Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Angst, Romance, Drama
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojej kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Kiitos kaikesta ja anteeksi.
Osallistuu Maksullinen seuralainen -haasteeseen. Kommenttia olis tietysti kiva saada (:
Kolmensadan dollarin rakkaus
Kun Alecin lähdöstä on kulunut suurinpiirtein kuukausi ja kaksi päivää, Magnus makaa yksin suuressa parisängyssään, jossa on yhä samat kanariankeltaiset lakanat kuin kuukausi takaperin. Aurinkoa kirkkaammat lakanat tuoksuvat yhtä Alecilta, mutta sängyn toinen puoli on tyhjä. Magnus ryömii keskelle sänkyä ja vetää peiton pois päältään. Päivä toisensa jälkeen hän yrittää uskotella itselleen, ettei tarvitse Alecia, mutta nukkuu silti sillä puolella sänkyä, jolla Alec on nukkunut ja itkee tämän tyynyn litimäräksi, vaikka on sanonut Alecille, etteivät velhot itke ikinä. Mutta kyllä velhot itkevät. Velhot itkevät vihaisia kyyneliä, jotka kirvelevät silmissä ja polttavat poskia. Mutta kun Magnus on surullinen, hän ei itke. Silloin hän hengittää niin nopeasti, että pelkää alkavansa hyperventiloida, mutta kirvelevät kyyneelet eivät tule. Hän kietoo käsivartensa ympärilleen ja hänen rintakehänsä tuntuu siltä kuin siinä olisi iso, Alecin kokoinen reikä. Siltä suru hänestä suurinpiirtein tuntuu.
Siltä kuin hänellä ei olisi sydäntä, vaan sen tilalla olisi pelkkää tyhjää. Tyhjyys on iso kipeä tila hänen rintakehässään ja kylkiluiden välissä, joka nielaisee hänen sydämensä ja pureskelee ja oksentaa sen ulos aina uudestaan.
Magnus nousee sängystä ja repii kanariankeltaiset aurinkolakanat pois sängystään. Hän riuhtoo ne mytyksi lattialle ja lysähtää sitten itse lakanakasan päällimmäiseksi. Hänen sydämensä hakkaa villisti ja rintakehä kohoilee nopeutuneen hengityksen tahdissa. Hän käpertyy lakanoiden keskelle samanlaiseksi mutta vähemmän keltaiseksi mytyksi kuin ne ja miettii, milloin hänestä on tullut tällainen. Milloin hänen tunteensa ovat muuttuneet hallitsemattomiksi ja miksi hän on jatkuvasti joko vihainen tai surullinen. Se on Alecin vika, sen täytyy olla. Onhan hän aina ollut hieman arvaamaton ja rakastunut vääriin ihmisiin, mutta koskaan hän ei ole rakastanut ketään niin kuin rakasti Alecia. Tai rakastaa, sillä se hänen on pakko myöntää itselleen – rakastavansa tätä edelleen. Siitä hänen vihantunteensa juuri johtuukin. Siitä ettei hän osaa lakata rakastamasta Alecia, vaikka kuinka riehuisi ja purskahtaisi sen jälkeen vihaiseen itkuun, joka kyynelten kuivuessa muuttuu turruttavaksi suruksi.
Magnus ei tahdo olla turta, vaikka se sattuu vähemmän kuin tunteminen. Silloin hän ehtii ajatella asioita ja muistaa, miltä Alecin hiukset ja huulet tuntuivat ja miltä tämän silmät näyttivät päivänvalossa taivaan heijastuessa niistä vaaleansinisinä neliöinä, vaikka Alecin silmien väri muistuttikin enemmän yötaivasta tähtien ympäriltä. Turtumus saa hänet kuvittelemaan kaikenlaista, mikä on pahempaa kuin viha. Alecin pitkiä jalkoja kuluneissa farkuissa ja ilman niitä, paljasta ylävartaloa, jonka lihasten ääriviivat erottuivat selkeinä juomuina tämän ihossa ja arpia, jotka peittivät tämän ihoa kuin valkoinen verkko sakaroita. Viha saa hänet tahtomaan lyödä Alecin yhtä aikaa komeita, kauniita ja lapsellisia kasvoja, ja suru hänet rakastamaan tätä vielä enemmän kuin aikaisemmin. Ymmärtämään, mitä hän on menettänyt menettäessään Alecin.
Hän on menettänyt kaiken ja vielä enemmän. Hän on menettänyt itsensä Alecille.
Alec Lightwood oli eräänä päivänä kävellyt Magnuksen elämään ja kaikki oli mennyt vielä enemmän sekaisin kuin oli ollut jo valmiiksi. Alec oli ihastunut häneen Puhemies Miaun syntymäpäiväjuhlissa niin kuin pikkulapset ihastuvat ja palannut hänen asunnolleen kolme päivää myöhemmin samanlaisissa vaatteissa ja hiukset aivan yhtä sekaisin kuin sinä ensimmäisenä iltana. Hän oli sanonut itselleen, ettei ollut laittautunut varjometsästäjäpoikaa varten vaan siksi, että häntä oli vain sattunut huvittamaan, mutta Alecin katsoessa häntä silmät suurina ja sinisinä hymy oli tarttunut hänen suupieliinsä ja nostanut ne melkein hänen korviinsa saakka. Alecin ihailun ja hämmennyksen sekainen ilme oli ollut sen kaiken vaivan arvoinen, jonka hän oli nähnyt pukeutuessaan ja meikatessaan kasvonsa mahdollisimman ihmismäisiksi. Hänen hiuksensa sen sijaan olivat olleet sileät ja ne oli työnnetty korvien taakse. Vain niiden latvat olivat kimaltaneet himmeästi.
Magnus oli tehnyt aloitteen, tietysti. Alec oli antanut hänen suudella itseään ja vastannut sitten epävarmasti ja haparoiden hänen suudelmiinsa. He olivat istuneet Magnuksen sohvalla, ja Alec oli kysellyt Magnukselta kaikenlaista ja päinvastoin. Eniten Alecia oli tuntunut kummastuttavan se, että hän oli tiennyt tämän olevan –
”Miksi sinä et edes yrittänyt Jacea?” Alec oli kysynyt huultaan purren ja työntänyt Magnusta kauemmas hänen yrittäessään päästä niin lähelle Alecia kuin se vain oli mahdollista. ”Kaikki yrittävät aina Jacea.”
”Jace ei edes katsonut minuun päin muuten kuin inhoavasti. Sinä katsoit”, Magnus oli sanonut ja kietonut sitten käsivartensa Alecin ympärille.
Alec oli nytkähtänyt kuin olisi saanut sähköiskun Magnuksen sormista, jotka olivat silittäneet tämän selkää. ”Katsoinko?”
Magnus oli hymyillyt kissamaisinta hymyään ja sanonut: ”Katsoit.”
He eivät olleet puhuneet siitä enempää silloin, vaan Magnus oli opettanut Alecille kaikenlaista suutelemisesta. Hän oli ajatellut, että Alec piti siitä yhtä paljon kuin hänkin ja vetänyt tämän kasvot lähemmäksi omiaan aina tämän epäröidessä. Aluksi Alec oli vain liikuttanut huuliaan hänen huultensa tahdissa, mutta oli lopulta uskaltautunut pujottamaan kielensä hänen suuhunsa. Se oli tuntunut niin hyvältä, että Magnus oli voihkaissut vaimeasti. Alec oli säikähtänyt ja kysynyt, oliko tehnyt jotain väärin, mutta hän oli tarttunut pitkillä sormillaan tätä hellästi leuasta ja pyytänyt tätä tekemään sen uudestaan. Ja Alec oli tehnyt. He olivat jatkaneet suutelemista, ja Magnus oli kuljettanut käsiään pitkin Alecin käsivarsia ja hipaissut huulillaan paljasta ihoa tämän paidan kaula-aukon yläpuolella. Alec oli koskettanut häntä vain vaatteiden läpi, mutta tämän sormet hänen vatsallaan olivat saaneet hänet hymyilemään vasten tämän huulia.
Ja kun Alec oli nojautunut taaksepäin ja vastannut ujosti hänen hymyynsä, hän oli tuntenut olonsa onnellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Oli kuin kaikki ilo maailmasta olisi työnnetty hänen suuhunsa ja hänen oltaisiin käsketty nielaista.
Alec oli palannut takaisin muutamaa päivää myöhemmin, ja olivat puhuneet siitä, miten Alec ei pitänyt itsestään ja käyttäytyi siksi niin kuin käyttäytyi. Alec ei ollut koskaan seurustellut tai suudellut ja harrasti ensimmäisen kerran seksiä Magnuksen kanssa. Sen jälkeen Alec ei ollut katsonut häntä silmiin moneen päivään, eikä tahtonut puhua juuri mistään. Toisen kerran jälkeen Alec oli jälleen katsonut häntä silmiin ja kaikki oli ollut niin kuin ennenkin. Tai niin Magnus oli luullut. Hän oli luullut kaiken olevan kunnossa, kunnes oli löytänyt Alecin itkemästä kylpyhuoneestaan kaksi viikkoa myöhemmin. Hän oli vetänyt Alecin syliinsä ja antanut tämän itkeä niskansa ja hiuksensa märiksi. Alec oli kietonut käsivartensa hänen ympärilleen ja vetänyt häntä lähemmäs, ja se oli ainoa hetki ikinä, kun Alec oli tarvinnut häntä enemmän kuin hän Alecia, tosin sen hän oli ymmärtänyt vasta myöhemmin.
Vasta kun oli ollut liian myöhäistä ymmärtää yhtään mitään.
Kun Magnus oli kysynyt, mikä Alecilla oli hätänä, Alec oli vastannut jotain turhanpäiväistä ja Magnus sanonut helpottuneesti nauraen, että ainakaan ei ollut kovin todennäköistä, että tämä olisi raskaana. Alec oli hymyillyt ja pudistanut päätään ja kaikki oli ollut jälleen hyvin.
He olivat jatkaneen seurustelemista, tai miksi sitä nyt sitten halusikaan kutsua, kunnes Jace oli lipsauttanut tietävänsä heistä. Silloin Alec oli kieltänyt heidän koskaan seurustelleenkaan, vaikka oli vasta edellisenä iltana ryöminyt Magnuksen syliin sängyssä ja nukahtanut siihen hänen kuiskiessaan tämän korvaan pelkästään kauniita asioita. Siksi pieneksi hetkeksi ennen nukahtamista hän oli saanut Alecin olemaan ajattelematta maailman rumuutta, ja Alec korvasi sen hänelle sanomalla, ettei voisi koskaan seurustella hänen kanssaan tai rakastaa häntä. Hänhän oli miespuolinen velho, alamaailmalainen, kaikkea sitä, mitä Alecilla ei ollut lupa rakastaa. Ja vaikka hän oli ollut vihaisempi, surullisempi ja turhautuneempi kuin koskaan aikaisemmin elämässään Alecin sanoista, hän oli kieltänyt rakastavansa Alecia, vaikka kyllä hän oli rakastanut. Kun hän oli nähnyt helpotuksen Alecin hätääntyneissä silmissä, hän oli tiennyt, että ehkä kaikki ei sittenkään ollut vielä ohi. Hän oli pelastanut Alecin syytöksiltä, he olivat aloittaneet alusta kenenkään tietämättä.
Hän oli ajatellut, että Aleckin rakasti häntä. Toiveajatellut, sillä hän oli rakastanut Alecia jo silloin, kun he olivat olleet yhdessä vasta kolme viikkoa, eivätkä olleet puhuneet rakastamisesta kertaakaan muuten kuin teoriassa. Hän oli rakastanut käytännössä, rakastaa yhä.
Alec sen sijaan ei.
Alec oli kuitenkin ilmestynyt Magnuksen oven taakse ja sänkyyn seuraavana iltana, joka heillä molemmilla oli ollut vapaana. He olivat jatkaneet, vaikka Alec oli ollut tavallistakin säikympi ja säpsähtänyt Puhemis Miaun tassutella makuuhuoneeseen, ja Magnus niin vihainen, että hän oli itkenyt ja hakannut neonvihreää kaakeliseinää kylpyhuoneessa käydessään suihkussa aamulla Alecin jo lähdettyä. Alec oli palannut illalla ja antanut Magnuksen riisua kaikki vaatteensa, mutta hän oli tiennyt, ettei kaikki ollut enää niin kuin oli ollut ennen. Tällä kerralla hänkin huomasi sen. Muutoksen heidän suhteessaan, joka oli nyt pelkkä suhde, eikä seurustelua, sillä Alec ei koskaan pyytänyt häneltä anteeksi, eikä hän antanut Alecille anteeksi. Magnuksen tunteet olivat muuttuneet. Ennen jo pelkkä ajatus Alecista oli saanut hänet hymyilemään, nyt irvistämään. Hän oli alkanut vihata Alecia, mutta ei silti ollut lakannut rakastamasta tätä, vaikka se olisi ollut helpoin ratkaisu.
Hän oli tahtonut pitää kiinni Alecista, hän oli luullut tarvitsevansa Alecia. Vasta kun hän oli ymmärtänyt, ettei Alec ollut koskaan pitänytkään kiinni hänestä, hän oli jo kehittänyt itselleen tarpeen olla tämän lähellä. Hänen kietoessaan käsivartensa Alecin ympärille tämä oli yrittänyt rimpuilla irti hänen otteestaan, mutta rakastuneet ovat sokeita –
ja rakkaus on turhaa ja tyhjänpäiväistä, Magnus ajattelee laittaessaan kanariankeltaiset lakanat takaisin sänkyynsä. Hän ei yksinkertaisesti voisi nukkua ilman Alecin tuoksuisia lakanoita ja näkemättä unia, joissa Alec ei olisi jättänyt hänen pöydälleen viestiä sen illan jälkeen, jona hän oli suudellut tätä Luken auton lavalla ja riisunut tämän läpimärät vaatteet yksi kerrallaan kuivatakseen ne taikuudella. Kylmästä tärisevä Alec oli pukenut vaatteet takaisin päälleen, mutta ei ollut vastannut hänen suudelmaansa, kun hän oli painut huulensa tämän suupielelle ja yrittänyt saada sen tutun liekin syttymään Alecin sisällä. Oli kuin vesi olisi sammuttanut pienen sinisen kipinän, jonka Magnus oli ennen tiennyt olevan Alecin sydämessä. Kipinä oli poissa niin kuin hänen taikavoimansakin, jotka olivat kuluneet loppuun. Alecin jättäessä hänet yksin auton lavalle hän oli tuntenut kuluneensa loppuun itsekin ja sammuneensa kipinän mukana, kipinän, jonka hän oli luullut olevan rakkautta.
Alec oli palannut hänen luokseen vielä kerran, hymyillen, ja Magnus oli antanut tälle anteeksi niin kuin aina ennenkin. Hän oli vetänyt Alecin lähelleen ja suudellut tätä niin kuin ensimmäisellä kerralla. Se oli heidän ensisuudelmansa uudestaan, mutta ei merkinnyt enää samoja asioita. Nyt se tarkoitti enää kipua ja yksinäisyyttä.
Kun he olivat riisuuntuneet ja rakastelleet Magnuksen sängyssä kanariankeltaisilla lakanoilla ja Alecin vartalo oli hohkannut kuumuutta, Magnus oli luullut kipinän syttyneen uudestaan. Hänen herätessään aamuyöllä siihen, että Alec nousi varovasti sängystä, puki päälleen samat vaatteet kuin edellisenä päivänä ja lähti, hän oli ymmärtänyt, ettei se ollut eikä koskaan syttyisi. Hän oli noussut sängystä ja katsellut ikkunasta Alecin loittonevaa selkää. Juostessaan pois Alec oli työntänyt vasta käsiään takkinsa hihoihin, niin kiire tällä oli ollut päästä pois hänen luoltaan. Yön nielaistua Alecin niin kuin kauimmaisten katulamppujen valokeilat hän oli sytyttänyt valot makuuhuoneeseen ja itkenyt, kunnes hänen silmänsä olivat muuttuneet kullanvihreistä punaisiksi. Hän oli keinuttanut itseään edestakaisin sängyllä niin kuin oli monta kertaa keinuttanut Alecia sylissään tämän hymyillessä hänelle iloisemmin kuin kenellekään muulle.
Yöpöydältään Magnus oli löytänyt viestin ja kolme sadan dollarin seteliä.
En tiedä, mitä tällaisesta tavallisesti maksetaan, mutta ole kiltti äläkä soita minulle enää, vaikka tässä ei olisikaan tarpeeksi. Minä en tahdo enää jatkaa, vihaan kiinnijäämisen pelkoa ja sitä, kuinka Jace ja Isabelle katsovat minua. Jace inhoten ja Izzy säälivästi.
Tiedätkö, minä olisin ihan totta voinut rakastaa sinua, ellei olisi Jacea ja jos meillä olisi joskus ollut jotain muuta kuin seksiä ja jos en olisi tiennyt sinun olevan minun kanssani vain siksi että minä – siksi että minä katsoin sinua silloin niin. Anteeksi.
Aioin yliviivata edellisen, mutta ymmärsin tarkoittavani sitä todella, joten toivottavasti myös sinä ymmärrät, miksi en halua enää nähdä sinua. Tuon jälkeen se sattuisi liikaa.
Kiitos kaikesta ja anteeksi,
Alec.
Magnus ryömii takaisin kanariankeltaisten lakanoiden keskelle ja sulkee silmänsä, joita alkaa jälleen kirvellä. Kaiken aikaa Alec oli luullut hänen maksavan, hänen olevan tämän kanssa vain siksi, että luuli, tiesi, Alecin tahtovan kokea rakkaudentunteen, jossa ei enää tunnu olevan mitään ihmeellistä. Magnus on menettänyt kaiken halunsa rakastaa. Hän haluaa vain tulla rakastetuksi niin kuin Aleckin oli halunnut.
Lopulta kaikki on hänen vikansa, eihän hän ollut koskaan sanonut Alecille rakastavansa tätä. On hänen oma vikansa, että hänestä on tullut pelkkä huora varjometsästäjäpojalle, jota hän on oppinut rakastamaan enemmän kuin itseään, vaikka ei ollut uskonut sen oleavn mahdollista.
