
Veli huokaisi niin syvään että tukka pelmahti ja nousi ylös. ”Tää on niin kiusallista. Mennään nukkumaan.”
Sisko oli saman tien pystyssä. ”Mennään vaan.”
Niin. Tässähän oli se pieni yksityiskohta että heidän pienessä kaksiossaan oli vain yksi sänky. Aiemmin ei ollut tarvetta kahdelle. Sisko oli viettänyt siinä viime aikoina riipaisevan kolkkoja ja kylmiä öitä ilman tuttua lämpöä vierellään.
Velikin näytti havahtuvan asiaan vasta makuuhuoneessa. Sisko epäröi ovella ja katseli, kun Veli piti sängyn kanssa lyhyen tuijotuskilpailun, kunnes lopulta tuhahti ja sanoi jotain mistä ei saanut selvää, laittoi silmälasit yöpöydälle ja kävi selälleen makuulle kaikissa tamineissaan. Ollessaan kiinni toisissaan Veli ja Sisko harvoin vaivautuivat vaihtamaan yövaatteisiin, koska operaatio kesti niin kauan ja Veli oli aina valittanut sen kiusallisuudesta ja vaatinut Siskoa sitomaan silmänsä.
Sisko oli sittemmin ostanut vähillä rahoillaan upouuden, pitkän yöpaidan jossa luki ”Simpele is best” ja jossa oli kaksi hihaa ja kaikki, ja nukkunut siinä. Mutta sen esittely sai jäädä toiseen kertaan. Sisko ei uskaltanut tehdä nyt mitään ylimääräistä, mikä saattaisi suututtaa muutenkin kummallisen oloisen Velin.
Ainahan Siskon läheisin perheenjäsen oli ollut ärtyisä ja hämärä, mutta sinä iltana jotenkin aivan eritoten. Ehkä kaikki pitkän esiintymisrupeaman paineet vain viimein purkautuivat.
Sisko asettui varovasti patjan toiselle reunalle selinmakuulle – kyljellä heistä kumpikaan ei ollut ikänään nukkunut – ja vilkaisi Veliä syrjäkarein.
Veli tuijotti kattoa silmät auki ja yhtä vihaisen näköisenä kuin ennenkin.
”Älä vahtaa.”
”Anteeksi Veli!” Sisko käänsi katseensa nopeasti pois.
”Aina sä vahtaat.”
”Anteeksi Veli.”
”Ja oot ärsyttävä.”
”Anteeksi Veli…”
”No tuu ny sitten. Tää on niin kiusallista!”
Sisko pyyhkäisi krepattuja hiuksia kasvoiltaan hämmentyneenä. ”Mitä?”
”No—” Velin ääni oli jotenkin jännittynyt. ”Aina sä oot kans tommonen.”
”Mi—” Sisko yritti kysyä uudelleen, mutta lause unohtui siinä sekunnilla kun hän tajusi Velin pujottavan kätensä hänen kaulansa ali ja vetävän kylkeen kiinni. Siihen samaan kylkeen, jossa Sisko oli koko elämänsä elänyt.
Kummaltakin pääsi syvä helpotuksen huokaus. Siskosta tuntui kuin hän olisi sulanut siihen kiinni. Pää painui Velin kainaloon, kylki lämpesi toista vasten. Velin tuttu tuoksu. Sisko sulki silmänsä ja mietti, oliko ikinä kokenut mitään niin hyvää tunnetta. Tuskin.
Sitten Sisko tunsi Velin sormet hiuksissaan, silittämässä varovasti, ja melkein purskahti itkuun. Veli ei ollut koskaan osoittanut hellyyttä häntä kohtaan.
Varovasti Sisko kääntyi pikkuisen lisää Veliin päin ja kun silittäminen ei loppunut siitä, laittoi oikean kätensä Velin vatsalle. Veli puristi Siskoa hiukan lujemmin itseensä kiinni, ja Siskon henki salpautui kun hän tunsi Velin kasvot hiuspehkoaan vasten. Tunsi hengityksen päänahkaa vasten. Ehkä, Sisko ajatteli ja mahanpohjasta kipristeli, ehkä Veli oli kaivannut hänen tuoksuaan samalla tavalla kuin hän Velin.
Tästä rohkaistuneena Sisko painautui Velin kylkeen nyt kunnolla kiinni ja uskalsipa nostaa toisen jalkansa Velin jalan päälle. Velin silitykset pysähtyivät ja hetken Sisko pelkäsi menneensä liian pitkälle, mutta sitten Veli puristi hänet vielä tiukemmin itseään vasten ja painoi vapaan kätensä hänen poskelle. Nahkasormikkaidenkin läpi Sisko tunsi Velin kämmenestä lähtevän lämmön eikä vastustellut, kun Veli nosti hänen leukansa hellästi ylös.
Velin katse oli vieläkin epämääräisen vihainen mutta enimmäkseen jotenkin tuskaisen oloinen. Sisko yritti vaivihkaa kiemurrella hiukan ylemmäksi sängyllä, antoi kätensä liukua vatsalta rintakehälle.
”Mä en tajua miks ne äänesti mua,” Veli sanoi. ”Mä en olis halunnu lähteä koko touhuun ja ne ties sen kyllä.”
Siskon käsi pusertui nyrkkiin. Hän oli ollut kaksosista se, joka kisaan oli halunnut lähteä. Pakottanut Velin mukaan. Ja kuinka oli käynyt. ”Anteeksi Veli.”
”Mut ei niiden olis saanu olla sulle niin ilkeitä.” Veli rypisti kulmiaan. ”Se ei ollu reilua.”
”Anteeksi Veli.”
”Ei se ollu sun syys. Voi helvetti.” Velin ote Siskon leuassa tiukkeni. ”Eihän kukaan niistä edes tunne mua. Eikä ne välitä musta yhtään. Tuotantoyhtiöt on just niinku levy-yhtiöt, aina vetämässä välistä. Sä oot ainoa joka mut tuntee.”
Sisko ei ehtinyt vetämään edes henkeä, kun Veli oli jo nojannut eteenpäin ja painanut huulensa Siskon huulille. Vaistomaisesti Sisko tarrasi Velin kaulaan kiinni, painoi lantionsa Velin jalkaan ja laittoi suudelmaan kaiken sen viikkojen kaipuun, huolehtimisen ja epätoivon. Velin kämmen kulki Siskon leualta kaulalle, olkapäätä ja kylkeä pitkin alas ja pysähtyi alaselälle. Siskon oli pakko vetäytyä taaksepäin ja ottaa henkeä, muuten lähtisi taju. Mikään, ei mikään ollut koskaan tuntunut läheltäkään sellaiselta… Veli oli… Sisko ei saanut ajatuksiaan kasaan ollenkaan.
Kun hän sai taas silmänsä auki, Veli katseli takaisin yhtäkkinen hymy kasvoillaan.
Eikä se kadonnut silloinkaan, kun Sisko hymyili takaisin.
”Me syrjäydytään tämän takia kyllä lisää,” kuului pohdiskeleva kommentti hetken päästä. Hymy ei kadonnut vieläkään.
Veli ei ollut koskaan varmaan hymyillyt niin paljon kerralla.
”Onks nyt mun vuki?” Sisko kysyi. Sydän hakkasi rinnassa niin että pakahtua.
”Joo.” Veli nosti Siskon kokonaan päälleen, otsa painui otsaa vasten ja Sisko tunsi Velin molemmat kädet vyötäröllään, peukalot pujottautumassa mekon kuminauhan alta iholle. ”Nyt on Sisko sun vuki.”