Hehee valitsin sittenki tän ficin komsukocktailiin.
Päälimmäinen ajatus on, että olipas jännä ficci
Ei millään huonolla tavalla kuitenkaan! Charlie taas on mulle yllättävän tuttu hahmo, vaikken kyl oo hänestä ees mitään fikannut kai. Vaikka se on yleisesti kuvailtu vähän erilaiseksi, mua ei silti yllättänyt lukee Charliesta yksinäisenä. Canonin mukaan sehän eli poikamiehenä ikuisesti vai kuinka, piti enemmän lohikäärmeistä kuin tytöistä. Mut tää tosiaan antoi vähän syvyyttä tolle "ei Charlie naisista pidä" -jutulle. Heti alussa toi oman nimen kirjoittelu kuvasti mulle heti sitä et se on niin kauan ollu yksin et kirjoittaa omaa nimeään muistaakseen sen. Ja
yksittäinen vesipisara (juu en ikinä ylitulkitse..... :-D). Tai siis et ei se yksinolo ja lohikäärmeet ookaan kaikki kaikessa, eikä ollutkaan.
Tässä piti vähän miettiä, että mitä on tapahtunut, sillä oletin ensin että tarinan takana on jotain synkkää ku tää on laitettu angstiosastolle kuitenkin. Ei kaapissa mitään luurankoja ollut, mutta jännä tunne tässä oli koko ajan heti alusta alkaen ja tuo nainen vasta laittoiki asiat kummallisiksi. Ihanasti herätti ajatuksia, et kuka tuo on ja mitäh. Vähän kyl ihmetytti, et se halus ostaa talon ja haukkui sen heti hirvittäväksi. Tuli jotenki Rita Luodiko tosta tyypistä mieleen. Jos se olikin joku Charlien menneisyydestä, niin miksei mies muistanu sitä. HMM jänskää. Mut musta toi oli hyvin tehty et se suuttui heti kun tajus et mitä toi nainen oikeen ehdottelee, eka haluu häätää Charlien pois ja haukkuu talonkin vielä, ainoo asia johon Charliella on minkäänlaisia kytköksiä
Mut jäi jännä fiilis, ku yleensä on tottunut niin täyteen Weasleyn sukuun, jokaisella on aina joku seurana ja sit yhtäkkii Charlie onkin niin yksinäinen et se tunne välittyy lukijalle asti.
Olit kuvaillu tätä jännästi (one true word, jännä). Et pureutunut mitenkään Charlien pään sisälle ja mässäillyt joillaki synkillä ajatuksilla, vaan kuvasit tota tunnelmaa esineiden ja vaikka just kahvinpisaran kautta. Sain heti tietyn fiiliksen tota lukiessa, et on pimee talviaamu ja tyyliin takassa loimuaa tuli lämpöä luomassa. Mut niin, tää teksti liikkui hetkessä, ei alettu muistella menneitä vaikka siellä onkin ilmeisesti jotain ikävää muisteltavaa, jonka olis helposti voinut vetää mukaan tähän mut sitä ei tehty ja jätettiin lukijallekin pelivaraa. Dekkarimainen on musta hyvä sana kuvailee tätä, vähän semmoinen hämyinen tunnelma ja hämyinen tapahtumakin.
Toi lopetus oli musta kiva, vaikka se aika nopeesti tulikin. Virkehaasteen takia sinne ei voinut tunkee enää mitään lisälauseita ja ehkä hyvä niinkin. Surettaa et vaikka toi nainen oli Charlielle ilkeä, niin silti mies suree sen lähdön jälkeen sitä, ettei kukaan oo seurana. Mutta vaikka tossa kerrotaan muutamalla lauseella tuo, miten Charlie toivottaa hyvää matkaa ja sit on taas yksin, pystyin kuvittelemaan tohon väliin niin elävästi jonkin oven paukahduksen ja sen hiljaisuuden, mikä mökkiin sitten syntyy. En yleensä ajattele näin paljon ku luen jotai, mut tää oli kivaa vaihtelua kun sai lukijana myös ite keksiä juttuja sinne tänne, ettet oo vaan lyöny kaikkee faktaa pöytään ja kaikki tieto pitäis vaa lukee sit, u know.
Sekavuuden huippu saattaa olla, mut tarkoitus oli loppujen lopuks sanoo että pidin! Tack så mycket.