Nimi: Se sattuu liikaa
Kirjoittaja: Roseliini03
Ikäraja: S
Beta: Juliet03
Paritus: Harry/Ginny
tyylilaji: Angst, deathfic
Vastuuvapaus: Potterit kuuluu Rowlingille enkä saa tästä rahaa
Yhteenveto: Paha olo ei poistunut. Silmät olivat punaiset ja turvonneet. Kipu oli sietämätöntä.
A/N: Lueskelin pitkästä aikaa Finiä ja sain inspiraation.
Se sattuu liikaa
Ginny istui Harryn sairaalavuoteen vierellä. Hän oli ristinyt kätensä rinnalleen ja kyyneleet polttivat hänen silmissään.
Harryn hengitys oli raskas ja katkonainen. Hänen kätensä olivat kylmät ja Ginny tiesi, että ainoat asiat, jotka pitivät hänen puolisonsa hengissä, olivat happiloitsu ja monitori, joka piti sydämen käynnissä.
”Kaikki järjestyy. Sinä selviät tästä. Sinä pystyt tähän”, Ginnyn ääni värisi. Hän puristi Harryn kättä niin lujaa, kuin hän pystyi tietäen, että se ei hyödyttäisi mitään, ei enää.
Sairaalahuoneen ovi kolahti ja sisään astui lääkärivelho. Hänen kasvonsa olivat surumieliset, kun hän käveli Harryn vuoteen luo.
Ginny tiesi täsmälleen, mitä tohtori aikoi kysyä. Kaikki nämä kuukaudet hänen vastauksensa oli ollut kyllä, mutta viimein hän oli ymmärtänyt, että mikään ei voinut enää pelastaa Harrya.
”Hänen tilansa ei ole muuttunut nyt kolmeen kuukauteen. Voimme yhä pitää hänet happiloitsun alla ja sydänmonitoreissa, mutta hän ei tule enää koskaan heräämään. Haluatko jatkaa?”
Ginny veti syvään henkeä toivoen, että tämä olisi vain painajaista, että hänen ei oikeasti tarvitsisi tehdä tätä päätöstä.
”Ei. Purkakaa loitsut”, Ginny sanoi ja katsoi, kun tohtori purki happiloitsun ja sulki sydänmonitorit.
Ginny juoksi ulos sairaalahuoneesta ja kaatui armottoman kovalle kivilattialle voimattomana. Ginny murtui. Hän itki ja huusi, kunnes lääkärit antoivat hänelle rauhoittavaa.
Ginny heräsi sairaalavuoteesta. Hetken hän luuli olevansa kotona ja etsi Harrya viereltään. Totuus iski häneen kuin nyrkki kasvoihin. Hänen puolisonsa oli poissa.
**********
Ginny oli muuttanut takaisin Kotikoloon. Hän kirjoitti lapsille yhteisen kirjeen ennen kuin tieto vuoti julkisuuteen. Lily oli mennyt niin pahaan shokkiin, että sai palata Tylypahkasta Kotikoloon muutamaksi viikoksi rauhoittumaan.
Ginny oli uupunut. Paha olo ei poistunut, silmät olivat punaiset ja turvonneet, kipu oli sietämätöntä. Tätä jatkui yli vuoden, mutta vanhempiensa avulla ja lastensa takia Ginny jaksoi jatkaa eteenpäin. Pikkuhiljaa kipu muutti muotoaan kaipaukseksi ja Ginny pystyi puhumaan Harrysta ilman kyyneleitä. Sisimmässään Ginny tiesi, että kaipaus ei koskaan poistuisi, mutta hän voisi vielä jonain päivänä hymyillä, niin kuin ennen.
A/N2: Noniin. Kaksi vuotta on mennyt hujauksessa ja mun on ollut tarkoitus kirjoittaa tänne jotain, mutta ei vaan ollut inspiraatiota. Oli kiva kirjoittaa taas pitkästä aikaa.
Kommenttia tänne heti mulle!
