Nimi: Lämpöä kylmässä
Kirjoittaja: Feliicia
Fandom: Harry Potter
Disclaimer: En omista J.K. Rowlingin tuotoksia enkä saa tästä minkäänlaista korvausta.
Genre: Fluffy, romance, pikkuinen agsti
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Summary: Hän kohottaa katseensa ja näkee minut. Luulen hänen tunnistavan minut, mutta en halua nähdä hänen ilmettään. Jalkani liikkuvat itsestään hänen luokseen. Sisälläni kaipaan yhä häntä.Sanoja: 554
A/N: Vihdoinkin sain pitkästä aikaa kirjoitettua jotakin. YH:n ja Spoken English –tunnit voi hyvin käyttää kirjoittamiseen, eiks nii? Kuitenkin tää on omistettu
Floridalle, joka tässä täytti vuosia.
Hitusen myöhästynyt lahja sulle <3
Lämpöä kylmässäVesipisarat lentävät ympärilläni kävellessäni kohti asuntoani. Muistan kuinka monta kertaa olen viimeisen vuoden aikana kävellyt. Joka päivä tulen tänne ja muistelen häntä. Millaista meillä oli yhdessä, ja miten minä pilasin kaiken. Vilkaisen pieneen kuppilaan päin. Siellä me joimme yhdessä kaakaota ja tuijotimme toisiamme onnellisina silmiin. Katoksen alla on joku. Tunnistan heti kuka hän on.
Hän on vetänyt hupun niin syvälle päähänsä, että mustista hiuksista näkyy vain pieni tuppo. Silmälasien takaa ei varmaankaan näe kovin hyvin, hän näyttää olleen sateessa jo pitkän aikaa. Haluan epätoivoisesti mennä hänen luokseen. Mutta luulen, ettei hän halua edes nähdä minua. Ei sen jälkeen mitä tein hänelle. Hän sanoi minun murtaneen hänen sydämensä. Sydäntä ei noin vain korjata.
Hän kohottaa katseensa ja näkee minut. Luulen hänen tunnistavan minut, mutta en halua nähdä hänen ilmettään. Jalkani liikkuvat itsestään hänen luokseen. Sisälläni kaipaan yhä häntä.
”Kehtaat sittenkin näyttää naamasi julkisesti?” piikittelevä ja välinpitämätön ääni tuntuu tikarilta sydämessä. En vastaa. Mitä minun edes pitäisi vastata?
”Harry, minä… et tiedä mitä kaikkea olen joutunut kestämään.” Voiko tyhmempää olla. Rinnastan hänen tuskansa omaani. Taas kerran minä vähättelen häntä.
”Mistä sinä olet kärsinyt? Minua on loukattu, petetty ja sydämeni on särkynyt. Keksitkö jotain pahempaa?”
Vilkaisen häntä varovaisesti. Ilme ei ole vihainen kuten odotin, vaan haavoittunut. Minun käy häntä sääliksi. En ole ajattelut tätä tilannetta ollenkaan. Luulin, että tiemme erosivat lopullisesti. Että hän löysi jonkun toisen, joka ei vähättele häntä, ei petä ja arvostaa häntä. Jonkun paremman.
Meidän piti olla ikuisesti yhdessä. Unelmapari. Minkään asian ei pitänyt erottaa meitä. Eikä kenenkään. Toisin kävi. Minut häädettiin omasta asunnostani. Oma kotioveni paiskattiin kiinni edessäni.
”Kerroin vanhemmilleni. Minut pyyhittiin sukupuusta.” Vihdoinkin saan sen ulos suustani. Olen ollut ilman sukuni tukea puoli vuotta. Minulla ei enää ole etuoikeutta kantaa Malfoyn nimeä.
Hän henkäisi järkyttyneenä. ”Voivatko he tehdä niin?”
”Häpäisin koko suvun. Tietysti he voivat.”
Olen jo niin tottunut ajatukseen suvun hylkiönä, joten Harryn järkytys tulee yllätyksenä. Välittääköhän hän edelleen minusta?
”Olen pahoillani perheestäsi.”
”Minä en. Mutta siitä mitä tein sinulle. Ymmärrän, jos et halua enää koskaan nähdä minua…”
Harry vetää hupun pois päästään. Haluaisin koskea hänen hiuksiinsa. Pitää häntä edes kädestä. Koskea häneen ja tuntea hänet. Kolmen vuoden yhteiselon ja vuoden eron jälkeen tuntuu oudolta etten voi pitää häntä lähelläni.
”Draco, eron aikana… minä oikeastaan tajusin kuinka suuri osa elämääni olit silloin. Minulla kesti viikko oppia nousemaan sängystä. Ennenhän heräsin siihen kun sinä kutitit minua aamuisin. Nyt joudin heräämään omin voimin. Aamiaispöydässä oli tyhjää ilman sinua. Tiesin, että tulisin antamaan sinulle anteeksi. Ja minä annoin anteeksi kuukausia sitten. Olen edelleen rakastunut sinuun.”
Sydämeni tuntuu pompanneen kurkkuun. Miten Harry pystyy olemaan niin ihana minua kohtaan, vaikka tein kauheita asioita. Minä olin jo sysännyt sivuun ajatuksen yhteisestä tulevaisuudesta. Mieleeni palaavat yhteinen koti, miltä siellä näyttäisi. Miten käpertyisimme yhdessä sohvalle takkatulen lämpöön. Miten huono päivä muuttuisi hyväksi kun näkisin hänen hymynsä kotiovella. Miten juoksisimme rannalla käsi kädessä.
Harry tarttuu minua kädestä. Hänen sormensa ovat kylmät, mutta lämpö leviää koko kehooni. Hän hymyilee varovaisesti. En voi muuta kuin sulaa hänen vihreiden silmiensä edessä. Tartun häneen tiukemmin ja halaan häntä tiukasti. Halaan kuluneen vuoden edestä. Rutistan häntä. En voi uskoa, että hän on antanut minulle anteeksi. En ole itsekään antanut vielä itselleni anteeksi hänen satuttamisestaan. Vedän hänet lyhyeen suudelmaan. Tuntuu kuin polveni pettäisivät ellei hän olisi siinä. Tukipilarini.
”Rakastan sinua”, sanon hänelle koko sydämestä irtauduttuamme.
”Minäkin sinua.”
Ehkä me joskus vielä käperrymme yhdessä sohvalle takkatulen lämmössä.
