// Alaotsikko: K-11, femme
Title: Eikä se ole mies
Author: Violet Baudelaire
Rating: K-11
Genre: Angst ja pieni fluff ainakin.
Warnings: Puhekieli, sisältää ahdistavan tilanteen.
Summary: "Mulle ei oo koskaan ollu mikään ongelma nukkua tytön vieressä."
A/N: Tällaisia femmepätkiä on tullut viime aikoina kirjoitettua paljon. Jälkimmäinen kursivoitu osa perustuu tositapahtumaan, muuten teksti on fiktiivinen. Enimmäkseen...
Eikä se ole mies
”En mä ainakaan halua nukkua suunnilleen jossain tytössä kiinni.”
”Ei mullakaan oo mitään hinkua semmoseen.”
Mä kuuntelen keskustelua ja tunnen ajatusten kasaantuvan. Onko ihmiset erilaisia, vai olenko mä vaan jotenkin epänormaali? Mulle ei oo mikään ongelma nukkua tytön vieressä. Enemmänkin mulle on ongelma, että en oo pitkään aikaan voinut nukkua yhden tytön vieressä.
Ja yksin nukkuessani mä oon melkeen joka yö uneksinu, että se nukkuu mun vieressä. Tai että teen sen kanssa jotain muuta, se on aina mukana mun unissa.
Mä makaan lattialla huoneessani ja kattelen ikkunassa killuvia kristalleja. Aurinko osuu niihin ja sateenkaarisade lankeaa meidän päälle. Mä en ole yksin. Sä olet kumartuneena mun ylle ja mä katson sua, mittailen, että uskallanko.
Mä mietin ja mietin, pelkään miten sä reagoit, jos mä uskallan tehdä sen.
Mutta mä en ehdi, sä olet nopeampi. Sun huulet hipaisee mun omia ja sitten sä nouset, nopeasti. Mä nousen ja haluan sanoa, että mäkin meinasin tehdä sen, mutta mun ääni on kadonnut.
”Ah, ihanaa päästä irrottelemaan oikeen kunnolla vaihteeks. Ties vaikka löytyis joku mies, edelliskerrasta on ihan liian kauan.”
Mä palaan nykyhetkeen ja tunnen taas olevani jotenki outo. Siinä missä toisia kiinnostaa miesten huomion saaminen baarissa, mua se tuntuu lähinnä ahdistavan. Ja vahvistavia tapauksia löytyy…
Me istutaan siinä pöydän ääressä väsyneinä ja vesiselvinä, kun muut on tanssimassa hitaita tai etsimässä jotakuta, jonka kanssa tanssia. Mä en tiedä miksi mua ei se toiminta kiinnosta vähääkään. Jos sä olisit siellä metsästämässä, niin sitten olisin mäkin, mutta onneks sä olet tässä mun kanssa.
Meitä väsyttää, jalkoja jomottaa, ja sä olisit halunnut lähteä ajat sitten. Mä puhuin sut kuitenkin ympäri, jäämään, etten olis yksin. Vaikka meitä on porukassa neljä sun ja mun lisäksi.
Meillä on mukava hiljaisuus, mutta siihen tulee joku ukko, päissään totta kai.
”Ollaanko me nähty jossain?” se sönköttää ja tunkee epämiellyttävän lähelle. Mun vatsasta kääntää ja vastaan kieltävästi. Sä et sano mitään. Mä alan puhuu sulle häiriötekijästä välittämättä, mutta se ei vaan ymmärrä, ettei mua kiinnosta.
”Anna käsi, anna käsi. Oonko mä koskenu sua joskus?” mies repii väkisin mun käden itselleen ja puristaa. Muhun sattuu ja kiskaisen äkkiä käteni pois.
”Sori, mut mun kädet on nyt varattu”, ojennan käteni sun käsiin ja tunnen pientä helpotusta. Ilmeisesti liian aikasin, sillä ukko ei vaan tajua. Nyt se haluaa koskea mun hiuksiin, vaikka ne on sotkuset, eikä mitenkään maailman puhtaimmat.
Mies on jo laukomassa seuraavaa tökeröä iskurepliikkiä, ku mä huomaan, että sun ilme on muuttunu. Ärsytys loistaa sun naamalta ja mä en oikeastaan ylläty, kun vihdoin avaat suusi.
”Sitä ei oikeasti kiinnosta”, sun äänes on myrkyllinen, mutta mun korviini se kuulostaa kauniilta. Ukko tuijottaa, ei vieläkään tajua.
”Mistä sä sen tiiät?” ukko sammaltaa ja tuijottaa sua. Mua pelottaa sun puolestas ja säälittää omasta puolestani. Miksen mä itse saanut tätä hoidettua?
”Tää on mun tyttöystävä”, sä tuijotat tiiviisti miehen harittaviin silmiin ja nostat toisen kätes mun hiuksia silittämään. Musta tuntuu vähän samalta kuin olisin pudonnu korkealta peläten kuolemaa, mut laskeutunu johonki pehmoseen. Mä arvasin kyllä mitä sä aioit sanoa, mutta silti mun pitää sulatella se. Vaikka se on vaan vale, keino pelastaa mut.
Mä oon säälittävä.
Mies luikkii hetken tiiviin tuijotuskilpailun jälkeen pois inhoava ilme naamalla, mutta mä hädin tuskin huomaan. Me ollaan molemmat niin helpottuneita, että nojataan otsat toisiaan vasten ja nauretaan aavistuksen hysteeriseen sävyyn.
Nauretaan, ja sun käsi on koko ajan mun hiuksissa. Heti helpotuksen jälkeen paha olo tulvahtaa mun mahaan ja kun mennään vessaan, on ihan lähellä, etten käy polvilleni pöntön eteen ja päästä kaikkea ulos.
Mun olo paranee vasta, kun päästään ulos raittiiseen ilmaan, mutta tärinä ei lakkaa ihan heti.
”Hei, kuunteleksä?”
Ja taas mut kiskastaan takasin nykyhetkeen, mut tällä kertaa en oo ollenkaan pahoillani.
”Mitä?” kysyn kiepahtaen tyylikkäästi sängyltä lattialle.
”Huomenna me etitään sulle mies!”
Mä huokaan, syvään. Nyt olis loistava tilaisuus kertoa, että mä en halua miestä. Nieleksin vähän, sanat ei halua tulla ulos.
”Mä viihdyn ihan hyvin sinkkuna”, mutisen säälittävästi, koska en uskalla sanoa niin kuin asiat oikeesti on.
Mä haluun vaan yhden ihmisen tässä maailmassa, eikä se ole mies.
*****************************************
Kommenteista olisin todella kiitollinen.